| Aihe: Junioria opettamaan | |
|---|
|
Moi,
Kahdeksan vuotias poikani haluaisi aloittaa kitaran soiton. Itse kuvittelen osaavani sen verran soittaa, että voisin opastaa itse ainakin aluksi. Pari kysymystä kuitenkin.
Kannattanee varmaan hankkia normaalia pienempi kitara. Juniori haluaisi tietysti sähkökitaran mutta omasta kokemuksesta ottaisin akustisen - mitäpä mieltä olette?
Löytyykö jotain opaskirjasta, joka ottaisi huomioon aloittajan iän?
Kiitokset! | |
Ilman muuta akustinen joku 3/4 kokoinen nylonkielinen.
Sormenpäät ei joudu niin koville.Ja klassiselle kitaralle ainakin harjoittelukappaleita
löytyy pilvin pimein-preludeja on netti pullollaan.
Klassisen tekniikka toimii kaikille kitaroille.Ainakin mun musiikissa. | |
Olen kai jäävi heittelemään neuvoja, mutta omalla kohdallani homma ei lähtenyt millään käyntiin nylon-akkarilla, kunnes tuli vastaan musaa mikä inpsiroi opettelemaan soittoa, ja yllättäen siihen oli sähkökitara soveltuvampi.
All these pianists striving for perfection. Fools! Don't they know: PERFECT AIN'T GOOD ENOUGH! | |
Meillä hommattiin viime kesänä nylonkielinen akustinen, mutta soitto ei auennut 8v.poika. Nyt ennen joulua osti synttärirahoillaan sähkökitaran ja nyt harjoitellaan jo bänditouhuja 3-4 ganesbiisiä menee jo ja soolo I Will Stay:sta. Nyt jammailee välillä myös akustisella
Ps: Osta sähkis! | |
juu, sähkis on oikeastaan kaikkeen parempi. sähkis korvasi akustisen jo kauan sitten.
akustiset:
plussat:
hieman parempi akustinen ääni
miinukset:
liian paksu
lyhyempi skaala
pienemmät soittomahdollisuudet (tyylejä)
ääntä ei saa pienemmälle eikä kuulokkeilla voi soittaa
vaikeampi venyttää
yms yms.
eli osta sähkis jos kerran poika haluaa -.- aika motivaationlaskija on ostaa piano huilua haluavalle..
I'm bad to the bone, honey
-------------------------------
www.youtube.com/user/TommittajaFIN | |
Tuossa edellä kaikki kehuu sähkistä,mutta ainakaan minä en suosittele aloittelijalle.
Hintakysymys on yksi ja sähkökitarassa on aluksi liikaakin opeteltavaa(voi tappaa
innostuksen)vahvistimen säädöt,vibratalla ja ennenkaikkea kuka piru sitä vingutusta
jaksaa kuunnella ne ensimmäiset harjoitteluvuodet.Tä tä dää tä tä tä dää jos
tämä biisi kuulostaa tutulta.Jos ei tuo nylonkielinen kelpaa niin sitten teräskielinen. |  Landola59
01.02.2010 21:56:39 (muokattu 01.02.2010 22:01:15) | |
|
eli osta sähkis jos kerran poika haluaa -.- aika motivaationlaskija on ostaa piano huilua haluavalle..
Nyt meni kyllä pikkuisen verran ohisektoriin.. Nylonkielinen = Piano, Teräskielinen = huilu??? Niissä ei niin suurta eroa kuitenkään ehkä ole...
Olen samaa mieltä siitä että akustinen kitara, varsinkin nylonkielinen sopisi aloittelijalle joka on näinkin nuori, aluksi. Sormenpäät eivät joudu heti kättelyssä niin koville että innostus lopahtaisi siihen kipuun! Ja koska sointuja on helpompi lähteä opettelemaan akustisella (mielestäni) kuin sähkökitaralla, on tämä varmasti siinä mielessä parempi vaihtoehto. Tämä nyt saattaa jakaa mielipiteitä, mutta akustinen ja nylonkielinen 3/4 kitara noin nuorelle aloittelijalle. Parin vuoden tai vuoden päästä mikäli intoa vielä riittää, sähkistä tai teräskielistä akkaria kehiin, sen mukaan mitä nuorimies haluaa soitella.
juu, sähkis on oikeastaan kaikkeen parempi. sähkis korvasi akustisen jo kauan sitten.
Siis mitä?
Tässä talossa ei juoda viinaa muuten kuin kalaruokien kanssa. Kalaruuiksi laskettakoon kaikki ruoka joka maistuu yhtä hyvältä kuin kala. Näitä ovat mm. Punainen liha, broileri, viljatuotteet ja joissakin tapauksissa myös olut. Alkoholin käyttö kielletään |  JnZm
09.02.2010 08:10:59 | |
|
Nylonkielinen ensimmäiseksi vain. Itse aloitin "fullsize"-akustisella 12-vuotiaana, ja voin kertoa että se ensimmäisten vuosien taistelu esim. sormien yltämisen G-sointuun kanssa on syvältä mutta se palkitsee. Leveässä kaulassa on tietty plussansa, kielet ovat kauempana toisistaan eli juuri sille halutulle kielelle osuu helpommin ilman että ylimääräistä soi. Lisäksi nylonkielisellä eliminoidaan kaikki hurina ja häiriöääni mitä sähkökeppi tarjoilee --> ääntä tulee heti eikä harrastus kaadu siihen että nyt on surkeat vehkeet eikä tuu sitä hianoo rokkiääntä.
Vussia, kompuraa ja plaastkomppia | |
Sähkökitara muuten soi myös ilman vahvistinta. Tuli vaan tällänen vanha huhu mieleen.
Paljon mahdollista että innostus loppuu siihen paikkaan kun kannat sen naikkarin ovesta sisään. Kallistuisin sen sähkiksen puolelle kun poika kerran haluaa.
If you can't convince them, confuse them | |
kiriminni: Tuossa edellä kaikki kehuu sähkistä,mutta ainakaan minä en suosittele aloittelijalle.
Hintakysymys on yksi ja sähkökitarassa on aluksi liikaakin opeteltavaa(voi tappaa
innostuksen)vahvistimen säädöt,vibratalla ja ennenkaikkea kuka piru sitä vingutusta
jaksaa kuunnella ne ensimmäiset harjoitteluvuodet.Tä tä dää tä tä tä dää jos
tämä biisi kuulostaa tutulta.Jos ei tuo nylonkielinen kelpaa niin sitten teräskielinen.
Sähkökitara-paketin saa pariin sataan. Jos se on liian suuri kynnys, kannattaa ehkä miettiä, aloittaako harrastusta ollenkaan. Samoin sanoisin myös, että jos ei ole valmis kuuntelemaan epävireistä vingutusta tarpeeksi, ei ehkä kannata hommata pakettia ollenkaan. Nämä ei siis mitenkään pahalla sanottuna, vaan lähinnä siltä pohjalta, että kersojen harrastuksiin joutuu kuitenkin itse sitoutumaan enemmän tai vähemmän ja siihen pitää olla valmis. Muuten sitä ei kannata aloittaa ollenkaan.
Kuitenkin lähtisin ostamaan kersalle settiä ihan hänen oman innostuksensa pohjalta. Innostus johonkin asiaan vie paljon pidemmälle kuin neuvot jostain "paremmasta". Lisäksi, jos itse on harrastanut aihetta, voi mahdollisesti vähän säätää soitinta, ja auttaa vahvistimenkin kanssa (mikä ei kovin kummoista puuhaa niillä kurkkupurkeilla ole), jotta harrastus saa kevyet lähtökohdat. Pienelle kersalle näkisin myös lankkukitaran ehdottomasti helpommaksi lähtökohdaksi jo pelkästään lankun paksuuden takia. Sen kanssa nimenomaan on helpompi soittaa, kun yltää joka paikkaan. Ja niitä kitaroita saa myös lasten pituuksilla (huomattavasti lyhyemmällä skaalalla), jolloin sekään ei ole mikään ongelma.
Mä näkisin jotenkin tuon akustisella aloittamisen jonain vanhana jäänteenä eli "näin se on tehty ennenkin"-asenteena enemmän kuin oikeasti mietittynä ratkaisuna. tuommoiset vingutukset, ja jäykät kielet tuntuu kyllä kovasti keksityltä ongelmalta. Vahvistinta voi halutessa kääntää sen verran pienelle, ettei ääni ole sen kovempi kuin akustisessa, ja kieliä saa hommattua ohuempia, eikä kukaan kiellä virittämästä niitä alkuun vaikka vähän alavireeseen, jos hätä tulee. Ja jos jäykkyydestä puhutaan, mä en ymmärrä ollenkaan, miten voidaan sitten vastaavasti ehdottaa nylonkielisen tilalle teräskielistä akustista.
Mut jokainen tietenkin tavallaan. Mun mielestä on vain lapsen aliarvioimista ja tumppaamista, jos tyrkytetään jotain aivan muuta tilalle leluissa kuin on pyydetty. Ei sitä itsekään kovin kivasti katso polkupyörää, jos on moottoripyörää toivottu. Vaikkakin niissä molemmissa on kaksi rengasta. |  JuhaHo
15.02.2010 10:17:12 (muokattu 15.02.2010 10:21:22) | |
|
RistoKorhonen: Moi,
Kahdeksan vuotias poikani haluaisi aloittaa kitaran soiton. Itse kuvittelen osaavani sen verran soittaa, että voisin opastaa itse ainakin aluksi. Pari kysymystä kuitenkin.
Kannattanee varmaan hankkia normaalia pienempi kitara. Juniori haluaisi tietysti sähkökitaran mutta omasta kokemuksesta ottaisin akustisen - mitäpä mieltä olette?
Löytyykö jotain opaskirjasta, joka ottaisi huomioon aloittajan iän?
Kiitokset!
Minulla on vähän samankaltainen projekti 12 v. poikani kanssa. Hän aloitti bassonsoiton 8-vuotiaana ehkä vähän sattumankin kautta. Pojalla oli 1-2, luokilla ongelmia tiettyjen tyyppien kanssa; pitkä tarina eikä siitä enempää tässä yhteydessä. Siisti keino ryhmän vaihtamiseen oli musiikkiluokalle pyrkiminen, joten poika kokeisiin. Itse asiassa tuossa vaiheessa meillä ei ollut käsitystä pojan musiikillisista taipumuksista. Samalla aloin suosittelemaan pojalle soittoharrastuksen aloittamista, jotta musiikkiluokalla opiskelu olisi mielekkäämpää.
Soittimeksi suosittelin bassoa kahdesta syystä. Ensinnä minulla oli omat vanhat kamani varastossa, vaikka viimeiset keikat olin heittänyt joskus 80-luvulla. Toisaalta tiesin kertoa, että basso on instrumentti, jonka taitajalle riittää aina hommia; ei tarvitse olla virtuoosi, riittää kun osaat soittaa. Näillä eväillä suostuttelin poikani paikallisen musiikkiopiston valintatesteihin vuoden musiikkiluokkailun jälkeen. Kuulemani mukaan hän oli ensimmäisellä sijalla sähköbasson soittotunneille, mutta valitettavasti yhtään aloituspaikkaa ei vapautunut. Sen sijaan hänelle tarjottiin mahdollisuutta kontrabasson soiton aloittamiseen. "Ei Ikinä, siihen jousen vingutukseen en ala" oli hänen kommenttinsa. No sovimme kuitenkin että hän kokeilee tunnin-pari ennen lopullista päätöstä. No eilen illalla olimme musiikkiopiston ystävänpäiväkonsertissa ja hyvin poika veti kontralla huolimatta pienestä kuumeesta ja parista epäpuhtaasta äänestä; eipä kyllä kappalekaan ollut helpoimmasta päästä.
Yritän tässä sanoa soittimen valintaa koskien - eli aloittajan tapauksessa klassinen vai sähkökitara - että aikuisina ja huoltajina meidän katsottava jälkikasvun perään ja ohjattava heitä, eikä tehtäisi sen mukaan mikä sattuu sillä hetkellä lapsesta olemaan kivaa. Kasvatuksellinen lähtökohtani on johdonmukaisesti ollut, että mikä tehdään, tehdään kunnolla. Olen huomannut, ettei pojalla ole aina ollut riittävää harjoitteluintoa, jolloin olen katsonut tehtäväkseni patistaa hänet siihen hänen omaksi parhaakseen. Samalla olen aina kysynyt, että haluaako hän soittaa vai lopetetaanko koko touhu, jolloin vastaus on ollut ettei halua lopettaa, mihin olen todennut, että jos soitetaan silloin myös harjoitellaan. Tämä on mielestäni normaalia muiden huomioon ottamista, oli kyseessä paljon aikaansa poikaan käyttävä soitonopettaja, lystin maksajat eli vanhemmat tai pojan kokoonpanoissa soittavat muut nuoret.
Pojan kaveripiirissä on kuulemma ollut ihmeellisistä ja uskomatonta, että iskä patistaa harjoittelemaan; muut kuulemma harjoittelevat silloin kun huvittaa, mikä minun näkökulmastani tarkoittaa hyvin harvoin jos ollenkaan. Samoin soittotunneillä käyminen näyttää joskus olevan kavereille "emmä viittyny, emmä jaksanu". Pojat yrittivät kasata bändiäkin, mistä ei tullut yhtään mitään. Kukaan muu ei vaivautunut opettelemaan kappaleita. Harjoitukset olivat yhtä elvistelyä siitä kuka oli homman pomo. Huomasin myös, että suurimpaa ääntä itsestään pitävät olivat kokoonpanon huonoimmat soittajat. Täytyy tunnustaa, että Guitar Herossa ja muussa pleikkaamisessa he kyllä olivat melko eteviä, josta vedin oitis johtopäätöksen, että lapsen pleikataito on kääntäen verrannollinen soittotaitoon.
Mielestäni bänditoimintaan sisään pääsee parhaiten menemällä mahdollisuuksien mukaan valmiiseen kokoonpanoon. Tietysti aina parempi jos muut soittajat ovat vanhempia ja kokeneempia. Minulla oli nuoruudessani suuri kunnia päästä soittamaan vanhojen mestareiden mukaan. Niiltä keikoilta itse ammensin parhaat oppini. | |
Hehe, törkkäänpä lusikkani soppaan.
Lyhyesti oma historiani: vanhoilla sähköuruilla pikkupoikana, sitten muutama vuosi akustisella pianolla, sitten alkoi piano tympiä, vaihdettiin paskaan komppisyntikkaan (elämäni suurin virhe), koskettimien soitto jäi moneksi vuodeksi kunnes pyydettiin bändiin mukaan ja aloin päivitellä vuosien tauon jälkeen kosketinsoitinosastoa sille tolalle, että sillä viitsii soittaa, ja nyt on menty jo ylikin :)
Siinä välissä tuli treenailtua kitaransoittoa isän kitaroilla ja pikku hiljaa on tullut bassoa ja rumpujakin kiusattua niin yksin kuin vähäsen bändeissäkin, pääasiassa kuitenkin koskettimia. Kamat vaihtunut moneen kertaan, ja kyllä vaan se, että saa sen soundin, minkä haluaa, on aika oleellista tässä hommassa. Jos haluan soittaa rock-urkua, ei akustinen piano lämmitä, vaikka mukava vehje onkin.
Soittokamat vaikuttaa tosi paljon siihen, tuleeko soitettua, ei voi mitään. Minä saan soitossa kiksini siitä että "hei, tämähän kuulostaa siltä miltä pitääkin/miltä yritinkin saada tämän kuulostamaan!". Jos soundi ei miellytä, ei tuota fiilistäkään saa. Lisäksi mahdollisissa bändikuvioissa joutuu kuitenkin soittamaan sähkistä, jolloin on ihan mukavaa, jos on vahvistimen toiminnastakin jonkinlainen käsitys.
Minusta jos pikkukaveri haluaa sähkiksen, niin hitto, miksei sille sellaista hankkisi? Musiikissa kuitenkin fiilis on oikeasti ihan kaiken lähtökohta, ja jos haluaa veivata rokkia rumalla mustalla hevikirveellä, niin minusta se on parempi kuin soittaa pakolla klassista naikkarilla. Jos poika haluaisi soittaa akustisesta, ei kai sille väkisin sähkistä käteen työnnettäisi? Miksi sitten toisinpäin?
Sanokaapa joku oikeasti yksikin syy, miksei ostaisi sähkistä? Siihen joku ysin kielisetti kiinni ja säädöt kohdalleen, niin pitäis kyllä soittaminen onnistua rempulampisormiseltakin. Naikkareissa on yleensä leveämpi kaula (okei, vajaakokoisissa varmaan ei) ja sen lisäksi se koppa on melkoisen kokoinen. Ihan toimivan kiinteätallaisen sähkiksen saa parilla huntilla ja Rolandin Microcube maksaa käytettynä luokkaa 50€ tai uutena alta satkulla ja toimii aloittelijalla oikeastaan paremmin kuin hyvin. Sen lisäksi sähkistä voi soittaa vaikka kuulokkeet päässä illalla, koska akustinen ääni on kovin hiljainen. Ei sähkistä tarvitse luukuttaa saatanan kovaa, sitä varten siinä on vähintään yksi potikka joka vaikuttaa siihen volumeen.
Akustisen voi ostaa myöhemminkin, mikäli alkaa sähkiksen lisäksi kaivata jotain muutakin.
Lauseella tiivistettynä: Jos soitto kuulostaa huonolta soittajan eikä soittimen vuoksi, on paljon mielekkäämpää harjoitella. Jos tietää, ettei tämä voi kuulostaakaan siltä miltä haluan koska on väärä soitin, se syö miestä. Nimim. tiedän, mistä puhun :P
Ja kannattanee muistaa, että aika hiton iso osa kitarainnostuneista ei siihen ekan viikon jälkeen enää kajoa. Ei se kaikille sovi. | |
Itse aloitin aikanaan pianolla joskus viisivuotiaana. Esiteini-ikäisenä kuitenkin iski Cobain-kärpänen, joka kuiskasi hiljaa korvan juuressa:"Rokkia, perkele!" Se oli sitten menoa. Menin nillittämään isältä kitaran (naikkarin) ja lähdin tunneille. Ei kuitenkaan kauaa mennyt, kun sitten sen sähkökitaran halusin. Vuoden säästin ja ostin 13-vuotiaana jonkun meksikofenderin. En ollut missään nimessä mikään himotreenaaja, enkä ole sitä vieläkään, mutta nailonkielinen - niin nätti kuin se soundi onkin - ei yksinkertaisesti täytä sitä pikkukundin särötyhjiötä. Akustisella on tullut soitettua monenmoiset kerrat sitten myöhemminkin ja olen tyytyväinen, että nailonkielisellä aloitin, mutta sähkökitaraan tuli kuitenkin siirryttyä.
Omat lapseni pistäisin ehdottomasti pianotunneille, jos vain suinkin olisivat suostuvaisia, sillä piano on mielestäni kaikista soittimista ehdottomasti yleishyödyllisin. Vaikka olen viimeksi soittanut aktiivisesti pianoa joku 15 vuotta sitten, ajattelen ja hahmotan nyt ja aina kaiken koskettimistolla. Graafinen käyttöliittymä, helppo tajuta vaikkapa intervalleja ja sointumuodostuksia.
Mutta asiassa pysytellen; klopin toiveiden mukaan, muuten sitä tappaa osan innostuksesta heti kättelyssä.
~Volyymi korvaa puuttuvan taidon~
http://www.youtube.com/vonpalmhoff | |
jonir: kielisetti kiinni ja säädöt kohdalleen ...ja viritysmittarin avulla vaikka avoin-G tai avoin-D vireeksi.
Monta kertaa innostus = saako soitimella soitettua todella helposti, jotain innostavaa / mielenkiintoista. Noissa kun yksi sormi, riittää jo. Olen testannut sukulaistenavien kohdalla ja into kasvoi heti, noin 99%. Niillä on koko loppuikä aikaa, oppia ne x-määrä muita vireitä, jos kiinnostusta riittää.
Valitettavasti toisinaan tossa kohtaa, soittimen ostajan (= yleensä se seniori) omat "muita prrrkleen vireitä kuin normaalivire, ei sitten tässä talossa tunnusteta !!!" pakkomielteet, estää ton. | |
Johann Onn: ...ja viritysmittarin avulla vaikka avoin-G tai avoin-D vireeksi.
Monta kertaa innostus = saako soitimella soitettua todella helposti, jotain innostavaa / mielenkiintoista. Noissa kun yksi sormi, riittää jo. Olen testannut sukulaistenavien kohdalla ja into kasvoi heti, noin 99%. Niillä on koko loppuikä aikaa, oppia ne x-määrä muita vireitä, jos kiinnostusta riittää.
Valitettavasti toisinaan tossa kohtaa, soittimen ostajan (= yleensä se seniori) omat "muita prrrkleen vireitä kuin normaalivire, ei sitten tässä talossa tunnusteta !!!" pakkomielteet, estää ton.
