Aihe: I Walk The line
1
jonninen
18.01.2010 16:53:35 (muokattu 18.01.2010 16:54:27)
 
 
I WALK THE LINELTA UUSI SINGLE JA ALBUMI
 
Punkrock-bändi I Walk The Line on allekirjoittanut levytyssopimuksen Fullsteam Recordsin kanssa. Alkavan yhteistyön ensimmäinen tuloksena yhtyeeltä ilmestyy 27. tammikuuta julkaistava Neon Lights -7 vinyylisingle, jonka nimikappale on nyt kuultavissa I Walk The Linen MySpace-sivuilla. Bändin seuraava studioalbumi Language of the Lost ilmestyy 24. helmikuuta.
 
Keväällä I Walk The Line soittaa mittavan Suomen kiertueen sekä suuntaa myös Eurooppaan. Tulevat keikkapäivät julkistetaan lähiviikkojen aikana.
 
Aikaisemmin I Walk The Linelta on ilmestynyt kolme studioalbumia, Badlands (2004), Desolation Street (2006) ja Black Wave Rising (2008), ja yhtye on kiertänyt maailmaa Suomen ja muun Euroopan ohella Yhdysvaltoja, Australiaa ja Japania myöten.
 
www.myspace.com/iwtlfinland
www.fullsteamrecords.com
Piepe
19.01.2010 06:31:02
Ihanata. Black Wave Risingilla alkoi olla jo maailmanluokan ralleja. Saas nähä onko kasarisynahommelit vaan lisääntyneet entisestään vai pysytäänkö samoilla linjoilla vai mitä lie uutta ovat nyt keksineet. Eipä ole kahta samanlaista levyä bändiltä vielä tullut. Tyyli(laji) on tietty säilynyt samana mutta on siellä aina pientä nahkanrepimistä ollut havaittavissa. Loistava bändi, yksi Suomen parhaista.
Ozzyneito
22.02.2010 16:03:04
 
 
Rumban sivulla näyttäis olevan ennakkokuuntelu tosta uudesta levystä:
http://www.rumba.fi/kuuntele-i-walk … i-nyt-rumbablogissa-3696/#more-3696
"Bach sävelsi musiikkinsa jumalalle. Jos me sävellämme, teemme sen saadaksemme pillua." -Erlend Loe
kylereese
23.02.2010 11:37:15
Pirun kovalta kuulostaa uusi kiekko. Suht mahtipontisia biisejä.
i hate everything
Cathi777
23.02.2010 19:19:24
 
 
kylereese: Pirun kovalta kuulostaa uusi kiekko. Suht mahtipontisia biisejä.
 
Huomenna pitäisi vinyyli kotiin saapua niin pääsee sitten tarkastamaan, että mitä se tällä kerralla on syönyt.
Only pop music can break my heart...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)