viltsi 17.01.2010 18:54:12 (muokattu 17.01.2010 18:54:41) | |
---|
Käytänpä ketjua omiin tarkoituksiini otsikon osuvuuden vuoksi. Olen nyt muutaman päivän ollut kovassa strato-kuumeessa ja parhaani mukaan selaillut uusien ja käytettyjen Fenderin stratojen tarjontaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Perimmäinen tarkoitus olisi saada hintaansa nähden hyvä (mahdollisesti "keeper") kitara. Koska en näistä eri mallien välisistä eroista oikeen mitään tiedä (valmistusmaankin esiinkaivaminen käy työstä), niin ajattelinpa kysyä asiaan vihkiytyneiden mielipiteitä ja neuvoja. Budjetiksi olin suunnitellut noin 500 euroa, mutta tuolla taitaa saada vain mehikaaneja. Luultavasti vuosi sitten olisin päätynyt Classic Player -sarjalaiseen, jolloin niitä taisi saada yli satasen halvemmalla kuin nykyään ja onhan niitä muutenkin kehuttu vaikka ovatkin MIMejä. Eli jospa harkitsisin pistäväni pari saturaista lisää budjettiin, niin mitä hyvä vaihtoehtoja silloin kannattaisi metsästää? Käsittääkseni Highway Onet ovat amerikkalaisia. Niissä houkuttelisi tuo vintage-tyylinen lakkauskin. Briteistä tuollaisen saisi uutena rahteineen noin 600 eurolla, mikä ei kuulosta yhtään hassummalta. |
Iron Horse 17.01.2010 19:07:25 | |
---|
Suosittelen lämpimästi Classic Player 60's mallia, parempi talla ja mikit kuin HW1:ssä. 497 € saa DV247.comista Kitarat: http://my.opera.com/KK91/albums/slideshow/?album=969652 |
Scuttle 17.01.2010 19:12:44 | |
---|
viltsi: kovassa strato-kuumeessa ... noin 500 euroa, mutta tuolla taitaa saada vain mehikaaneja. Entä käytetyt japanilaiset? Noin 500 eurolla saa 1962 reissuen käytettynä, aina joskus liikku torillakin. |
LaMotta 17.01.2010 19:18:04 (muokattu 17.01.2010 19:18:42) | |
---|
Mie en tykännyt strato USA standardin mikeistä, liian ohuet ja riipivät soundiltaan. No, ne vaihtu sitten steel pole-mikeiksi. Gibson Les Paulin ja Fender Stratocasterin tärkein ero on siinä, että Stratocaster palaa kuumemmalla liekillä, mutta Les Paul palaa pitempään - Hikipedia |
viny 17.01.2010 19:47:20 | |
---|
jarkkok: Mie en tykännyt strato USA standardin mikeistä, liian ohuet ja riipivät soundiltaan. No, ne vaihtu sitten steel pole-mikeiksi. Mitäs oot pitäny kitarasta muuten? Itellä suunnitelmissa ostaa tommone American standardi ni mielipiteet siitä kiinnostais. |
viltsi 17.01.2010 20:12:45 | |
---|
Iron Horse: Suosittelen lämpimästi Classic Player 60's mallia, parempi talla ja mikit kuin HW1:ssä. 497 € saa DV247.comista Kyllähän tuo CP yhä sinänsä houkuttaa, mutta toisaalta jos HW1:ssä on kaikki muu parempaa, kuin talla ja mikit niin onhan ne kuitenkin kohtuu helppo vaihtaa parempaan. Scuttle: Entä käytetyt japanilaiset? Noin 500 eurolla saa 1962 reissuen käytettynä, aina joskus liikku torillakin. Ei tuokaan hullumpi vaihtoehto, jos tähtäimeen osuu joku sopiva. Mitenkä nuo japsit vertautuu meksikolaisiin ja halvempiin amerikkalaisiin? |
LaMotta 17.01.2010 20:30:24 | |
---|
viny: Mitäs oot pitäny kitarasta muuten? Itellä suunnitelmissa ostaa tommone American standardi ni mielipiteet siitä kiinnostais. Mitäpä tuosta osaisi sanoa? Viimeistely on ok. Viritttimet vaikuttaa kelvollisilta. Kaula on kuitenkin omille nakkisormilleni hiukan liian tuhti. Soittotuntuma on hyvä, nauhat on mukavan tuntuiset, Actionin saa matalalle ja silti soi särisemättä. Ja pystyy vielä bendaamaankin. Siinä on se "uusi" 2-napainen tai ruuvinen talla. Paino on kohtuullisen kevyt, mittasinkohan tasan 3,5kg. Mikit on luvalla sanoen surkeat, siis minun makuuni. Voipi olla että joku toinen tykkää. Mutta tarkoitus oli jo alunperinkin laittaa stratoon steel-pole-mikit, joten olisi välttänyt sen puoleen vaikka meksikolainenkin, mutta kun tarjottiin haetun väristä, niin ostin pois. Gibson Les Paulin ja Fender Stratocasterin tärkein ero on siinä, että Stratocaster palaa kuumemmalla liekillä, mutta Les Paul palaa pitempään - Hikipedia |
c72367 18.01.2010 00:13:14 | |
---|
Ei tuokaan hullumpi vaihtoehto, jos tähtäimeen osuu joku sopiva. Mitenkä nuo japsit vertautuu meksikolaisiin ja halvempiin amerikkalaisiin? Eikös japsit yleensä arvosteta meksikon yläpuolelle ja kutakuinkin halvempien jenkkien tasalle. Tietty jos kantti kestää ostaa muun merkkisen kuin fenderin niin Tokain japsistrato on kohtuu hyvä vaihtoehto. Sama tehdas taitaa tehdä molemmat: Tokain sekä japanin Fenderit ei lujaa vaan täysillä... |
Ziggy Bubba 18.01.2010 00:30:33 (muokattu 18.01.2010 00:34:01) | |
---|
viltsi: Kyllähän tuo CP yhä sinänsä houkuttaa, mutta toisaalta jos HW1:ssä on kaikki muu parempaa, kuin talla ja mikit niin onhan ne kuitenkin kohtuu helppo vaihtaa parempaan. Ei niissä edes ole. Eniten itteä noissa häiritsee varsin ohut runko, joka monen yksilön kohdalla resonoi aikas kehnosti... Made In USA teksti noissa maksaa, ei se laatu sen ihmeempää ole kuin mehikaanoissa. Nimimerkki "yhden HW1-Straton omistanut".. Mitenkä nuo japsit vertautuu meksikolaisiin ja halvempiin amerikkalaisiin? Aika pirun hyvin. Ite ettisin noihin tarpeisin just japanilaisia Fendereitä tai Tokaita, niissä on laadukasta työn jälkeä ja hommat muutenkin kohillaan. E: Pitäisin sinuna myös silmät auki noiden meksikolaisten standard-Stratojen kanssa, sillä niitä liikkuu pirusti käytettynä. Noissa tuntuu vaan olevan niitä yksilöllisiä eroja varsin reilusti. Hyvällä tuurilla tommosesta saa todella messevä kapulan, varsinkin jos se Fenderin moderni C-kaula istuu omaan handuun. Teräsblokkitallaan vaihto on myös todistetusti jeesannut noita kapuloita huimasti... |
Shredator 18.01.2010 06:48:43 | |
---|
sikki-six: E: Pitäisin sinuna myös silmät auki noiden meksikolaisten standard-Stratojen kanssa, sillä niitä liikkuu pirusti käytettynä. Ongelmana on vain se, että jengi pyytää niistä aivan päättömiä hintoja. Uudenkin saa monesti halvemmalla dv247.comista. "See you at the party Richter!" |
Ziggy Bubba 18.01.2010 07:19:20 (muokattu 18.01.2010 07:20:51) | |
---|
Shredator: Ongelmana on vain se, että jengi pyytää niistä aivan päättömiä hintoja. Uudenkin saa monesti halvemmalla dv247.comista. Toi on kyl totta. Ei auta ku vedota noihin Brittien hintoihin... Kyllä ne hinnat tulee väkisinkin alas joskus :D E: Nämä kotimaisten kitarakauppiaiden hinnat elää jotain ihan eri todellisuutta... Hinnat on melkeinpä tuplat noihin britteihin nähden... |
Confidentum 18.01.2010 08:37:59 | |
---|
Scuttle: Entä käytetyt japanilaiset? Noin 500 eurolla saa 1962 reissuen käytettynä, aina joskus liikku torillakin. Kannattaa sitä kaulan sopivuutta ja soittotuntumaa testailla. Japskit 7,25", Standard 9,5" ja CP 12" radiuksella. Ainakin meikäläiselle noilla oli valinnassa suuri merkitys. Kaiuttimesta kuuluu ääniä |
Scuttle 18.01.2010 10:44:06 | |
---|
c72367: Eikös japsit yleensä arvosteta meksikon yläpuolelle ja kutakuinkin halvempien jenkkien tasalle. Tietty jos kantti kestää ostaa muun merkkisen kuin fenderin niin Tokain japsistrato on kohtuu hyvä vaihtoehto. Sama tehdas taitaa tehdä molemmat: Tokain sekä japanin Fenderit Ulkomuistista sanoisin että Japanin fendereiden valmistaja vaihtui 90-luvunjälkimmäiselläpuoliskolla.Tokai tekee CIF (crafted in Japan) ja MIJ (Made in Japan) kitariden tekijä oli Fujigen Gakki. ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Fender_Japan Japanin Fendereiden työn laatu on yksinkertaisesti hyvä, amerikan fenderin tasoa. Käytetyt komponentit eivät välttämättä ole niin hyviä. Esim omasta MIJ '62 :sta vaihdoin potikat CTS:n tekeleisiin ja johan rupesi tone-ja volumesäädöt toimivaan. Alkuperäiset olivat vähän on-off-tyylisiä. Mulla on 2 stratoa, em. vintagetyylinen japanilainen ja moderni vm. 2008 american standard. Kitarat ovat selkeästi stratoja, mutta erilaisia, enkä pysty sanomaan kumpi on parempi. |
c72367 18.01.2010 13:40:43 | |
---|
Scuttle: Ulkomuistista sanoisin että Japanin fendereiden valmistaja vaihtui 90-luvunjälkimmäiselläpuoliskolla.Tokai tekee CIF (crafted in Japan) ja MIJ (Made in Japan) kitariden tekijä oli Fujigen Gakki. ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Fender_Japan Juuri näinhän se oli. Hyvä tarkennus. ei lujaa vaan täysillä... |
B-tone-flat 18.01.2010 15:56:00 | |
---|
Confidentum: Kannattaa sitä kaulan sopivuutta ja soittotuntumaa testailla. Japskit 7,25", Standard 9,5" ja CP 12" radiuksella. Ainakin meikäläiselle noilla oli valinnassa suuri merkitys. Lisäksi Japskien bodyt on yleensä Lehmusta ja nauhat ohuet vintaget. This is what you want, This is what you get! |
Jii-Gee 18.01.2010 16:23:36 | |
---|
"Pitäiskö bassoa virittää vai pidänkö tehtaan vireessä niin kuullostaa aidommalta." -poppamies- |
This is what you want, This is what you get! |
Scuttle 18.01.2010 17:48:36 | |
---|
|
atha 18.01.2010 19:24:59 | |
---|
B-tone-flat: Niin, jos haluaa CIJ sarjaa. MIJ saarni/leppäbodylla on kait vaikeempi löytää. Kyllä ne kalliimmat mallit on niistä vanhemmistakin mallista riippuen leppää tai saarnia. |
whagabam 18.01.2010 20:08:34 | |
---|
vasurilla. |