Yleistä keskustelua musiikista ›

Todellakin tuntuu tältä, että musiikki antaa voimaa ja uskoa oli fiilis mikä hyvänsä. Kun on kivaa, oikeanlainen musiikki antaa vain buustia juhlatunnelmalle ja meiningille. Kun on kurjaa, oikeanlainen musiikki auttaa ajatuksenkulun ja mahdollisen surun/vihan purkamisessa. Musiikki on maailman parasta eskapismia. Se ei tuomitse eikä arvostele, saa vain olon paremmaksi. Huomaa että ei olekaan ajatustensa kanssa yksin tai että asiat tulevat olemaan paremmin. Thank God for good music!

Käykö usein niin, että jokin musiikki koskettaa syvästi?
Mitenkä muilla, onko musiikki lähinnä taustaa, ajanvietettä vai todellista tunteidennostattajaa?
 
Joskus riittää, että itse ihan vahingossa rempaisee koskettimista jonkun hyvän sointukuljetuksen, joka tekee annihelenaa korvalle. Tuntuu, että tuon päällehän sitä pitää ruveta biisiä tekemään.
 
Toinen hieno akti on sellainen, kun treeneissä kaverit tajuaa heti uudesta biisistä sen, miten biisin tekijä oli ajatellut kappaleen menevän. Ihan ilman mitään jutustelua. Bändin porukat viestivät toinen toisilleen omalla soitollaan omaa musiikillista osaamistaan ja tyylitajuaan, se on hienoa kommunikointia. Yleensä tällä tavoin tulee kunnon kappaleita. Toinen asia on vaan se, miten yleisö ottaa ne vastaan ja ymmärtääkö se tämän bändin sisäisen jutun.

Ai nii ja unohtu ihan mainita tossa aikasemmassa kommentissani ne fiilikset mitä mitä musa aiheuttaa kun sitä soittaa itse! Siis sehän on jotain aivan uskomatonta! Mulle henk. koht. kitaran/basson soitto on laillinen huume, mielettömät kiksit tulee. Ja sehän se vasta ihme juttu on.. Tääkin on varmaan jotenkin ihmiseen rakennettu juttu. Pikku-Vaavi saa päivän parhaat puklaukset kun se tajuu et kattila paukkuu ku sitä hakkaa kauhalla, mulla sama meininki edelleen vaik ikää 21-vee! ;)

Ai nii ja unohtu ihan mainita tossa aikasemmassa kommentissani ne fiilikset mitä mitä musa aiheuttaa kun sitä soittaa itse! Siis sehän on jotain aivan uskomatonta! Mulle henk. koht. kitaran/basson soitto on laillinen huume, mielettömät kiksit tulee. Ja sehän se vasta ihme juttu on.. Tääkin on varmaan jotenkin ihmiseen rakennettu juttu. Pikku-Vaavi saa päivän parhaat puklaukset kun se tajuu et kattila paukkuu ku sitä hakkaa kauhalla, mulla sama meininki edelleen vaik ikää 21-vee! ;)
 
???????
 
Mä en tajuu sua. ;D

onko musiikki lähinnä taustaa, ajanvietettä vai todellista tunteidennostattajaa?
 
Se on kaikkea noita, fiiliksestä riippuen.

En kerennyt lukea kaikkia vastauksia, mutta kyllä. Musiikilla on voimaa! Ainakin minun mielentiloihin musiikilla on hirvittävän voimakas vaikutus. Musiikki voi yhtä hyvin pelastaa kuin pilata päivän..ei pitäisi aliarvioida musiikin "valtaa"..

Monen mielestä on vaikea käsittää miksi vaikkapa Offspring on mulle sangen koskettavaa musaa.
 
Mutta ei ainakaan mulle. Viime viikon lauantaina, osa krapulaisina, osa ei, kuunneltiin kaveriporukalla Offspringin "Americana" levyä pitkästä aikaa ja ai helvetti, että kuulosti hyvältä! Viime harkoissa soiteltiinkin sitten "Have you ever" (perkeleen kova biisi) :)
 
Niin, ja sama mulla kuin Vilhelmuksellakin: Musiikki voi olla niin taustamusaa kuin "se elämää suurempi juttu." Ja vieläpä se sama biisi.
 
