 texjazz31.01.2010 17:06:44 | |
|---|---|
Antti Tuuri - Surmanpelto. Aihe erittäin mielenkiintoinen, Uudenkaarlepyyn venäläisvankileiristä kansalaissodan aikaan. Tuuri kuvaa sitä nuoren valkoisen näkökulmasta. Joskus Tuurin kerrontatyyli alkaa ärsyttää. Älleh ellus allo nodhat. -Elprup Peed, 1634 | |
 laite31.01.2010 22:51:45 | |
Kristina Carlson - Herra Darwinin puutarhuri Kauhean leppoisasti kirjoitettu pieni kirjanen, joka kertoo pienen kyläyhteisön elämästä suuren herra Darwinin naapurissa 1870-luvulla. Piristävä kerrontatyyli ehkä erottaa tämän edukseen muista vastaavista, pienistä kirjasista joissa surumieli ja optimismi käyvät taistelua. "Poliisi muistuttaa, että jääkiekon SM-liigassa mahdollisesti sallittava huitominen ei ole sallittua siviilimaailmassa ja voi johtaa poliisitutkintaan." | |
 papitsu03.02.2010 23:25:21 | |
Alexandre Dumas vanhempi - Monte Criston kreivi Olihan tuo aivan loistava tarina. Jossain vaiheessa tuntui päälle puskevan liikaa omituisia ranskalaisia nimiä ja nimenvaihdoksia jo tutuilta hahmoilta, eikä henkilöiden henkilöllisyydet aivan pysyneet muistissa, mutta kun siitä päästiin yli, niin hyvinkin nautittavaa luettavaa oli. Ainoa vaan, että huomasin jossain kolmasosan luettuani, että kirja on "lyhentäen suomennettu", eli vissiin jotain on saksittu pois. Pitääpä lukea kokopitkäkin, kun ehtii. Mielipiteeni on fakta. | |
 Jenka03.02.2010 23:39:09 | |
Tästähän on tehty leffakin ja taitaa parhaillaan pyöriä teattereissa. Melkeinpä tekisi mieleni mennä katsomaan sekin. Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta leffa on ihan mahdottoman hyvä, varmasti parhaita elokuvia ikinä :) Ja taatusti luen kirjankin. Elokuvaa on toiset sanoneet kirjalle aika uskolliseksi. | |
| Jenka 03.02.2010 23:40:11 | |
päänahka: Leffa on yhtä hyvä kuin kirjakin, mutta jokseenkin turha, jos on lukenut kirjan. Seuraa ihan täysin tekstiä tuomatta mitään uutta. En sanoisi että ei tuo uutta. Elokuva on aina visuaalinen kokemus ja tämä elokuva on hyvinkin visuaalinen. Taidetta silmille. Ja näyttelijäsuorituksetkin ovat musta hyviä. | |
 baron04.02.2010 00:17:20 | |
Robert Brantberg: Ehrnrooth. Periaatteessa hymistelevä elämäkerta mutta vähän rivien välistä luettavissa että osasi tarvittaessa olla sen verran vittumainen että pärjäsi hyvin sotapäällikkönä. You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
 päänahka04.02.2010 01:18:35 (muokattu 04.02.2010 01:20:32) | |
Jenka: En sanoisi että ei tuo uutta. Elokuva on aina visuaalinen kokemus ja tämä elokuva on hyvinkin visuaalinen. Taidetta silmille. Ja näyttelijäsuorituksetkin ovat musta hyviä. Joo joo, oli se mustakin hyvä, ja näyttelijätkin oli. Se vaan, että leffa oli roolisuorituksia myöten täsmälleen samanlainen, kuin kuvittelin mielessäni kirjaa lukiessani. Eli käytännössä näin valkokankaalla ne samat kuvat, jotka olin juuri äskettäin nähnyt päässäni. E: Niin sä et ole lukenut. No siinä kirjassa kuvataan noi maisematkin melko tarkkaan, että siinäkin mielessä se visuaalisuus on kirjailijan tekemää, eikä niinkään elokuvan tuomaa "uutta". Työ norjat, Zorron yöstä nouskaa. | |
 Deep Shadow04.02.2010 11:17:15 (muokattu 04.02.2010 11:18:23) | |
Omar Nasiri: Jihadin sydämessä; elämäni al-Qaidan taistelijana ja sen vakoojana Tuommoinen tuli sitten luettua tällä kertaa ja oli kyllä mielenkiintoista ja otteessaan pitävää tekstiä. Omar kytkeytyy Belgiassa tapahtuvaan terrorismitoimintaan, mutta pelkää äitinsä puolesta ja yhden typerän kämmin takia joutuukin sitten perhettään suojellakseen lyöttäytymään yhteen Ranskan salaisen palvelun, DGSE:n kanssa ja ryhtyy heidän vakoojakseen. DGSE:n tuki ei tosin ole aina parasta mahdollista, eikä täydellistä luottamusta ole puolin eikä toisin, mutta joka tapauksessa Omar löytää tiensä Afganistaniin al-Qaidan koulutusleireille. Eurooppaan palatessaan Omar päätyy sitten Lontooseen ja Brittien vakoojaksi. Kirjan pitäisi olla totta, mutta tiedä sitten kuinka paljon sitä on ns. väritetty, sillä jotkut kohdat ovat tosiaan sellaisia, joita ei tapahdu kuin, no, kirjoissa ja elokuvissa. Joka tapauksessa kirja antaa mielenkiintoisen kuvan maanalaisesta terroristitoiminnasta euroopassa ja ehkäpä vieläkin mielenkiintoisempaa luettavaa oli tuo leirien osuus. Jossain määrin Omar myös syyttää sekä ranskan että brittien salaisten palveluiden toimintaa tyhmyydestä ja sinisilmäisyydestä, ja kieltämättä onnistuu sen myös muutamaan otteseen todistamaan. Joskin aina täytyy muistaa, että terroristijärjestön sisällä olevalle henkilölle tuskin kerrotaan mitä kaikkea oikeasti tiedetään. Loppujen lopuksi Omar sitten haluaa vetäytyä vakoojatoiminnasta ja mennä naimisiin pyytäen uutta henkilöllisyyttä turvakseen kaiken toimintansa jälkeen ja kaikessa ystävällisyydessä Omar jätetään oman onnensa nojaan. :) Tuossa vielä kirjoittajasta infoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Omar_Nasiri "Hiljaisuuden jälkeen kukaan ei halunnut enää nauraa" | |
| Bongowing 04.02.2010 15:09:37 | |
Petter Sairasen Sähköllä valaistu talo ja Tulen valopiiri tuli luettua ja Naali kulki tundran halki menossa. Mielettömän hienoa kuvausta luonnosta, lumesta ja pohjoisista maisemista, sekä ihmisen suhteesta luontoon je sen muuttumisesta viime vuosikymmeninä. Semmosta tekstiä joka imaisee mukaannsa, lähinnä tuon luontoon liittyvän sanaston ansiosta. Tohon sähköllä valaistu talo kirjaan on (löyhästi perustuen) tehty semmonen leffa ku Umur. But where the heck is magenta? | |
 Milkop06.02.2010 09:18:46 | |
Nick Cave - Bunny Munron Kuolema, Like Kustannus, 2009 Ehdottomasti hauskin tänä vuonna lukemani kirja (tosin myös toistaiseksi ainoa tänä vuonna lukemani kirja mutta so not.). Cave osaa kirjoittaa tarttuvaa tekstiä ja suomennos on myös erittäin onnistunut. Pitänee vielä lukea joskus alkuperäiskielellä, mutta toimi kyllä näinkin ns. täysiä. Muutamissa kohdin oli niin hillittömän hauska meininki, että tuskin olen minkään kirjan kanssa repeillyt samalla tavalla. Pakko vielä lukea Kun Aasintamma Näki Herran Enkelin. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." | |
 WolleForever07.02.2010 20:57:13 (muokattu 07.02.2010 20:57:38) | |
Thomas Mann: Huijari Felix Krullin tunnustukset. Kiinnostava teos yhteiskuntaluokkien välillä seikkailevasta miehestä. Paljon pikkutarkkaa kuvailua ja pinttyneitä jähmeitä asenteita. | |
 itsy08.02.2010 12:48:46 | |
Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita Tämä novellikokoelma tuli tuossa jokusen aikaa sitten luettua. Aikaisemmin on Sankarit tullut joskus luettua ja etenkin Kalevala-viittauksia löytyi monista novelleista. Tyylillisesti novellit olivat melko vaihtelevia, ainoana yhteisenä nimikkeenä toimii varmaankin scifi. Suurin osa oli melko tiiviitä lukemisia mutta jokunen pitkäveteisempikin (ilmeisesti lehdessä palasina julkaistu) oli. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi Tämä oli loistava, ehdottomasti parempi kuin Sankarit joka ei yhtään huono sekään ollut. Kerronta on tiivistä ja mielenkiintoisesti sisältää runsaasti ja tiukalla tahdilla tulevia lainauksia muista kirjoista, vanhoista runoista, kuvitteellisilta nettisivuilta yms. Hämmästyttävän hyvin lainaukset palvelivat kerrontaa, olivathan monet niistä kuvitteellisia mutta nekin muualta valikoidut kirjalainaukset ja muinaisrunot olivat erittäin osuvia ja tunnelmaan sopivia. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia vaikka jotkin jäivätkin hieman pintapuolisiksi koska kertojia pääsi ääneen suht monta. Hyvin kaikki tarinat kuitenkin nivoutuivat lopulta yhteen. Samoja teemoja löytyy tästä kuin novellikokoelman teoksista, vanhat mytologiat ja niiden ruuvailu mielenkiintoisempaan suuntaan. Erityisesti mainosalan ja Lovecraft-mytologian yhteen nivova "Me vakuutamme sinut" muistui tätä lukiessa mieleen. ex-Izzy | pian on taas villatakki aika,villa sukka menot alkaa! jee! - Jippu | |
 tsugaru13.02.2010 09:57:34 | |
Kari Hotakaisen Iisakin kirkon. Isäpappa joutuu koville ainoan pojan hurahtaessa uskoon. Kirjailija suhtautuu lempeästi henkilöihinsä. No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR | |
 jassi16.02.2010 23:16:15 | |
Kirppikseltä nappasin tämmösen matkaan ku Linnakundit (Green river rising), kirjoittaja Tim Willocks. Tarina pohjautuu tositapahtumiin vankilakapinasta ameriikoissa. Oli pirun hyvä. Miltei täysosuma. Ei jaksa tässä yösydännä tän syvemmin analisoida, joten tästä New York Timesin näkemys kirjasta: http://www.nytimes.com/1994/10/23/b … lways-death-often.html?pagewanted=1 Siis, jos sä koko ajan tytsän kanssa jutellessas mietit sitä että "tää on tytsä, mitä mä sanon, tää on tytsä, mitä mä sanon ... jne" niin reisillehän se menee. | |
 NHR18.02.2010 17:50:39 | |
Hotakaista luettu viimeks täälläkin, tämmönen teos ku Huolimattomat tälläkertaa. "Romaani seksin ja alakulon piirittämistä ihmisistä ja niistä kamalista ja kauniista asioista, joita yksinäisyys teettää" sanottiin kirjan takakannessa. Ei sitä seksiä liikaa kuiteskaan tässä(kään) kirjas musta ollu, mikä oli ihan hyväki vaan; pornoo kattelen mieluummin videolta tai inter neteistä, saati luen. Niinku aina, ni tässäki tuntu Hotakaisella olevan sana erittäin hyvin hallussa, ja (ainaki mun) tunteisiin vetoovasti kirjotettu tarina. Tykkäsin. Aikasemmin tuli jo luettuu Mats Björklundin kirja Evoluutiobiologia, joka oli kans ihan yllättävänki mukaansatempaavaa tekstiä, vaikka aluks toisin luulinki. Selkeitä esimerkkitapauksia erilaisista evoluution periaatteista jne. Eikä juurkaan matikkaa, jos sitä sattuu inhoomaan. Suosittelen lukemaan, jos aihe yhtäänkään kiinnostaa. Sitte viä pikkasen kesken (viimistä lukuu vaille) on David Whitehousen kirja Kuun elämäkerta. Kaikellaista jännää tarinaa, niin vanhoista uskomuksista ku kuulennoistaki, unohtamatta tulevaisuuden spekulointejakaan. Tääki on kyl just semmonen kirja, jota ainaki ite tykkään lukee, joten suosittelen muillekki. "I don't know anything about music. In my line you don't have to." - Elvis Presley | |
 dictatorsh*t20.02.2010 15:43:22 | |
Erkki Salmenhaara: Vuosisatamme musiikki Paul Griffiths: Musica nova - modernin musiikin historia Debussystä Bouleziin Griffitsin kirja oli aivan mielettömän hyvä, lukisi mielellään vaikkei olisi ollut tenttikirjanakaan. Salmenhaara taas, no niin, aika tiukkaa näkemystä juu. Ihmetytti vähän kun sarjallisuutta ja muuta uudempaa, elektronista summuuta, musiikkia ei juuri käsitelty, ihan vain ohimennen. Osittain tietenkin johtuu julkaisuvuodesta 1968, joka taas herättää kysymyksen: miksi ko. kirja kuuluu kurssin "1900-luvun taidemusiikin historia" materiaaliin? Ihan kun siitä jäisi käsittelemättä kolmannes vuosisataa? "Kuka tahansa voi 'säveltää' riviteknisen orkesteriteoksen vain opettelemalla nuottikirjoituksen, intervalliopin alkeet, tarkastamalla taulukosta eri soittimien äänialat ja soveltamalla sitten riviteknisiä metodeja. On meidän onnemme, että vain suhteellisen harvat ovat huomanneet tämän mahdollisuuden, joskin rivitekniikka tuntuu tarjonneen keinovarat monille säveltäjille, joiden lahjattomuus muuten olisi täysin ilmeinen." -Erkki Salmenhaara, Vuosisatamme musiikki. s. 94-95 | |
 lxi20.02.2010 19:15:19 (muokattu 20.02.2010 19:16:13) | |
Viimeksi luin Cormac McCarthyn Blood Meridianin. 1800-luvun villiin länteen ja Meksikon-Yhdysvaltain sodan jälkimaininkeihin sijoittuvassa ja suurelti tositapahtumiin nojaavassa kertomuksessa John Glantonin risainen palkkasoturijoukko metsästää apassisotureita Meksikon hallituksen mandaatilla. Päänahkoja irrotetaan, hurme roiskuu, ihmishenget ovat halpoja, miehet kovia ja heidän kohtalonsa vielä kovempia. Kirja ei kuitenkaan ole western-seikkailu kuin pintapuolisesti. Romaanin ytimen muodostavat nimettömäksi jäävä päähenkilö ja häkellyttävä kalpea jättiläinen, demoninen Judge Holden, sekä heidän keskinäinen kanssakäymisensä. Kertomus pursuaa symboliikkaa ja eriskummallisen, yli-inhimillisen Holdenin ulosanti on puhdasta filosofiaa. Kirja ei käsittele kevyitä asioita, joten sitä ei ole kirjoitettu kevyesti. McCarthyn proosa on paksua, arkaaista, vanhatestamentillista paatosta, lauseet kuin pajavasaroita. Loputon väkivalta ja verenvuodatus, moraalinen nihilismi, erämaiden kylmä autius raapivat sielua. En muista lukeneeni mitään näin voimakasta pitkään aikaan. Ehkä koskaan. | |
| NHR 23.02.2010 18:38:01 | |
Röyhkää tullu taas useempi opus tossa lueskeltuu, eli pienet luonnehdinnat niistä ja niitten herättämistä fiilixistä: Tien laidalla Waterloo Kaks jätkää menee vahtiin toisen vanhempien kolaroimaa autonromua johki huitsinnevadaan, keskelle ei-mitään, ettei sitä vandalisoitais tai sieltä pöllittäis mitään sillaikaa ku hinausauto saadaan paikalle, mikä tapahtuu vasta joskus seuraavana aamuna. Autosta löytyy muutama pottu viunaa, sarjakuvalehtiä, muttei muuta ruakaa ko lakritsia. Sekalaista sakkia tietty poikkee onnettomuuspaikalle ihmettelemään romua ja esittämään omia mielipiteitään. Ja arvaahan sen miten siinä vahtihommassaki sit lopulta käy... Kovin oli taas nuoren Röyhkän olonen päähenkilö, mut eise ainakaan mua haitannu. Oikeen miellyttävä lukukokemus oli tää, suosittelen muillekki. Avec Tässä häiritti mua eniten toi kirjotustyyli, ettei eri tyyppien vuorosanoja oltu milläänlailla merkattu, ja välimerkkejäkin oli käytetty melko "säästeliäästi". Selvästi pelkkä tyylikeino (kyllähän Röyhkä ny suamee kunnollaki osaa kirjottaa, josse vaan haluu!), mä en vaan tykänny, ku jatkuvasti sai palailla parikin sivuu taappäin, et "hetkinen, kukas nyt mahtokaan taas puhuu?" Tarina sinänsä oli silti aika mielenkiintonen: viiskymppinen ekoarkkitehti Harri (mulle ainakin tuli vahva mielikuva näyttelijä H-P Björkmanista ;) on kyl suht menestynyt, mut jonkillainen "ajautuja" tai "tohvelisankari", kunnes tapaa salaperäisen Even, joka toimii "avecina", eli seuralaisena (EI siis huorana!), ja saa Harrin muuttamaan koko elämänsä suunnan, muuttamaan Oulusta Helsinkiin jne. Vuosien päästä, kun Harrilla taas menee vähän heikommin, hän tapaa taas saman naisen ja lähtee tämän mukana jonkun vähän epämääräsen nousukkaan "kotibileisiin". Kirjan loppu hämmensi tosi vahvasti, ainaki mua. Ei välttämättä kokonaisuutena silti mikään huono kirja tääkään, ei ainakaan tylsäks voi mennä moittimaan! Job Tästä taisin tykätä näistä kolmesta nyt eniten. Päähenkilönä (taas kovasti Röyhkän itsensä oloinen, tosin tällä kertaa "aikuisempi", tai ainakin vanhempi ;) kohta viiskymppinen kirjailija, joka on aina PA, avioero tulossa, pari pientä lasta huolehdittavana, mut pitää silti KOLMEE rakastajatarta, ja ottaapa vielä neljännenki (nuori kirjailijanalku tämäki), jota ei tosin ikinä oikeen taho päästä baneen, erinäisistä syistä johtuen. Niinku oon varmaan ennenki sanonu, ni ite en tykkää pornosta kirjallises muodos juurkaan, mut toisaalta Röyhkä ei mitenkään kauheen yksityiskohtasesti kuvailekkaan niitä banosessioitaan (ainakaan just täs kirjas), pikemminki vaan mainitsee sillai tyyliin "matter-of-fact", että "sitten rakastelimme", eli ropnojutut eio millääntapaa pois tarinankuljetuksesta tai mistään muustakaan. Tarinan sekaan ripotelluista "novelleista" ja muista jutuista tykkäsin kans kovasti. Ja aika terävää vittuilua eräille muille suomalaisille kirjailijoille (mitään nimiä tietenkään suoraan mainitsematta) olin kans huomaavinani, itseironiaakaan unohtamatta. Tää oli kyl hyvä kirja, suosittelen! "I don't know anything about music. In my line you don't have to." - Elvis Presley | |
 cerulean23.02.2010 20:16:59 | |
William Gibsonin Hahmontunnistus sai tänään vuoron. Miehellä tuntuu olevan hieman erilainen, todella informatiivinen tyyli kirjoittaa. Vaikuttaa hyvältä. After Ruth left me, I've been ruthless | |
 Cujo23.02.2010 20:53:53 | |
cerulean: William Gibsonin Hahmontunnistus sai tänään vuoron. Miehellä tuntuu olevan hieman erilainen, todella informatiivinen tyyli kirjoittaa. Vaikuttaa hyvältä. Sijoittuukos tämä ihan nykyaikaan ja -maailmaan? Voisi joskus itsekin lukaista. Gibsonin Neurovelho on tullut luettua moneen kertaan ja se on kyllä hieno kirja. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)