Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Laulaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Oletteko löytäneet bändiä/laulajaa wanted-palstan avulla?
1
daw
01.02.2010 12:34:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muutamia kertoja yhteyttä eri kokoonpanoihin ottaneena ja koelauluissa käyneenä iski mieleeni otsikon kysymys kun taaskaan ei natsannut.:)
 
Aloin miettimään että bändin löytäminen on yhtä vaikeaa kuin nettideittailu. Aina on joku vialla ja vaikuttaisi siltä että persoona ja ulkoinen olemus on yllättävän suuressa osuudessa. Toki arvasin jo alussa että sillä on merkitystä mutta en uskonut että näin paljon. Se mikä myös hämää on se, että toiset kehuvat niistä asioista joista toiset haukkuvat ja päinvastoin.
 
Siispä millaisia kokemuksia teillä on bändin löytämisestä? Oliko koko porukka heti myyty kun kävit vetäisemässä koelaulubiisit ja osuiko oikea porukka kohdalleen kuinka pian? Olitko jo "valmis paketti" heti alussa vai antoiko porukka armonaikaa kehittymiselle?
 
Olisi kiva kuulla kokemuksia bändihauistanne (tai vastaavasti bändien kokemuksia laulajan hausta), että saisi käsityksen siitä, että onko touhu aina yhtä hankalaa. Tällä hetkellä kun tekee mieli heittää jo hanskat tiskiin..:D
 
Connor
01.02.2010 13:03:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Monta liikkuvaa tekijää (omia mielipiteitä)
 
Paikkakunta => isompi tarjonta? Halutaan tarkastaa tarjontaa.
 
Persoona => miksi ottaa mulkku jos homma ei toimi sitten bändinä eli silleen ymmärrän että bändi haluaa kattoo myös persoonaa. Kannattaa itsekkin säilyttää avoin asenne, eikä välttämättä ottaa rokkikukko-korttia heti pöydälle.
 
Bändin tavoitetaso => jos halutaan heti valmis kaveri niin ei siinä harrastelija pärjää.
 
Mulla kävi paikkakunnan vaihdoksen jälkeen niin että bändit jäi Ouluun. Tuolta Wanteet palstalta pongasin laulaja haun tänne Kajaanin seudulle. En hakenu mitenkään aktiivisesti, mutta aina sillon tällön kattelin oisko mitään.
 
Menin vetämään vaikka tiesin, että jätkät on pirun kovia soittajia ja olin todella harrastelija koelaulussa, mutta jätkät halus antaa mulle mahiksen kehittyä. En uskaltanu parin vuoden tauon jälkeen enää kunnolla vetää mikkiin ja kun en koskaan oo ollu muutenkaan hirveen varma omista taidoistani. Nyt homma toimii oikeen mukavasti ja näitä pumppuja on nyt jopa 3 kipaletta (piiri pieni pyörii). Reeneissä ja keikoilla on hauskaa (pääosin :-) ). Helpottaa tietty, että kaikki on samanlaisia valopäitä. Toiset hieman enemmän kuin toiset.
 
Aikaa se joskus siis ottaa, ellet ole Marco Hietala hakemassa bändiä. Yleensä kyllä laulajista on ollu pula mitä mä oon tulkinnu tätä intternettiä ja ATK:ta??
 
Kysyit kokemuksia. Yhden sait. Kyl se siitä.
 
Setä ei ole paha. Setä on vaan ruma.
Sergei Fallinen
01.02.2010 21:11:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta, ajattelen vain.
 
Riippuu myös tyylilajista. Toinen laulaja sopii toiseen tyylilajiin (lue: toiset genret on vaikeampia kuin toiset). Jotkut 18v kitaristit voi hakea power metal -bändiinsä suunnilleen toista Dioa, ja jos sit ääniala ei olekaan kuin sen puolitoista oktaavia, niin voi olla ettei ihan natsaa. Se on sit eri asia, et kuinka realistinen heidän tavotteensa alun perinkään oli. Tosi hyviä laulajia ei kuitenkaan oo koskaan liikaa.
 
Jokapaikanapina
02.02.2010 22:58:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meitsi on ainaki löydetty kahteen vähän pidempiaikaseenkin bändiin laulajaks. :)
 
Osteri
04.02.2010 20:40:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kun etsittiin laulajaa oli kriteerinä vain meille sopiva ääni ja hyvä tyyppi.
Ei isoja tavoitteita koska itsekin harrastelijoita. Yhteenottoja noin 12, koelaulussa kävi 9 joista moni oli hyvä mutta ei välttämättä meidän tyylinen. Pieni ikärajauskin jouduttiin tekemään. Yksi sitten päätettiiin ja hänellekin sopi aloittaa kanssamme.
 
Parhaiten tutustuminen hoituu kun on sovittu pari biisiä joita yhdessä kokeillaan.
Tää on tosiaan deittailua, jossa homma vaan natsaa kun natsaa.
 
Toivotan edelleen hyvää jatkoa niille hyville laulajille, joiden kanssa olisi ollut kiva aloittaa yhteistyötä, mutta kun itse ei haluttu muuttaa soittotyyliamme, niin tiet eivät kohdanneet sillä kertaa.
 