Ja sattuipa vielä niin hassusti, että kun tässä Vilhelmusta lainailen, niin Winamp pisti The Coverallsin "Tahdon rakastella sinua" biisin pyörimään :)

Taustaa, ajanvietettä, tunteidennostatusta. Ainakin meikäläiselle musiikki on kaikkia noita. Tälläkin hetkellä soi musiikkia tässä taustalla, kuten aina koneella ollessani. Sitten tulee kitaraa soitettua ja levyjä kuunneltua, se on sitä ajanvietettä. Ja tottakai se on tunteidennostatusta, kun kuuntelee hyvää kappaletta. Luulisinpa että melkein kaikille täällä musiikki on noita kaikkia.
 
Ai niin, ja en mä ainakaan ihmettele jos joku saa Offspringistä fiiliksiä. Niinhän mäkin saan. ;)

Olen monesti miettinyt miten saisi selville sen, mitkä elementit musiikissa tekee niitä "vau"-kokemuksia. Sehän on siis yksilöllistä, mutta jos pystyisin mittaamaan samanaikaiset fyysiset tapahtumat, uskoisin löytäväni jonkinlaista yhdenmukaisuutta tai ainakin jatkuvuutta. Tarkoitan siis eri aallonpituuksien värähtelyä tärykalvolla ja niistä seuraavia erilaisia kemiallisia reaktioita/yhdisteitä, jotka lopuksi saavuttavat aivot. Ja siellä ehkä sen mielihyväkeskuksen.
 
Oli hieman sekavasti kerrottu, mutta tottahan on, että tunteet on kemikaaleja. Kiinnostaisi vaan millaisia. Musan opiskelijana tietty myös, miten sellaisia saisi tuotettua =).

Hm. Kun kuuntelen yöllä sopivassa tilassa Finlandian lujaa, niin hajoilen pieniksi palasiksi ja putoan lattialle. En ole varma kestäisinkö missään olosuhteissa teoksen kuuntelemista orkesterin soittamana.

Hm. Kun kuuntelen yöllä sopivassa tilassa Finlandian lujaa, niin hajoilen pieniksi palasiksi ja putoan lattialle. En ole varma kestäisinkö missään olosuhteissa teoksen kuuntelemista orkesterin soittamana.
 
Onhan Finlandia tosi upea teos ja ainakin sumalaiseen mielenlaatuun koskettavasti käyvä.
 
Kun kerran kuulin Susanna Haaviston laulavan laulun "Odotusta Pariisissa" niin se toi sellaisia muistoja mieleen, että kyyneleet tulivat silmiini ja ostin kyseisen äänitteen vain sen laulun vuoksi ja lähetin sen saavuttamattomalle rakkaalleni.

Tästähän tulikin oikein mielenkiintoinen ketju...
 
Itse olen pähkäillyt asiaa vielä lisää.
 
Hyvin harva esim elokuva tai kirja saa aikaan samanlaisia hyviä viboja kuin musiikki kerta toisensa jälkeen... miksi? En tajua.
 
Toisaalta oikein loistava leffa kyllä tehoaa ehkä vieläkin kovemmin kuin oikein loistava musiikki.
 
Kirjoihin tavallaan uppoutuu, jos se on hyvä... mutta vaikutus ei ole kovin pitkällinen...

Mä luulen, että kun tarpeeksi pitkään on musan kanssa tekemisissä, se muuttaa aivojen "kytkentöjä" jotenkin. Tietyt asiat saavat aivoissa enemmän prosessointitehoa.Maailma näkyy erilaisena, eikä pelkästään vaioveikkaajan silmin.

Samoin se, kuinka varhain musan tekemisen aloittaa on kai aika tärkeää musiikillisen kehityksen kannalta. ihminen tottuu vastaanottamaan musiikkia eri tavalla ja aivot muokkautuvat helpommin kuin aikuisiällä.

On myös mielenkiintoista havaita jotain kummallisella tavalla samanlaista monissa musiikillisesti lahjakkaissa tyypeissä, vaikka pinnallisesti ihmiset ovat hyvinkin erilaisia.

Mä luulen, että kun tarpeeksi pitkään on musan kanssa tekemisissä, se muuttaa aivojen "kytkentöjä" jotenkin. Tietyt asiat saavat aivoissa enemmän prosessointitehoa.Maailma näkyy erilaisena, eikä pelkästään vaioveikkaajan silmin.
 
Luin joskus jostain tiedelehdestä, että musiikkia harrastava ja soittava ihminen käsittelee kuulemaansa musiikkia samoilla aivojen osilla, joilla hän käsittelee puheen ymmärtämistä. Musiikista muodostuu siis eräänlainen kieli.
 
Sitten ihan siihen alkuperäiseen aiheeseen.
Mikään elokuva, maalaus tai kirja ei kykene antamaan niin kokonaisvaltaista hyvän-tai huonon olon tunnetta kuin musiikki.
Musiikissa on myös se funktio, että voi itse olla tavallaan osa sitä, soittaessa instumenttia tai laulettaessa. Kuuntelijasta tulee silloin tulkitsija. Elokuvien, kirjojen tms. kohdalla tämä ei välttämättä onnistu.
 
Joku otti esille joihinkin kappaleisiin kyllästymisen. (se Nirvana). Osaltaan yhä laajentuvaa levykokoelmaanikin puolustaa se, että eri tunnetiloihin tulee olla erityyppistä musiikkia. Kun kaikki harmittaa on radio lentää seinään jos sieltä pöllähtää esim. jotain Beach Boysia. Aurinkoisena kesäpäivänä jolloin mikään ei voisi mennä paremmin, Beach Boys toimii oiken mainiosti.
Nirvana toimi teini-iässä paremmin, koska silloin halusi purkaa sitä jatkuvaa aggressiota. Nyt jo vähän seesteisemmässä iässä liika synkistely ja huutaminen ei enää miellytä niin suurissa määrin.
Musiikki-tuo tunteiden tulkki:)

Jännä on tunne, kun musiikki saa ihokarvat nousemaan pystyyn. Outoa siinä on se, että se tapahtuu joko suunnattoman hyvän tai suunnattoman huonon musiikin tai sen esityksen ansiosta.
 
Hyvästä musasta yleensä tulee jostain hienoista kertseistä/sanoituksista ja yksittäisistä kohdista, sekin yleensä silloin kun on todella keskittynyt biisiin, ei vain kuuntele, vaan esim seuraa samalla sanoituksia.
 
Mutta eniten kylmiä väreitä tulee yleensä esim koulussa kun alkaa päässä soimaan se joku hieno biisi ja se joku hieno kohta. Ja esim on muutamia biisejä joita kuunnellessa tulee aina koulu mieleen, juuri se hetki kun tuli hirveät kylmät väreet yhtäkkiä kun alkoi soida se biisi päässä.
On se hassua.
 
Mutta tuo huonoista biiseistä kylmien väreiden saaminen on jo uutta :)

Mikään elokuva, maalaus tai kirja ei kykene antamaan niin kokonaisvaltaista hyvän-tai huonon olon tunnetta kuin musiikki.
 
Todellakin! Musiikki parhaimmillaan ottaa niin kokonaisvaltaisesti haltuunsa, että tuntuu ihan... öh, "uudelta."

Hyvin harva esim elokuva tai kirja saa aikaan samanlaisia hyviä viboja kuin musiikki kerta toisensa jälkeen... miksi? En tajua.
 
Kirjoihin tavallaan uppoutuu, jos se on hyvä... mutta vaikutus ei ole kovin pitkällinen...
 
Johtuisiko se siitä, että tunteita nostattava kappale kestää kahdesta ja puolesta minuutista puoleen tuntiin. Hyvä kirja taas kestää parista päivästä viikkoon. On olemassa niitä levyjä, jotka muistaa alusta loppuun ulkoa. Kun muistaa jokaisen soinnun ja rytmin, osaa odottaa tulevaa, ja minulla ainakin siihen tulee sellainen pieni jännitys. Tietysti ennen kuulemattomassa levyssä on se jännitys potenssiin kymmenen, koska jokainen tahti on yllätys!
 
Kirjassa taas on niin paljon informaatiota, ettei sitä kaikkea pysty kerralla käsittelemään. On olemassa kirjoja jotka olen lukenut monia kertoja läpi, mutta aina sieltä rivien välistä löytyy jotain uutta. Jos tätä minun ajatusta nyt yrittää vähän selkeyttää, niin kirjan lukemiseen menee enemmän aikaa ja siinä aikana kerkeää jo unohtaa paljon asiaa.

Ympätään tähän vielä kuvataide... ehkä kaikkein vierain taidelaji mulle... ei aiheuta oikeastaan mitään viboja, ainakaan pidemmäksi aikaa...

Ei leffat ei kirjat ei taidemaalaukset vaikuta minuun samalla tavalla kun musiikki.
 
Ei ne saa minussa samanlaisia tunteita.