Rock, pop, alternative ›

Hyvä dokkarihan tuo oli. Mutta perin samantyyppisihän nämä musadokkarit aina tuppaavat olemaan... Tästä onneksi kävi hyvin ilmi tämän bändin huumoripuolikin. Ne bändin ulkopuoliset kommentoijatkaan eivät liikaa päässeet ärsyttämään Sebastian Bachia lukuunottamatta.

Ihan hyvä, vaikkakin melko yllätyksetön. Pari huomiota:
 
1) Neil Peartin sukunimi lausuttiin väärin joka kerran, kun se esiintyi.
2) Tekstityksen tekijä ei ole ollut oikein kartalla. Alex Lifesonin lempinimi ei ole Lurch vaan Lerxst.

Ihan hyvä pätkä. Vähän pintapuolinen kyllä, mutta niinhän siinä väkisinkin käy kun yrittää puristaa bändin 40-vuotista historiaa 2 tuntiin.
 
Ja näkyihän siellä yksi muusikoiden.nettiläinenkin valkokankaalla :D

Paraikaa katson Flamingossa, mutta meni sähköt koko talosta. Että näin :(

hahuusko: Ja näkyihän siellä yksi muusikoiden.nettiläinenkin valkokankaalla :D
 
Pahoitteluni jos olen jollekin aiheuttanut jo valmiiksi järkytyksen ja mielipahan oireita.. kieltämättä oli shokki nähdä itsensä kuvassa sen +-7 sekuntia.. ;)
 
Oli kyllä hyvä ja pitkään odotettu dokkari, jos vaik innostaisi muitakin dokumenttien tekijöitä.. tarttumaan aiheeseen.

Lerxst77: Pahoitteluni jos olen jollekin aiheuttanut jo valmiiksi järkytyksen ja mielipahan oireita.. kieltämättä oli shokki nähdä itsensä kuvassa sen +-7 sekuntia.. ;)
 
Ohhoh, miten nyt näin? : D

Jes, ajoivat meidät v*ttuun salista ja sanoivat että uusintanäytös järjestetään tai sitten ei. Kohtaan 26 min jäätiin ja vuoteen '71. Ei oo todellista!

Hyvä dokkari oli. Vähän enemmän olisin tahtonut nähdä jutustelua Rushin syntikka-ajoista vaikka ihan hyvin oli niistäkin juttua. Uran alkuvaiheita käsiteltiin mielestäni liikaa, mikä vei ruutuaikaa pois ainakin itselle kiinnostavista ajanjaksoista. Vaan hyvä oli, teki heti mieli nähdä uudestaan koko homma.

Progressor: Ihan hyvä, vaikkakin melko yllätyksetön. Pari huomiota:
 
1) Neil Peartin sukunimi lausuttiin väärin joka kerran, kun se esiintyi.
2) Tekstityksen tekijä ei ole ollut oikein kartalla. Alex Lifesonin lempinimi ei ole Lurch vaan Lerxst.
 
Kinopalatsissa ei kyllä ollu tekstitystä..

Diggasin, vaikka huimasti uutta tietoa ei tullutkaan; dokkari oli bändin näköinen ja homman kulku näkyi hyvin heidän omasta perspektiivistään. Hyväntuulista meininkiä, eipä kai pumppu muuten enää kasassa olisikaan. (:

Lerxst77: Turun Kinopalatsissa oli teksteinä kuurojen englanti..
 
eli ärsyttävästi jo ennakkoon luki esim. noissa artistien kommenteissa hakasulkeissa jne.. tai nuottiavaimien sisällä "Limelight"
 
noh.. kyllähän tuon ymmärsi oli tekstejä tai ei. luultavammin leffaa ei sen kummemmin oltu ennakkoon katseltu / tekstitetty. tuon "one night only" -teeman takia..
 
Kaisaniemessä ei ollut kun mainittu puhujien nimet. Ihan hyvä, koska Sebastian Bachia en olisi muuten tunnistanut. Tai jos siellä jotain muita tekstityksiä oli, niin onnistuin ignoraamaan ne täysin.

Informaatiokameli: Hyvä dokkari oli. Vähän enemmän olisin tahtonut nähdä jutustelua Rushin syntikka-ajoista vaikka ihan hyvin oli niistäkin juttua. Uran alkuvaiheita käsiteltiin mielestäni liikaa, mikä vei ruutuaikaa pois ainakin itselle kiinnostavista ajanjaksoista. Vaan hyvä oli, teki heti mieli nähdä uudestaan koko homma.
 
Jep, aika monta levyä hypättiin yli yhdellä lauseella, jos silläkään. Mutta oli kyllä hyvä pätkä, 40 vuodesta sais useammankin dokkarin kyllä.

Ihan ok perusdokkari. Noissa vaan aina ärsyttää nuo julkkiskehujat. Ilman niitä olisi ollut parempi. Billy Corgan ja Jack Black oli ainoat hyvät.

Ei tullut käytyä kattomassa, mutta onneksi dvd / blu-ray ilmestyy jo kolmen viikon päästä. Ja onhan tuossa paljon ekstraakin onneksi mukana, noi Rutseyn kanssa heitetyt biisit kiinnostaa varsinkin:
 
01. Being Bullied and The Search for The First Gig
02. Reflections on the album Hemispheres
03. "Presto" and "Roll The Bones" Rap
04. The Rush Fashion
05. Hobbies on the Road
06. Rush Trekkies
07. Pre-Gig Warm-Up
08. Best I Can (never-before-seen footage w/ original drummer, John Rutsey from 1974)
09. Working Man (never-before-seen footage w/ original drummer, John Rutsey from 1974)
10. La Villa Strangiato - Live at Pinkpop Festival in Holland from 1979 (first time this epic song was captured on video)
11. Between The Sun and Moon - Hartford, CT (from the bands first show back after hiatus in 2002)
12. Dinner with RUSH at a Hunting Lodge
13. Far Cry (live) - from the "Snakes & Arrows" DVD
14. Entre Nous (live) from the Snakes & Arrows DVD
15. Bravado (rare live version) - previously only available on the "R30" Blu-ray version
16. YYZ (rare live version) - previously only available on the "R30" Blu-ray version
 
Runtime of the film and bonus disc includes over three hours of content.

Power Windowsin sinänsä hienot biisit kärsivät vähän siitä, että ne jäävät totaalisesti ylittämättömän mestariteoksen nimeltä Mystic Rhythms varjoon. Ehkä Rushin paras biisi koskaan. Epätasainen levy, mutta keskiarvoltaan erinomainen.
 
Tässä on hyvin sanottu. Aivan uskomaton biisi kun on, fiilis on lyöty niin loistavasti kasaan ettei voi olla tekemättä kerta toisensa jälkeen "uskomattomia huomioita maailmasta" kun Mystic Rhythmsin kuuntelee.
 
Ja kuten myös mainittua ja sivuutettua aiemmin, mielestäni Rush:n syntsa-ajoilta on paljon todella hyviä biisejä, lähes kaikki suosikkini, mutta soundi on usein turhan ohut ja kuten mainittua "steriili" tämä ei kuitenkaan vie kunniaa pois aivan loistavalta materiaalilta. (tai sitä faktaa että Roll the Bones -biisi rokkaa).
 
Kävin kattomassa dokkarin eilen.. tykkäsin kyllä oli viihdyttävä ja kaikin puolin hyvä herätti justiin niin paljon fiiliksiä kun dokkari voikin herättää, ilman että tarvii alkaa "elokuvaa" tekemään.. eli siis keksimään draamaa yms. Kuten joku sano niin mullakin tuli heti fiilis että vois mennä kattomaan sen välittömästi uudestaan.
 
..ja sitten kävin Rushin sivuilla ja ohhoh, onha soundi muuttunu! Sieltähän voi tulla jännää matskua taas seuraavalla levyllä. Rushissa on kyllä parasta kuten dokkarissakin tuli ilmi että ei ikinä tiedä mitä sieltä tulee, ja kehittyvät jatkuvasti.
 
Mun mielestä tiivistettynä Rushilla on ollu hyvä tapa ottaa kultakin aikakaudelta minkä läpi ovat menneet niin niitä ajalle ominaisia HYVIÄ ASIOITA ja sisäistää se omaan musiikkiinsa.. Siks on varmaanki pärjänny niin pitkään ja saavat aina uusia kuuntelijoita. Ja lisäks on niin mahdotonta valita sitä "lempparibiisiä" kun monet biisit ovat erilailla hyviä.
 
EDIT: löytyisköhän jollakulla linkkiä tai mahista laittaa noita uusia piitsejä nettiin muualle kuin juutuubiin? Se kun ei tässä työpaikalla toimi.

Kaunis dokkari. Subdivisions sai teatterioloissa miehen lähes kyyneliin.

Ou jea. Hyvä, iloinen fiilis dokumentista jäi. Semmonen olo ettei maailma ihan paska paikka voi olla ku täällä on tehty - ja tehdään - tällaista musiikkia.
 
Ilmeisesti muukin yleisö nautti näkemästään ja kuulemastaan - harvemmin leffassa annetaan lopussa aplodit :)

saara.: ...harvemmin leffassa annetaan lopussa aplodit :)
 
Kenelle ne taputtavat? Valkokankaalle vai koneenkäyttäjälle? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Taitavat ne taputukset olla ihan jokaiselle itselleen, että enkö olekin hieno ihminen kun pidin tästä elokuvasta näin paljon.

ukko idänmies: Kenelle ne taputtavat? Valkokankaalle vai koneenkäyttäjälle? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Taitavat ne taputukset olla ihan jokaiselle itselleen, että enkö olekin hieno ihminen kun pidin tästä elokuvasta näin paljon.
 
Ahdistaako pahastikin? Ehkä ihmiset vaan tykkäsi sponttaanisti näkemästään ja osoitti sen taputtamalla. Ei sen vakavampaa.