Media ja viihde ›

onks muuten joitain vähän bukowskin tyylisiä muita tunnettuja?

hibernance: onks muuten joitain vähän bukowskin tyylisiä muita tunnettuja?
 
No, ainakin sellaisista kirjailijoista, joita Bukowski käsittääkseni itse arvosti paljon, tulee mieleen John Fante ja Knut Hamsun. Fantea en kyllä ole ite lukenut, mutta Hamsunilla on ainakin samanlaisia teemoja kuin Bukowskilla. Hamsunin Nälkä kannattaa lukea joka tapauksessa.

Pitkästä aikaa tarttunut taas kirjabuumi on minuun. Pistetäänpä jotain tännekkin niistä kirjoista, jotka ovat päälimmäisinä mieleen jääneet.
 
H.G. Wells - Maailmojen sota: Tarttuvaa kerrontaa, paljon toimintaa ja hyviä kuvauksia eilieeneistä varsinkin kirjoitusajankohdan huomioon ottaen. Kaikki on ahdettu liiankin pieneen tilaan, mikä saattaa toisaalta olla syy kirjan iskevyyteen. Olisin toki mieluummin lukenut lisää. Mieleen jäi vahvasti kohta, jossa todettiin, ettei mitään näin tuhoisaa sotaa oltu nähty ja tämähän oli tosiaan kirjoitettu 1800-luvun lopulla jos oikein muistan. paras oli silloin vielä näkemättä. Arvosana jämäkkä 8 ihan koska oli mukavaa luettavaa.
 
Chuck Palahniuk - Tukehtuminen: Itselleni vaikea kirja. Juoni ihan hyvä kaikkine käänteineen ja pari hyvää henkilöhahmoakin kirjasta löytyi. En kuitenkaan voi estotta suositella kaikille hieman tahallaan revittelevän tyylin vuoksi. Herätti kuitenkin halun tutustua Fight Clubiin. Tämä oli yksi kirjoista, jotka jälkikäteen nousevat päähän kummittelemaan laimeasta lukukokemuksesta huolimatta. Arvosana 7
 
Kauko Röyhkä - Miss Farkku-Suomi: Mielestäni erittäin miellyttävä teos. Kuka voisikaan inhota kirjaa, joka käsittelee musiikkia, nuoruutta, ensiseksiä ja -rakkautta. Voih ja Ah kun ihanaa. Henkilöhahmot luotu mainiosti, muutkin kuin protagonisti Välde. Muutamat asiat juonessa pistivät silmään, mutta ovat myös pikkujuttuja, joista en juuri yleensä jaksa ruikuttaa. Pelottavaa on odottaa tästä tehtävää elokuvaa. Vaikka tämä toimi kirjana, en tahdo välttämättä nähdä millainen keskinkertainen teinileffahirviö tästä saadaan väännettyä MikkoLeppilampineen kaikkineen. Arvosana 8.
 
F.M. Dostojevski - Idiootti: Tämä kirja on mielestäni pakko arvostella osina. Ensimmäinen osa, jossa ruhtinas Myskin (ja Rogozin ja muutkin) esitellään lukijalle on mielestäni uskomattoman hieno. Sujuvaa sanailu, joka kirvoitti minusta muutamat naurutkin, ruhtinaan rakastettava hahmo sekä tietysti yhtä tärkeät muutkin hahmot ja kovaa vauhtia etenevä juoni yhdistettynä Dostojevskin syvääruotivaan kirjoitustyyliin osuivat sydämeeni kuin mälli lännenmiehen huulestaan sylkemänä koiraan elokuvassa, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Toisen osan lukeminen tuntui siirapissa uimiselta. Ymmärrän asioita, joita toisessa osassa haettiin takaa ja olihan siinä merkittäviäkin juttuja, mutta mielestäni siitä olisi voinut jättää suuren osan pois ihan vain turhempienkin hahmojen kehittämättä jättämisellä. Kolmas osa kertoi tyydyttävästi kaiken ja tarina päättyi mielestäni kohtalaisen mukavasti. Kaikenkaikkiaan teos oli kuitenkin viihdyttävä, Mistä kertoo se, että jaksoin tarpoa sen kirjallisuudennälässäni läpi kolmessa päivässä. Arvosana 8 ja puolikas.
 
Nikolai Gogol - Valitut teokset 1: Kokoelmista on aina hankalaa kertoa lyhyesti, mutta yritän. Gogolin kirjoitustyyli on sukkela ja toimii monissa tarinoissa hyvin. Nauruja on luvassa jo asioiden yleisen absurdiudenkin muodossa, jos sattuu olemaan koomisen tunnelman ja hienovaraisen huumorin ystävä. Toiset teoksista, kuten Jouluyö, Taras Bulba (vakavimpia tarinoista), nenä ja päällysviitta paloivat mieleeni omaperäisinä ja viihdyttävinä. Muut eivät itseeni tehneet aivan yhtä suurta vaikutusta, mikä tosin voi usein riippua ihan jo mielentilasta, jossa kirjaa lukee. Arvosana 7 - 9 : ympäripyöreä kokoelma-arvostelu.
 
Voltaire - Candide: Pienten ja hassujen tarinoiden ystävänä pidin tästä suunnattomasti. Juoni on periaatteessa Murphyn lain esiaste melkein onnellisella lopulla. Traagisuudessaan hauska kirja sisältää hyviä hahmoja ja otteita ajan tavoista ja eri kulttuurikäsityksistä. Suosittelen ehdottomasti, vaikkei maailmankirjallisuuden suurin ja kaunein teos olekaan. Arvosana 9.
 
Loput kirjat joita muistan lähikuukausina lukeneeni arvostelen yhä vain pikaisemmin:
 
Kurt Vonnegut - Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater: Vonnegutin kuvaukset ovat hyviä, mutta hänen tyylinsä on toisinaan aivan liiaan sekava ja hyppivä mieleeni. Huono lukukokemus ihan hyvästä kirjasta. Arvosana reiluna miehenä 7 ja puoli.
 
Kurt Vonnegut - Teurastamo 5: Lähes sama arvostelu kuin edellisellekkin, mutta pidin tätä hieman mielenkiintoisempana. Jostain syystä koen vaikeaksi keskittyä Vonnegutin kirjoitukseen. Onko muilla samoja kokemuksia? Arvosana 7 ja 3/4.
 
Umberto Eco - Ruusun Nimi: Tämän olen lukenut jo aikaisemminkin, eikä se siitä huonone vaan päinvastoin. Historian ystävänä pidän tästä valtavasti. En suosittele vain jos kaikki luostari- ja kirkkojärjestelmään liittyvä suorastaan iljettää. Arvosana 9.
 
Enempää en nyt jaksa kirjoittaa vaikka jotain olisikin unohtunut. Tämä on ollut äärimmäisen hyvä ketju noin kirjavinkkejä ajatellen. Kiitokset aktiivikirjoittajille, jotka tänne jaksavat lukemisiaan päivittää yksityiskohtineen kaikkineen.

Hotakaisen Iisakin kirkon luin eilen ja tykkäsin. Aivoinfarktista toipuvan vanhan ateisti-isän aikunen poika tulee uskoon, ja sekös vasta kova paikka tälle faijalle sit onki...
 
Tosi nopeelukunen kirja oli tääki, mikä oli toisaalta vähä harmi; oishan tosta voinu taas naatiskella pitempäännii... ;)

Kieltä kohti on artikkelikokoelma, josta vastaavat Helsingin yliopiston suomen kielen tutkijat. Omat suosikkini tässä:
 
Kirjailijan kieltä tutkimassa. Kirjailijan käyttämät tyylilliset keinot syynissä Volter Kilven novellin Jäällävaeltaja kautta kokoelmasta Pitäjän pienimpiä.
 
Käsitelty novellikokoelma on toistaiseksi lojunut keskenjääneiden osastolla, mutta artikkelin innostamana uskaltaudun palamaan Volter Kilven tyyllillisten keinojen pariin..
 

 
Sananmuodostuksen elämää-artikkelissa taas käsitellään uusien sanojen syntyä kahden kirjailijan, Jari Tervon ja Mikko Rimmisen innovatiivisten muodosteiden kautta. Kuten substantiivit ikäkuluus, toissijake, närkäste, adjektiivit maratoninen, kotiryssäinen, poukkalias tai verbijohdokset sankaroida, pokeroitua, liiposkella, persehtiä, huukoilla.
 
-Ja mikä on ällöttävintä, sen remontin aikana sun kieli on irstaantunu---.
-Kieli irstaantunu?
-Sä ymmärrät mitä mä tarkotan.
-Onks semmonen sana olemassa?
-Nyt on.
(Reko Lundan, Rinnakkain s.58)
 

 
Kielikuvia kaikkialla. Metafora merkityksenluojana eli lähestytään kysymystä siitä, missä määrin metafora itsessään ohjaa ajatteluamme. Tarkastelussa on metafora "elämä on matka" (Miksi elämä muuten assosioituu juuri matkaksi?) ja sen ilmentymät hesarin juhlakirjoituksessa "Avoimuus ja välittäminen ovat yhä Suomen linjaviittoja" 6.12.2007. Esimerkiksi talouspolitiikassa tutkijan huomioimana perustellaan vaikeita ratkaisuja usein metaforan "jatkuvan talouskasvun" välttämättömyydellä.

Enpä muista olenko tästä kirjoittanu vielä.. Mutta suosittelen kaikille lukemaan SCOTT LYNCH- LOCKE LAMORAN VALHEET. Fantasiatyylinen rikosromaani, mikäli sitä voi niin kuvailla. Uskomattoman hyvin osaa luoda täysin oman fantasiamaailmansa kuvauksineen ja kielikuvineen. Ja oikeasti, tästä kirjasta ei huumoria puutu. Kielenkäyttöä voi jopa kuvailla välillä ironisen myrkylliseksi. Raadollista huumoria ja erittäin mustaa välistäkin, mutta sitäkin sopivampaa. Eräs mielestäni kirjallisuuden helmidialogeista löytyy tästä kirjasta.
 
"Kierot siskot, saanko esitellä, Kierot Siskot."
 
Pyydän. Lukekaa. 5/5 Lupaan että ette tule pettymään.

Sofi Oksanen - Puhdistus
 
Hienoa, väillä runomaistakin tekstiä.
 
Voi lukea myös jännitys- tai jopa kauhukirjanakin, realistisena sellaisena.

Saatana saapuu Moskovaan tuli vihdoin luettua. Umberto Econ Ruusun nimi jäi toviksi tauolle kun aloitin tuon mutta jatkunee nyt taas. Boccaccion Decameronesta tarinoita tasaisin väliajoin myös.
 
Sergei Fallinen: onks muuten joitain vähän bukowskin tyylisiä muita tunnettuja?
 
Burgessin Kellopeli Appelsiinissa oli muistaakseni vähän samanlaista vibaa.

Aukko sivistyksessä täten paikattu ja Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaaja luettu.
 
Erinomainen teos. Sodassa vammautuneen Mertsin taival savotan kautta sitä kynttä leikkaamaan kerrotaan tosi kauniisti. Väliin tulee Huovismaista huumoria ja elämää kämpällä kuvaillaan varsin elävästi. Lopussa oli tulla itku, kun asiat eivät sujukaan ihan kuten Mertsi oli haaveillut.

Brett Easton Ellis: Glamorama
 
Amerikan Psykon ja Lunar Parkin lukeneena aikoja sitten palasin pitkästä aikaa Ellisin tuotantoon, eikä kyllä tarvinnut pettyä.
 
Kirja on siis satiiri 90-luvun loppupuolen pintaliitokulttuurin ytimestä ja kieli vilisee tuotemerkkejä, julkkiksia, ravintoiloiden nimiä - namedropping on oikeastaan oma kielensä tässä kirjassa. Kirja kertoo ihmisistä jotka ovat sekaisin ja Eastonille ominaiseen tapaan todellisuuden hämärtymisen, vieraantumisen ja yksinäisyyden kuvailu on aivan omaa luokkaansa. Tavara viedään todella outoihin sfääreihin ja paranoia valtaa lukijankin.
 
Mahtava kirja, Eastonin tyyli vaan puree meikäläiseen niin pirusti.

Harry Potter and the philosopher's stone
 
Päätin aloittaa saagan alusta tällä kertaa alkuperäiskielellä. Eikä nuo kirjat maksa kuin käytännössä postimaksun verran Amazonista tilatessa.

Sergei Fallinen: onks muuten joitain vähän bukowskin tyylisiä muita tunnettuja?
 
Jos Bukowskista tykkäsit, kokeile Carl Hiaasenia tai Donald Westlakea.
 
Hieman Bukowskimaisia juttuja löytyy myös CBS:n ex-pomon Walter Yetnikoffin kirjasta Musiikkimogulin muistelmat. Kirjan esittelytekstistä lainattu: Voiko yhtä maailman kuuluisimmista levymerkeistä johtaa vodkan ja huumeiden suurkuluttaja, joka aloittaa aamunsa karjumalla krapulantuskaa asuntonsa parvekkeelta, hajottaa raivonpuuskassa vaimonsa sängyn ja jatkaa päiväänsä vetämällä parturintuolissa sieraimet täyteen kokaiinia?
 
Kirjan perusteella Yetnikoff oli nopeaälyinen rääväsuu, jonka toilailuista huolimatta CBS teki hyvää tulosta. Lukiessa herää muutamia kysymyksiä, joihinkin voi rivien välistä löytää vastauksen. Odotin vielä räväkämpää tekstiä ja parempia kuvia. Vaikka näiden suhteen petyinkin, musiikkibusineksen raadollisuus ( kts. esim. L. Serge Denisoffin "Tarnished Gold" ) tulee hyvin esiin.

Corman McCarthy: Tie
 
Maailmassa on tapahtunut jonkinlainen maailmanloppua lähentelevä katastrofi ja kirja sijoittuu sen jälkeiseen aikaan. Kaupunkit ovat raunioina, eläimet ja kasvillisuus kuolleet ja kaikkialla on tuhkaa. Aurinko häilyvänä jossain tuhkan takana.
 
Mies ja poika koittavat suunnata etelään, meren rantaan, uskoen, että siellä on jotain parempaa. Poika ei ole muuta maailmaa nähnytkään, mutta mies tuntee myös entisen maailman.
 
Ihmisiäkään ei paljoa jäljellä ole, ja niitä, jotka jäljellä ovat, on syytä pelätä. Kirjan poika puhuu hyvistä ja pahoista. Kaikki, jotka kohdataan ovat oletusarvoisesti niitä pahoja.
 
Juoni on siis hyvinkin yksinkertainen, mies ja poika liikkuvat työnnettävän kärryn kanssa ja suuntaavat etelään ja yrittävät pysyä hengissä. Mutta se ei ole niinkään oleellista kuin se onnistunut ja paikka paikoin hyvinkin riipivä kuvaus siitä, millaista elämä on silloin kun ei ole mitään. Muuta kuin kaksi luotia revolverissä. Ja miehellä ja pojalla toisensa.
 
Tästähän on tehty leffakin ja taitaa parhaillaan pyöriä teattereissa. Melkeinpä tekisi mieleni mennä katsomaan sekin.

Deep Shadow: Tästähän on tehty leffakin ja taitaa parhaillaan pyöriä teattereissa. Melkeinpä tekisi mieleni mennä katsomaan sekin.
 
Hyvä kirja ja tuo leffa seuraa sitä hyvinkin uskollisesti.

Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää / Walter Moers ; suomentanut Marja Kyrö
 
Loistokirja. Mikroskooppisia kääpiömerirosvoja. Laiva-aaveita. Pulina-aaltoja. Bollogin pää.
 
Kunnioita tulkkua!

pirttari__: F.M. Dostojevski - Idiootti:
 
Dostojevskin tuotannosta turhan usein tuodaan esiin pelkästään Raskolnikovin kootut seikkailut a.k.a. Rikos ja rangaistus. Vähän sama homma Tolstoin ja Bulgakovin kanssa: Sota ja rauha ja Saatana saapuu Moskovaan kyllä tunnetaan, mutta mites Valkokaarti tai Tunnustus?
 
ok, myönnän, etteivät venäläiset klassikot siitä helpoimmasta päästä ole. Anna Kareninan kanssa mulla taisi joskus muinoin mennä kolmisen kuukautta... enkä muista siitä enää yhtään mitään.

Shabby: Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää / Walter Moers ; suomentanut Marja Kyrö
 
Tämä on minullakin menossa, Nick Caven Bunny Monron Kuoleman ohella. Loistavaa tavaraa :)

akuankkakomppi: ok, myönnän, etteivät venäläiset klassikot siitä helpoimmasta päästä ole.
 
No ei ainakaan mulle tunnu "putovaan" juur yhtään, vaikka aattelinki alottaa noihin tutustumisen silleenniinku suht "kevyesti", eli siis:
 
Tsehov: Nainen ja sylikoira
 
Kolme novellia, joista viiminen (Rotkossa) tais olla musta paras, kun siinä oli loppuukohti pikkasen "gorempi" meininki; yx akka tappo toisen mukulan ihan tosta vaan, ja tämmöstäkaikkee... Tsehovia mulle suositellu kaveri väitti, että sen kuvaus ois niin mukaansatempaavaa, melki niinku leffana kattelis, mutten kyl mitään tämmöstä ainakaan ite huomannu...
 
Dostojevski: Köyhää väkeä
 
D:n esikoisteos, käytännössä kokonaan kahden ystävän/rakastavaisen välisestä kirjeenvaihdosta koostuva tarina. Tässä tuli musta erityisen hyvin esiin tää "kielimuuri" (ehkä just tosta kirjetyylistä johtuen?) suomen ja venäjän välillä; "hyväilymuotoja" nimistä ja muita tommosia käytetään ihan simonpaljo enempi mihin täällon ikinäkään totuttu (tai ainaki sillon joskus 1800-luvulla näköjään käytettiin, ehkä täälläkin?) ja jos vanhempi mies kutsuu itteensä selkeesti nuarempaa likkaa toistuvasti "mammaks" (mamotska), ni ainaki musta se on jo pikkasen outoo. Suomentajan (Martti Anhava) kirjan loppuun liittämä selostus kirjan synnyn ja kirjailijan historiasta oli musta itse asias ihan helvetisti mielenkiintosempi mitä koko kirja sinänsä...
 
Puskin: Jevgeni Onegin
 
Tää on sit taas ihan runoteos, joten alkuperäsen "loistosta" jää varmaanki suhteessa VIÄ suurempi osa taas näkemättä. Alkukielellähän nää varmaan kaikki ois pitäny lukee, tää nyt ainakin, mut minkäs teet, kunnet osaa tota venättä... :(

Deep Shadow: Tästähän on tehty leffakin ja taitaa parhaillaan pyöriä teattereissa. Melkeinpä tekisi mieleni mennä katsomaan sekin.
 
Leffa on yhtä hyvä kuin kirjakin, mutta jokseenkin turha, jos on lukenut kirjan. Seuraa ihan täysin tekstiä tuomatta mitään uutta.