hollmi-5 08.01.2010 09:22:58 | |
---|
Epämuusikko: Soitto oli vähän tuommoista räkimistä. Hieno mainos, tosin. Tomit oli loppotilopotit, pellit liian kireällä ja väärän kokoiset tuohon musaan :-)Mainos oli kuitenkin todella tyylikkäästi toteutettu. Soundit, piuhat ja kajarit. |
Cimble 08.01.2010 11:38:55 | |
---|
jazzmies: Valkoihoisten rumpalistit sitten yrittävät kompensoida kömpelyyttä ja jäykkyyttä "aivomusiikilla" Mää kuule hyppään myös tähän kelkkaan, ainakin osittain. Tästä tulee niin monta esimerkkiä mieleen ihan nimibändeistä/rumpaleista, mutta olen varovainen maininnoissa. Hyökkään tuonnempana vain yhden kimppuun. :) Aivomusiikin lisäksi kokonaisuuteen kuuluu markkinataloudenkin ylläpitämä välineurheilu. Kuuluisien ja fanitettujen soittajien rumpusettejä jäljitellään mahdollisimman pitkälle, jos rahaa riittää. Ei siinä sinänsä mitään, mutta paljoltihan se on myös turhaa. Nämä kuuluisat soittajat toimivat siis pitkälti myös markkinamiehinä, ja soitinvalmistajien heille päivätöikseen kasaamia massiivisia krumeluurivuoria pidetään myös monesti ehkä liiankin tärkeinä asioina kokonaisuuden suhteen. Vähän liioitellen voisi sanoa, että seurataan fanaattisesti minkävärisellä leimalla olevia kapuloita mestari käyttää minäkin päivänä. Tai millä keikalla sillä olikin vain 13 tomia, 19 peltiä ja vain kaksi bassaria, ja silti soitti niin saatanan hienosti. Asia taitaa olla tosin myös niinkin, että siitä yliampuvasta materialismista on tullut monen soittajan kohdalla juuri se asian ydin. Kaiken svengin, grooven ja tunteen kustannuksella. Tähän kun lisätään vielä määrääväksi tekijäksi se aivomusiikki ja pakkomatematiikka, niin a vot! http://geekwhisperin.files.wordpres … m/2009/06/mike-portnoy-drum-kit.jpg Se on koko germaanisen/venäläisen musiikkikulttuurin vaikutuspiiriin kuuluvan rytmimusiikin onkelma. Ei svengaa, ei groovaa - eikä tekniikka korvaa mauttomuutta. Yritin kuunnella äsken Dream Theateria, kun mulla on muinaisena mielenhäiriö-ostoksena niiden livelevy. "Ei svengaa, ei groovaa - eikä tekniikka korvaa mauttomuutta." Ja vaikka itse olenkin täysin keskinkertainen amatööri, voin sanoa DT:nkin olevan mielestäni melko suttuinen ja mitään tarjoamaton livebändi niin kutsutuksi tekniikkaihmeeksi. Tällaiset bändit ovat mielestäni genrestä riippumatta pakkomatematiikkaa. Olen varmasti täysin urpo esim. tekniikkametalli- ja välineurheilupuritanistien mielestä, mutta mielestäni se musiikin ja soiton ydin pitäis olla jossain muualla. Oikeastaan koko keski-itäeurooppalainen musiikki kärsi samanlaisesta älyn liikakäytöstä, missä musiikilliset tunteet ovat sivuseikka, teorian hallitessa ilmaisua, mukaanlukien klassinen perinne. Keski-itäeurooppalainen? Eikö myös yksintein länsimaalainenkin? Ei tosin voi yleistää kaikkeen musiikkiin, mutta myönnettävä siellä täällä esiintyväksi epäkohdaksi. Meillä on tasan sama ongelma, mutta jotkut luonnonoikut omaavat sellaisen fysiologisen rakenteen, että pystyvät kuulostamaan näissä musiikinlajeissa hyvältä. Oikeasti minunkaan ei pitäsi soittaa, mutten keskinyt aikoinaan parempaakaan tekemistä. NoooH, aina kannattaa soittaa ja laulaa, jos on pienemmätkin lahjat siihen suotu. :) Tässäkin Paleface ja Markku Petander laulaa/tanssii/soittaa yllättävän rytmikkäästi. http://www.youtube.com/watch?v=FLWt7kzaex0&feature=related |
JGroover 08.01.2010 12:25:53 | |
---|
hollmi-5: Concept Fascination. Mercedeksen konseptiautoahan siinä mainostetaan. No kyllähän sen huomaa kun otsikon lukee. Se oli retorinen kysymys. Itsellä huomio kiinnittyi yllättäen ihan muualle kuin autoon. Ja jälkeen päin kun miettii, että mitä muistan itse mainoksen kohteesta.. oli se kai ainakin ruskea? :) Hieno idea kyllä ja törkeän hyvältä kuullostaa tuo crash, mikä sitten onkaan. :) |
Jupi57 08.01.2010 12:56:37 (muokattu 08.01.2010 12:57:36) | |
---|
JGroover: No kyllähän sen huomaa kun otsikon lukee. Se oli retorinen kysymys. Itsellä huomio kiinnittyi yllättäen ihan muualle kuin autoon. Ja jälkeen päin kun miettii, että mitä muistan itse mainoksen kohteesta.. oli se kai ainakin ruskea? :) Hieno idea kyllä ja törkeän hyvältä kuullostaa tuo crash, mikä sitten onkaan. :) Jotta kaikki ymmäräisivät mitä tarkoitan, niin laitan oman "jakopääni" vermeet tähän: Tremolo 4 4 (tabla) 4 (reunat) "tauko" 4 4 4 4 Hi-hat 4 4 ja loput Selvästi säännöllinen rytmi on rikottu tahallaan taukopaikoissa. Ei jatkoon... |
markkuliini 08.01.2010 13:12:46 (muokattu 08.01.2010 13:14:45) | |
---|
Epämuusikko: Soitto oli vähän tuommoista räkimistä. Hieno mainos, tosin. Muakin häiritsi. Ei ollut kovin vakuuttavaa. hollmi-5: Tomit oli loppotilopotit, pellit liian kireällä ja väärän kokoiset tuohon musaan :-)Mainos oli kuitenkin todella tyylikkäästi toteutettu. Ei ollut musta niinkään soundeista kiinni, vaan soitossa oli sellaista pykimistä. Tuli klassinen soittajan puolesta jännitys ainakin mulle. Kailis: Markkuliinihan on ovat sosiaalivammainem, soittotaidotom, harjoittelua pelkäävä ja karttava ammattilainem. |
Jupi57 08.01.2010 13:18:09 (muokattu 08.01.2010 13:18:39) | |
---|
markkuliini: Muakin häiritsi. Ei ollut kovin vakuuttavaa.
Ei ollut musta niinkään soundeista kiinni, vaan soitossa oli sellaista pykimistä. Tuli klassinen soittajan puolesta jännitys ainakin mulle. Minä kun olen ollut tuolla mainosalallakin ... Nyt on kyllä nuorisovitja hukassa .. Ei jatkoon... |
markkuliini 08.01.2010 13:21:04 | |
---|
Jupi57: Minä kun olen ollut tuolla mainosalallakin ... Nyt on kyllä nuorisovitja hukassa .. Et liene copywriterina. :P Kuka on hukassa oleva nuorisovitja? Onko mainoksen soitto sun mielestä hyvää rummutusta siis? Kailis: Markkuliinihan on ovat sosiaalivammainem, soittotaidotom, harjoittelua pelkäävä ja karttava ammattilainem. |
Jupi57 08.01.2010 13:24:27 | |
---|
markkuliini: Et liene copywriterina. :P Kuka on hukassa oleva nuorisovitja? Onko mainoksen soitto sun mielestä hyvää rummutusta siis? EI, jos ajattelet pelkkää rummutusta, mutta KYLLÄ jos ajattelet mainosta. Ei jatkoon... |
markkuliini 08.01.2010 13:25:59 | |
---|
Jupi57: EI, jos ajattelet pelkkää rummutusta, mutta KYLLÄ jos ajattelet mainosta. Muistiinpano: pykivä soitto on hyvää jos se sijoitetaan automainokseen. Kiitos, tuota en tiennytkään! :) Kailis: Markkuliinihan on ovat sosiaalivammainem, soittotaidotom, harjoittelua pelkäävä ja karttava ammattilainem. |
Jupi57 08.01.2010 13:28:31 | |
---|
markkuliini: Muistiinpano: pykivä soitto on hyvää jos se sijoitetaan automainokseen. Kiitos, tuota en tiennytkään! :) Aarrgh!! Veli hyvä, mieti miksi tämä ei aukea Sinulle. Ei jatkoon... |
markkuliini 08.01.2010 13:35:31 | |
---|
Jupi57: Aarrgh!! Veli hyvä, mieti miksi tämä ei aukea Sinulle. Aaa, no NYT tajusin. Mersu on siis pykivä auto. Eli just sopivaa soittoa siihen. Jes! Kailis: Markkuliinihan on ovat sosiaalivammainem, soittotaidotom, harjoittelua pelkäävä ja karttava ammattilainem. |
Kailis 08.01.2010 13:43:21 | |
---|
Oiskohan sillä jotain sen kanssa tekemistä että 95% ihmisistä ei ajattele että tuo pykii? Ja loput viis ei ole kohderyhmää. Villi veikkaus. |
Jupi57 08.01.2010 13:49:47 | |
---|
Kailis: Oiskohan sillä jotain sen kanssa tekemistä että 95% ihmisistä ei ajattele että tuo pykii? Ja loput viis ei ole kohderyhmää. Villi veikkaus. Kailiskaan ei ole "vain" rumpali. SE ON MAINOS - SAATNA - SE ON MAINOS - pässit. Ei jatkoon... |
passe 08.01.2010 13:51:49 | |
