Aihe: Modernia pianomusiikkia, Liszt?
1 2
megatherium
09.02.2010 19:05:48
Melartinin fantasia apocaliptica op. 111 joka on saanut vaikutteita skrjabinin ekspressionistisesta sävelhurmiosta vaikka tunnustan pitäväni enemmän melartinin 24 preludin kokoelmasta osuvine ja klaveristisesti kiinnostavine ja taiteellisesti visionäärisine klassisine karakterikappaleineen luonteenomaisine otsakkeineen kuten capriccio, kirsikankukkapuu japanissa tai soittopeli mutta jonka tyylilliset vaikutteet ovat moninaisina löydettävissä impressionismista ja ekspressionismista.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
fidZi
23.02.2010 16:22:28 (muokattu 23.02.2010 16:23:01)
Zbigniew Preisner: 10 helppoa kappaletta pianolle. Löytyy Leszek Mozdzerin (mnet ei paina tyylipuhdasta kirjoitusasua) levyttämänä.
Tärkeämpi kysymys kuin "Mikä soi?" tai "Miten se soi?" on "Miksi se soi?"
Hesekiel
28.02.2010 17:45:30
Siki-Siki: Pianisti Marc-André Hamelinin etydejä pianolle voi myös lämpimästi suositella:
 
http://www.youtube.com/watch?v=JA-0dMs1wbs
 
http://www.youtube.com/watch?v=OhgOh8mmefQ&feature=related
 
Hieno mies kertakaikkiaan.

 
Hamelin on soittanut Leopold Godowskyn sovituksia Chopinin etydeistä opukset 10 ja 25. Mielenkiintoista kuunneltavaa!
Schnowotski
28.02.2010 18:42:03
Moderneista pianokappaleista puhuttaessa ei voitane ohittaa Anton Webernin pianomuunnelmia - jotka käynevät malliesimerkiksi myös dodekafonian mahdollisuuksista osaavissa käsissä. Musiikillinen materiaali on ehkä melko ryppyotsaisestikin johdettu tietystä alkusyystä - 12-sävelrivistä - ja erilaisten symmetristen, sekä tiukkojen, että vähemmän tiukkojen, prosessien läpi.
 
Lopputulos ei kuitenkaan ole pelkältä struktuurilta kuulostavaa vaan erittäin ilmaisuvoimaista musiikkia, jossa on selkeästi kuultavissa musiikillisten tehojen vaihtuminen suvantokohtineen ja kliimakseineen, eikä sitä tehdä ainoastaan esimerkiksi dynamiikkaa nostamalla huippukohtaan vaan Webern käyttää rakentamansa struktuurin suhteita tehokkasti hyväkseen, leikittelee kuulijan odotuksilla ja rikkoo niitä dramaattisen efektin luomiseksi. Kokonaisuudessaan teosta leimaa ilmaisun selkeys ja yksinkertaisuus, jonka taustalla kuitenkin on huikeasti erilaisia tasoja ja emootioita - kuulijan korva tarttuu ensimmäisillä kuuntelukerroilla yksinkertaisiin fraaseihin ja helppoon melodiikkaan, mutta teoksella on annettavaa hyvin paljon enemmänkin niin järjellisellä kuin puhtaan tunteellisellakin tasolla.
 
Teoksesta voinee suositella esimerkiksi Mitsuko Uschidan versiota. Zimermanin ja Karlenin versiot ovat mukiinmeneviä, omine tulkinnallisine jippoineen, joista joko tykkää tai ei. Glenn Gouldin versiota välttelisin.
 
http://www.youtube.com/watch?v=vnk1eFAVnSY
Lainausmerkit, nuo kirjotetun kielen "kondomit" - väärinymmärrysten "ehkäisyvälineet".
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)