Komppi tälle. Ja tekee se vanhemmallekin kitaristille välillä hyvää. Viritin toisen kitarani avoimeen G:hen ja vaikka en osaa toistaiseksi soittaa sillä pätkääkään, on uusia ulottuvuuksia ja normaalista poikkeavia riffejä löytynyt valtavia määriä. Yhden sormen tai slide-putken soinnut ovat tosiaan mukavia :)
~ Love broke out and I forgot it's war. | |
Kiitos kaikille kommenteista!
Eiköhän tässä sitten juniorille pieni sähkökitara hankita. Microcubet ja normaalikokoiset muut kitarat löytyy jo ennestään, jos harrastus kantaa pidemmälle.
Yksi kysymys vielä kätisyydestä. Juniori pelaa rightin mailalla lätkää ja potkii palloa vasemmalla jalalla mutta kirjoittaa oikealla kädellä. Onko vaan heitettävä kaupassa moleman kätiset soittimet käteen ja kysyttävä kumpi tuntuu paremmalta? Mielestäni voi mennä vähän arpomiseksi, kun soittokokemus on kuitenkin nolla. | |
RistoKorhonen: Kiitos kaikille kommenteista!
Eiköhän tässä sitten juniorille pieni sähkökitara hankita. Microcubet ja normaalikokoiset muut kitarat löytyy jo ennestään, jos harrastus kantaa pidemmälle.
Yksi kysymys vielä kätisyydestä. Juniori pelaa rightin mailalla lätkää ja potkii palloa vasemmalla jalalla mutta kirjoittaa oikealla kädellä. Onko vaan heitettävä kaupassa moleman kätiset soittimet käteen ja kysyttävä kumpi tuntuu paremmalta? Mielestäni voi mennä vähän arpomiseksi, kun soittokokemus on kuitenkin nolla.
Soita kotona junnun kanssa pariin otteeseen ilmakitaraa. Jos kersa ottaa otteen aina samoin päin, on se mitä todennäköisimmin luonnollisempi valinta. | |
RistoKorhonen: Kiitos kaikille kommenteista!
Eiköhän tässä sitten juniorille pieni sähkökitara hankita. Microcubet ja normaalikokoiset muut kitarat löytyy jo ennestään, jos harrastus kantaa pidemmälle.
Yksi kysymys vielä kätisyydestä. Juniori pelaa rightin mailalla lätkää ja potkii palloa vasemmalla jalalla mutta kirjoittaa oikealla kädellä. Onko vaan heitettävä kaupassa moleman kätiset soittimet käteen ja kysyttävä kumpi tuntuu paremmalta? Mielestäni voi mennä vähän arpomiseksi, kun soittokokemus on kuitenkin nolla.
Suosittelisin oikekätistä. Mikäli harrastuksesta tulee "elinkautinen" uskon, että poikasi vielä kiittää sinua, kun opetit hänet oikeakätiseksi kitaristiksi. (Oikeakätisten kitaroiden tarjonta on yli kymmenkertainen vasenkätisiin verrattuna)
In Rock. | |
Tande: Suosittelisin oikekätistä. Mikäli harrastuksesta tulee "elinkautinen" uskon, että poikasi vielä kiittää sinua, kun opetit hänet oikeakätiseksi kitaristiksi. (Oikeakätisten kitaroiden tarjonta on yli kymmenkertainen vasenkätisiin verrattuna)
Ihan kuin kaikki ne vasurit, jotka aikanaan koulussa pakotettiin kirjoittamaan oikealla kädellä on tyytyväisiä. Eiköhän se nyt kuitenkin ole kiinnostuksen kannalta parasta tehdä alku mahdollisimman helpoksi. | |
oiva tumpeloinen: Ihan kuin kaikki ne vasurit, jotka aikanaan koulussa pakotettiin kirjoittamaan oikealla kädellä on tyytyväisiä. Eiköhän se nyt kuitenkin ole kiinnostuksen kannalta parasta tehdä alku mahdollisimman helpoksi.
Kirjoittaessa ainakin itse käytän vain yhtä kättä, eikä koulussa edes tarvinnut pakottaa siihen! No näppistyöskentelyssä käytän kyllä kahta, niin kuin kitaraa soittaessa. Mielestäni ei ole mitään syytä opettaa konekirjoitusta vasenkätisesti (kuten ei kitaran soittoakaan).
http://pickingjjcale.blogspot.com/ | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
