Harrastelija 02.04.2010 16:25:20 (muokattu 02.04.2010 16:26:53) | |
---|
Joo, hiukan sivuun on osin aiheesta tääkin ketju mennyt. Mitä sillä oikeesti on väliä millä joku toinen tykkää soitella? Valittamaan kannattaa alkaa vasta sitten jos ostan Axen ja pakotan jonkun muun soittamaan sillä. Niin kauan kun sen vehkeen hankkii itselleen soittokamaksi, niin melko turha siitä on inistä jonkun toisen vaikka kuinka olisikin synnynnäinen putkipuristi. Pääasia että itse on tyytyväinen kamoihin joilla soittelee ja saa niistä irti sen soundin minkä haluaa. Ja mitä siihen tulee, onko C64 sukupolvi koskaan edes soitellut kunnon putkivahvistimilla, sen voi tietysti ajatella niinkin, että onko kukaan joka sattuu pitämään Axesta koskaan soitellut kunnon putkivahvistimella. Yhtä hyvin voi kysyä kuinka moni putkipuristi on koskaan kokeillu Axea käytännössä. Kamat tarpeen ja omien mieltymysten mukaan, itse ihan mieluusti ottaisin ja ehkä otankin Axen jossain vaiheessa kun muu tilanne sallii. Ja muutenkin olen käyttänyt muutaman viime vuoden multsareita, tosin hiukan olosuhteiden pakosta, mutta on niilläkin puolensa. Turha noita on vastakkain asetella, hyvä putkistyrkkari on hyvä putkistyrkkari, hyvä mallintava on hyvä mallintava, paikkansa kummallakin. Jaa olenko koskaan itse soitellut kunnon putkivahvistimella? Luultavasti jo paljon ennen kun osan ketjuun kirjottavien vanhemmistakaan oli syntynyt. Tärkeintä on musiikki, kitara on vain väline sen tuottamiseen. |
Dropped C 02.04.2010 17:14:35 (muokattu 02.04.2010 17:20:17) | |
---|
Ite ihmettelen sitä, että kukaan ei oo keksiny tuoda hakkuripäätteistä päätettä kitaralle markkinoille? 3kg:n boksiin saa 1200W tehoja. Okei siis ei kitaralla tollasia tehoja tarvis yhtään mihkään, mut esim. 300W pääte ois maitopurkin kokonen ja painais 1,5kg. Vai oiskohan noissa sitten paskempi soundi skeballa kun normi trankkuvaffarissa? Bassolla tollasen hakkurivaffarin soundi on aivan yhtä hyvä, kun minkä tahansa muun trankun. |
Antroid 02.04.2010 17:43:40 (muokattu 02.04.2010 17:44:59) | |
---|
Twinkle: Montako viulistia henkilökohtaisesti tiiät, jotka ylipäätänsä tykittää menemään Stradivariuksella? Ihanko yleisestä mielenkiinnosta kyselet vai oliko tässä kysymyksessä jotain relevanssia yhtään minkään suhteen? :) |
Twinkle 02.04.2010 17:48:16 | |
---|
wirtala: Sitä suuremmalla syyllä, jos se monen miljoonan huippuviulu on mallinnettu ja mallinnoksen saa kohtuullisella hinnalla, miksei kaikki soittaisi sellaisella, kun se on niin hieno ja mahtava (+ loputon määrä mallinnusta ylistäviä sanoja)? Arvelisin, että samasta syystä, kun toiset, minä mukaan lukien, haluaa soittaa sen putkistyrkkarin läpi. No ihan tosissaan, sen monen miljoonan huippuviulun tiettyjä ominaisuuksia ei voi mallintaa: niitä on 650 kappaletta olemassa, vanhimmat niistä on n. 350 vuotta vanhoja ja nykyisin olemassa olevat stradivariukset on isoilta osin säätiöitetty. Ne on lainassa niille joille niiden katsotaan kuuluvan ja isolta osin, sellaisella soittaminen on tunnustus eikä pelkästään nimenomaan tonea. Ne on aina vuosisatoja vanhaa antiikkia ja ne on monella tavalla muutakin kuin pelkkiä soittimia. Joten, minusta on aika naurettavaa että ne on otettu mukaan mallinnuskeskusteluun, koska vaikka ne mallinneisiinkin 1:1 ja täydellisesti, niiden 7 numeroinen hintalappu ei todellakaan ole peruja pelkästään soittimellisistä arvoistaan. |
Twinkle 02.04.2010 17:49:09 | |
---|
Antroid: Ihanko yleisestä mielenkiinnosta kyselet vai oliko tässä kysymyksessä jotain relevanssia yhtään minkään suhteen? :) ihan yhtä paljon relevanssia kuin koko helvetin stradivariuksella on vahvarimallinnoksiin liittyvässä ketjussa. |
Lennu 02.04.2010 21:59:28 | |
---|
No mutta siis, kyllähän se nyt pitäis mallintaa, hä? My life is like an Opel-highway. |
Twinkle 02.04.2010 22:02:49 | |
---|
Lennu: No mutta siis, kyllähän se nyt pitäis mallintaa, hä? Siihenhän pyritään että kaikki elämässä pitää mallintaa. Kohta mallinnetaan virtuaalisesta viinanjuonnista tuleva krapulakin. |
