Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Vieterihevin kuningas Tiuha
1
kid ego
18.02.2010 22:22:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terveisiä persiistä! Jottei sivistys vallan katoaisi tältäkin keskustelupalstalta, katsoin oikeudekseni ja velvollisuudekseni avata oman aiheen ja tiedotuskanavan Tiuha-nimiselle orkesterille.
 
Tiuha on pääkaupunkiseutulainen, neljäksi ihmiseksi jakautunut orkesteri, jonka punk- ja metallivaikutteinen rock-musiikki voidaan mieltää myös vieteriheviksi. Nykyinen kokoonpano on toiminut kesästä 2009 alkaen. Harvan keikkarytmin välissä on ehditty julkaista kaksi demoa; neitsyys meni vuonna 2008 äännähdellyllä Erään taikurin oppipojat -demolla, ja kakkoseen otimme vuotta myöhemmin.
 
Kuka nuolee lautaseni? -demo-EP nauhoitettiin alkuvuodesta 2009. Parhaimman ja autenttisimman fiiliksen tallentamiseksi käytimme jo edellisen demon kanssa tutuksi tullutta metodia, eli jokaisen kuuden kappaleen pohjat äänitettiin livenä pälkäneläisellä Lehmo.studiolla, ja miksaamisen sekä masteroinnin suoritti Drop Hammer Studiosin Matias Helle.
 
Tiuhan kokoonpano:
 
Van Munster - laulu, kitara
Hans Holland - kitara, laulu
Kepetto Karpo - basso, laulu
Jänis Torture Tutankhamon - rummut, laulamattomuus
 
---
 
Paska taikuri @ On the Rocks 28.12.2009: http://www.youtube.com/watch?v=-b-gNyiN-eA
 
---
 
http://www.tiuha.com
http://www.myspace.com/tiuha
 
---
 
Keikkaa pukkaa:
 
* 19.02.2010 @ K-Klubi, Kuopio (w/ Salò, Johannes Avenger)
* 20.02.2010 @ Pub BlackOut, Mikkeli (w/ Salò, Johannes Avenger)
* 25.03.2010 @ Dante's Highlight, Helsinki (w/ X-Pulssion)
inkognito
18.02.2010 22:29:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mistä ihmeestä näitä genremääritelmiä oikein sikiää?!
 
kid ego
18.02.2010 22:51:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

inkognito: Mistä ihmeestä näitä genremääritelmiä oikein sikiää?!
 
Sitä saa mitä itse keksii.
kid ego
24.02.2010 17:15:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitoksia Savoon vaivautuneille! Seuraavat perseilyt sitten Kehä III:n molemmin puolin.
 
* 16.03.2010 @ Kulttuuritalo Telakka, Tampere (Perfo!-klubi)
* 25.03.2010 @ Dante's Highlight, Helsinki (w/ X-Pulssion)
 
Oli muuten Mikkelissä melkoinen valomies viime viikonloppuna. Se oli niin tumuissa jo soundcheckiin tullessaan, että luuli sitä keikaksi jonka jälkeen ryyppäsi vielä kovempaa. Loppujen lopuksi mä tein valot Johannes Avengerille, ja niiden rumpali meille ja Salòlle.
 
Jos joku on kiinnostunut, niin Tiuha löytyy myös Facebookista: http://www.facebook.com/pages/Tiuha/224693269534
juici
25.02.2010 20:33:16
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kid ego: Oli muuten Mikkelissä melkoinen valomies viime viikonloppuna. Se oli niin tumuissa jo soundcheckiin tullessaan, että luuli sitä keikaksi jonka jälkeen ryyppäsi vielä kovempaa. Loppujen lopuksi mä tein valot Johannes Avengerille, ja niiden rumpali meille ja Salòlle.
 
Kovasti fiilistellä halusi hän.
 
"Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe
kid ego
27.02.2010 00:42:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen tainnut unohtaa mainostaa, mutta nettisivuiltamme saa vielä hetken aikaa tilattua Tiuha-paitoja.
 
Näyttävät edestä päin tältä: http://nikopee.com/misc/hehjuum.jpg
 
http://www.tiuha.com
Tapani L
27.02.2010 16:24:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muuten ihan hyvää musiikkia, mutta miksi sanoitusten pitää olla tuollaista huumori-juttua? Kyllähän näitä vitsibändejä olisi muutenkin ihan riittämiin, esimerkiksi Jope Ruonansuu, joka tekee asian huomattavasti tyylikkäämmin.
 
Ja mielellään yhtye voisi tuon täysin päämäärättömän kohkaamisen sijasta keskittyä biiseihin ja hioa niistä kunnollisia, selkeämpiä kokonaisuuksia. Nyt meno on jotenkin liian muka-progea!
 
Mutta eipä siinä mitään, treeniä vaan ja vaikkapa sellaiset yhtyeet kuin AC/DC kuunteluun, joilta voisi ottaa oppia tiivistämisestä!
 
On totta kai hauskaa katsella siemennestettä, sanoo liiton edustaja, biologianopettaja Ingelise Kahl metroXpressille.
Closure
27.02.2010 17:37:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tiuhasta minä pidän.
 
Mä ainakin arvostan suuresti kovia tiedemiehiä, jotka ei tajua ihmissuhteista mitään, laittaa laastaria rillien väliin ja nauraa pelottavalla tavalla omille vitseilleen. -Hjunnila
kid ego
15.03.2010 19:13:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tiuhan keikka Perfo!-klubilla näkyy tiistaina 16.3. n. klo 21:30 alkaen suorana nettistreamina. Kannattaa tsiigailla.
 
http://www.tehdasry.fi/perfo
JIRPPI
15.03.2010 19:33:41 (muokattu 15.03.2010 19:34:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jänis Torture Tutankhamon - rummut, laulamattomuus
 
Laulamattomuus :D
 
Ihan hyvää musiikkia soitatte. Hyviä sanoituksia teillä myös.
 
EATEN... My one desire, my only wish is to be EATEN...
kid ego
15.03.2010 19:37:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JIRPPI: Ihan hyvää musiikkia soitatte. Hyviä sanoituksia teillä myös.
 
Tänks! Tsekkaapas huomenna tuo nettistreami. Setin alkamisajankohta on n. klo 21:30.
_Petri_
16.03.2010 21:45:48
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kid ego: Tiuhan keikka Perfo!-klubilla näkyy tiistaina 16.3. n. klo 21:30 alkaen suorana nettistreamina. Kannattaa tsiigailla.
 
http://www.tehdasry.fi/perfo

 
Hyvin muuten jytää.
 
PROG OUT WITH YOUR FROG OUT
kid ego
17.03.2010 23:45:05 (muokattu 17.03.2010 23:49:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

_Petri_: Hyvin muuten jytää.
 
Yllättävän paljon oli porukkaa seuraamassa onlinessa. 79 hlö, mikä oli kaksin- tai kolminkertainen määrä salissa olevaan porukkaan. Ja meidän setin kohdalla oli vissiin aika hyvä katsojapiikki verrattuna meitä ennen esitettyihin performanssiesityksiin. Että tattista vaan teille jotka katsoitte keikkaa siellä missä ikinä katsoittekin! Ja chatin lokitiedosto on kyllä hauskaa luettavaa...
kid ego
25.03.2010 11:44:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tänään sitten Dante's! Messissä debyyttikeikallaan rässiryhmä X-Pulssion.
kid ego
13.06.2010 20:41:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos joku ei muka ole huomannut Facebookissa julkaistavaa Jänis Torture Tutankhamonin rumpukoulua, niin viimeistään nyt kannattaa huomata se.
 
Viimeisin eli viides osa (videossa tosin teksti väärin):
 
http://www.facebook.com/video/video.php?v=401769749817
 
Soittakaa itse perässä!
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «