Studiotyöskentely ›

Kannattaisko hommata konkkamikki kitaroiden nauhoitukseen. Olen nauhoitellut kitaroita shuren 58 tähän asti, mutta soundi jää vähän turhan ohueksi. Olisiko paremman soundin aikaansaamiseksi vaihtoehtona tuo konkkamikin hommaaminen? Soundi vahvarissa on tällä hetkellä sellainen kuin sen haluankin olevan, mutta nauhoitettuna se ei vastaa sitä mitä olen ajatellut. Vinkit ja käytännönstä tulleita kokemuksia otetaan vastaan miten homman saisi toimimaan paremmin. Laitan shuren kaapin eteen ja siitä piuha äänikorttiin jossa mikkietunen. Saisiko konkalla jytäkämmän ja alkuperäistä paremmin muistuttavan soundin?

Mä nauhotan yleensä kitaravahvistinta useammalla kuin yhdellä mikillä. Sillä tavoin saa soundiin enemmän voimaa. Esim. takaa avoimen combon mikityksessä olen käytänyt 3 mikkiä:
 
http://www2.uiah.fi/~jlummaa/valvetronix.jpg
 
Kuvassa Shuren SM57 ja Roden NT-2 edessä ja takana Sennheiserin e 609.
 
Jos mikität takaa niin muista kääntää takamikin vaihe.
 
Usean mikin mikityksissä pitää olla tarkkana ettei vaihevirheet muutenkaan pilaa soundia. Tarkoituksena on että ne vaihe-erot parantaa soundia.
 
Mikseri on tietysti ehdoton vaatimus jos mikität useammalla ja konkat tarvii fantom jännitteen joka löytyy mikseristä. Äänikorttien mikkietuasteet on usein huonoja eli sekin voi aiheuttaa huonoa lopputulosta.

Laitan shuren kaapin eteen ja siitä piuha äänikorttiin jossa mikkietunen. Saisiko konkalla jytäkämmän ja alkuperäistä paremmin muistuttavan soundin?
 
Ongelma ei nyt oo kamoissa, vaan niiden käytössä. Jos et saa dynaamisella mikillä hyvää soundia, konkkamikki ei ole ratkaisu, koska huono soundi tarkoittaa sitä, että mikin sijoittelu on väärin.
 
Kokeilepa sillä Shurellasi tällaista mikitystä, josta mä itse aloitan aina kitaran äänittämiseen.
1) Katso tai tunnustele kankaan läpi, missä kaiutinkartion reuna alkaa
2) Laita mikrofoni noin 5 cm kartion reunasta keskustaan päin, kohtisuoraan kaapin etuseinään nähden, aivan kankaaseen kiinni (se saa jopa painaa kangasta jonkun verran)
3) Äänitä testipätkä. Käännä nyt mikrofonia hiukan kartion keskustaan päin (mutta pidä se kohta missä kapseli koskettaa kangasta samana). Äänitä toinen testipätkä. Kumpi kuulosti paremmalta? Mikrofonikapseli ottaa matalia ääniä keskeltä paremmin kuin laidoiltaan, ja kaiutin puolestaan kuulostaa sitä kirkkaammalta, mitä laidempana ollaan. Bassotoisto puolestaan tulee proksimiteetista, eli siitä, kuinka lähellä kaiutinta mikki on. Mitä lähempänä, sen korostuneempi basso.
 
Tuossa nyrkkisäännöt. Mikkiä muutaman millin tai asteen siirtelemällä saa melkoisen kirjon soundeja kovasta pehmeään, kirkkaasta tummaan ja päällehyökkäävästä seesteiseen. Dynaaminen mikki on usein herkkä proksimiteetille, ja kestää painetta hyvin, käytetään sitä siis hyväksi.
 
Konkkamikille on toiset mikitystavat, ei yhtään helpommat.
 
Studiossa noita muuttujia on sitten lisääkin. Pitää valita parhaan kaapin paras kaiutin, ja paras kohta siitä kaiuttimesta...
 
EDIT: Tuosta monen mikin käytön tuomasta lisävoimasta oon eri mieltä kuin jLummaa. Käytännössä usean mikin kattauksesta syntyvät vaihevirheet usein enemmänkin vaimentavat ja heikentävät sitä soundia. Hyvää tilantuntua ja sävyä soittoon sillä kyllä saa.

Millaista musakkia teet? Jos kyse on junttahevikitaroista, niin kiven neuvojen lisäksi ET yritä äänittää sitä soundia, jolla soitat muuten (jossa on todennäköisesti pirusti gainia).
 
Olen esim. itse äänittänyt kitaristia, jolla on pirullisen hyvä ja tanakka keikkasoundi, mutta ei istu muuhun orkesteriin ei sitten millään äänitystilanteessa. Jos äänität itse itseäsi, voi olla aika vaikea vääntää potikoita eri asentoihin, jos on tottunut siihen tiettyyn hyvään livesoundiin, mutta kannattaa yrittää.
 
"Tykeimmät" särökitarasoundit syntyy kuitenkin bassosta ja rummuista, ei ylisäröisistä kitaroista, joita tuplaamalla ja efektoimalla homma menee vain entistä sotkuisemmaksi.

Mut, mut... entäs jos on tosi tarkkana :)
 
Joo, tottakai se voi onnistua, ja onnistuukin kun homman osaa. Mutta lisää liikkuvia osia = lisää säädettävää.
 
Mulle itselleni vain aina käy niin, että sitten lopulta päätänkin käyttää vain sitä lähimmän mikin raitaa, ja ne muut avaan korkeintaan jonkin riffin taakse, tai siihen hiljaiseen säkeistöön jossa muut kitarat on hiljaa.
 
Toisaalta, mun "juttuni" taas on se, että laitan saman kitaran aina mahdollisimman monen eri vahvistimen kautta, ja mikitän ne kaikki, mutta mikserissä summaan ne yhteen samalle raidalle (vähemmän pähkäiltävää lopuksi, ja helpompi EQuttaa). On paljon vaikeampi seota soundin piikkeihin ja kuoppiin, kun monta vahvistinta tekee yhteensä paljon tasaisempaa jälkeä, ja voi avata faderista "lisää fenkkua, vähän voxia, nyt lisää marsua"... Ja onhan se leso tunne, kun studion isossa soittotilassa on miehenkorkuinen puolikaari vanhoja vahvistimia, ehkä yhteinen tilamikki vielä edessä...
 
EDIT: Sekoilua

Mulle itselleni vain aina käy niin, että sitten lopulta päätänkin käyttää vain sitä lähimmän mikin raitaa, ja ne muut avaan korkeintaan jonkin riffin taakse, tai siihen hiljaiseen säkeistöön jossa muut kitarat on hiljaa.
 
Eiks nää oo niitä sovitusongelmia? :)

Eiks nää oo niitä sovitusongelmia? :)
 
Joo:-) Miten sovitan 32 kitaraa yhteen kertsiin ilman kenkälusikkaa.

Kyse ei ole junttahevistä. En käytä hirveästi säröä nauhottaessani, vaan soundi on siltä osin kuivempi koska se kuulostaa nauhoitettuna paremmalta ja paksummalta. Samoin treblet on noin 3-4 asennossa aina, vaikka en nauhoittaisi. Tuota mikin paikkaa olen vaihdellut ja sen soundin eron kyllä huomaa selkeästi. Mikseriä ja varsinaista mikkietusta ei löydy joten jompaan kumpaan on kai sitten investoitava. Äänikortin mikkietunen ei selkeästi riitä enää. Kyllähän tuolla äänikortin etusella saa ihan hyviä demoja tehtyä mutta nyt olisi hakusessa SE soundi joka tulee kokopitkälle levylle ja bändin oma kitarasoundi johon kulminoituu monta asiaa.

Mikrofonikapseli ottaa matalia ääniä keskeltä paremmin kuin laidoiltaan, ja kaiutin puolestaan kuulostaa sitä kirkkaammalta, mitä laidempana ollaan. Bassotoisto puolestaan tulee proksimiteetista, eli siitä, kuinka lähellä kaiutinta mikki on. Mitä lähempänä, sen korostuneempi basso.
 
Kiitos tästä! Täytyy kokeilla tilaisuuden tullen.

Kiitos tästä! Täytyy kokeilla tilaisuuden tullen.
 
Eipä mit'n.
 
Tuon vuoksi olen aina sen näköinen kuin olisin juuri haukannut sitruunaa, kun joku ehdottaa, että "laitetaan se mikki vain roikkumaan siihen kartion eteen, ihan hyvin se ottaa".
 
Ottaa joo, mutta silloin mikin pitää olla poikittaiskapselinen "partakonemalli".

