Aihe: Paljonko treenaat?
1 2 3
miän vain
12.03.2004 11:32:26
 
 
No kerran viikossa pyrkii olemaan bänditreenit, jotka kestää kahdesta tunnista viiteen. Fiiliksestä riippuen. Ja taukoja tarvittaessa. Uusien biisien ja jamitusten kanssa menee pidempään.
 
Itse soittaisin vähintään tunnin päivässä, enemmänkin, jos se olisi jotenkin mahdollista. Itsensä kanssa jammaillen tai levyjen mukana, miltä nyt tuntuukin.
 
Kun opiskelee toisessa kaupungissa, ja kerrostaloon ei voi settiä tuoda, se on tällaista. Sohvatyynyt saa välillä kyytiä. Eikä tietenkään ole varaa hommata treenikämppää täältä - jos sellaisia yleensä olisi. Hämää, kun tietää että osaisi soittaa paljon paremmin, jos vain voisi reenata. No, kesällä helpottaa.
WyW
12.03.2004 14:50:06
 
 
Treenaan liian vähän.
Pööp.
juoni
13.03.2004 11:18:45
Niin no täytyy vaan löytää itselleen sellainen sopiva balanssi siihen harjoitteluun. Riippuu paljon myös siitä kuinka korkealla tavoitteet on. Jos tavoittelee äärimmäisyyksiä niin silloinhan on luonnollisesti harjoiteltava kuin huippuurheilijatkin, eli pirusti. Jos taas soittelee ihan huvikseen ja "pidetään vaan hauskaa" asenteella niin sitten tietenkään ei tarvitse harjoitella niin paljoa. Suurin osa meistä valitsee varmasti jonkinlaisen keskitien.
 
Tämä juuri on ongelmani. Haluaisin osata soittaa liiankin monenlaista musiikkia ja kaiken mahdollisen oppiminen luonnollisesti vaatii todella paljon pitkäjänteistä treeniä. Kun sitten tulee se olo että treenaus ei kiinnosta yhtään, niin sitten ei kiinnosta se varsinainen soittokaan, kun ajattelen että ilman treeniä en ikinä pysty soittamaan niinkuin haluaisin. Minulle siis ainoa vaihtoehto on treenata aivan helvetisti, sillä tuntuu ettei koko hommassa ole muuten mitään järkeä. Olipas epäselvästi ilmaistu, mutta kuitenkin.
Lahjattomat Treenaa
Antti1997
13.03.2004 13:50:32 (muokattu 13.03.2004 15:11:18)
Mä en oikeestaan muuta tee ku soitan kappaleiden päälle. Luotan että tekniikkakin kehittyy siinä samalla.
 
E: kirjoitus-Virhe
Tää on niin tätä.
Paas
13.03.2004 20:01:12
6-8 tuntia päivässä. Ensimmäinen tunti menee lähinnä lämmittelyyn. Seuraavaksi yleensä Mike Manginin C&C tunnin verta, jonka jälkeen yleensä Marco Minnemanin Extreme interdependencen Pattern-juttuja parisen tuntia. Loput ajasta menee lähinnä kestävyysharjoituksiin, tekniikkaan ja nopeuden kehittämiseen.
 
Miten ehdit harjoitella noin paljon? Etkö käy leipätöissä tai koulua?
The Mullet: Hairstyle of the Gods
Symbolic
13.03.2004 20:27:29
 
 
Miten ehdit harjoitella noin paljon? Etkö käy leipätöissä tai koulua?
 
Käyn katsos lukion neljässä vuodessa, niin on soittamiseen enemmän aikaa.
http://www.divspo.tk
Paas
13.03.2004 20:51:34
Käyn katsos lukion neljässä vuodessa, niin on soittamiseen enemmän aikaa.
 
No voihan sen noinkin hoitaa joo. :)
 
Ihan soittamisen takiako päätit ottaa rauhallisemmin kuolun suhteen?
The Mullet: Hairstyle of the Gods
Antti1997
13.03.2004 22:23:47
Toihan on yleistyny aika paljon että käy neljäa vuodessa. Tiistaina sitte lakko!
Tää on niin tätä.
afro
13.03.2004 22:28:38
Tiistaina sitte lakko!
 
Jeh! Eiks sitä saanu pitää pidempäänki ku sen vartin? :)
Rumpusoolo on kuin kusi pakkasella. Lämmittää vähän aikaa, mutta kaduttaa jälkeenpäin. -Antti Lehtinen
Paas
13.03.2004 22:36:19
Toihan on yleistyny aika paljon että käy neljäa vuodessa. Tiistaina sitte lakko!
 
Mikä lakko?
The Mullet: Hairstyle of the Gods
afro
13.03.2004 22:42:06 (muokattu 15.03.2004 19:58:30)
Mikä lakko?
 
Kaikkien Suomen lukiolaisten lakko sen puolesta, että äidinkilei olisi ainoa pakollinen kirjoitettava aine. Suomen Lukiolaisten Liitosta oli tullut tällainen kehote lakon pitämiselle kaikissa lukioissa tiistaina 16.3. klo 10.30.
Eli rintamalle, vaikka se ei mitään vielä vaikutakaan. Ehkä sitten joskus kymmenen vuoden päästä saataisiin jotain aikaan.
 
Ja sen lakon suositeltava pituus väh. 15 min.
 
EDIT: Korjasin.
Rumpusoolo on kuin kusi pakkasella. Lämmittää vähän aikaa, mutta kaduttaa jälkeenpäin. -Antti Lehtinen
Antti1997
13.03.2004 22:49:13
Eiks sen lakon tarkotus oo vakinaistaa se että vain äidinkieli ois pakollinen kirjotettava aine? Näin mä ainakin oon käsittäny.
Tää on niin tätä.
Jami
13.03.2004 22:59:16
 
 
Kovasti olis taas tarkoitus että joka päivä tunnin verran. Ylläpitävää tatsia tuos ajas oikeastaan vaan syntyy. Joskus on tullut treenattua enemmänkin. Kun nyt sais jotenkin ylläpidettyä sitä mitä on joskus oppinut.
 
Nuorena se perusta luodaan. Ei kahdeksantuntiset treenit mitenkään liikaa ole kun luodaan pohjaa osaamiselle. Klasaripuolella kahdeksan tuntia on oikeastaa edellytys jatkolle.
 
Hyvä että joskus puhutaan treenistäkin. Amerikalaisissa elokuvissahan sitä harvoin kuvataan vuosia kestävänä projektina. Siellähän unelma toteutuu vuoden tai puolenvuoden panostuksella. Siis elokuvissa. Ja ne luo odotuksia ja vaatimuksia nuorille. Älkää uskoko.
 
Soittotaidon luominen ja aikaansaaminen on kymmenvuotinen projekti. Päivittäinen. Oli instrumentti mikä tahansa. Jopa rummut vaatii nykyään osaavaa soittajaa.
Aharistaa. Tämä saatanan lakeus. Ei sen vertaa puuta jotta sais ittensä hirtettyä.
afro
13.03.2004 23:21:52
Eiks sen lakon tarkotus oo vakinaistaa se että vain äidinkieli ois pakollinen kirjotettava aine? Näin mä ainakin oon käsittäny.
 
Onkohan kyse samasta lakosta? Meille kyllä kerrottiin, että kyse oli tuosta mistä äsken puhuin, voi olla, että joku meillä on ymmärtänyt asian väärin. Noista meidän luokan oppilaskunta-asioista kun ei aina ota selvää.
No, lakkoilkaa te tuosta äikästä niin me lakkoillaan sitten siitä maksusta. :) Jännä juttu.
Rumpusoolo on kuin kusi pakkasella. Lämmittää vähän aikaa, mutta kaduttaa jälkeenpäin. -Antti Lehtinen
Magetsu
13.03.2004 23:28:56
Itselläni on tällähetkellä (tai mjoo...ollu jo kohta viitisen vuotta) aika heikot tsänssit kunnon treenaamiseen, mutta pädiä yritän vispilöidä/pärisytellä tunteroisen jos toisen päivässä...
Oikealla setillä tulee sitten treenailtua silloin kun on jotain bändihässäköitä...
"Kendo wa ken no riho no shuren ni yoru ningen keisei no michi de aru"
narzghail
14.03.2004 00:15:54
Aina kun tekee mieli soittaa, eli melkeinpä joka arkipäivä tunnista kolmeen; torstaisin lyhyet treenit yhden bändin kanssa ja perjantaisin neljän tunnin treenit toisen kanssa. Kun soittelen itsekseni, en suunnittele pahemmin mitä soitan, annan vain "sen jonkin" yleensä ohjata raajojani.
Nopeus, kestävyys ja tekniikka ovat kehittyneet paljon parin vuoden aikana aivan intuition avuin (aloitin soittamisen n. 4 vuotta sitten - tunteja en ole ottanut).
 
Tärkeintä (allekirjoittaneen tapauksessa) ovat kunnon ravinto ja asenne - rennosti vaan iloisin mielin ja ruisleipää runsaasti... lukijan mielikuvituksen tuottama hymiö tähän.
 
Terve mieli terveessä ruumiissa = potentiaalinen kehittyvä rumpali.
Blóðr ok Heiðr! Hurmetta hangelle ja simaa kitusiin!
Symbolic
14.03.2004 10:56:52
 
 
No voihan sen noinkin hoitaa joo. :)
 
Ihan soittamisen takiako päätit ottaa rauhallisemmin kuolun suhteen?

 
Juu
http://www.divspo.tk
Akikoo
15.03.2004 10:08:49
Bändin kanssa 4-5 tuntii. Yksinään se tuppaa jäämään yleensä siihen 1-3 tuntiin.
Heviä kansalle!!!
jussiohman
15.03.2004 10:20:51
Kovasti olis taas tarkoitus että joka päivä tunnin verran. Ylläpitävää tatsia tuos ajas oikeastaan vaan syntyy. Joskus on tullut treenattua enemmänkin. Kun nyt sais jotenkin ylläpidettyä sitä mitä on joskus oppinut..
 
Ja paskat! Olen oppinut vuoden aikana tunti/päivä tahdilla aika perkeleesti. Sanotaan että kaksi tuntia viikossa olisi sellanen "ylläpitävä" tahti.
Absoluuttinen Nollapiste on Suomen Wigwam
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)