Stradivariukset on arvostettuja soundinsa takia. Ei ne noussu yksiksi maailman arvostetuimmiksi viuluiksi siksi, että niitä on vaan rajattu määrä tms. ehdottamaasi. Se mitä ne maksaa, ei myöskään ole syy miksi hyvin suuri osa viulisteista sellaisella mielellään soittaisi. Mun pointti viulujen kanssa oli se, että soittimissa on muutakin kuin vain pelkkä äänen väri, jonka pystyy mallintamaan nykyisellä tekniikalla suhteellisen hyvin, ja toisaalta se, että vaikka soundin pystyisi mallintamaan, soittajat tuppaavat silti soittamaan sillä alkuperäisellä soittimella tai tässä tapauksessa vahvistimella. Paljon haastavampaa kuin pelkkä soundi, on mallintaa soittimen reagointi soittoon. Putkivahvari reagoi soittoon ja elää monella tapaa sen mukaan miten sitä säätää tai volumea nostaa. Se on mun mielestä yksi sen hienouksista. Mallintavat laitteet on loistavia tiettyyn käyttöön ja tulevat varmasti yhä lähemmäksi putkistyrkkareita myös tatsissaan. Mutta eivätpä kitaristit Variaxiakaan omakseen ottaneet vaan edelleen vaihtavat kiltisti stratosta lespaan ja siitä akkariin. Silti, aivan varmasti ostan Axe-FX:n efektilaitteeksi ja kotifiilistelyyn. |
Spiral 02.04.2010 23:26:46 | |
---|
thiz is so ghey |
Twinkle 02.04.2010 23:36:21 (muokattu 03.04.2010 04:10:48) | |
---|
EDIT: tai no antaa olla, eipä nuo viulut tähän threadiin muutenkaan kuulu. |
pekurides 03.04.2010 15:43:54 | |
---|
They see me rollin, they hatin. |
TTV 03.04.2010 17:25:40 | |
---|
pekurides: Näyttäs megadethillakin pari FX Ultraa räkistä löytyvän: http://www.youtube.com/watch?v=NZX0_13aR3Q&feature=player_embedded Davekin näytti dropanneen sen Roctronin Prophecyn pois Digitechin tieltä. Sairaan komea se Crisu-boyn valkoinen Ibanez, olikohan se perusrunko RGA vai jokin muu? Se Rattlehead-S oli kans makeen näköinen. Takaisin asiaan: onko tässä Fractalin Axessa se paljon mainostettu (TV:stä tuttu) AXE-efekti, jolla saa naisen kuin naisen kuolaamaan perääsi? Tekis meinaa hyvää monelle rokkarille :-) "Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.) |
Lennu 03.04.2010 20:20:09 | |
---|
TTV: Davekin näytti dropanneen sen Roctronin Prophecyn pois Digitechin tieltä. Sairaan komea se Crisu-boyn valkoinen Ibanez, olikohan se perusrunko RGA vai jokin muu? Se Rattlehead-S oli kans makeen näköinen. Takaisin asiaan: onko tässä Fractalin Axessa se paljon mainostettu (TV:stä tuttu) AXE-efekti, jolla saa naisen kuin naisen kuolaamaan perääsi? Tekis meinaa hyvää monelle rokkarille :-) En mä tiedä naisista, mutta se haju vois edes olla miellyttävämpi. My life is like an Opel-highway. |
Zeeboo 03.04.2010 20:36:40 | |
---|
Lennu: En mä tiedä naisista, mutta se haju vois edes olla miellyttävämpi. Mun mielestä naiset kyllä haisee pääsääntöisesti hyvälle... "Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta." |
Twinkle 03.04.2010 20:55:07 | |
---|
|
TTV 03.04.2010 22:28:30 | |
---|
Twinkle: onneksi eivät käy m.netissä. Nehän naurettaisiin täältä pois kun tommoiset digipaskat on käytössä. Ei ne ymmärrä putkisoundista mitään. Oli sentään putkipäätteet katu-uskottavuuden takia :-) "Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.) |
Lennu 04.04.2010 00:48:42 | |
---|
TTV: Oli sentään putkipäätteet katu-uskottavuuden takia :-) Ne on pahvimallit, oikeesti menee suoraan linjaan Behringerin UFX16 -mikxeriin. My life is like an Opel-highway. |
pekurides 04.04.2010 14:28:04 | |
---|
Twinkle: onneksi eivät käy m.netissä. Nehän naurettaisiin täältä pois kun tommoiset digipaskat on käytössä. Ei ne ymmärrä putkisoundista mitään. joo. Eikös dave huorannu joku aika sitten line6 porukan kanssa myös? ...ja joka vuosi uutta signature kepukkaa pukkaa jostain suunnasta:) on se kettu... Millähän vermeillä se Cuntdown to extinction oikke tehtiin,tietääkö kukaan? olen antanut itseni ymmärtää että vht2150 olisi ollut mukana kuvioissa.... Sorry offtopicci ,ketjupoliiseilta. They see me rollin, they hatin. |
Kivijalka 04.04.2010 14:34:09 | |
---|
pekurides: Sorry offtopicci ,ketjupoliiseilta. Eiku jatketaan vaan. ;) En tiennytkään että Ellefson on lähtenyt taas Megadethin messiin. Ovatkohan saaneet Daven kanssa riidat sovittua vai mitä on meneillään? A million miles from nowhere, Dragon Lance burns hot. By the fire of a horse's ghost, a minnow would be lost... Cha-cha-changes... Tits... A fish... A fish with tits. Titty fish. |
TTV 04.04.2010 15:04:44 | |
---|
pekurides: joo.
Millähän vermeillä se Cuntdown to extinction oikke tehtiin,tietääkö kukaan?
Tämä kiinnostaa myös itseäni, sillä ko. levyllä saundi hipoo lähes täydellistä. "Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.) |