Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Khoma
1
Emplate
30.01.2010 16:53:40
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En löytänyt haulla ketjua tästä bändistä, joten pistetääns pystyyn, kun uutta kiekkoakin ovat valmistelemassa.
 
Khoma on siis ruotsalainen fiilistelevä Cult of Lunan ja ehkä vähän Toolin ja Katatoniankin hengenheimolainen. Jonkinlaista "post"-etuliitteistä tavaraa siis kyseessä, sano nyt sit näistä genreistä.
 
Viimeisin pitkäsoitto. The Second Wave, ilmestyi 2006 ja oli yksi vuotensa parhaita albumeja. Kauniita ja haikeita tunnelmia yhdistelevä levy. Ostin kiekon Anttilan alelaarista n. viidellä eurolla aika pitkälti heräteostoksena, kun muistelin, että kaveri oli kehunut ja kyllä kannatti. Harmi, että ensimmäistä levyä ei oikein löydy mistään, koska levystä otettiin vain 1000 kpl:n painos ja lisää ei ole otettu.
 
Nyt tämä yhtye on siis valmistelemassa uutta levyä ja albumi on itse asiassa edennyt jo miksausvaiheeseen. Tällä suunnalla ovat ainakin odotukset kovat The Second Waven ansiosta. Tässä olisi vähän studiohäröilystä klippejä, joista ei kyllä paljon hullua hurskaammaksi tule:
 
http://www.youtube.com/watch?v=FuNJOnFCRF4
http://www.youtube.com/watch?v=emf74RhuJcM
http://www.youtube.com/watch?v=5FPuOGrnIY0
http://www.youtube.com/watch?v=AckfEHyq_WE
 
Ali
30.01.2010 18:55:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan jees kamaa. Itselle tulee vähän mieleen musiikista Radiohead goes post-metal.
 
"Jesus was crucified for doing nothing, but God is worshipped for even less"
Levylista
valtse
30.01.2010 19:25:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ruotsalaiset ne vaan osaa tällaisen kaman tekemisen. Onhan ainakin The Second Wave nyt aivan helvetin loistava levy. Vetää paikoitellen jopa Katatonian parhaimmille levyille vertoja. Mutta loppujen lopuksi aika vähän tästä bändistä sitä "postia" mielestäni löytyy. Nuo klipit kuulosti ihan lupaavilta, mitä nyt niistä selvää sai. Tulevaan levyyn tulee varmasti tutustuttua niin pian kuin mahdollista.
 
As I'm stalked by the shadow of death's hand My heathen pride is scarred across the land.
Spawn
30.01.2010 20:54:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Second Wave on kyllä mahtava ja uutta levyä odottelen korkein odotuksin. On ollut tuo edellinn tuotos aina tasaisen epätasaisin väliajoin soitossa ja kuuluu niihin levyihin, joita suosittelen ensimmäisten joukossa kavereillekin.
 
"Hyvän nopeuden saavuttaminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä, myös progressiivisuutta!" -Rumpali Kainuusta
Punisher
31.01.2010 00:20:22
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ali: Itselle tulee vähän mieleen musiikista Radiohead goes post-metal.
 
Jep. Tätä tarkemmaksi ei taida ainakaan "The Second Wave":sta puhuttaessa genremääritelmä päästä. Ihan vitun kova kiekko se oli silloin muutama vuosi takaperin, ja tuleepa sitä edelleenkin silloin tällöin soiteltua. :)
 
Nimim. Kolmannelta täyspitkältä odotellaan jo kohtuuttomia
 
"There is no need for torture: hell is other people." - Jean-Paul Sartre (No Exit, 1944)
Tasmaani
31.01.2010 10:40:08 (muokattu 31.01.2010 10:40:59)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuten Punisher jo sanoi, niin seuraavalta levyltä odotellaan jo vähintäänkin kohtuuttomuutta. :) Klipit vaikuttaa lupaavalta.
 
The Second Wave on kyllä ihan _järettömän_ kova levy.
 
valtse
14.04.2010 21:09:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo o, nyt on Spotifysta tullut nelisen kertaa tuota A Final Stormia kuunneltua. Pakko sanoa, että melkoisen mitäänsanomatonta ja tasapaksua menoa ainakin vielä tässä vaiheessa. Mikään biisi ei ole vielä oikein noussut ylitse muiden. Lisäksi laulajan ääni on mennyt paikoitellen vähän ärsyttävämpään suuntaan.
 
The Second Wave iski välittömästi ensikuuntelulla, ja on oikeastaan siitä lähtien vain parantunut. Tästä tuskin samanlaista huippulevyä tulee. Pakko kuitenkin myöntää, että suurilla odotuksilla on osuutensa tässä kritiikissä.
 
As I'm stalked by the shadow of death's hand My heathen pride is scarred across the land.
Vicious
14.04.2010 23:26:05
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aivan upea soundimaailma uudella levyllä. Biisit ei kyllä yllä Tsunamin ja Second Waven tasolle, mutta ihan hyviä ralleja uudellakin levyllä esim. nimikkobiisi ja All Like Serpents. Pahin kompastuskivi levyllä on tasapaksuus. Mutta vielä joutuu tosiaan antaan soundeista plussaa.
 
I Will kick your ass 'til your dick shoots shit
Punisher
15.04.2010 08:04:05
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meitsilläki on ajoittain vaikeuksia päästä materiaaliin käsiksi juuri tuon tasapaksuuden takia, mutta on siellä kyllä todella hyvääkin tavaraa. Kakosbiisin alku tuo väkisinki mieleen Mulholland Drive -leffan soundtrackin (plussan paikka) ja puolivälin paikkeilla olevat pianonpimputtelubiisit toimii kuin vittu häkä. Loppupuolella taas vähän nostetaan tasoa, mutta instant-hittejä ei siltikään tällä levyllä tunnu olevan, toisin kuin "Second Wave":lla, joka on ehdottomasti yksi suosikkilevyistäni. Maalailua on enemmän kuin aiemmin (joka osiltaan selittää vaikealukuisuutta), ja tunnetasolla homma päästetään ajoittain jopa varovaisen onnelliseksi. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole moite. Vahvat epäilyt on, että levy on siltikin ehkä heikoin Khoma-kokonaisuus biiseiltään.
 
Saa nähdä vielä millaiseksi tämä muotoutuu aikojen saatossa, kolmen kuuntelukerran jälkeen tilanne on tämä.
carlos
18.04.2010 21:41:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Punisher: - - Saa nähdä vielä millaiseksi tämä muotoutuu aikojen saatossa, kolmen kuuntelukerran jälkeen tilanne on tämä.
 
Kutakuinkin samat fiilikset täällä. Toisaalta, takana vasta kolme kuuntelua. Joutuu varmaan kuuntelemaan muutaman kerran levyn tosta puolivälistä loppuun, josko siten saisi paremmin tatsia loppupään biiseihin.
 
Ei tämä huono ainakaan ole.
 
by the grace of God
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «