Klassinen ›

megatherium: Voiko sellasta edes pitää minään varteenotettavana ja objektiivisin kriteerion katsottuna pätevänä mittapuuna ja argumenttina säveltäjän työn ja savutusten valossa tai niiden todellista arvoa ja merkitystä arvioitaessa ja määriteltäessä kuin historiaan jäämisellä olisi jokin itseisarvo tai arvo sinänsä joka olisi suoraan verrannollinen teosten taiteelliisiin kvaliteetteihin kuin niiden yleisönsuosioon. Taiteilijan eteenpäin katsovat kyvyt ja hänen luovat kykynsä kuuluvat toki eri kategoriaan kutenb schönberg meille osoittaa hyvänä esimerkkinä.
 
nyt kylla menit ymmartamaan minun pointtini taysin väärin.

oonko mä nyt langennut vulgaariin popularismiin, kun huomaan viihtyväni hyvin edgard varèse'in teosten parissa?
 
ja lempparikohtana vielä ehkä tuo déserts'in kolmas interpolaatio...
 
---
 
sen sijaan vaikeuksia tuottavat nämä webernin kuusi begatellia jousikvartetolle. tavallaan tykkään kyllä kuunnella niitäkin, mutta se on pelkkää ihmettelemistä ja esteettisen kokemuksen tietoista etsintää lähinnä

sub zero: oonko mä nyt langennut vulgaariin popularismiin, kun huomaan viihtyväni hyvin edgard varèse'in teosten parissa?
 
ja lempparikohtana vielä ehkä tuo déserts'in kolmas interpolaatio...
 
onko varése muka jotenkin suosittua?
 
vai oliko tämä nyt sarkasmia?

rkellu: onko varése muka jotenkin suosittua? vai oliko tämä nyt sarkasmia?
 
jotenkin tuli semmonen olo, että se vois olla taidemusiikissa jotenkin populaarimpaa (tai siis hieman vähemmän ei-populaaria), kun siinä on noita rumpuja ja "noisea" jne. mutta voi tietty olla, että vaikutelmani oli täysin harhaanjohtava. itselleni vain jotenkin kevyempää kuunneltavaa kuin vaikkapa wienin toinen koulukunta tai bartokin ihmeellinen mandariini, jonka parissa olen myös hiljaittain taistellut. osittain ehkä siksi, että varèsen sävellykset kuulostaa sen verran kaaoottisilta, ettei niissä tunnu olevan niin paljoa tajuttavaa. ne vain kuunnellaan. toki niissäkin useampi kuuntelu kerta silti saattaa syventää kokemusta oleellisesti.

sub zero: jotenkin tuli semmonen olo, että se vois olla taidemusiikissa jotenkin populaarimpaa (tai siis hieman vähemmän ei-populaaria), kun siinä on noita rumpuja ja "noisea" jne. mutta voi tietty olla, että vaikutelmani oli täysin harhaanjohtava. itselleni vain jotenkin kevyempää kuunneltavaa kuin vaikkapa wienin toinen koulukunta tai bartokin ihmeellinen mandariini, jonka parissa olen myös hiljaittain taistellut. osittain ehkä siksi, että varèsen sävellykset kuulostaa sen verran kaaoottisilta, ettei niissä tunnu olevan niin paljoa tajuttavaa. ne vain kuunnellaan. toki niissäkin useampi kuuntelu kerta silti saattaa syventää kokemusta oleellisesti.
 
Varesessa on enemman jarkea kuin suurimmassa osassa musiikista. kay partsikoita lapi jos et kuule sita.
 
enka ma ole ikina oikein ajatellu varesea populistina, tosiaan, nyt kun meteli ja muuta "aani" on tullut muotiin niin varese on tullut esille enemman, ollessan kuitenkin oikeastaan esimmainen joka niita rupesi sytemaattisesti kayttamaan.

rkellu: onko varése muka jotenkin suosittua?
 
vai oliko tämä nyt sarkasmia?
 
Varésen mainitsemisesta keskustelussa saa kriittisen ja tiedostavan älykön leiman, sillä Frank Zappa oli suuri Varése-fani; Varésea kuuluu siis digata, vaikka ei herran musiikkia olisi kuullut sekuntiakaan...;)
 
Edellä mainittu ei tarkoita, etteikö the V olisi ollut merkittävä ja hyvä säveltäjä!:D

Varèsen mielestä musiikin historiallinen jatkumo oli tullut siihen pisteeseen ettei minkään sääntöjen mukaan voinut edetä; "Not by rule but by instinct". En tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella mutta populismia siitä voi kaivaa jos haluaa. Sen voi halutessaan ymmärtää kai niin että juuri kenen tahansa ja kaikkien näkemys on kaikkein paras. Ei kai se semmoista oikeastaan kyllä tarkoittanut.
 
E: Varèse lienee ollut ainoa surrealismin kultakaudella vaikuttanut tunnettu säveltäjä, jota voisi kutsua surrealistiseksi säveltäjäksi. Tuleeko mieleen muita? Dadaisteja on sitten enemmän.

velipesonen: Varèsen mielestä musiikin historiallinen jatkumo oli tullut siihen pisteeseen ettei minkään sääntöjen mukaan voinut edetä; "Not by rule but by instinct". En tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella mutta populismia siitä voi kaivaa jos haluaa. Sen voi halutessaan ymmärtää kai niin että juuri kenen tahansa ja kaikkien näkemys on kaikkein paras. Ei kai se semmoista oikeastaan kyllä tarkoittanut
 
Mimmoisellakohan tajunnanvirtatekniikalla nuo sävellykset on tehty... Vaikka myös Schönbergin heti ensimmäisissä atonaalisissa töissä oli lähes täydellisen vapaa rakenne, kuulostaa Varèsen musiikki olevan niihin verrattuna spontaanilta tuntuvan luonteensa puolesta aivan eri tasolla.
 
Varésen mainitsemisesta keskustelussa saa kriittisen ja tiedostavan älykön leiman, sillä Frank Zappa oli suuri Varése-fani; Varésea kuuluu siis digata, vaikka ei herran musiikkia olisi kuullut sekuntiakaan...;)
 
On mahdollista, että minäkin rupesin kuuntelemaan nyt Varèsea Zappa-yhteyden takia, tosin olisin varmaan aika pian törmännyt häneen muutenkin, koska tutustun kerran modernismiin suht kronologisesta perspektiivistä. Zappa muuten taisi pitää mahdollisesti jopa enemmän Webernin musiikista. Hänen lempiteoksensa Varèselta oli Octandre

sub zero: Mimmoisellakohan tajunnanvirtatekniikalla nuo sävellykset on tehty... Vaikka myös Schönbergin heti ensimmäisissä atonaalisissa töissä oli lähes täydellisen vapaa rakenne, kuulostaa Varèsen musiikki olevan niihin verrattuna spontaanilta tuntuvan luonteensa puolesta aivan eri tasolla.
 

 
On mahdollista, että minäkin rupesin kuuntelemaan nyt Varèsea Zappa-yhteyden takia, tosin olisin varmaan aika pian törmännyt häneen muutenkin, koska tutustun kerran modernismiin suht kronologisesta perspektiivistä. Zappa muuten taisi pitää mahdollisesti jopa enemmän Webernin musiikista. Hänen lempiteoksensa Varèselta oli Octandre
 
octanre on aivan upea! sen alku on esim aika hieno esimerkki omituisesta serialismista (ehka juuri 'intuitiivinen' on oikea sana), siina kaikki 12 nuotia kaydaan lapi ennen kuin jatkuu. on siina muistaakseni muutakin, mulla on jossain sen partituura, en ma kuitenkaan hirveen tarkasti ole kayny lapi. myoskin yla-aanisarjan kayttoa harmonian rakentamisessa, mika on aika mielenkiintoista.
 
olen ehka omituinen etta rupesin kuuntelemaan varesea ennen kuin rupesin kuuntelemaan Zappaa (jota en nyt oikeastaan kuuntelekkaan), en muista tarkalleen missa tormasin, mutta repertuaariin tylsistyen opettelin desnsity 21.5 kitaralla kun jossain kirjastossa tuli vastaan, ja poeme elektronique sen jalkeen, sen jalkeen vasta noita orkesteri kappaleita.
 
tietaako muuten joku onko varese kirjoittanut mitaan tekniikoistaan?

velipesonen: Varèsen mielestä musiikin historiallinen jatkumo oli tullut siihen pisteeseen ettei minkään sääntöjen mukaan voinut edetä; "Not by rule but by instinct". En tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella mutta populismia siitä voi kaivaa jos haluaa. Sen voi halutessaan ymmärtää kai niin että juuri kenen tahansa ja kaikkien näkemys on kaikkein paras. Ei kai se semmoista oikeastaan kyllä tarkoittanut.
 
en oikein usko etta varese oli relativisti.
 
E: Varèse lienee ollut ainoa surrealismin kultakaudella vaikuttanut tunnettu säveltäjä, jota voisi kutsua surrealistiseksi säveltäjäksi. Tuleeko mieleen muita? Dadaisteja on sitten enemmän.
 
en tieda, wikipedia ei niemea kuin Bohuslav Martin, André Souris, Edgard Varèse, ja Germaine Tailleferre'en, mutta en oikein tunne muita kuin varese'n.

André Souris on tunnetuin ja lähes ainoa niistä musiikintekijöistä jotka kuuluivat surrealistien ydinryhmään. En ole musiikkiaan kuullut, mutta muistaakseni kamariyhtyeelle sävelletty Collage tms. oli suht. esitetty kipale ennen sotia. Surrealisteihin lukeutui myös aiemmin tässä ketjussa mainittu Mesens, jonka sävellyksiä voi luonnehtia lähinnä dadaistisiksi.
 
