Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Vasara: Mun mielestä Ozzy on melko kehno laulaja ollu aina. Martin ja Dio on kovvaa kammaa. Halfordhan on Priestissä ja soolona kovinta. Black Sabbathiin ei mun mielestä oikein istunut.
 
Totta on että ei se Oswald teknisesti niin mahtava laulaja olekaan, mutta se tunnelma mitä se äänellään tuo siihen kamaan, se antaa niin paljon anteeksi puutteita tekniikassa...

Jankku: Totta on että ei se Oswald teknisesti niin mahtava laulaja olekaan, mutta se tunnelma mitä se äänellään tuo siihen kamaan, se antaa niin paljon anteeksi puutteita tekniikassa...
 
Ainakin soolotuotanto on jotenkin kämästä. Sillon seiskööt nyt ei ole niin väliä miten siellä määkyy.

Diot sun muut voi olla taitavampia mutta Ossie on synnynnäinen tähti.

Vasara: Ainakin soolotuotanto on jotenkin kämästä. Sillon seiskööt nyt ei ole niin väliä miten siellä määkyy.
 
Totta. Alkuajan Ozzy soolot jää kauas Sabbath ajoista laulullisesti... mutta kyllähän tuo laulu on sittemmin parantunut No more tearsilla ja Ozzmosisilla... lienee studiotekniikan kehittymistä kiittäminen... Dio on Dio. Parhaimmillaan Sacred heartilla ja muilla sooloilla.

Hmm... paras Sabbath-albumi. Sanoisin että Sabbath, Bloody Sabbath, pelkästään A National Acrobatin takia.

Kokonaan kuulemistani Ozzyn aikaisista kuudesta ekasta levystä jalustalle nostan Sabotagen, jolta kuuluu helvetillinen ambitio. En silti ihmettele Paranoidin suitsutusta (hitteineen) tai Master of Realityn jumalointia ("Sabbath has found itself"). Dio Years -kokoelma taas tarjoaa vähän modernimpaa heavya. On muuten niin mainio että on paikallaan mainita se tällaisessa ketjussa.

foetor ex ore: Dio Years -kokoelma taas tarjoaa vähän modernimpaa heavya. On muuten niin mainio että on paikallaan mainita se tällaisessa ketjussa.
 
Kyllä, ne kolme aiemmin julkaisematonta rallia ovat melkoisia turpaanmättöjä jokainen, kuten myöskin The Devil You Know-levyn huippuhetket.

Paras? Hmmm... nyt täytyy myöntää etten pidä Ozzyn lauluäänestä yhtään eli ne Sabbath levyt eivät kolahda oikein..mutta mutta, RJD:n ollessa solistina bändissä biisit jonkin verran kolahtivat mutta mun mielestä paras tähän asti on kyllä Tony Martinin aikaista Sabbathia eli Headless Cross albumi. Vaikkakin levyllä suurin osa kappaleista on oikeastaan aika lailla "niitä huonompia" pidän laulajasta todella paljon.
 
Sitten se paras laulaja: Kyllähän Dio voiton vie ihan ylivoimaisesti vaikka Martinin aikaisista levyistä eniten pidänkin. RJD:n ääni kun vain paranee koko ajan.

Täytyy muuten mainaista Iommin ensimmäinen soolo levy: Iommi, täss topicis.
Sävellykset on ehtaa vanhan ajan Säbättiä, eri laulajilla. Jatkoa oikeastaan sille mihin mainion mainio ´Psycho man´ biisi jäi...

Melkein voisin vastata että yhtyeen debyytti vuodelta 1970 on kovin. Kaikki levyt Sabotageen asti ovat kovaa kamaa, sekä tietysti Dion kanssa levytetyt Heaven and Hell ja Mob Rules. Kuitenkin debyytti on ehkäpä ainakin minulla eniten soinut.

Eb-tuning: mun mielestä paras tähän asti on kyllä Tony Martinin aikaista Sabbathia eli Headless Cross albumi.
 
Mielipiteesi on täsmälleen oikea. Jokin tässä levysä vain kiehtoo ja sen jaksaa poimia hyllystä aika ajoin. Martin on heavylaulajista yksi suosikeistani.

Paras Sabbath-albumi? Onpas helvetin vaikea kysymys. Debyytti, Paranoid, Master Of Reality, Heaven And Hell ja Mob Rules. Joku niistä... Dion laulusta joka tapauksessa pidän enemmän kuin Ozzyn.

Ykkönen on paras sunnuntaisin ja maanantaisin, paranoid tiistaista torstaihin ja master of reality perjantaisin ja lauantaisin.

Kuus ekaa tietysti ja kunniamainintana Heaven and Hell, mutta täytyy sanoa että ajan kuluessa Master of Reality on ainakin kohonnut itellä kuunnelluimmaksi. Synkkä ja raskas levy jolta esim. Children of the Grave, Lord of This World ja Into the Void on ajattomia klassikoita. Solitude on muuten yks kaikkien aikojen hienoimpia rauhallisia kappaleita. Eli top 3 olis MoR, Sabbath Bloody Sabbath ja S/T, vaikka kuus ekaa levyä on musiikillisesti hyvinkin ellei jopa täysin tasavahvoja levyjä.

S/T ja Master of Reality sadesäällä; Paranoid ja Sabotage kesällä autonratissa ja muutenkin; Vol. 4 värikkäimmän ruskan aikaan; Sabbath Bloody Sabbath ympäri vuoden, mutta ehkä eniten talvella; Mob Rules ja Heaven and Hell enimmäkseen talvella (aika harvoin tosin); Never Say Die ja Technical Ecstasy kun ei muuta keksi... Kaiken yhteen napova albumi mulle on Sabotage; toimii aina!

Parhaat levyt ovat yleensä vaihdelleet akselilla Master Of Reality / Vol. 4 / Sabbath Bloody Sabbath, joista viime aikoina on iskenyt parhaiten Vol. 4. Piti oikein vinyyli hommata cd:n kaveriksi että pääsee kunnon fiilikseen. Kahta ekaa on tullut myös kuunneltua sikana, mutta jotenkin liian bluesmaista menoa seuraavaan kahteen verrattuna. En tiiä. Hienoja levyjä kuitenkin.
Sabotagella on välillä pientä tyhjäkäyntiä, mutta menee silti maagiseen kuuden suoraan jollaista ei ole moni tehnyt.
Myöhemmistä levyistä tietty Dion aikaiset Heaven And Hell, Mob Rules ja Dehumanizer ovat kovaa kamaa, mutta biisit on jollain tavalla liian turvallisia + Dio laulaa liian hyvin :)

Kai se Vol 4 on paras. Tosin sitä edeltäneiltä levyiltä löytyy yksittäisiä biisejä jotka pieksää levyn parhaat. Mutta Cornucopian alkuriffi vittu soikoon! Se on heviä. Vol nelosen jälkeiset levyt ei ole jaksaneet koskaan innostaa muutamia biisejä lukuunottamatta. Etenkään Ozzyn jälkeiset Dion laulamat levyt kuulostaa jo aivan eri bändiltä ja Dion maneerit pilaa kaiken Sabbath-tunnelman.

Ohan se Under The Sun:n loppuriffittely / fiilistely niin mahtavaa, että kai se Vol4 tällä hetkellä on. + Tietty Cornucopia ja Wheels of Confusion....
 
Tosin Changes nyt vähän pilaa. Mut on se kova lätty.

Tossa timmi cover-veto Cornucopiasta, laulaja piristävästi erilainen kuin Ozzy:
http://www.youtube.com/watch?v=ruvBpeEUr9I