Etno, proge, latin ›

PJS: Mä en hirveemmin edes diggaile waterssia. Gilmourin on an island meiningeistä oon sit taas diggaillut ihan täysillä. Gilmourin jos näkis livenä ni olis mahtavaa, ainakin kolmen DVD:n perusteella.
 
Itsekin olin aina Gilmourin puolella ja sitä mieltä, että Waters angstillaan tukahdutti Floydin, mutta sitten perehdyin Amused to Deathiin ja miehen arvo nousi pilviin. Mestariteos, häviää minun listoillani kaikesta Floydiin liittyvästä kamasta vain Wish You Were Herelle. The Wall on sen tajuamisen jälkeen alkanut myös lämmittää paremmin ja The Final Cut piti myös hakea roskakorista pois.
 
Remember That Night -dvd:n ja Live in Gdansk -cd:n perusteella Gilmourin liveshow olisi myös aika perhanan hieno kokemus.

Mun jaottelu karkeesti on ollu aina niin, että Watersin visiolla on lähdetty liikkeelle, mutta sit Gilmour on ollu se väline, jolla ideat ollaan saatu siistissä muodossa ulos.
 
Tälläi tosi karusti jaoteltuna.

Jokapaikanapina: Mun jaottelu karkeesti on ollu aina niin, että Watersin visiolla on lähdetty liikkeelle, mutta sit Gilmour on ollu se väline, jolla ideat ollaan saatu siistissä muodossa ulos.
 
Tälläi tosi karusti jaoteltuna.
 
Aika hyvin yksinkertaistettu, kieltämättä.

Jokapaikanapina: Mun jaottelu karkeesti on ollu aina niin, että Watersin visiolla on lähdetty liikkeelle, mutta sit Gilmour on ollu se väline, jolla ideat ollaan saatu siistissä muodossa ulos.
 
Tälläi tosi karusti jaoteltuna.
 
Hyvin jaoteltu. Jos nyt Floydia mietitään soittotaidollisesti niin Waters ja Mason eivät koskaan ole olleet mitenkään korvaamattomia.

padaa@dadaa!: Hyvin jaoteltu. Jos nyt Floydia mietitään soittotaidollisesti niin Waters ja Mason eivät koskaan ole olleet mitenkään korvaamattomia.
 
Vaan eipä yhtyettä osaa toisaalta ajatella sellaisenaan ilman Nickin paukutteluja. Etenkin Ummagummalla ja Pompeii-livellä on jotenkin niin uniikkia ja sekavanhienoa lautastaiteilua että oksat pois.

kepe-5: Vaan eipä yhtyettä osaa toisaalta ajatella sellaisenaan ilman Nickin paukutteluja. Etenkin Ummagummalla ja Pompeii-livellä on jotenkin niin uniikkia ja sekavanhienoa lautastaiteilua että oksat pois.
 
Hienoa rumpuilua kyllä, mut mua häirittee tosi paljon Pompeiin lautasten saundit

padaa@dadaa!: Hyvin jaoteltu. Jos nyt Floydia mietitään soittotaidollisesti niin Waters ja Mason eivät koskaan ole olleet mitenkään korvaamattomia.
 
Waters on soittanut bassoa tosi hyvin viimeiset parikymmentä vuotta, esim. Live 8. On selvästi treenannut. Vielä 70-luvulla se basso-osasto oli huolellisesti soitettua mutta välillä täysin spastista menoa.
 
Mutta kyllähän se silloin ennenkin keksi hienoja koukkuja, kaikki nämä oktaavijipot joita kuullaan jo Piperilla. Waters ja Mason olivat hyvin mielenkiintoinen rytmiryhmä kunnes Dark Sidella alettiin leikkiä oikeita soittajia.

velipesonen: Waters on soittanut bassoa tosi hyvin viimeiset parikymmentä vuotta, esim. Live 8. On selvästi treenannut. Vielä 70-luvulla se basso-osasto oli huolellisesti soitettua mutta välillä täysin spastista menoa.
 
Ootko ihan tosissas :D Live 8han on jäätävää paikoitellen, esim. Moneyn alku.. Melkosta progee, kukaan ei tiedä missä mennään ja sit jo lähteeki laulu :D

Jokapaikanapina: Ootko ihan tosissas :D Live 8han on jäätävää paikoitellen, esim. Moneyn alku.. Melkosta progee, kukaan ei tiedä missä mennään ja sit jo lähteeki laulu :D
 
Varmaan kuulo-ongelmia lavalla, and who cares about mistakes? Brian Setzer sanoi ettei tärkeintä ole soittaa oikein vaan hyvin. Live 8:n Breathe on hienosti soitettu bassolla, paremmin kuin 70-luvulla, kosketus on taipuisampi ja pehmeämpi: http://www.youtube.com/watch?v=g-ORlQfHWrQ&feature=related .