Mun ns. mikitykset on aina osuneet parhaiten sillä ensimmäisellä heitolla, kun tähtään melkein keskelle ja 5cm päähän kankaasta. (Se 5cm kankaasta olikin kikka joka kesti kauan oppia, aiemmin oli kankaassa kiinni ja vaati aina liikaa säätöä onnistumiseen.) Nii, sitten kun ensimmäisen kerran sen mikin laittaa paikalleen, ja pariin kertaan joku potkiskeli sitä syrjään, niin kylläpäs ahdisti, kun jo joku kitararaita on tallessa, ja seuraava otto tuleekin sitten mikki puoli senttiä eri paikassa, ja soundi on ihan ahterista!

Jos mikität takaa niin muista kääntää takamikin vaihe.
 
Pyörähtääkö se takamikin saama tosiaan tossa ympäri? Miten.. tai siis miksi? Muna, jos noin, niin tuohan on knoppitietona jo aika rankka.

Toisaalta, mun "juttuni" taas on se, että laitan saman kitaran aina mahdollisimman monen eri vahvistimen kautta, ja mikitän ne kaikki, mutta mikserissä summaan ne yhteen samalle raidalle (vähemmän pähkäiltävää lopuksi, ja helpompi EQuttaa).
 
Kerro vielä millä jaat signaalin sähkökepistä eri vahvistimiin. (Vaikka vähän offtopikkiin lipsutaankin...)
 
ja vielä;
Pyörähtääkö se takamikin saama tosiaan tossa ympäri? Miten.. tai siis miksi? Muna, jos noin, niin tuohan on knoppitietona jo aika rankka.
 
Eikös kysymys ole yksinkertaisesti siitä että kun kaiuttimen kartio värähtää eteenpäin, värähtää se takaapäin katsoen taaksepäin. Näin ollen se tuottaa saman "ääniaallon" molempiin suuntiin mutta vastakkaisissa vaiheissa.
 
Näin järkeilisin vailla faktatietoa.

Eikös kysymys ole yksinkertaisesti siitä että kun kaiuttimen kartio värähtää eteenpäin, värähtää se takaapäin katsoen taaksepäin. Näin ollen se tuottaa saman "ääniaallon" molempiin suuntiin mutta vastakkaisissa vaiheissa.
 
Tuommoista itsekin mietin, ja se kyllä kieltämättä kuulostaa niin hyvältä, että luulis todeks. Joku kirjaviisas valaiskoon vielä.

Kerro vielä millä jaat signaalin sähkökepistä eri vahvistimiin.
 
Piuhalla, ihan rinnankytkien. Laitan kitaran jälkeen bufferivahvistimen, jos tehonhukkaa kuuluu, niin signaali kestää kyllä jakamisen.
 
Joskus käytän myös delay-pedaaleiden dry ja wet -lähtöjä, että saan 8-10 millisekunnin eron.
 
Eikös kysymys ole yksinkertaisesti siitä että kun kaiuttimen kartio värähtää eteenpäin, värähtää se takaapäin katsoen taaksepäin.
 
On, juuri tuosta. Sama ilmiö tulee esiin virvelin alamikin kanssa.

Tuommoista itsekin mietin, ja se kyllä kieltämättä kuulostaa niin hyvältä, että luulis todeks. Joku kirjaviisas valaiskoon vielä.
 
Totuus on usein paljon tylsempää kuin hyvä puoskarointi...
 
Kiitos kuitenkin kivelle faktasta.

Jossain esitettiin semmoistakin että koska taakse kuuluva ääni on lähinnä tuhnua, niin sillä voisi sitten häivyttää etumikistä tuhnun, kun ei käännytä vaihetta. :)

Jossain esitettiin semmoistakin että koska taakse kuuluva ääni on lähinnä tuhnua, niin sillä voisi sitten häivyttää etumikistä tuhnun, kun ei käännytä vaihetta. :)
 
Jep, joskus virvelikin kuulostaa paremmalta alamikki 'väärinpäin' eli oikeinpäin...

Jossain esitettiin semmoistakin että koska taakse kuuluva ääni on lähinnä tuhnua, niin sillä voisi sitten häivyttää etumikistä tuhnun, kun ei käännytä vaihetta. :)
 
Joo, lähinnä botnea sieltä takaa tuleekin.
 
Toi edellyttää tietenkin että saa etu ja takamikin tarkasti vastavaiheeseen.