Lyriikka ›

Pitäiskö taas huolestuu, mun mieli on jo musta,
se ilmiselvää lieneekin, kun elää kadotusta,
kun tämä ihmis`raunioni kaipaa hahmotusta,
säkin menet vaan ja turvapaikkaa saada en voi susta...
 
Olisinko kokonainen, jos en vastavirtaan,
luoksesi ois uinut uponneena siihen hintaan,
minkä maksoin saadakseni viittauksesi kintaan,
unohtaen hengityksen hieman alla pintaa..
 
näkisinkö itseni, jos paljastaisit sinut,
niin kuin sinä paljastanut minusta oot kivut,
ja repisinkö elämästä viimeinkin ne sivut,
joissa sinä loputonna haaveissani virut,
 
ch:
 
Liiaksikin tiedät minusta- ja kuinka kukaan salaa, voi ottaa lainaa ihmisestä, valittua palaa,
jos muu ei kelpaa, muu on roskaa,
lakkaa olemasta, toiselle, kun poistuu yhteisestä ovesta..
elin myöskin sillä aikaa, ilman sinua,
vaik`et sitä nähnyt - olin olemassa,
 
nyt en ole varma...
 
----
 
Olisinko konainen, näkisinkö näin mä nyt,
jos sattumalta tielleni, et oisikaan kävellyt,
ja traagisena jaksonako ikuisesti säilyt,
kun painajaisissanikin sä yhä vielä häilyt..
 
Mä suljen tämän sivun nyt, kansi kantta vasten,
ei aikuisuus oo tavoite, vain kuva pikkulasten,
ett` joku tietää paremmin, on jotain mihin luottaa,
sä kunnes aikuisena huomaat, huopaavasi nuottaa,
 

 
( ja jos et luota mihinkään, ei toisellekaan olla, voi mitään, mitä ihmisyys voi antaa ajannolla,
ei kukaan mitään vaadi, sinä itse päätät sen,
ootko rikkinäinen, vahva vai..
 
lapsen mielinen...)