Yleistä keskustelua musiikista ›

tsugaru: Hyvä kysymys. Tyytyvätköhän lapset fanittamaan vähän hillitymmin. Netti ja tietokonepelit ainakin nyt kuitenkin ovat virallisin syy siihen, miksi nuori polvi on jälleen kasvamassa kieroon. Pelien ääressä kulutettu aika on kova pala vanhemmille, jotka toivoisivat lasten leikkivän samoja energisiä ulkoleikkejä joita itsekin aikoinaan.
 
Yleensäkin tästä pleikkahommasta pitäisi keskustella enemmän. Pojan kaveripiirissä tunnutaan käyttävän järjettömiä aikoja pelien hakkaamiseen. Itse vastustin viimeiseen Pleikan hankintaa juuri siksi, koska käsitin sen melkoiseksi aikavarkaaksi, joka vie paljon aikaa järkevämmältä tekemiseltä, kuten läksyt, liikunta ja tietenkin soitonharjoittelu. Tietysti pleikkakin on ihan kiva, kunhan sen edessä käytetty aika pysyy kohtuudessa. Itse katson kieroon sitä, että joka ikinen päivä kun astumme kotiin on pleikkakapula kädessä millisekunneissa ja sitten läksyjä väännetään joskus yömyöhällä, eikä niitä saa kuulemma nykylakien mukaan fyysisesti erottaa toisistaan (siis lasta ja pleikkaa). Itse olen vedonnut siihen, että on oikein, että haluaa olla jossain hyvä, mutta eikö olisi järkevää olla hyvä sellaisessa, josta on jotain hyötyä, minä kun en ole ikuisesti kantamassa leipää pöytään. Pleikkaamallako ne eväät sitten hankitaan.
 
Itse lasten musiikkimausta sanoisin, että ryhmäpaine tuntuu olevan melkoinen. Jos kuuntelet väärää musiikkia se johtaa automaattisesti kiusaamiseen ja porukasta eristämiseen. Itse olen marinoinut jälkikasvuni Jazzin parissa ja sen soittaminenkin alkaa jo pojalta vähän kerrassaan luonnistua klassisen ohella, muotirenkutukset sujuvat tietysti n. puolen minuutin harjoittelulla. Toisten lasten musiikillisen suvaitsemattomuuden poika oppi kantapään kautta kun hän valitsi musiikkia luokan levyraateihin; Marcus Miller josti armottomaan LOLlitteluun, vaikka opettaja diggaili. Samoin kävi Tom Brownen kontrabassohiphopillekin. Sinne ei kuulemma voi viedä mitään muuta kuin airosmittiä, joten poika ei sen koommin ole kouluun levyjä rahdannut.
 
Ensimmäisen kerran Jazz klubille pojan vein 9-vuotiaana, minkä jälkeen olemme jazzia kuuntelemassa käyneet lähes viikoittain; lavallakin on poika joskus piipahdellut, mutta pidemmät sessiot antavat vielä odottaa itseään. Yleensä musiikinkuuntelussa olen yrittänyt opastaa poikaa kuuntelemaan kuinka se on tehty ja onko se hyvin soitettua. Kevyemmässäkin (tai raskaammassakin) musiikissa muusikoiden jazz tausta kyllä kuuluu soitossa. Minulle esim. Zeppelinin ensimmäinen on jazz levy.