Jokapaikanapina: Ootko ihan tosissas :D Live 8han on jäätävää paikoitellen, esim. Moneyn alku.. Melkosta progee, kukaan ei tiedä missä mennään ja sit jo lähteeki laulu :D
 
Eikö tuo basso moka selittynyt sillä että Waters soolokeikoillaan soittaa Money:a nopeammalla temmolla kuin levyversiolla ja nyt sitten lipsahti se väärä tahti?
No mokahan se silti on.

Jokapaikanapina: Hienoa rumpuilua kyllä, mut mua häirittee tosi paljon Pompeiin lautasten saundit
 
Dark sidella on ehkä hienoimmat lautasten soundit ikinä... varsinkin Us and them

jjsound: Dark sidella on ehkä hienoimmat lautasten soundit ikinä... varsinkin Us and them
 
Ylipäätään Dark Siden saundit.. Nams!

Jokapaikanapina: Ylipäätään Dark Siden saundit.. Nams!
 
Ja biisit. Ja soitto. Ja kaikki. DSOTM on mulle se levy joka määrittelee täydellisen pop-albumin.

PJS: Ja biisit. Ja soitto. Ja kaikki. DSOTM on mulle se levy joka määrittelee täydellisen pop-albumin.
 
DSOTM on maailman ainoa täydellinen albumi mielestäni.
 
E. Perusteluja: Ei yhtään heikkoa biisiä ja mahtavat soundit. Hieno kokonaisuus.

Gunnarit veti Another Brick In The Wallia lauantaina keikallaan :D

Nobeastsofierce: Oliko paljonki kovempi ku alkuperänen?
 
Ei missään nimessä
 
EDIT: Ei mut ihan hyvä se oli, varsinkin se yllätys et ne sitä soitti lämmitti mieltä. Ja Axlin matala lauluääni sopi hyvin siihen

Jännä miten oon päässy nyt viimeaikoina The Division Belliin sisälle oikein kunnolla. Tai luulisin. Ennen se oli vaan "se hyväsaundinen levy, jossa on High Hopes", mut nyt koko idea on avautunu myös ahkerahkon levyvihkosen selailulla. Biisit on alkanu toimii paremmin ja kokonaisuus on oikeestaan tosi maukas. Vaikka albumi on yli tunnin mittanen, niin sen kuuntelee melko mielellään läpi. Ja saundit on tosiaan niiiiin kohallaa. Ehkä pientä miinusta siitä, ettei toi enää niin Floydia a) tyyliltään eikä b) soittajiltaa, tai ku niin paljo on yhtyeen ulkopuolisia ihmisiä mukana sävellystyössä.
 
Erityismainintana vielä What Do You Want From Me.
 
Vielä ois toi A Momentary Lapse Of Reason tältä Gilmourin aikakaudelta.. Aika hc se on. Vaikka joku perversio mulla taitaakin olla ku Learning To Fly, kaikkien aikojen paskabiisi, on alkanu kuulostaa ehkä ehkä hyvältä..
 
Ja mitä mieltä ootte muuten Meddlestä? Ilman Echoesia se olis musta melko kökkö. Seittemän biisin albumi, jossa on melkeinpä kuus täytebiisii

No Fearless on ainakin mun yks lemppareista koko tuotannosta ja One of these days on kaikkea muuta kuin täytebiisi. Division Bellin ehdoton helmi on Poles Apart.

Meddle on One of These Days, ne neljä muuta biisiä ja Echoes. Mikä se seitsemäs biisi on? ;) Noihin välibiiseihinkin on alkanut vuosien varrella syntyä pieni suhde, ehkä ne siitä aukeavat.
 
Samoin on käynyt A Momentary Lapse of Reasonille, jota pidin pitkään huonoimpana koskaan kuulemanani levynä. On the Turning Away on ainakin tosi hieno biisi, mutta sitten taas jollekin Learning to Flylle lämpeneminen on saanut pohtimaan musiikin aukeamisen ja paskaan tottumisen problematiikkaa. Eroa on joskus vaikea tunnistaa.