Yleistä keskustelua musiikista ›

Jos tyydytään toteamaan, että massa on massaa ja sokea johtaa sokeaa, ei oikeastaan sanota mitään tämän ketjun aiheesta, joka on musiikin muuttuminen. Jos kerran sokea johtaa sokeaa, missä se näkevä on ja mitä se tekee? Musiikin kustantaminen ja julkaiseminen on tietoista toimintaa, eikä ohjaudu pelkästään yrityksen ja erehdyksen keinoin.

velipesonen: Jos tyydytään toteamaan, että massa on massaa ja sokea johtaa sokeaa, ei oikeastaan sanota mitään tämän ketjun aiheesta, joka on musiikin muuttuminen. Jos kerran sokea johtaa sokeaa, missä se näkevä on ja mitä se tekee? Musiikin kustantaminen ja julkaiseminen on tietoista toimintaa, eikä ohjaudu pelkästään yrityksen ja erehdyksen keinoin.
 
Niin ja siis ROCK-musiikin muuttuminen. Keskustelun aloittajahan määritteli jo oman kantansa hyvään musiikkiin. Ne bändit oli Nirvana, Maiden, Metallica..jne..
Ja kyseltiin miksi ei noiden bändien kaltaisia enää tule? Kysymys oli siis aika rajattu. Siinä jätetään monta pop-kulttuurin musiikki-"genreä" jo sivuun, mitkä myyvät paljon ( myynti ei ole paremmuuden mittari) Iskelmä, Suomi-pop, Tekno, JAzz....Jos puhutaan juuri tuosta määritellystä "hard-rock"-musiikista ja sen muuttumisesta niin oltaisiin oikeammilla jäljillä?

molder: ...Jos puhutaan juuri tuosta määritellystä "hard-rock"-musiikista ja sen muuttumisesta niin oltaisiin oikeammilla jäljillä?
 
Asiallisesti ottaen kyllä, mutta siinä ei paljon olisi enää jutun juurta. Aloittaja kertoo myös kyllästyneensä esim. siihen että nykyään musiikkia kompressoidaan liikaa. Tämä on eksakti tosiasia, siis että sitä kompressoidaan paljon, ja ylittää heittämällä genrekarsinat, ei tarvitse rokistakaan puhua.

Mielestäni on aina pätenyt sama sääntö: 80-90% kaikesta soitetusta pop-musiikista on paskaa. Ennen vaan pienempi osuus siitä päätyi levylle asti.

Mun mielestä musiikkia ei kannata sanoa paskaksi. Jokainen saa tykätä mistä tykkää.

Blain: Mun mielestä musiikkia ei kannata sanoa paskaksi. Jokainen saa tykätä mistä tykkää.
 
Näin yritän minäkin ajatella mahdollisimman pitkälle. Jokin musiikki on kuitenkin niin absoluuttista paskaa, että en voi käsittää, miten joku voi nauttia siitä. Tässä yksi esimerkki:
 
http://www.youtube.com/watch?v=ymYfS_l5ODc

Tande: Näin yritän minäkin ajatella mahdollisimman pitkälle. Jokin musiikki on kuitenkin niin absoluuttista paskaa, että en voi käsittää, miten joku voi nauttia siitä. Tässä yksi esimerkki:
 
http://www.youtube.com/watch?v=ymYfS_l5ODc
 
Ja tämmönehän se Voicella pyörii. Ah.

maelstorm: vitun pellet, ootte vaan jääneet kelkasta veke ja nyt yritetään piilokalju kimaltaen oikeuttaa itselle se ettei tiedä mistään mitään.
 
No mikä sun anti tälle keskustelulle on muuta kuin että muut on tyhmiä ja kaljuja?

Tande: Näin yritän minäkin ajatella mahdollisimman pitkälle. Jokin musiikki on kuitenkin niin absoluuttista paskaa, että en voi käsittää, miten joku voi nauttia siitä. Tässä yksi esimerkki:
 
http://www.youtube.com/watch?v=ymYfS_l5ODc
 
Tällä on oma kohdeyleisönsä. Ja juttu myy. Kohdeyleisö on nuoret tytöt, miksei varttuneemmatkin.
 
Oon huomannut, että monen artistin suosion takana on se tytöt pystyy aidosti ihastumaan artistiin. Suorastaan omimaan sen, kuin seurustelusuhteessa. Itse musa tulee vasta sen ihastuksen jälleen. Tässäkin on selkeesti panostettu et näyttää hyvältä. Jonna Tervomaa totesi että miehet ei voi rakastua bändeihin, ehkä siitä on kyse.
 
Eli onko kaiken takana taas nainen? :)
 
Sitten on se, että kun joku juttu myy niin moni jätkä haluaa olla sillä samalla lavalla, jossa on se naislauma ihailemassa. Joku musatyyli on pinnalla ja se rinnastetaan musaan, joka herättää kiinnostusta. Yleensä tarpeeksi helppoa musaa, kuin pikaruoka.
 
Sitten on niitä jotka tekee musaa itselleen omia musikillisia arvojaan kunnioittaen. Joita ei voisi vähempää kiinnostaa kaikki tämä ulkomusikaalinen puoli tai egoilu.

arsu: Mulla on myös kaveripiirissä melkoisen monta tällaista paikalleen jumiin jäänyttä. Siis 90-luvun alkupuolella 15-vuotiaina etsittiin kilpaa bändejä ja ostettiin levyjä ja maleksittiin levykaupoissa. Musajulkaisut luettiin kaikki ja keskustelua ei juuri muusta käyty kuin musasta. Nyt samat hermannit tulee kylään, laittaa aina samat kuluneet lätyt soimaan ja kun yrittää tarjota jotain uutta, niin mikään ei kelpaa. Se dissataan melko suoralta kädeltä, ei keskitytä yhtään, eikä edes yritetä ottaa selvää mistä hommassa on kyse. Yhtä pihalla ollaan koko musiikkimaailman menosta. Aina vaan kelpaavat nämä ikivihreät joiden parissa on kasvettu. Ja kun ajattelen muutamaa vähän iäkkäämpää ystävääni, niin sinne kelpaavat vain Zeppelin ja Purple. Siis "vanha kunnon musa". Loistavia levyjähän nuo on, ja kuuntelen niitä itsekin nyt ja aina, mut kyllä mun levyhylly on täyttynyt koko ajan vähintään samaa tahtia kuin ennen. Eikä musiikki todellakaan ole huonompaa. Päinvastoin, monipuolisempaa ja kaikin puolin rikkaampaa. Korvissa ja varsinkin korvien välissä nämä asiat. Jos se intohimo ja kiinnostus uusia bändejä ja musiikkia kohtaan on jostain syystä kadonnut, niin turha sitä syytä on muualta hakea.
 
Tästä napsahti plussa.

Tande: Näin yritän minäkin ajatella mahdollisimman pitkälle. Jokin musiikki on kuitenkin niin absoluuttista paskaa, että en voi käsittää, miten joku voi nauttia siitä. Tässä yksi esimerkki:
 
http://www.youtube.com/watch?v=ymYfS_l5ODc
 
Joo, tälläinen ei ole enää kivaa kuunneltavaa. Musiikki on vähän kuin ruoka, vaivalla ja huolella tehty on hyvää, mutta teollinen ja tuotettu ei tee kuin pahan mielen.

Juhani: Jonna Tervomaa totesi että miehet ei voi rakastua bändeihin, ehkä siitä on kyse.
 
Eli onko kaiken takana taas nainen? :)
 
Don't forget Brian Epstein! Homoeroottiset managerit näyttelevät suurta roolia tässä sotkussa.

arsu: Nyt samat hermannit tulee kylään, laittaa aina samat kuluneet lätyt soimaan ja kun yrittää tarjota jotain uutta, niin mikään ei kelpaa. Se dissataan melko suoralta kädeltä, ei keskitytä yhtään, eikä edes yritetä ottaa selvää mistä hommassa on kyse.
 
Tämä on kyllä sairaalloisen rasittavaa. Ilmiöön törmää myös genreuskovaisten hörhöjen ja mainstreamjumputuksen turruttamien henkilöiden parissa. Jälkimmäisille yli seitsemän minuutin biisin kuunteleminen saattaa olla ylitsepääsemättömän vaikea juttu. Puhumattakaan siitä, että biisi olisi progea ja sisältäisi muutakin kuin selkeän säkeistön ja kertsin. Musiikin kuunteluun tai tekemiseen ei jakseta sen suuremmin syventyä, kaikki pitää tehdä mahdollisimman helposti ja mutkattomasti.
 
Tähän liittyy myös se ikuisuuskysymys, eli kumman valitset: teet vasten tahtoasi paskaa musaa vain siksi koska tienaat sillä älyttömästi, vai pistät sydämesi peliin ja teet rakastamaasi musiikkia intohimolla, vaikka tiedät, ettet tule ikinä sillä kunnolla menestymään tai elättämään itseäsi.
 
Allekirjoitukseni liittyy kerrankin aiheeseen, ja sen kanssa olen aikalailla samoilla linjoilla.

velipesonen: Don't forget Brian Epstein! Homoeroottiset managerit näyttelevät suurta roolia tässä sotkussa.
 
Tai Simon Napier-Bell, jonka kirja "Black Vinyl, White Powder" on enemmän kuin loistava katsaus brittiläisen pop-musiikin historiaan, äänilevyteollisuuteen ja koko musiikki-bisnekseen. Mahtavaa tarinointia mieheltä, joka oli osaltaan merkittävästi luomassa koko tuota historiaa sisäpiirissä ja aitiopaikalla.
 
Antaa loistavasti perspektiiviä katsoa myös tätä nykyistä musamaailman menoa ja pohtia miten erilaista se on verrattuna menneisiin vuosikymmeniin - tai ei ole.
 
Piristävää vaihtelua lukea aiheesta kirja, jonka on kirjoittanut tosiaan alan merkittävä toimija eikä sosiologi tai musatoimittaja.

