| Aihe: Opinko ikinä? | |
|---|
|
Olen aina halunnut soittaa jotain soitinta bändissä, ihan pienestä asti. Mutta oma äitini on aina hokenut, että mulla ei ole mitään musiikillista lahjakkuutta ja näin. Tämän takia itsetuntoni on ihan nollassa. Olen kiinnostunut koskettimien soitosta, meiltä löytyy koskettimet ja niitä olen korvakuulolta soitellut. En kuitenkaan osaa nuotteja yhtään, olen netistä yrittänyt opetella mutta ei vain mene päähän. Haluisin aloittaa soittotunnit, mutta en varmaan saisi lupaa aloittaa. Olen siis 15 vuotta.
Ei tässä muuta ideaa ole, kuin halusin valittaa jonnekin :D Olisiko siis mahdollista itseoppimalla päästä siihen tasolle, että voisi jossain pienessä bändissä soittaa? | |
Itse aloitin soittamaan bändissä, kun olin puoli vuotta kitaraa soitellut. Bändissä oltiin kaikki lähes samalla tasolla, jolloin homma toimi. Tsemppiä treenaamiseen ja soita juttuja joista tykkäät, näin opit alussa helpommin kuin tylsillä tekniikkaharjoituksilla. | |
mahdollisille reumatismille, kehitysvammoille tai onnettomuuksissa menetetyille käsille ei tietenkään voi mitään, mut muuten sä kyl opit jos vain jaksat treenaa | |
Opit. Jos vielä perustat kavereiden kanssa bändin niin joukossa soittamisen oppiminen nopeutuu ja rytmiikka muuttuu luontevaksi. Varsinaisesti ei tarvitse nuotinlukua bändissä, mutta jos haluat niin mikä ettei.
Nuotit on vain osattava ulkoa, eli mikä nuotti on mikä kosketin, tämä automaattiseksi. Sitten vasta aika-arvot.
Tervetuloa mukaan ja onnea !
Jos mikään ikinä sinua koskettaa... Älä saatana ammu runoilijaa |  Kurb
31.01.2010 22:07:51 | |
|
Maailma on täynnä itseoppineita muusikoita. Ei vaadi kuin rankkaa treeniä / fiilistelyä. Anna paukkua vaan! | |
1. Soita niin paljon kuin sielu sietää vaikka vanhempasi dissaa.
2. Kinua niitä soittotunteja, joskus niittenkin hermotkin pettää ja ainaskin muutaman saat.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Samantasoisten kavereiden kanssa vaan bändi pystyyn ja omia simppeleitä biisejä kyhäämään, jos levyiltä tutut kappaleet tuntuvat vaikeilta soittaa. Siitä se lähtee.
Ällistyin aikoinaan kun tajusin että kaikki bändisoittajat eivät välttämättä ole soittimensa virtuooseja. Ihan perusasioilla pääsee yllättävän pitkälle. | |
Kyllä opit. Minä hankin ensimmäisen soittimeni (kitara) 25-vuotiaana ja nyt pari vuotta myöhemmin soitan kahdessakin bändissä. Kyllä se onnistuu, kun soitat vaan ja treenaat kärsivällisesti. Soittotunneista on paljon iloa, mutta jos niille ei ole mahdollisuutta päästä, niin ilmaisiakin virtuaalioppitunteja on netti pullollaan, esimerkiksi: http://www.youtube.com/results?sear … e+keyboard+lesson&search_type=&aq=f . Englanniksi tosin, mutta siinähän se kielitaitokin karttuu samalla.
Sitäpaitsi jos rehellisiä ollaan, pienimuotoinen bändisoittelu omaksi iloksi ei todellakaan vaadi mitään kauhean kummallisia erityistaitoja, varsinkaan jos löytää sopivat bändikaverit. Ja niin hankalaa kuin se saattaa ollakin, vanhempien typerät heitot kannattaa yrittää jättää omaan arvoonsa. Vanhemmat ovat rakkaita mutta eivät ne kaikkea todellakaan tiedä tai ymmärrä.
~ Love broke out and I forgot it's war. |  Seba
02.02.2010 09:27:59 | |
|
Mun mielestä antaa oikein hyvän lähtökohdan soittamisen aloittamiselle jos korvakuulolla pystyy simppeleitäkin juttuja plokkaamaan.
Siinä korva kehittyy hyväksi ihan vahingossa kun tarpeeksi jaksaa harjoitella ja ottaa kokoajan vaan pikkaisen haasteellisempia juttuja työn alle ja hakee niitä kärsivällisesti.
Kun olet tarpeeksi itsepäinen soittamisen suhteen, pimputat joka päivä ja treenaat kunnolla, niin vanhempasi tajuaa että olet tosissasi, ja toivottavasti alkaa tukemaan harrastusta.
Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä vanhempia jotka lannistavat jälkikasvuaan ja jarruttavat harrastuksia.
Rajansa kaikella tietenkin jos jo kustantavat jääkiekon, mikroautoilun, jalkapallon, telinevoimistelun ja keihäänheiton, niin silloin voi vähän jarrutella, mutta jos ei oikeasti perusteltua syytä ole, niin ei ymmärrä.
Yleensä jo 15 vuotias kumminkin on tosissaan jos alkaa moista pyytämään.
Itseopiskelemalla toki pärjää ja oppii, mutta monta mutkaa helpottuisi opettajan avulla kun ei kaikkea tarvitsisi oppia vaikeimman kautta.
Nuoret osaavat olla helvetin ärsyttäviä jotain halutessaan kun jaksavat siitä jankuttaa.
Käytä siis sitä. Kysy vanhemmiltasi joka päivä, tai sitten ota itse yhteys opettajatahoon, sovi tunnit ja ilmoita vanhemmille että saako kyydin vai peruuko ne itse varaamasi tunnit.
Teinit on kekseliäitä, kyllä sä jotain keksit. | |
Heh, vaikka totuus ketjussa onkin jo kajahtanut niin piti silti tarttua vielä kun tuntu henkilökohtaselta.
Lähtökohdat, ainakaan nuo mitkä sulla kuulostais olevan, eivät tule estämään mitään. Mua ei porukat ikinä kannustanu alottamaan, luulin itteeni lahjattomaksi ja niin varmaan nekin samallalailla. Mutta hetkeekään ne ei oo jarruttanu enää sen jälkeen kun basson käteeni sain ja huomasin/huomasivat että nyt löyty se mun juttu. Lahjattomuuden voi korvata hyvin innostuksella ja harrastuneisuudella.
Sergei Fallinen: mahdollisille reumatismille, kehitysvammoille tai onnettomuuksissa menetetyille käsille ei tietenkään voi mitään, mut muuten sä kyl opit jos vain jaksat treenaa
Ei voi mitään, mutta vain ääritapauksessa ne harrastuksen estää. Tunnen kitaristin jolla on nivelreuma, soittaa silti ihan mallikkaasti. Ei ole maailman nopein tiluttaja mutta ei kuitenkaan anna taudin pysäyttää, vaikka hidastaakin.
Sitten taas itselläni ei ole vasuria kuin melkein kyynärpäähän asti, mikä romutti lapsuuden kitarasankarihaaveet. Rajoite on tuonut elämän kaksikätisyyttä vaativiin toimintoihin luoviakin ratkaisuja. Joskus koulussa tajusin että bassosta voin ottaa ääniä painamalla käsivarrella kieliä otelaudalta - voin kertoa että hetki oli elämäni riemukkain.
Nykyisin soitan musalukion big bandissa, enkä ole vielä tässä vaiheessa jäänyt yhdenkään tervekätisen basistin jalkoihin, jossei sitten ihan rehellisiä taitoeroja lasketa.
Mun "pieni ongelma" onkin ainoa asia mun musiikillisella "uralla" josta oikeasti olen ylpeä, harmittaahan se välillä mutta niin on oppinut elämään.
Ei sillä että tää nyt koskis sua mitenkään konkreettisesti, mutta hyvällä tuurilla stoori on jollekin (sullekin?) kannuste, ettei anna lähtökohtien tuomien ongelmien pysäyttää jos soittaa haluaa. | |
Artias:
Ei voi mitään, mutta vain ääritapauksessa ne harrastuksen estää. Tunnen kitaristin jolla on nivelreuma, soittaa silti ihan mallikkaasti. Ei ole maailman nopein tiluttaja mutta ei kuitenkaan anna taudin pysäyttää, vaikka hidastaakin.
joo siis tietenkään minkään ei anneta harrastusta estää. Jos joku soitin käy liian vaikeaksi, aina löytyy joku muu mistä jatkaa. Jollain on mahikset konserttipianistiks, toisella marakassin tai kazoon soittajaks, mut jos siihen oikeasti laittaa sielunsa mukaan niin yhtä arvokasta se on. | |
Tuo on kyllä kurjaa jos vanhemmat eivät kannusta. Itsellänikin oli lapsena äidin suhteen sama ongelma, en hänen mielestään ollut ikinä tarpeeksi hyvä missään (taitaa olla samaa mieltä vielä tänä päivänäkin, mutta se ei enää haittaa :).
Ihmisiä ne vanhemmatkin ovat, vaikka pikkulapselle tuntuvatkin erehtymättömiltä auktoriteeteilta. Eivät kaikki aikuisetkaan valitettavasti välttämättä tajua sitä että esim. soittamaan oppiminen vaatii vuosien työn eikä kukaan todellakaan kuulosta aluksi hyvältä, joten helposti ajattelemattomuuttaan saattavat kommentoida lapsen ensimmäisiä yhdellä sormella/kielellä hapuiluja tyyliin "eipä tuosta mitään näytä tulevan, et taida olla musikaalinen", etenkin jos itse eivät ole koskaan mitään soittaneet tai ovat itse nuorena luovuttaneet kun homma ei olekaan sujunut ensimmäisestä päivästä lähtien.
Meillä osa ongelmaa ehkä oli se että äitini jossain vaiheessa harrasti klassista laulua ja kävi tunneilla, ja minä 5-7 vuotiaana en tietenkään ko. touhun päälle ymmärtänyt vaan saatoin sanoa hänelle että "älä taas kilju, kuulostaa kamalalta" kun hän harjoitteli, joten ehkä hän sitten "kosti" minulle kun reilun kymmenen iässä yritin kitaransoittoa ruveta opettelemaan. Kuten sanottua, vanhemmatkin ovat vain ihmisiä eivätkä aina välttämättä tajua ettei lapsi ymmärrä että tuollainen kuulostaa ilkeältä vaan loukkaantuvat ja suuttuvat lapselle. Vaan jos on itsekin epävarma, niin kaikki arvostelu tuntuu pahalta vaikka arvostelija olisi mistään mitään ymmärtämätön lapsi.
Minulla musiikkiharrastus jäi nuorena aika alkutekijöihinsä äidin ja hullun musiikinopettajan yhteisvaikutuksesta, vaikkakin isäni taas jaksoi kannustaa ja kirjoitella minulle "tabulatuureja" (merkkasi numeroilla kitaran kielen ja nauhan mistä piti painaa) toivelaulukirjojen nuottien alle vaikkei itse ole koskaan soittanut mitään instrumenttia.
Mitä vanhempana aloittamiseen ja bändisoittoon tulee, itse pääsin puolivahingossa koko ikänsä soittaneiden kavereiden bändiin 3-4 vuotta sitten 35 vuoden kypsässä iässä soittamaan soitinta jota en ollut juuri koskaan isommin harjoitellut (jotain perusteita toki tunsin). Treeniä vaaditaan, mutta kun bändikaverit (yleensä) ymmärtävät että minulla menee hiukan kauemmin oppia joku uusi juttu kuin heillä, niin toistaiseksi olen lopulta riittävällä harjoittelulla pystynyt soittamaan sen mitä on kulloinkin tarvittu. Jutut ovat pikku hiljaa muuttuneet vaativammiksi sitä mukaa kuin oppiminen on edistynyt, onneksi kahdella kitaristilla varustetussa heavybändissä ei kosketinsoittajan välttämättä tarvitse kauhean vaativia juttuja osata.
Mutta jos vain samanhenkistä kaveria löytyy, niin kannattaa ehdottomasti soittaa porukalla niin paljon kuin mahdollista, oppiminen nopeutuu ja motivaatio kasvaa huimasti kun on muutakin syytä treenata kuin omaksi huviksi pimputtelu.
Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa! |  htm
11.02.2010 22:38:51 | |
|
Täytyy sanoa, että jos vanhemmat ei kannusta lastaan käymään soittotunnilla, niin ne ei todellakaan tajua hommaansa. Tää maailma on niin täynnä assalla liimaa imppaavia mummoja potkivia teinejä, joille tekis ihan mikä tahansa harrastus hyvää. Niiden vanhemmat olis varmasti tyytyväisiä jos muksut istuis mieluummin bändikämpällä treenaamassa.
Pää pystyyn! Kuka tahansa oppi soittamaan, kun vaan jaksaa renkuttaa sitä soitinta. Eikä tartte olla Chopin tai Mikko Kuusisto, jotta hommasta olis sulle ja sun soittokavereille iloa.
