Rock, pop, alternative ›

Täällä, antennin päässä, olivat Whon väliaikashöyn ääni ja kuva sekuntikaupalla epäsynkassa. Ajattelin ensin että vetääkö ne playbackina ilman monitoriointia, mutta varmaan vika oli jossain välillä Miami Oulu. Tuosta johtuen ei kyllä pysty sanomaan juuta eikä jaata miten esitys meni - valot olivat kyllä komeat. Pelin aikana äänet olivat kyllä kohdillaan. Eikö muilla ollut vastaavaa ongelmaa?

jra: Eikö muilla ollut vastaavaa ongelmaa?
 
Et ole ainoa. Itse en peliä katsonut, mutta kuulin kyllä jälkeenpäin vastaavia kitkeriä kommentteja tuosta The Who huulisynkasta.

jra: mutta varmaan vika oli jossain välillä Miami Oulu.
 
Juu, kuulin että nettistreamin kautta katsottuna ovat ihan synkassa menneet.

Planetist: Juu, kuulin että nettistreamin kautta katsottuna ovat ihan synkassa menneet.
 
Nettistriimissä tosiaan oli synkassa, ja olipa vielä niin, että nettistriimi oli useita sekunteja televisiota edellä. Olisikohan tuo Whon esitys sitten laitettu viiveellä Jenkkilästä muualle maailmaan?
 
Sillä itse peli oli sitten pari sekuntia tv-striimiä jäljessä.

Ihan jees, Pete vastas just mun viestiin :D
 
Apina: I was wondering, being as experienced a performer and musician as you are, do you still get nervous before shows or when publisizing albums?
 
Pete: Still? I have never been nervous, at least not in the way that Ive seen others get nervous. I would admit I sometimes get slight diarrhoea but I dont really know how to spell it. Actually my nerves manifest as extreme boredom and I often fall deeply asleep just before we get our thirty-minute call. Im like one of those little animals from Australia or the Burmese jungle who, when you threaten to attack them, pretend to be dead. Ive put this down to the fact I grew up at my fathers feet, and he was a touring pop musician in a post-war dance band. When he went on stage he would pass little tiny me to some gorgeous female vocalist to nuzzle her cleavage, or let me lay to nap with my head next to the drummers bass-drum-pedal.
 
I feel safe backstage, even safer on stage. That might be why I am such a big mouth, and so reckless on stage: I really do feel safe. An ex-army sniper once threatened me. He was a crazy Vietnam veteran, who claimed Id defamed the USA in some interview and he would shoot me from the hills while I sang FACE THE FACE on stage at Oakland in 1989. I wasnt nervous, but the extremely poor review in the Oakland newspaper the next day did suggest I had nodded off to sleep during that particular song whereas at previous shows I had run around the stage like a wind-up toy. There is a downside to this insouciance of mine, in that I find it hard to pretend I am always happy doing what I do. Making music is play after all, and people around me hope that Im having fun doing it. But I dont have any fun at all performing. It is fulfilling, and therefore makes me happy overall, though that doesnt always show on stage.
 
When publisizing an album I enjoy interviews and talking about what Ive tried to do, almost as much as doing it. I think I am still a little bit of a conceptual art student in this respect; Im as excited by the manifesto as the end result. I think thats why I am occasionally disgruntled, or even confused, by critics who simply dismiss something Ive done because it hasnt worked (in their view). Projects that fail are as important and as necessary as those that succeed. But no journalist has ever made me feel nervous. I can write about music as well as most music critics, better sometimes. None of them can do what I do. The bastards, the parasites, they are all slimy vampiristic scumbags. I may go a tad too far. Given the right breaks, the right advice, they could approach what I do. For example Neil Tennant once asked me if I thought he could make a decent pop star (he was then editor of a pop magazine). I said anyone could, especially anyone who loved and understood pop the way he did. But maybe some journalists are just too nervous to face one and half hundred million people on live TV and play a series of bum notes like I just did in Miami? Pussies.

Ihan jees, Pete vastas just mun viestiin :D
 
Apina: I was wondering, being as experienced a performer and musician as you are, do you still get nervous before shows or when publishing albums?
 
Pete: Still? I have never been nervous, at least not in the way that Ive seen others get nervous. I would admit I sometimes get slight diarrhoea but I dont really know how to spell it. Actually my nerves manifest as extreme boredom and I often fall deeply asleep just before we get our thirty-minute call. Im like one of those little animals from Australia or the Burmese jungle who, when you threaten to attack them, pretend to be dead. Ive put this down to the fact I grew up at my fathers feet, and he was a touring pop musician in a post-war dance band. When he went on stage he would pass little tiny me to some gorgeous female vocalist to nuzzle her cleavage, or let me lay to nap with my head next to the drummers bass-drum-pedal.
 
I feel safe backstage, even safer on stage. That might be why I am such a big mouth, and so reckless on stage: I really do feel safe. An ex-army sniper once threatened me. He was a crazy Vietnam veteran, who claimed Id defamed the USA in some interview and he would shoot me from the hills while I sang FACE THE FACE on stage at Oakland in 1989. I wasnt nervous, but the extremely poor review in the Oakland newspaper the next day did suggest I had nodded off to sleep during that particular song whereas at previous shows I had run around the stage like a wind-up toy. There is a downside to this insouciance of mine, in that I find it hard to pretend I am always happy doing what I do. Making music is play after all, and people around me hope that Im having fun doing it. But I dont have any fun at all performing. It is fulfilling, and therefore makes me happy overall, though that doesnt always show on stage.
 
When publisizing an album I enjoy interviews and talking about what Ive tried to do, almost as much as doing it. I think I am still a little bit of a conceptual art student in this respect; Im as excited by the manifesto as the end result. I think thats why I am occasionally disgruntled, or even confused, by critics who simply dismiss something Ive done because it hasnt worked (in their view). Projects that fail are as important and as necessary as those that succeed. But no journalist has ever made me feel nervous. I can write about music as well as most music critics, better sometimes. None of them can do what I do. The bastards, the parasites, they are all slimy vampiristic scumbags. I may go a tad too far. Given the right breaks, the right advice, they could approach what I do. For example Neil Tennant once asked me if I thought he could make a decent pop star (he was then editor of a pop magazine). I said anyone could, especially anyone who loved and understood pop the way he did. But maybe some journalists are just too nervous to face one and half hundred million people on live TV and play a series of bum notes like I just did in Miami? Pussies.

Oho, olipas pitkä ja hyvinkin paljastava vastaus. Hyvä tuo lopun heitto. :) Mitäs kautta pistit tuon kyssärin?

Vitjake, Moonin jälkeisetki albumit on kyllä alkanu nyt toimii! Ei vaan käsitä mitä on tapahtunu. Meininki on toki erilaista, mut jotenkin Townsendia oon oppinu arvostaa entistä enemmä

Jokapaikanapina: ...But maybe some journalists are just too nervous to face one and half hundred million people on live TV and play a series of bum notes like I just did in Miami? Pussies.
 
:D En tiennytkään, että tällä tyypillä on näin hyvä asenne. Tätä bändiä pitäs kuunnella useammin

Jokapaikanapina: But maybe some journalists are just too nervous to face one and half hundred million people on live TV and play a series of bum notes like I just did in Miami? Pussies.
 
:D En tiennytkään, että tällä tyypillä on näin hyvä asenne. Tätä bändiä pitäs kuunnella useammin
 
Olen alkanut arvostaa Whota yhä enemmän. Nykyään se on ihan kuin huomaamatta noussut ihan suosikkibändieni joukkoon. Piiseissä on aina jännää koukkua ja livemeininki kohdallaan.

StJerky: Olen alkanut arvostaa Whota yhä enemmän. Nykyään se on ihan kuin huomaamatta noussut ihan suosikkibändieni joukkoon. Piiseissä on aina jännää koukkua ja livemeininki kohdallaan.
 
Arvostusta ainakin nykypäivänä vielä lisää se, että sitä tekemisen meininkiä oikeesti vielä on, ei oo mitään rahanahneita mammuttikiertueita. Endless Wire on musta tosi hyvä ja Townsend kehkeilee vieläkin innokkaasti uusia juttuja.

The Who'lta (ja muiltakin artisteilta) löytyy tuubista tollasia isolated drums/bass/guitar klippejä, joista tossa esimerkkinä Going Mobile, omana suosikkina. Tietty Baba O'Rileyn bassoraita oli kans aika "jännän" kuulonen.
 
Tässä klipissä on kuitenkin se huikea soolo joka on vissiin ARPin envelope filterin läpi soitettu.
 
