Aihe: UFOMAMMUT Suomen kiertueelle syyskuussa
1
Mosaiikki
11.06.2010 09:17:08
UFOMAMMUT SUOMEN KIERTUEELLA SYYSKUUSSA
 
8.9.2010 Kuudes Linja, Helsinki
9.9.2010 Lutakko, Jyväskylä
10.9.2010 Nuclear Nightclub, Oulu
11.9.2010 S-Osis, Turku
 
Italialaistrio Ufomammut saapuu ensimmäiselle Suomen visiitille syyskuussa.
 
Ufomammut yhdistelee ennakkoluulottomasti psykedeliaa ja
monumentaalisia riffejä, luoden yhtyeelle oman, ainutlaatuisen
äänimaailman. Vuoden 2010 alussa Ufomammut julkaisi viidennen
albuminsa Eve, joka on saanut osakseen ylistystä alan merkittävimmissä
julkaisuissa. Eve jatkaa matkaa siitä, mihin edellisen Idolium albumin
massiivisten ja tummien tunnelmien jälkeen jäätiin.
 
Eve on kunnianosoitus Eedenin puutarhan ensimmäiselle naiselle ja se
muodostuu yhdestä eeppisestä 45-minuuttisesta raidasta. Eve on pieni
askel Ufomammutille, mutta suuri askel kuulijakunnalle siinä
sointiseikkailussa, jonne trio heidät tutkimusmatkallaan johdattaa.
 
Kymmenvuotisen taipaleensa varrella yhtye on kiertänyt Euroopan
tunnetuimmat raskaamman musiikin festivaalit kuten Roadburnin ja
Hellfestin ja jakanut stagen muun muassa Orange Goblinin, Baronessin
ja Motorpsychon kanssa.
 
Ufomammutin live-esiintymisissä osansa on myös taidekollektiivi
Malleuksen hypnoottisilla visuaaleilla.
 
Helsingin ja Turun ennakkolipunmyynti alkaa Tiketissä 21.6.2010.
 
http://www.ufomammut.com/
http://www.myspace.com/ufomammut
 
UFOMAMMUT means
UFO ,ju:ef'ou abbreviation of U(nidentified) F(lying) O(bject)
MAMMUT 'mæmmoot italian for mammoth
 
The entire word "UFOMAMMUT" should be pronounced in the italian way
and it sounds something like "oofomammoot"..
 
Press cuts from reviews of EVE:
Ufomammut have managed a 45-minute album consisting of a single song,
and very few vocals (and mostly in the form of indistinct echoing
roars), and yet is still able to captivate and continue to reveal its
charms with multiple listens. This is likely to be a true grower over
the years.. MetalReview.com
 
Ufomammut usher forth gargantuan riffs and slabs of noise heavier
than anything else youll hear this year. NME
Mosaiikki
14.06.2010 18:36:07
Tsettien hinnat.
 
Kuudes Linja 14€ Tiketti, ovelta 16€
S-Osis 13€ Tiketti, ovelta 15€
 
Lutakko ja Nuclear Nightclub tiedottavat lipuista hiukan myöhemmin.
Mosaiikki
21.06.2010 10:54:01
Mosaiikki
22.06.2010 11:39:40
Mosaiikki
11.07.2010 20:03:28
Mosaiikki
23.07.2010 11:47:40
dbeatmod
23.07.2010 14:55:28 (muokattu 23.07.2010 15:01:16)
 
 
Mosaiikki: Lutakon support.
 
http://www.myspace.com/demonicdeathjudge

 
Oulussa puhuivat että Ufomammut ei halua lämppäreitä, hassu juttu...
"Maestron ilta oli nyt tässä."
Mosaiikki
19.08.2010 13:19:09
Mosaiikki
06.09.2010 10:17:48
Keskiviikkona.
Helsingin keikalle lippuja jäljellä rajoitetusti joten suosittelen hankkimaan etukäteen.
Nelikielipiru
09.09.2010 10:07:14
 
 
Oli kyllä päräyttävä keikka!
SoulDump - Bad Nature. http://www.youtube.com/watch?v=8-UhV5tKCLA
Japsu
10.09.2010 11:32:52
Hyvin pörisi Lutakossakin vaikka vanhempi matsku onkin Eevaa lähempänä sydäntä.
"Scenes from a Memory has as much to do with music as a phone book has to do with literature."
Icy-Sun
13.09.2010 12:49:47
Oulussahan tuota oltiin katsomassa ja ihan konfuusissa vieläkin esityksestä :)
Beyond here lies nothing...
Valas
15.09.2010 12:20:58
Mukavaa oli Turussakin männä lauantaina. Hyvää pörinää ja joviaalin oloisia heppuja. Vähän jäi harmittamaan, että vain kiertueella myytäväksi rajattu vinyyliversio Evestä jäi poimimatta mukaan.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)