Media ja viihde ›

Olympialaiset takana ja pienen yhteenvedon paikka. Rehellisesti heti alkuun täytyy todeta, että pronssisija suorastaan mairittelee Suomen joukkuetta, sillä näkisin, että tämä sijoitus tuli hieman onnekkaastikin otteluohjelman kautta. Jos Suomen tulevaisuus jääkiekkokartalla ei näytä äkkiseltään katseltuna kovin ruusuiselta, niin samaahan voidaan sanoa myös Tsekistä ja Slovakiasta. Turnauksen kahdesta parhaasta joukkueesta ei sen sijaan ollut minkäänlaista epäselvyyttä.
 
Peliesityksiltään kentällä esiintyi mielestäni munattomin Leijona-joukkue miesmuistiin ja valitettavasti sinänsä hieno pronssimitali lienee juuri se tekijä, jonka johdosta radikaaleja muutoksia ei tule tapahtumaan valmennuksessa tai joukkuejohdossa. Aina sanotaan, että pelaajat tekevät ne ratkaisut kentällä, mutta tällä kertaa kaataisin suurimman osan paskasta Jalosen niskaan. Ai miksikö? Alla hieman perusteluja.
 
- Uskomatonta sähläämistä pelaajavalintojen suhteen. Tapaus J.Jokinen tuskin olisi ratkaissut sijoitusta suuntaan tai toiseen, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että Suomen kuumin pelaaja jätettiin valitsematta vailla perusteita. Sen sijaan mukana oli mm. Antti Miettinen, Jarkko Immonen ja Ville Peltonen.
- Suuri osa pelaajista oli mukana puolikuntoisina. Miksei viimeistään tässä vaiheessa reagoitu? S.Koivun liike ei riittänyt mihinkään, ja samoin Lehtinen oli kuin varjo entisestään.
- Peluutus. "Pappaketjun" tehottomuus oli suorastaan käsinkosketeltavaa. Miksei mitään muutoksia tehty, vaan ketju haluttiin säilyttää väkisin sellaisenaan 12 vuoden takaisten näyttöjen perusteella? Tämä pätee niin tasakentällisiin kuin ylivoimaankin. Absurdia! Missä oli Pärssinen - Kapanen - Hentunen?? Lisäksi ykkösketju suorastaan huusi maalintekijää, joka olisi ratkennut juuri "pappaketjun" hajoittamisella, mutta tätä ei nähty.
- Pelikirja: Nyt viimeistään uskon siihen väittämään, että Jalonen on kenties kelvollinen EHT-valmentaja, mutta näissä karkeloissa oli selvästi havaittavissa, etteivät pelaajat omaksuneet hänen pelitapaansa lainkaan. Oliko se liian vaikea noin lyhyeen turnaukseen? Ei sovellu NHL-pelaajille? Paha sanoa, mutta esimerkiksi huippujoukkueita vastaan ei päästy keskialueen yli kontrolloidusti juuri kertaakaan, vaan aina kun päästiin, niin se tapahtui vastustajan virheestä tai yksittäisen pelaajan yksilösuorituksesta.
- Lisäksi henkisestä kantista ei tarvinne sanoa mitään. Se kipsi, joka joukkueella oli päällä Yhdysvaltoja vastaan, oli jotain, millaista en ole ikinä nähnyt Suomen joukkueelta. Mikäli siellä olisi tapahtunut 1-2 henkilökohtaista virhettä, olisi tämän voinut laittaa yksittäisten pelaajien piikkiin, mutta tällä kertaa kun koko joukkue oli tuollaisessa lukossa, niin eihän siinä voi syyttää ketään muuta kuin Jalosta.
- Myös reagointikyvyn puute oli huomattavaa. Pappaketjun sitkeä peluuttaminen jo käsiteltiinkin, ja toisena esimerkkinä USA-pelissä Kiprusoff olisi pitänyt ottaa maalilta viimeistään jo 2. maalin jälkeen. Ihan sama sille, kuinka moni maaleista todella meni Kiprusoffin piikkiin, mutta tällaisella vaihdolla on yleensä myös joukkuetta herättävä vaikutus. Nyt sitä yritettiin siinä vaiheessa kun peli oli käytännössä jo ohi.
 
Mielenkiinnolla odotan tulevien vuosien joukkueita. Pappojen jälkeen Suomella on kyllä leveyttä 2-4 kenttiin (J.Jokinen, Hagman, M.Koivu. T.Ruutu, Filppula, Nokelainen, Korpikoski, Joensuu, Osala jne..), mutta ne niin sanotut ykköstykit ja nimenomaan maalintekijät puuttuvat. Eihän siellä ole tarjolla "huippuvuosien Teemu"-tyylisiä staroja lainkaan. Paljon merkitsee, että minkälaisiksi timanteiksi hioutuvat nämä 91-92 -ikäluokkien suuret lupaukset (Granlund, Pulkkinen, Rajala, Donskoi jne..). Valitettavasti tämän realisoitumista maajoukkueelle saadaan vielä jokunen vuosi odottaa ja jännittää.
 
Kevään MM-kisoissa näkisin mielelläni nuoren ja nälkäisen joukkueen. Lienee sanomattakin selvää, että Ville "95" Peltonen ei kuulu tähän kategoriaan. Niin ja myös valmentajan paikalla näkisin mieluiten jonkun muun kuin Jalosen, mutta valitettavasti ainakaan tämä ei taida toteutua.