Going mobile (guitar+vocs)
http://www.youtube.com/watch?v=-jXjcPHMfdg

Hieman myöhässä, mutta Radio Helsingissä Little Steven's Underground Garagessa keskitytään The Who'hon Pete Townshendin syntymäpäivien kunniaksi.

Oliks se nyt publisizing vai publishing?

Vaikka ukot soittaa välillä aivan päin persettä ja mokia tulee niin silti aivan helkkarin täräyttävä veto.
 
http://www.youtube.com/watch?v=1XLMo524tPs

danny: Vaikka ukot soittaa välillä aivan päin persettä ja mokia tulee niin silti aivan helkkarin täräyttävä veto.
 
Nyt kun ulkona on niin kylmä niin voisi taas alkaa lämpimikseen keskustella siitä onko Kenney Jones mahdollisesti huono rumpali. Minun mielestäni ei ole, hän vain kotiutui Whohon vähän hitaasti.

velipesonen: Nyt kun ulkona on niin kylmä niin voisi taas alkaa lämpimikseen keskustella siitä onko Kenney Jones mahdollisesti huono rumpali. Minun mielestäni ei ole, hän vain kotiutui Whohon vähän hitaasti.
 
Ei huono rumpali, mutta ei myöskään oikea rumpali Who:hon. Tosin onhan joillain 79 kiertueen keikoilla mitä oon nähny toki hetkensä.

http://www.universalmusic.com/artis … part-of-40th-anniversary-edition-of
 
"Live At Leeds" viidettä kertaa ja "Live At Hull" ekaa kertaa! Mistäköhän ne ovat kaivaneet bassoraidan Hullin keikalle, koska ainakin Record Collectorin hiljattaisen "Leeds" -jutun mukaan ainakin alkukeikan ajan Entwistlen äänitaide oli kateissa. Pari biisiä keikalta on jo julkaistu "Greatest Hits & More" -tuplalla, mutta kivahan toi on saada kokonaan. Olisko voitu julkaista myös erikseen, koska "Leeds" varmaan löytyy monelta kaikissa variaatioissaan? Tollanen boxi kuitenkin maksaa ihan vidusti.
 
Täytyy toivoa, että arkistojen aarteita julkaistaisiin lisääkin, esim. pikkuhiljaa tiputellen julkaistut livevedot San Franciscosta joulukuulta 1971

2541: http://www.universalmusic.com/artis … part-of-40th-anniversary-edition-of
 
"Live At Leeds" viidettä kertaa ja "Live At Hull" ekaa kertaa! Mistäköhän ne ovat kaivaneet bassoraidan Hullin keikalle, koska ainakin Record Collectorin hiljattaisen "Leeds" -jutun mukaan ainakin alkukeikan ajan Entwistlen äänitaide oli kateissa. Pari biisiä keikalta on jo julkaistu "Greatest Hits & More" -tuplalla, mutta kivahan toi on saada kokonaan. Olisko voitu julkaista myös erikseen, koska "Leeds" varmaan löytyy monelta kaikissa variaatioissaan? Tollanen boxi kuitenkin maksaa ihan vidusti.
 
Täytyy toivoa, että arkistojen aarteita julkaistaisiin lisääkin, esim. pikkuhiljaa tiputellen julkaistut livevedot San Franciscosta joulukuulta 1971
 
En yhtään ihmettelisi vaikka Entwistlen basso olisi sittenkin nauhoittunut kunnolla. Townshend ja Co. puhuvat välillä vähän omiaan.
 
Jostain syystä Townshend ei ole missään vaiheessa ollut hirveän innokas julkaisemaan The Whon arkistomateriaaleja. Hän jopa blokkasi Leedsin Tommy-vedon julkaisemisen kahdesti (Maximum R & B-boksi ja 1995 Live at Leeds) koska oli sitä mieltä että tarinan juoni oli keskeneräinen. (Townshend rukkasi käsikirjoituksen uusiksi broadway-musikaalia varten samoihin aikoihin).
 
Isle of Wight 1970 oli kuulemma niin huonosti nauhoitettu ettei yhtään kappaletta voitu ottaa mukaan Maximum R&B-boksille. Ja pari vuotta myöhemmin koko keikka julkaistiin kokonaisuudessaan. Ja on julkaistu uudestaan vielä kertaalleen.
 
Kyllä, San Francison ja Swansean tallenteet olisi kiva saada. Mielellään ilman että pitää taas ostaa kylkiäiseksi jokin vanhoista levyistä neljättä kertaa.