Se projekti oli ja meni. Nykyisen bändin laulaja löytyi tuttavapiiristä....joka muuten aikanaan löytyi toiseen projektiin juuripa keräilemällä porukkaa täällä wantedissa. Niin se oli.
 
toyhto
07.02.2010 21:13:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ole laulaja ja mulle on myös muodostunut tutut suosikkilaulajat joiden kanssa mielellään perustan bändiä, niin että laulajaa en ole myöskään bändin kanssa etsinyt. Mutta muita jäseniä kyllä, ja aina sitä tulee mietittyä että miten monesta jutusta se on kiinni. Luulen että naama ja olemus ja yleinen vaikutelma on loppujen lopuksi aika tärkeä, ainakin bändin jatkon kannalta. Jos kaikkia kiinnostaa soittaa niin kyllähän homma toiminee vaikka henkilökemiat eivät mitenkään ihan älyttömän hyvin kolahtaisikaan, mutta toisaalta sitten ei jäsenten soittotaidosta ole kauheasti iloa jos persoonat eivät vaan toimi samassa bändissä, ja soittotaidon puutteet taas voi aika lailla korjata sillä, että on vaan niin hyvä porukka että treenikämpällä viihtyy.
 
Ja oli kai tarkoitus sanoa jotain vähän sinne päin, että jäseniä etsiskellessä on niin kauhean monta pointtia mitä voi miettiä, ja jokainen joutuu sitten tekemään valintaa että mistä tinkii vai eikö tingi ollenkaan vaan etsii täydellistä persoonaa joka on myös hyvä soittaja, tykkää oikeasta genrestä/genreistä, omaa hyvän esiintymistaidon ja vieläpä aikaa aktiiviseen treenaamiseen. Wanted-palstan kautta hakeminen saattanee myös mahdollistaa juuri semmoisen analyyttisemman suhtautumisen hakemiseen, siis niin että etsitään tosiaan sitä parasta. Jos kaverien tai edes puolituttujen kanssa on rupeamassa samaan bändiin, toisen soittotaidon puutteita tai luonteen omituisuuksia on ehkä helpompi ymmärtää ja antaa anteeksi kuin taas jos ihan tuntematon tyyppi tulee koesoittoon.
 
strophe
10.02.2010 12:49:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse olen muutaman kerran käynyt koelauluissa wantedin kautta ja parin poppoon kanssa tuli laulettua jonkun aikaa. Nykyinen joukkue kuitenkin löytyi siten, että wantedin kautta vuosien takaisen bändini rumpali (myöskin wantedista löydetty) otti yhteyttä, kun halusi bändiä perustaa. Tästä on siis pari vuotta ja kokoonpano tuntuu ehdottomasti mukavimmalta, jossa olen ikinä soittanut ja laulanut. Kaikki muut soittajat löytyivät lähipiiristä. Eli wantedia on tullut käytettyä menneisyydessä hyvin tuloksin, mutta ne kontaktit ovat poikineet uusia kontakteja ja nykyään tuntee jo sen verran paljon väkeä, ettei tarvitse siihen ryhtyä.
 
~Volyymi korvaa puuttuvan taidon~ http://www.youtube.com/vonpalmhoff
Simo78
14.02.2010 00:20:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eipä olla. Tossa oli hakusessa laulaja ja wantedista paria jätkää kyseltiin. Yksi vastasi kuin mies(kiitän suoraselkäisyydestä jos luet!) ja ilmoitti että meijän tarjoamat ehdot ja tavoitteet eivät kiinnosta.
 
Yksi kävi kerran treeneissä ja lupasi opetella meijän biisejä seuraavaksi kerraksi, tolla kertaa kun oli käymässä olivat soittaneet hänen biisejään(mä estynyt kun syntyi lisää jengiä perheeseen). Basisti yritti sopia seuraavaa kertaa ja eipä kaveri vastannut viesteihin eikä puheluihin. Ihailtavaa suoraselkäisyyttä:-). Onko se nyt oikeesti niin saatanan vaikee sanoa, että ei kiinnosta/ei ole mun juttuni
 
Kolmas ei vastannut viestiin mitään...
 
No mutta laulaja löytyi kaveripiiristä, siitä vähän ulommasta ringistä ja ekojen treeniksellä tehtyjen koelaulujen perusteella vaikuttais olevan juuri sitä mitä haettiin. Eli eipä haittaa vaikka ei löytynyt wantedista.
 
Keikkarumpali1
14.02.2010 13:05:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mun bändiin löytyi! Basisti Ruotsista asti ja kaipa tuo kiippari kauttarantain samoin..
m-netti ihan toimi ihan ok!
 
kr
 
Tilaa keikalle: The General Rockers Keikakmyyynti: SVM-agency
Stain
17.03.2010 13:54:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuopiossa on ainakin sellainen meininki että jos hakee laulajaa muuhun kuin metalli/hevibändiin niin saa kyllä hoitaa lauluhommat itse. Niin vähän on populaa tarjolla jolla sydän sykkisi musiikin tekemiseen.
 
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Numb
17.03.2010 13:56:49
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kaksikin bändiä olen kasannut wanted -palstan avustuksella. Laulajaa ei ole tullut edes kyseltyä, kun hoidan sitä(kin) tonttia itse.
 
Kun minä kuolen, vaadin, että kuolinilmoitus laitetaan Myydään: Veneet ja Moottorikelkat -osastolle. -Sir Härö
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «