Aihe: The Stone Roses
1 2 3 4 5
Stain
17.12.2009 12:46:31
Kyllä! Soolotuotantoon en ole vielä tutustunut, mutta takuulla vetävät Rosesienkin biisejä.
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Stain
17.12.2009 15:46:53
Niin ja Second Coming on kyllä tosi hieno levy. Ihan yhtä kova kuin debyytti.
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
SikaPete
17.12.2009 21:42:10
Yksi suosikeistani. Onhan se vähän kummallista kun ovat vaan 2 levyä julkaisseet, mutta samoin on Joy Divisionin kohdalla.
 
Ian Brown on elämää suurempi keulahahmo.
elais
19.12.2009 23:20:05
Stain: Kyllä! Soolotuotantoon en ole vielä tutustunut, mutta takuulla vetävät Rosesienkin biisejä.
 
Kannattais! Ihan toimivaa konepoppista, suosittelen aloittelemaan Golden Greatsilla. Tuorein levy on myös varsin toimivaa tavaraa, hyviä biisejä, varsinkin Stellify.
"Nothing is impossible. The word itself says I'm possible."
Stain
20.12.2009 15:28:46
kuinkahan nopeasti nuo liput menevät? paljos tavastia vetää?
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Herba
21.12.2009 09:16:41
Stain: kuinkahan nopeasti nuo liput menevät? paljos tavastia vetää?
 
Tuota mietin itsekin, mutta ratkaisin ongelman ostamalla liput n. vartti sitten kun tulivat myyntiin :) Omien sivujensa mukaan vetää 700 henkeä.
Tasa-arvo on kapitalistisen patriarkaatin viimeinen (ja fantastisin) projekti ennen täyttymystä, universalistista homoseksuaalisuutta. -PomppoK
Paperilyhty
23.12.2009 12:25:31
Ikäraja I:n keikalle oli 18 vuotta. Kuinkahan tarkasti sitä tarkastellaan?
Cathi777
23.12.2009 21:34:07
 
 
Herba: Tuota mietin itsekin, mutta ratkaisin ongelman ostamalla liput n. vartti sitten kun tulivat myyntiin :) Omien sivujensa mukaan vetää 700 henkeä.
 
Vieläkin näyttää olevan lippuja hyvin jäljellä.
Only pop music can break my heart...
DJKaaos
26.12.2009 17:46:04
blackmountainside68: Ikäraja I:n keikalle oli 18 vuotta. Kuinkahan tarkasti sitä tarkastellaan?
 
Omien kokemuksieni perusteella sitä tarkastellaan ihan yhtä tarkasti/epätarkasti kuin missä tahansa muussakin K18-mestassa. Eli siis todennäköisyys sille, että kysytäänkö sulta papereita riippuu aika paljon naamataulusta. Itsehän en päässyt mihinkään K18-mestaan sisälle ilman papereita tuonne 25-vuotiaaksi asti. Tavastiallakin lähes poikkeuksetta kysyivät aina papereita.
Minä olen minä.
Herba
15.02.2010 10:10:11
Noniin, pari päivää keikkaan ja tiketti näyttää tällä hetkellä punaista, muutamia lippuja löytyy vielä. Eilen oli jo mustalla mutta vissiin varauksia jäänyt lunastamatta. Kaikki soololevyt tuli tilattua tuossa joulun tienoilla, erityisesti My Wayta on tullut luukuteltua, helvetin hieno levy. In the year 2525 + Always remember me soi toivottavasti tavastiallakin :)
Tasa-arvo on kapitalistisen patriarkaatin viimeinen (ja fantastisin) projekti ennen täyttymystä, universalistista homoseksuaalisuutta. -PomppoK
Stain
16.02.2010 17:43:33
hei kertokaas metsäläiselle minkälainen keikkapaikka on tavastia? onko siellä joku hyvä kohta josta kannattaa katsella keikkaa? narikkamaksua?
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Folcce
16.02.2010 17:52:38 (muokattu 16.02.2010 17:54:04)
Stain: hei kertokaas metsäläiselle minkälainen keikkapaikka on tavastia? onko siellä joku hyvä kohta josta kannattaa katsella keikkaa? narikkamaksua?
 
Narikkamaksu taitaa olla tällä hetkellä 2,5 euroa. Hyvä paikka katsoa keikkoja riippuu vähän yleisömäärästä ja tykkääkö olla lähellä lavaa? Yleensä yleisöä pakkaantuu reilunlaisesti saliin meneville oviaukolle ja lavalle katsottuna vasemmassa reunassa portaiden alapäässä on hieman väljempää. Jos taas ei välitä olla lähellä lavaa on parvi usein ollut ihan hyvä vaihtoehto. Torstaina lienee tungosta, joten niitä oviaukkoja välttäisin.
Music's my life, Moxey.
Stain
17.02.2010 12:17:47
Onko kellään muuten tietoa onko tuolla joku lämppäri/monelta itse keikka alkaa?
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Folcce
17.02.2010 13:56:28
Stain: Onko kellään muuten tietoa onko tuolla joku lämppäri/monelta itse keikka alkaa?
 
Tavastian sivuilta:
Ian Brown (UK)
(showtime klo 21:30)
 
DJ Slim Mike
Music's my life, Moxey.
Stain
20.02.2010 13:00:29
Olipahan kyllä hieno keikka!
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
reverend
20.02.2010 19:42:42
Stain: Olipahan kyllä hieno keikka!
 
Oi jospa oisin saannut olla siellä mukana...
HaloOfFlies
07.04.2011 17:19:04 (muokattu 07.04.2011 17:20:47)
 
 
Huom! Olet kirjoittamassa yli 332 päivää vanhaan ketjuun!
 
No nyt on aihettakin, sillä bändi on palaamassa kehiin!
 
http://www.gigwise.com/news/62369/S … Brown-And-John-Squire-Resolve-Feud'
It's always funny until someone gets hurt... and then it's just hilarious! S.M.A.K.-jäsen #5
elais
07.04.2011 23:02:38
..ja toisaalta:
 
http://www.nme.com/news/the-stone-roses/55977
 
New rumours about The Stone Roses possibly reforming in 2011 have been quashed by bassist Mani.
 
This morning (April 7) a UK tabloid newspaper claimed that the band, who split in 1996, were set to get back together for gigs this year.
 
The report was based on singer Ian Brown and John Squire recently meeting again for what is believed to be the first time since the split. Now Mani has told NME that reports of a band reunion are false.
 
"I'm disgusted that my personal grief has been invaded and hijacked by these nonsensical stories," he said, referring to the fact that Brown and Squire met up at his mother's funeral.
 
He added: "Two old friends meeting up after 15 years to pay their respects to my mother does not constitute the reformation of The Stone Roses. Please fuck off and leave it alone. It isn't true and isn't happening."
 
The band released two albums in their career. Brown has pursued a solo career since, while Squire moved into painting after forming The Seahorses and releasing solo material. Mani currently plays in Primal Scream.
"Nothing is impossible. The word itself says I'm possible."
Stain
09.04.2011 13:35:23
Haha, nää on taas näitä. En usko että reunionia koskaan tulee. Mutta ois ihan siistiä kylläkin.
"No se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei Mandy viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)