Midrange 03.07.2010 01:09:45 | |
---|
Tuli mieleen että tuommoiselle olisi kovasti tarvetta. Siis, sellainen noisegate joka tajuaisi soittajan preferenssien mukaan pistää linjat kiinni juuri silloin kun soittaja haluaa. Tämän voisi kenties edes jotenkin toteuttaa digitaalisesti, niiin että linjojen sulkemisesta vastaavalle ohjelmalle opettaisi milloin haluaa linjat kiinni ja milloin ehdottomasti pitäisi pysyä auki. Tarpeeksi pitkän ajan kuluttua ohjelma olisi oppinut soittajansa tyyliä sen verran että tajuaisi miten toimia missäkin tilanteessa, edes suht. hyvällä todennäköisyydellä. Luulisi että nykyajan teknologialla tuollainen jo onnistuisi. Olisiko tämmöiselle vehkeelle kysyntää? Digitaaliteknologiaa en juuri seuraa, tiedä vaikka sellainen on jo kehitetty? Itse käytän noisegatea lähes koko ajan ja tuottaa turhaa vaivaa säätää tuota biisien mukaan, välillä kun tarvitaan juuri sitä hallittua feedbackia jonka pedaali usein sulkee turhaan. "rikoksen tunnusmerkit täyttynevät siinä kohtaa, kun viimoisen ruuvin boksiisi ruuvaat" - Klapp pedaalin kloonaamisesta. |
N33m0 03.07.2010 01:15:01 | |
---|
Ei ehkä ihan noin pitkälle vietyä teknologiaa mutta ISP Decimator -sarjan noisegatet mukautuu moneen eri soittotyyliin samoilla asetuksilla. Voi vaihdella kliinin ja särön välillä ilman että tarvii ruuvaa asetuksia uusiks. Thompalta löytyy pedaaliversio ja vähän tyyriimpi räkkiversio. "Distortion always starts with the amp. Pedals just sit on top of the sound. They don't feel like a full part of it, just some fuzz on top." - James Hetfield |
Miikathebest 03.07.2010 01:18:42 | |
---|
Midrange: Tuli mieleen että tuommoiselle olisi kovasti tarvetta. Siis, sellainen noisegate joka tajuaisi soittajan preferenssien mukaan pistää linjat kiinni juuri silloin kun soittaja haluaa. Tämän voisi kenties edes jotenkin toteuttaa digitaalisesti, niiin että linjojen sulkemisesta vastaavalle ohjelmalle opettaisi milloin haluaa linjat kiinni ja milloin ehdottomasti pitäisi pysyä auki. Tarpeeksi pitkän ajan kuluttua ohjelma olisi oppinut soittajansa tyyliä sen verran että tajuaisi miten toimia missäkin tilanteessa, edes suht. hyvällä todennäköisyydellä. Luulisi että nykyajan teknologialla tuollainen jo onnistuisi. Olisiko tämmöiselle vehkeelle kysyntää? Digitaaliteknologiaa en juuri seuraa, tiedä vaikka sellainen on jo kehitetty? Itse käytän noisegatea lähes koko ajan ja tuottaa turhaa vaivaa säätää tuota biisien mukaan, välillä kun tarvitaan juuri sitä hallittua feedbackia jonka pedaali usein sulkee turhaan. Olemassa olevilla multidigihirviöillä voi säätää ekpressiopedaalilla noisegaten parametrejä esim. herkkyyttä. Voit myös ohjelmoida erilaisille soundeille sopivia noisegaten asetuksia. Liikaa säröä! |
McNulty 03.07.2010 09:08:23 | |
---|
Midrange: Luulisi että nykyajan teknologialla tuollainen jo onnistuisi. Ihan vain tuli mieleen, että 90-luvulta lähtien Panteran kitarateknikko tuppasi ruuvailemaan Dimebagin rigistä gatea auki ja kiinni tarpeen mukaan. Kun oli tiukka rytmittely ja riffittely menossa, niin gate oli säädetty tiukemmaksi, kun taas tuli soolo, niin gate oli "miedompana", jottei täppingit ja muut kikkareet leikkautuneet poies. Mikseipä esim. tällaista voisi toteuttaa nykyisillä multiefekteillä, eli tekemällä vierekkäisiin muistipaikkoihin saman soundin, mutta eri gatella varustettuna. Vaihtelee sitten biisissä niiden välillä oman tarpeen mukaan. Ja mikäli käyttää MIDI-ohjattavaa laitetta, G-Systemiä tai jotain muuta vastaavaa multimediamonsteria, niin mikäänhän ei estä tekemästä vaikka kymmentä (tai sataa) muuten identtistä soundia, paitsi eri gate-asetuksilla. end of this disease-ridden world |
aristoteles666 03.07.2010 09:12:10 | |
---|
tuo on yksi multiefektin hyvä puoli, niiden muiden lisäksi. |
päänahka 03.07.2010 10:04:25 | |
---|
Eikö sitä voi vain polkaista pois kun tarvitsee kiertoa tai täppäystä? Työ norjat, Zorron yöstä nouskaa. |
Midrange 03.07.2010 15:52:12 (muokattu 03.07.2010 15:54:01) | |
---|
päänahka: Eikö sitä voi vain polkaista pois kun tarvitsee kiertoa tai täppäystä? Liian työlästä 2000-luvun maailmassa ;) Turha polkeminen syö soittofiilistä. "rikoksen tunnusmerkit täyttynevät siinä kohtaa, kun viimoisen ruuvin boksiisi ruuvaat" - Klapp pedaalin kloonaamisesta. |
kimurantti1 03.07.2010 15:59:37 | |
---|
Midrange: Liian työlästä 2000-luvun maailmassa ;) Turha polkeminen syö soittofiilistä. Siinä tapauksessa kantsii opetella soittamaan tiukasti ilman mitään apuvälineitä. |
ballfish 03.07.2010 16:20:16 | |
---|
kimurantti1: Siinä tapauksessa kantsii opetella soittamaan tiukasti ilman mitään apuvälineitä. Miten sä säilytät hallitun kierron tiukalla soitolla? Tä :D "Vaikka ajatus 170 euron pitsasta Simpeleellä, kera omien PA-kamojen, eräänä maanantaina houkuttelee, tämä ilmoitus kuulunee torille." -moderaattori |
Midrange 03.07.2010 16:48:55 | |
---|
ballfish: Miten sä säilytät hallitun kierron tiukalla soitolla? Tä :D Ehkä kimurantti on niin taitava että osaa ihan pelkillä sormilla korvata kokonaisen noisegaten toiminnan :D Niinhän sitä sanotaan että soitto lähtee sormista... "rikoksen tunnusmerkit täyttynevät siinä kohtaa, kun viimoisen ruuvin boksiisi ruuvaat" - Klapp pedaalin kloonaamisesta. |
ballfish 03.07.2010 17:21:20 | |
---|
Midrange: Ehkä kimurantti on niin taitava että osaa ihan pelkillä sormilla korvata kokonaisen noisegaten toiminnan :D Niinhän sitä sanotaan että soitto lähtee sormista... Jep jep. Ei noisegate ole paskan soiton hiljentäjä vaan vintagepelien kanssa todella hyödyllinen vehje. "Vaikka ajatus 170 euron pitsasta Simpeleellä, kera omien PA-kamojen, eräänä maanantaina houkuttelee, tämä ilmoitus kuulunee torille." -moderaattori |
gunner 03.07.2010 17:54:06 | |
---|
ballfish: Miten sä säilytät hallitun kierron tiukalla soitolla? Tä :D Haetaan kato soundchekissä ne kohdat, joissa kierto on voimakkaimmillaan ja merkataan se lattiaan. Sitten, kun keikan aikana tarttee kiertää, mennään siihen seisomaan ja muuten ollaan muualla soittamassa. Vauhti korjaa virheet |
Midrange: Ehkä kimurantti on niin taitava että osaa ihan pelkillä sormilla korvata kokonaisen noisegaten toiminnan :D Niinhän sitä sanotaan että soitto lähtee sormista... Ei se kommentti ollut mitään muuta kuin älytön kuitti musta yhtä alyttömältä vaikuttavaan juttuun, jos kerran on niin että moiselle laiteelle on ihan "todellinen tarve". Kun yhden pedaalin päälle/pois polkaiseminen on liikaa vaadittu, niin en tiedä voiko siitä enää helpommalla päästä. Alkuperäinen idea toki on hauska, mutta nykyteknologian valossa aika scifiä. Jos soittotekniikka on hallussa, niin ainakin tappingit pitäisi lähteä vaikka kuinka härskin gaten kanssa. Toki sellainen on mahdollista, että pistetään rumpali soittamaan klikin kanssa, taimataan se klikki sun multiefektin midikellon kanssa, ja ohjelmoidaan tietokone tekemään patchien vaihdot automaattisesti miditiedoston mukaan, niin ettei tarvi polkea yhtään mitään. Toisaalta, jos ongelma alunperinkin oli että yhden pedaalin polkeminen päälle/pois oli liian työlästä, niin eipä tää ole ainakaan sen helpompaa. |
Minushuman 03.07.2010 20:41:13 | |
---|
Onko tosta Bossin NS-2:sta mihinkään. Eiks tonki saa silleen ennen vahvista ja looppiin hiljentämään tyhjäkäynti tuhinoita? "And there goes the Challenger, being chased by the blue, blue meanies on wheels. The vicious traffic squad cars are after our lone driver, the last American hero, the electric centaur, the, the demi-god, the super driver of the golden west!" |
Krice 04.07.2010 10:52:10 | |
---|
|
s8na 04.07.2010 14:48:15 | |
---|
www.mikseri.net/peppiyhtye/ |
Krice 04.07.2010 17:29:18 | |
---|
s8na: Mulla on toi ja minusta se tuntuu lähinnä dummygatelta. Hyvässä kunnossa? Myy minulle 25 eurolla. |
s8na 05.07.2010 10:11:46 | |
---|
Krice: Hyvässä kunnossa? Myy minulle 25 eurolla. 99,95 €. Only for u mi frend. www.mikseri.net/peppiyhtye/ |
Terry Pantheras 05.07.2010 11:38:15 | |
---|
Kuulostaa jo tekoälyltä moinen älykäs noisegate... |
HeavyMachinery 05.07.2010 12:43:04 | |
---|
Terry Pantheras: Kuulostaa jo tekoälyltä moinen älykäs noisegate... Kohta noi Noisegatet aiheuttaa Doomsdayn ja Arska tulee minigunin kanssa heiluu.... Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys" |