![]() 01.07.2010 11:49:21 | |
---|---|
Omasta kokemuksesta, sekä paria sukulaispoikaa opastaneena sanoisin, että halppispakettikin ajaa ensimmäisenä kitarana asiansa oikein hyvin. Itse en aloittaessani tiennyt mitä kitaralta pitää vaatia, mutta nyt kiinnittäisin seuraaviin asioihin huomiota: 1. Kitaran paino, LP, kopio tai oikea on yleensä aika painava. Luultavasti en vastaavasta syystä ostaisi sellaista nytkään. 2. Kaula. Akustisessa mökkikitarassani on niin paksu kaula että hyvä kun käsi yltää ympäri. Kaulan kiinnityskohta on jossain 14. nauhan kohdalla, eli ylemmille nauhoille on tosi vaikea päästä. 3. Painon suhde. Liian kaulapainoisella kitaralla soittaminen vaati totuttelua, itsellä ainakin vaati. Kielet on helppo vaihtaa ohuemmiksi jos sattuu olemaan liian jäykät. Tietysti sitten tulee sellaisia juttuja kuin malli ja väri. Vahvistinta voi muokkailla sitten edullisella multiefektillä. Tämä on siis minun mielipide. Sitten kun myöhemmin tietää mitä haluaa ja tarvitsee, kannattaa sitten enemmän kiinniittää laatuun, näillä kyllä alkuun pääsee. Mutta totta on sekin, että liian ritsku peli kyllä laimentaa soittoinnostusta. Ja halvankin setin saa myytyä eteen päin sitten kun se aika koittaa. | |
![]() 01.07.2010 13:50:10 (muokattu 01.07.2010 13:52:03) | |
hola gibson: halppispakettikin ajaa ensimmäisenä kitarana asiansa oikein hyvin. Paska paketti tappaa vain soittoinnostuksen, jos hieman kalliimmalla tai esimerkiksi käytettynä saa oikeasti järkevää tavaraa. Kitaran paino, LP, kopio tai oikea on yleensä aika painava. Jaa, ainoa kitaramalli, jota varsinaisesti liputan yli muiden. Toki painon huomioiminen on kitarassa makuasia, mutta miettikääpä basisteja kun ne roikottaa jotakin vanhoja Rickenbackereita. Ne painaa. Kaula. Akustisessa mökkikitarassani on niin paksu kaula että hyvä kun käsi yltää ympäri. Kaulan kiinnityskohta on jossain 14. nauhan kohdalla, eli ylemmille nauhoille on tosi vaikea päästä. Eiköhän se ole kuitenkin sormista kiinni mihin sitä pystyy. Itse en suostu soittamaan muita kuin yleisesti paksukaulaisiksi miellettyjä kitaroita. Täydellinen makuasia ja ohut hammastikkukaula vain hirvittää. Painon suhde. Liian kaulapainoisella kitaralla soittaminen vaati totuttelua, itsellä ainakin vaati. Totta, että joillakin vaatii. Jämerällä hihnalla tai hihnatapin paikkaa vaihtamalla hoitunut kuitenkin moni tällainen ongelma. Vahvistinta voi muokkailla sitten edullisella multiefektillä. Efekteillä ei luoda tai pelasteta soundia. Efekteillä maustetaan soundia. Jos on lähtökohtana, että hyvään soundiin tarvitsee multiefektin tai, että sellaisen hankkiminen noin alkutaipaleella olisi muutenkaan älyttömän aiheellista, on jokin vinossa. Päähän tuossa menee vaan pyörälle. Beyond here lies nothing... | |
![]() 01.07.2010 14:02:44 | |
Icy-Sun: Paska paketti tappaa vain soittoinnostuksen, jos hieman kalliimmalla tai esimerkiksi käytettynä saa oikeasti järkevää tavaraa. Jaa, ainoa kitaramalli, jota varsinaisesti liputan yli muiden. Toki painon huomioiminen on kitarassa makuasia, mutta miettikääpä basisteja kun ne roikottaa jotakin vanhoja Rickenbackereita. Ne painaa. Eiköhän se ole kuitenkin sormista kiinni mihin sitä pystyy. Itse en suostu soittamaan muita kuin yleisesti paksukaulaisiksi miellettyjä kitaroita. Täydellinen makuasia ja ohut hammastikkukaula vain hirvittää. Totta, että joillakin vaatii. Jämerällä hihnalla tai hihnatapin paikkaa vaihtamalla hoitunut kuitenkin moni tällainen ongelma. Efekteillä ei luoda tai pelasteta soundia. Efekteillä maustetaan soundia. Jos on lähtökohtana, että hyvään soundiin tarvitsee multiefektin tai, että sellaisen hankkiminen noin alkutaipaleella olisi muutenkaan älyttömän aiheellista, on jokin vinossa. Päähän tuossa menee vaan pyörälle. Olipas kovasti vastakarvaan pyrkivää tekstiä. Eikä mun mielestä välttämättä kovin objektiivisesti ajateltu. Halpapaketti on