 
Tähän liittyy myös se ikuisuuskysymys, eli kumman valitset: teet vasten tahtoasi paskaa musaa vain siksi koska tienaat sillä älyttömästi, vai pistät sydämesi peliin ja teet rakastamaasi musiikkia intohimolla, vaikka tiedät, ettet tule ikinä sillä kunnolla menestymään tai elättämään itseäsi.

 
On myös vaihtoehto tehdä rakastamaansa musiikkia ja pistää sydämmensä peliin, ja tienata sillä helvetisti. Ja siinä on jopa onnistuttu. Näitä onnistujia on juuri ne bändit joita kutsumme rokin legendoiksi tai miksikä kutsummekaan. Siihen ei moni kykene. Ja kyllä 2000- luvulla on näitä bändejä syntynyt. Heitetään vaikka Muse esimerkkinä.

sub zero: Onkohan Strokesin, Arcade Firen, Coldplayn ja Wilcon levyt 40 vuoden päästä yhtä legendaarisia kuin Zeppeliniit nytten?
 
Coldplayn saattaa vaikka ollakin. Ainakin näille nuoremmille joita ei zeppelinit kiinnosta pätkän vertaa. Kyllä mä uskon että vaikkapa Radioheadin, Toolin, Musen tai System of a downin levyt voi monen nykynuoren mielestä olla legendaarisia 40 vuoden päästä. Näin rockin saralla pelkästään.
 
Ja Liekki on tietysti yhtä legendaarinen kuin Hassisen Kone.
 
Täytyy sanoa, että pmmp pesee mun aikakirjoissa aika monet "legendaariset" suomirokkarit. Ja sit jos mietitään yleisesti suomalaista musiikkia niin joku him ja nightwish saattaa olla aika merkittäviä kun tulevaisuudessa puhutaan näistä legendaarisista suomalaisista bändeistä..

laakeri: Miellän tälläisen kyllä lähinnä teinien touhuksi. Kuunteleeko aikuinen mies kotonaan musiikkia sen perusteella, mikä artisti on top-10 -listan kärjessä? Heittääkö hän vuoden vanhat "last season" -levyt roskiin, koska niiden kuunteleminen ei ole enää muodikasta?
 
Olen todistanut sellaista tapausta, että aikuiset MIEHET olivat JONOTTAMASSA Hannah Montanan lippuja telttojen kanssa yötä myöten. Ja eivät siis esimerkiksi lapsilleen, vaan itselleen. USA:ssa siis.

Kirjoitin vähäsen tästä threadin aiheesta tuonne "Tapaus Ke$ha" -ketjuun, ja lainaan sitä tähän ja lavennan vähän lisää.
 
kyseinen: Minusta tää nainen on silkkaa neroutta. Hajotkaa taiteellisuutenne. Tarttuvia idioottipoppis-biisejä

Itse asiassa, tässä ollaan asian ytimessä. Olen nimittäin tullut siihen lopputulokseen, että se vaatii jotain silkan idiotismin ja nerouden väliltä, että pystyy - tai itseasiassa oikeampi sana on KEHTAA - luomaan sellaista "Gaa, gaa, ullallaa"-paskaa, mikä tänä päivänä myy. Joku tuhat kertaa kuultu sointuprogressio+idioottikoukku+hokema+kuorrutetaan massiivisella synatuotannolla.
 
Tai se miljoonannen kerran kuultu C-duuri+Am+Em+F -balladikierto. Tuntuu että mennään säveltäjänä siitä mistä aita on matalin, ja pientä yhteistä nimittäjää käyttäen, esimerkiksi tuossa ao Lewisin (ja erityisesti tuossa Green Dayn F-C-G-lallallaa-) biisissä. Ja siinäkin on sääli, että eukko olis hyvä laulaja, mutta joutuu laulamaan täysin mitäänsanomatonta tusina-sapluunaa.
 
Alla pari esimerkkiä tästä (huomatkaapa myös nuo miljoonat, ja taas miljoonat katselukerrat, sekin kertoo säälittävällä tavalla jotain):
 
GaGa: Bad Romance (http://www.youtube.com/watch?v=qrO4YZeyl0I)
Leona Lewis: Happy - (http://www.youtube.com/watch?v=9c-4z5H43F0)
Green Day: 21 Guns - (http://www.youtube.com/watch?v=r00ikilDxW4)
Beyoncé: Halo (http://www.youtube.com/watch?v=baLkXC_qWJY)

Nykypäivänä ongelma tuntuu olevan myös se, että kaikki kuulostaa SAMALTA. Oli se sitten La Roux, tai Rihanna, tai Lady GaGa. Osittain tuo saattaa johtua siitä, että sitä paskaa suoltavat samat säveltäjä-tuottajat, ja toisaalta siitä, että tuo soundi on trendikästä ja menee kansaan, valitettavasti.
 
Sitten tuossa on vielä sekin aspekti, että kun olet tarpeeksi iso nimi, kuten Beyoncé Knowles, voit periaatteessa julkaista mitä vain, ja sinua kiitetään. Sunnuntaisissa Grammy-bileissä esimerkiksi juuri tuo "Halo" ja se TÄYSIN järkyttävä levy miltä sekin veisu on, veivät käytännössä potin kuudella pystillä.