---|
Kailis: Oiskohan sillä jotain sen kanssa tekemistä että 95% ihmisistä ei ajattele että tuo pykii? Ja loput viis ei ole kohderyhmää. Villi veikkaus. Ja samasta syystä se Tanskan Lassekin vaan vuodesta toiseen pysyy tapetilla. Sometimes more is more |
Jupi57: Kailiskaan ei ole "vain" rumpali. SE ON MAINOS - SAATNA - SE ON MAINOS - pässit. Tottakai kaikki tajuaa että suurimalle osalle mersun ostajista sen soiton kanssa on ihan sama. Mutta mun logiikalla se mainos olisi vielä hieman parempi ja tekisi vaikutuksen vielä hieman suurempaan kohdeyleisöön jos soitto olisi kuosissa. Eli soitto ei ole hyvää edes huomioon ottaen että se on automainoksessa. Mainos ei kärsisi paremmasta soitosta (tavikset kun ei huomaa eroa), päinvastoin se olisi monen tarkkakorvaisen muusikonkin mielestä hyvä. Koetas nyt perustella ihan selvällä täsmäkielellä. "SE ON MAINOS - SAATNA - SE ON MAINOS - pässit." Tuo ei kerro mulle yhtään mitään... Kailis: Markkuliinihan on ovat sosiaalivammainem, soittotaidotom, harjoittelua pelkäävä ja karttava ammattilainem. |
eino mutku 08.01.2010 14:03:56 | |
---|
Nolte: Pakko pistää tämäkin Crow -veto. http://www.youtube.com/watch?v=bpYL1ZTSnSA&feature=related Ollut ennenkin esillä täällä, ja käy hyvin rumpupläjäyksestäkin, kun niin maltilla ja hienosti Gadd tuon vetää. Veikkaanpa, että 9 rumpalia kymmenestä lähtisi turhan kiireisellä kompilla liikkeelle tuon intron jälkeen. Mutta ei Gaddin Steve. Hienoa! Mutta miksi oi miksi rouva Korppi soittaa bassoa? Tai miksei, mutta ei se kyllä musiikkia palvele. Jos ei yritä, ei voi epäonnistua |
markkuliini 08.01.2010 14:11:10 | |
---|
eino mutku: Mutta miksi oi miksi rouva Korppi soittaa bassoa? Tai miksei, mutta ei se kyllä musiikkia palvele. Miksei palvele? Paljonhan se keikoillaan myös bassoa soittaa... Kailis: Markkuliinihan on ovat sosiaalivammainem, soittotaidotom, harjoittelua pelkäävä ja karttava ammattilainem. |
Epämuusikko 08.01.2010 14:12:37 (muokattu 08.01.2010 14:17:20) | |
---|
Cimble: Tähän kun lisätään vielä määrääväksi tekijäksi se aivomusiikki ja pakkomatematiikka, niin a vot! http://geekwhisperin.files.wordpres … m/2009/06/mike-portnoy-drum-kit.jpg
Yritin kuunnella äsken Dream Theateria, kun mulla on muinaisena mielenhäiriö-ostoksena niiden livelevy. "Ei svengaa, ei groovaa - eikä tekniikka korvaa mauttomuutta." Ja vaikka itse olenkin täysin keskinkertainen amatööri, voin sanoa DT:nkin olevan mielestäni melko suttuinen ja mitään tarjoamaton livebändi niin kutsutuksi tekniikkaihmeeksi. Tällaiset bändit ovat mielestäni genrestä riippumatta pakkomatematiikkaa. Olen varmasti täysin urpo esim. tekniikkametalli- ja välineurheilupuritanistien mielestä, mutta mielestäni se musiikin ja soiton ydin pitäis olla jossain muualla. Ei Dream Theater tekniikalla tai välineillä ainakaan juhli. Ei tosin groovellakaan. Mutta nuo edellämainitut "meriitit" uskallan itsekin kiistää. Oiskohan sillä jotain sen kanssa tekemistä että 95% ihmisistä ei ajattele että tuo pykii? Ja loput viis ei ole kohderyhmää. Villi veikkaus. Bäh. Tunnen monta hyvää mersulla ajavaa rumpalia. SE ON MAINOS - SAATNA - SE ON MAINOS - pässit. Was? Hemmetti kun ei löydy youtubesta (ainakaan meitsin hakutaidoilla) sitä japanilaista mainosta missä Steve Gadd lentää supermiehen ottein maailman halvimman blue screenin edessä. Se on mainos! Ämpärit täyttyvät, mieli on iloinen. |
Kailis 08.01.2010 14:12:53 | |
---|
markkuliini: Miksei palvele? Paljonhan se keikoillaan myös bassoa soittaa... Se PYKII!!! Buahahahahah... |
Linnunlaulupuu 08.01.2010 14:31:56 (muokattu 08.01.2010 14:33:36) | |
---|
"Sitten tuli monia hittejä leijat ehkä suukon antaa saan viimeiseen mieheen" |