ihan hyvä tapa aloittaa soittaminen nykypäivänä. Tämän päivän kitarat on halvimmassakin päässä ihan riittävän laadukkaita aloittelijalle. Ja jos nyt mietitään, että aikuinen etsii tyttärelleen aloituspakettia, niin käden koosta voipi ehkä johtaa jotain jo pelkästään siitä. En välttämättä tuossa vaiheessa kauhean paksua halkoa suosittelisi. Multiefektinkin hommaamista en pitäisi mitenkään huonona. Kovin monella alussa menee homma ihmetellessä erinäisiä asioita, ja monen mielestä on hauskaa saada edes jotain ihmeellisiä ääniä ulos vahvistimista. Biiseistä kun ei alussa tule yhtikäs mitään. Samalla oppii eri efektien toimintaperiaatteita siinä sivussa. Muuten mä olen kyllä periaatteessa samaa mieltä, että perussoundi ilman efektejä on paras tapa treenata juttuja. Tuohon LP-Strato -juttuun en nyt sinänsä lähde ottamaan kantaa. Jokainen ratkaisee omalta osaltaan, miten aikoo lähteä. Joskus kaveri (tai tuttu, kun mulla ei ole kavereita) sanoi, että immeisistä tulee LP- tai Strato-populaa sen mukaan, kummalla aloittaa. Ja jossain määrin mä olen itsekin samaa mieltä. Ikänsä toisella soittaneelle ei oikein istu toinen malli käteen. Näin pikaisella mietinnällä stratomuotoinen kitara voi olla kyllä parempi pienemmälle muotoiluineen. | |
![]() 01.07.2010 14:35:27 (muokattu 01.07.2010 14:37:38) | |
oiva tumpeloinen: Olipas kovasti vastakarvaan pyrkivää tekstiä. Eikä mun mielestä välttämättä kovin objektiivisesti ajateltu. Halpapaketti on ihan hyvä tapa aloittaa soittaminen nykypäivänä. Tämän päivän kitarat on halvimmassakin päässä ihan riittävän laadukkaita aloittelijalle. Ja jos nyt mietitään, että aikuinen etsii tyttärelleen aloituspakettia, niin käden koosta voipi ehkä johtaa jotain jo pelkästään siitä. En välttämättä tuossa vaiheessa kauhean paksua halkoa suosittelisi. Multiefektinkin hommaamista en pitäisi mitenkään huonona. Kovin monella alussa menee homma ihmetellessä erinäisiä asioita, ja monen mielestä on hauskaa saada edes jotain ihmeellisiä ääniä ulos vahvistimista. Biiseistä kun ei alussa tule yhtikäs mitään. Samalla oppii eri efektien toimintaperiaatteita siinä sivussa. Muuten mä olen kyllä periaatteessa samaa mieltä, että perussoundi ilman efektejä on paras tapa treenata juttuja. Tuohon LP-Strato -juttuun en nyt sinänsä lähde ottamaan kantaa. Jokainen ratkaisee omalta osaltaan, miten aikoo lähteä. Joskus kaveri (tai tuttu, kun mulla ei ole kavereita) sanoi, että immeisistä tulee LP- tai Strato-populaa sen mukaan, kummalla aloittaa. Ja jossain määrin mä olen itsekin samaa mieltä. Ikänsä toisella soittaneelle ei oikein istu toinen malli käteen. Näin pikaisella mietinnällä stratomuotoinen kitara voi olla kyllä parempi pienemmälle muotoiluineen. Nämä kun on loppujen lopuksi hyvin pitkälle niin yksilöllisiä- kuin makuasioitakin. Kokeilemalla se paras vaihto ehto selviää. Monen kohdalla kysymys kuuluukin aloittaako kokeilemisen alle 200 euron kitarapaketilla vai saman hintaluokan käytetyllä "laatukitaralla" + "hyvä soundisella vahvistimella". Nämäkin ovat aika tulkinnan varaisia juttuja. Mutta tuskimpa kumpikaan huono ratkaisu on. Itse suosin aikoinaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Omat kamani ovat nykyään n. 500-600 euron arvoiset, mutta tunnen soittajia jotka pitävät niitä vasta-alkajillekin liian vaatimattomina. | |
![]() 01.07.2010 14:43:10 | |
oiva tumpeloinen: Olipas kovasti vastakarvaan pyrkivää tekstiä. Radikaaliin radikaalisti, mutta en itse kokenut tässä olevan LP-Strato vastakkainasettelua. Totta on että olen vähän konservatiivinen noiden härpättimien suhteen, mutta jos ollaan etsimässä ensisoitinta ja sille äänentoistolaitetta, on minusta tosi aikaista alkaa puhua multiefekteistä. Eikä mielipideasioita kannata esittää automaattisesti ongelmina. Käsitin itse vähän näin? Mutta peace :) Beyond here lies nothing... | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)