Tietysti rockmusiikissa on esiintynyt jonkin verran ihan pätevää surrealismia, esimerkiksi jotkin Beatlesin vuoden 1967 kappaleet ovat paremminkin surrealistisia kuin psykedeelisiä. Surrealistiseksi väitettyä musiikkia on kuitenkin niin vähän ettei kukaan kai toistaiseksi oikein tiedä millaista se loppujen lopuksi on.

velipesonen: André Souris on tunnetuin ja lähes ainoa niistä musiikintekijöistä jotka kuuluivat surrealistien ydinryhmään. En ole musiikkiaan kuullut, mutta muistaakseni kamariyhtyeelle sävelletty Collage tms. oli suht. esitetty kipale ennen sotia. Surrealisteihin lukeutui myös aiemmin tässä ketjussa mainittu Mesens, jonka sävellyksiä voi luonnehtia lähinnä dadaistisiksi.
 
Tietysti rockmusiikissa on esiintynyt jonkin verran ihan pätevää surrealismia, esimerkiksi jotkin Beatlesin vuoden 1967 kappaleet ovat paremminkin surrealistisia kuin psykedeelisiä. Surrealistiseksi väitettyä musiikkia on kuitenkin niin vähän ettei kukaan kai toistaiseksi oikein tiedä millaista se loppujen lopuksi on.
 
kysymys mika mulle tuli mieleen on, etta miten musiikki edes voi olla surrealistista? oikeastaan nyt kun mietin niin nain tossa pari vuotta sitten Anna Meredithin savellyksen elektroniikalle ja vetopasuunalle mita voisi oikeastaan kuvailla surrealistiksi, muuta tama surrealismi piti sisallaan myos niin esiintymis tilanteen, kuin savellyksen. ja voin kuvitella etta jossain toisessa tilanteessa savellys ei sita olisi.

Musiikki voisi ehkä olla surrealistista jos se täyttäisi seuraavat ehdot:
 
- yksityiskohdat ovat selkeästi rajattuja, huolellisesti tehtyjä ja mielellään runsaita
- tyylillinen yhteys ja suhde kansanomaiseen musiikkiin on täsmällisesti määritelty ja ratkaistu; kansanomaisuus ei kuitenkaan vallitsevana
- muotorakenne keskittyy "jekuttamaan" eikä ainakaan ole virtaviivaisin mahdollinen
 
Siis yleistäen huoliteltuja yksityiskohtia ja epätäsmällisiä suurmuotoja, joissa psykologisia ansoja.

velipesonen: E: Varèse lienee ollut ainoa surrealismin kultakaudella vaikuttanut tunnettu säveltäjä, jota voisi kutsua surrealistiseksi säveltäjäksi. Tuleeko mieleen muita? Dadaisteja on sitten enemmän.
 
olen kyllä yleensä nähnyt että varése yhdistetään futurismiin, jota se tietenkin itse vastusti...
 
mutta en kyllä ole ihan perillä siitä miten varése liittyisi surrealismiin kuin että eli samoihin aikoihin. hyvin tieteellinen heppu kyllä kyseessä joka minusta tuntuisi jotenkin jopa surrealismille vastakkaisena piirteenä.

velipesonen: Varèsen mielestä musiikin historiallinen jatkumo oli tullut siihen pisteeseen ettei minkään sääntöjen mukaan voinut edetä; "Not by rule but by instinct".
 
ilmankos sen musaa on hauskempi kuunnella kuin schönbergiä...

rkellu: en ollut sarkastinen vaan en oikeasti ole ihan perillä miten suosittu varése on.
 
Varése on vähän kuin Beatles; "kaikki" suhtautuvat positiivisesti, mutta harva oikeasti kuuntelee...

Gotnine: Varése on vähän kuin Beatles; "kaikki" suhtautuvat positiivisesti, mutta harva oikeasti kuuntelee...
 
ainakin meikäläiselle kolahti yhdessä vaiheessa ihan helvetin lujaa ja heppu pyöri levysoittimessa aika usein.

rkellu: ainakin meikäläiselle kolahti yhdessä vaiheessa ihan helvetin lujaa ja heppu pyöri levysoittimessa aika usein.
 
mulla on nää r. chaillyn levytykset ripattu kirjaston levyiltä. kandeeks näiden rinnalla kuunnella jotain muita levytyksiä?
 
onks joku löytäny netistä noi ecuatorialin sanat? se on ehkä tunnelmallisin näistä kappaleista

sub zero: mulla on nää r. chaillyn levytykset ripattu kirjaston levyiltä. kandeeks näiden rinnalla kuunnella jotain muita levytyksiä?
 
minulla on sama. en tiedä muista levytyksistä mitään, mutta eiköhän niitä löydy.