Sano niille vanhemmille suoraan, että sä haluat soittaa musiikkia. Muista se on harrastus eikä sen tartte olla uravalinta, eikä siinä ole pakko edes olla hyvä että se olisi hauskaa. | |
Kyllä opit!
Musikaalisuus ei kai sentään ole semmoinen mustavalkoinen asia jota joko on tai ei ole. Mitä pitempään olen musiikkia harrastanut, sitä enemmän olen ruvennut ajattelemaan, että ei siitä musikaalisuudesta kannata kauheasti stressata, tekemällä oppii joka tapauksessa. Toiset oppii ehkä nopeammin kuin toiset joitain juttuja, mutta loppupeleissä kuitenkin merkitystä on eniten varmaan sillä, kuinka paljon soittamisesta ja musiikista tykkää ja kuinka paljon jaksaa treenata.
En ole perehtynyt oma-aloitteiseen kosketinten soiton opetteluun mutta totta kai se on mahdollista, kirjastosta luulisi löytyvän oppaita ja netistäkin löytyy vaikka mitä ja Muusikoiden.netissähän voi aina kysyä apua :D Bändissä pystyy soittamaan jo aika alkuvaiheessa, kun ei soiteta kovin vaikeata musiikkia ja keskitytään yksinkertaisiin juttuihin. Koskettimilla on hyvä opetella ensin ainakin kolmisoinnut ja niistäkin aika pitkälle riittää tavallisimmat. Sitten kun tulee biisissä vastaan tuntematon sointu, se on helppo siinä vaiheessa tarkastaa jostain sointulapusta ja opetella soittamaan ja pikkuhiljaa muistamaankin.
Soittotunneista on totta kai aina hyötyä, mutta toisaalta moni oppii tosi hyvin myös ihan itsekin tai vaikka niin, että kaveri silloin tällöin neuvoo. Ja vaikka 15-vuotiaana vanhempien mielipiteellä on vielä aika paljon väliä niin että on vaikea mennä soittotunneille jos vanhemmat eivät tykkää ajatuksesta, muutaman vuoden päästä tilanne on ihan toinen, ja jos tuntien ottaminen kiinnostaa, niin siitä vaan, ei niillekään ikinä varmaan ole liian vanha. Joka tapauksessa tärkeintä on se että tykkää soittaa ja jaksaa harjoitella, opettaja on siitä hyvä että siltä voi kuulla mitä kannattaisi treenata ja välillä se myös osaa paremmin kertoa että mikä menee vikaan ja miksi homma ei toimi. |  paavi
12.02.2010 13:00:39 (muokattu 12.02.2010 13:01:59) | |
|
Tosi hyviä vastauksia täällä. Mulla ei oo mitään olennaista lisättävää.
Mutta oma äitini on aina hokenut, että mulla ei ole mitään musiikillista lahjakkuutta ja näin.
Tätä haluan vaan kommentoida sen verran, että tuolla äidin mielipiteella ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Saattaa olla vaikka niin, että sun äiti on katkerana huomannut, ettei hänellä itsellään ole riittänyt intohimoa ja kykyä musiikin harrastamiseen ja näin olettaa tilanteen olevan sama sinun kohdallasi. Ehkä hän haluaa suojella sinua pettymyksiltä.
Musiikillista lahjakkuutta on sitä paitsi monenlaista, jos ajatellaan vaikka bändissä pärjäämistä: sävelkorva, rytmitaju, sosiaalisuus, fyysinen näppäryys, koordinaatio, matemaattinen hahmotuskyky, muisti...
Vaikka jotain noista puuttuisikin selkesti, sen voi korvata muilla ominaisuuksilla.
Sävelkorvasta sen verran, että moni luulee sen olevan sama asia kuin laulutaito. Joillakin ihmisillä ei vain ole vielä kehittynyt lainkaan lauluääntä tai laulukontrollia, vaikka sävelkorva olisi kuinka tarkka.
Lopuksi vielä se, että bändihommissa ei ole tärkeää, että on virtuoosi vaan se, että homma toimii musiikin ehdoilla. Toki realiteetit kannattaa pitää mielessä: Konserttiviulistia ei voi kaikista tulla treenilläkään.
Aloita ihmeessä harrastus. Soita yksin, kavereiden kanssa ja käy ainakin parilla tunnillakin. Kysy kokeneemmilta rehellistä mielipidettä, missä osa-alueissa sulla olis eniten tekemistä jne.
Tsemppiä! | |
Kiitos kaikille jotka on vastannut :) Tää on auttanut mua paljon, äitini kuuli yksi päivä kun soitin ja sanoi sen kuulostavan jo musiikilta. Eli alkaa kai pikkuhiljaa uskoa, että soittotaito ei ole semmoinen että sen joko osaa syntyessä tai ei :D | |
Divine_Infekt: Kiitos kaikille jotka on vastannut :) Tää on auttanut mua paljon, äitini kuuli yksi päivä kun soitin ja sanoi sen kuulostavan jo musiikilta. Eli alkaa kai pikkuhiljaa uskoa, että soittotaito ei ole semmoinen että sen joko osaa syntyessä tai ei :D
Usko itseesi!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |  Niq
14.02.2010 13:53:41 | |
|
Divine_Infekt: Kiitos kaikille jotka on vastannut :) Tää on auttanut mua paljon, äitini kuuli yksi päivä kun soitin ja sanoi sen kuulostavan jo musiikilta. Eli alkaa kai pikkuhiljaa uskoa, että soittotaito ei ole semmoinen että sen joko osaa syntyessä tai ei :D
Mua melkein loukkaa jos joku alkaa kehumaan lahjakkuudeksi ja hokemaan että olisinpa minäkin noin lahjakas että osaisin soittaa. Oon kuitenkin tehnyt yli kymmenen vuotta töitä että osaan edes tämän verran, huomannut että mikäli edes musiikillista lahjakkuutta on ylipäätään olemassa, niin minulla sitä ei ainakaan ole. Ihminen oppii lähes mitä vaan kun on luja tahto oppia ja kärsivällisyyttä hinkata niitä perusjuttuja. Toiset ehkä omaksuu asiat nopeammin, toisten tarvitsee käydä pidempi tie.
Laulaminenkaan ei ole synnyinlahja, en mitenkään usko sitä. Siellä missä kotona lauletaan ja kuunnellaan paljon musaa, on myös todennäköisempää että lapselle kehittyy taito kuunnella säveliä ja melodioita ja sitä kautta taito toistaa sävelkorkeuksia. Ihan yhtä yksinkertainen asia kuin puheen muodostaminenkin. Vaan jos sairaus vie puhekyvyn ja lihasmuistin ääntätuottavista elimistä, on melkoinen homma opetella puhumaan uudestaan aikuisena.
Minä olen vuosia saanut kuulla omasta laulukelvottomasta äänestäni, todennut sen itsekin että ei kuulosta hyvältä. Sisuunnuin kuitenkin puoli vuotta sitten ja aloin tosissani harjoittelemaan ja nyt osaan jo muutaman laulun verran hoilata siten että olen saanut positiivista palautetta moneltakin taholta. Vaatii vaan työtä ja toistoa että 27-vuotiaana oppii niitä säveliä tuottamaan, pitää hakata lihasmuistiin. Tiedän jo sen entuudestaan, että menee varmasti vuosia, ennenkuin pystyn laulamaan jonkun melodian ns. tuosta vain ilman tuntien harjoitusta. Ihan sama se oli rumpujen ja kitarankin kanssa aikanaan. Se ei masenna tai turhauta, koska mä tykkään laulamisesta. Sitäpaitsi, mitä enemmän oppii, sitä paremmin huomaa omat virheensä ja puutteensa. Ikinä ei ole valmis. Jos joskus tulee se tunne ettei ole enää mitään uutta opittavaa, niin lopetan.
"...svengaa liikaa ollakseen matemaattisesti oikein" -Epämuusikko | |
kukaan ei ole huono laulaja, jonkun ääni vain sopii erilaiseen musiikkiin.
jos on käheä ääni, laula punkkia.
I'm bad to the bone, honey
-------------------------------
www.youtube.com/user/TommittajaFIN | |
äitini kuuli yksi päivä kun soitin ja sanoi sen kuulostavan jo musiikilta
Sen verran vielä, että aika usein ihmiset, joilla ei ole soittokokemusta tai jotka eivät ole kasvaneet perheissä joissa on musisoitu, eivät myöskään osaa suhteuttaa aloittelevan soittajan taitoja siihen, jota kuulevat muualla. Jos se Chopin, Eppu Normaali tai edes Juice eivät sujukaan kuin radiossa tai levyllä, on helppo olla nahkea ja kuittailla, kun käsitystä levytyskelpoiseen soittotaitoon vaadittavasta harjoittelun määrästä ei ole.
~ Love broke out and I forgot it's war. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
