Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Rummut: rumpukamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Miten paljon annat painoarvoa muiden kokemuksille rumpukamoista?
1
Velli
22.12.2009 14:39:48 (muokattu 22.12.2009 14:48:18)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aloin pohtia tällaista asiaa erään käynnissä olevan keskustelun myötä. Itse en juurikaan luota muiden kokemuksiin rumpukamoissa monestakin syystä. Tärkein näistä lienee se, että jokaisella on yksilöllinen maku hyvän soundin suhteen. Monesti on käynyt niin, että joku tuttava kehuu vaikkapa uuden virvelin soundia loistavaksi, mutta omasta mielestä se ei ole ollut erityisen hyvän kuuloinen. Vastaavasti monesti on käynyt toisin päin. Omasta mielestäni hyvä soundi ei olekaan kelvannut jollekin toiselle.
 
Etenkään silloin en luota muiden kokemuksiin, kun en pääse itse testaamaan kehuttavaa mööpeliä. Netti on pullollaan arvosteluja, jotka ovat pelkkää kehua alusta loppuun. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä eihän kukaan juuri ostamaansa soitinta huonoksi ala haukkua. Rumpukamapalstaltakin tulee heti mieleen muutama jamppa, jotka ovat kehuneet maasta taivaaseen juuri hankkimansa rummun/rummut ja muutaman kuukauden kuluttua vehjas onkin jo myyty ja silloin siitä ei enää puhutakaan yhtä mairittelevin sanankääntein, etenkään jos tilalle on jo löydetty uusi paaaaaljon parempi rumpu. En nyt kuitenkaan yleisen sovun säilyttämiseksi ala mitään nimimerkkejä mainitsemaan :). Jokainen vähänkään tätä palstaa seurannut on kuitenkin varmasti törmännyt näihin postauksiin.
 
Kolmas syy arvioiden epäluotettavuuteen ovat kokemattomat testaajat. Esimerkkinä tulee mieleen eräs toisen instrumentin soittaja, joka erittäin "asiantuntevasti" kävi yhteen väliin kehumassa tiettyjä rumpukamoja ja kertoi tehneensä suuria soundivertailuja ja havainneensa tiettyjä asioita mööpelien soundista. Itselleni nämä havainnot vaikuttivat aina enemmän tai vähemmän amatöörimäisiltä ja tätä vaikutelmaa tukivat omat havainnot samaisista laitteista. Tämä on nyt hatusta heitetty esimerkki, mutta mielestäni on erittäin hankala luottaa vertailuihin, joissa kerrotaan milleniumien olevan huonoja mutta uudet Pearl Forumit kelpaisivat soundiensa puolesta vaikka maailmanluokan tähdille.
 
Vielä soundimieltymyksiin palaten täytyy mainita se ryhmä, joka pitää vain yhdestä soundista. Joillekin käy ainoastaan tietynlainen soundi ja se käy monissa arvioissa ilmi. Mikäli pöntöt eivät jytise ja löpise samalla tavalla kuin Stam1nan levyllä, niin ne ovat huonot. Tai vastaavasti mikäli pönttöjen sustainia ei saa laulamaan korkeilla vireillä, niin ne ovat käyttökelvottomat. Tällaisille arvioille en itse anna juurikaan painoarvoa, sillä hyviä soundeja on olemassa kymmeniä. Eri tilanteissa käytetään erilaisia soundeja ja mun mielestä laaja-alainen sounditietämys antaa enemmän näkemystä tiettyjen soundien ruuvaamiseen.
 
Totta kai joidenkin arviot ovat luotettavempia kuin toisten, mutta itse teen mieluiten omat arvioni soittokamoista. Mitä mieltä muut ovat? Miten paljon annatte painoarvoa muiden mielipiteille rumpukamoista?
 
moderndrummer88
22.12.2009 14:45:03 (muokattu 22.12.2009 14:46:57)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Velli: Mitä mieltä muut ovat? Miten paljon annatte painoarvoa muiden mielipiteille rumpukamoista?
 
Riippuu paljon juurikin kirjoittajasta. Täällä m.netissä olen oppinut tunnistamaan tyypit joilla on hyvin pitkälti sama maku kamojen suhteen kuin itselläni ja että he hakevat hyvin pitkälti samoja ominaisuuksia soittimiltaan kuin itse, sekä tiedän mitä heidän termit tuotetta kuvaillessa tarkoittaa, joten uutta roinaa ostaessa osaa heidän kommenteilleen antaa painoarvoa.
 
"Well I like drummers baby you're not my bag..."
Niq
22.12.2009 14:48:40 (muokattu 22.12.2009 14:49:10)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Velli: Totta kai joidenkin arviot ovat luotettavempia kuin toisten, mutta itse teen mieluiten omat arvioni soittokamoista. Mitä mieltä muut ovat? Miten paljon annatte painoarvoa muiden mielipiteille rumpukamoista?
 
On monia kollegoita joiden mielipidettä arvostan kovasti, koska jakavat samanlaisen käsityksen hyvästä soundista kuin minä ja omaavat ehkä myös enemmän kokemusta. On myös paljon joita en edes kuuntele, koska tiedän että haetaan ihan eri juttua rummuista.
 
Pidän korvat höröllään ja yritän itse päästä kokeilemaan niin monia kamppeita kuin vain pystyn. Yleensä edes muiden soittamana ei voi muodostaa sitä lopullista mielipidettä, vaan on itse päästävä kokeilemaan. Mulla on kokeileva luonne ja sinänsä melko ennakkoluuloton asenne näitä kamppeita kohtaan, en dissaa suoralta kädeltä edes sitä Milleniumia tai toisaalta ylistä varauksetta jotain Sonoria.
 
"An amateur practices until he gets it right. A pro practices until he can't get it wrong."
Groovi
22.12.2009 15:08:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Veikkaan että Velli viittaa ainakin osin tuonne keskusteluun saarirummuista. Ja täytyypä vähän kehaista että oli harvinaisen laaja-alainen kirjoitus siinä mielessä, että usein on juurikin olemassa monta "hyvää mutta erilaista" -soundia jotka sopivat ehkä johonkin kontekstiin mutta eivät todellakaan jokaiseen. Ulkopuolisina korvina (esim äänittäjänä tai miksaajana) oleminen on silmiä avaava harrastus, kun joutuu ajattelemaan laaja-alaisesti minkälaista soundia mihinkin musatyyliin tai biisin ilmapiiriin haetaan. Pelkästään omien bändien rumpalina oleminen ajaa jollakin tapaa väkisin siihen yhden parhaan soundin etsimiseen.
 
Henkilökohtaisesti annan paljon painoarvoa toisen mielipiteelle, silloin kun tunnen tyypiin, hänen soittotyylinsä ja kokemuksensa, eli osaan itse hahmottaa mitä tämä kyseinen kommentoija pitää mielestään ns. "hyvänä". Jos mieltymykset ovat samansuuntaiset, aletaan olla aika hyvin kartalla ja kaverin sanaan voi kohtalaisen hyvin luottaa.
 
Mielestäni kuitenkin täytyy erottaa kaksi asiaa täysin toisistaan: tuttujen kavereiden välillä suupuheina liikkuva tieto versus netistä luettu nimimerkkien takaa saatu informaatio. Netissä oleville testeille ja hypetykselle olen ainakin henkilökohtaisesti hyvin skeptinen, paitsi jos jotakin tiettyä tuotetta kehutaan hyvin laajalti, niin sitä kehuttua tuotetta tuskin kannattaa jättää tsekkaamatta (jos on itse ostoaikeissa vastaavasta tuotteesta).
 
Kaikesta huolimatta ne luotettavimmat korvat on aina omassa päässä.
 
Yleisimmin väitellään yksityiskohdista, ja sivutetaan samalla kokonaisuus.
Gardiner
22.12.2009 19:02:46
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Harrastelija kun olen, arvostan suuresti kokoneitten tekijöitten mielipiteitä. En välttämättä soundi asioissa, makuja on niin erilaisia ja jokasella omansa. Mutta rumpujen ja symbaalien ynnä hardwaren työnlaatu, kestävyys ja käytettävyys on sellasia asioita että kokemuksia on mukava kuulla ja vertailla.
On se itseasiassa opettavaista ja mielenkiintonsta vertailla rumpujen ja symbaalien sointejakin, tahtoo vaan mennä juupas eipäs osastolle helposti.:-)
 
"We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix
Vallu-Veke
22.12.2009 20:19:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paljon.
Kyllä täällä kaverit, jotka on soittanut kolkyt ja risat tietää asioista aikalailla. Ja niitä täällä on kait aika montakin.
Ja on noi Markkuliinit, jne. nuoremmat, jotka myös tietää asiat. Teräviä junnuja ja hyvin on läksyt tehty.
Korva on se, mikä neuvoo ja antaa viimeisen niitin ja oma musatyyli.
Kaikenlaiset vintagevouhotuksetkin saa yleensä minulta pitkät.
Täytyy vaan iletä jumiuttautua musaliikkeisiin kokeilemaan. Se vaatii häpeilemättömiä hermoja ei muuta. Peltejä varsinkin olen testaillut runsaasti. Juuri niissä on eniten heittoa oman mielipiteen ja yleisen, tämän foorumin asiantuntijamielipiteen välillä, mutta eipä ehkä muuten. Ne kun on makuasioita.
Esim. HW-jutuissa ja laadussa Hollmi avasi hieman silmiäni ja se on se lanka jota olen seurannut, kun uutta settiä haen hitaasti, mutta varmasti.
Kyllä noita kurkoja vähän kannattaa lukea, ettei työnnä rahojaan ihan hukkaan ja sitä kautta ehkä sitten älyää panostaa oleelliseen.
Kannattaa tietysti lukea joskus hieman poikkitieteellisempiäkin kommentteja aloittevilta rumpaleilta ;)
 
ramzuz
22.12.2009 20:24:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitään en osta sen takia, että se on jonkun mielestä hyvää. Varsinkaan Muusikoiden.netin mukaan... Muutamat henkilöt täällä foorumilla saavat mielenkiintoa aikaan vuosien kokemuksillaan. Silti uskon omiin korviini ja käsiini enemmän kuin mihinkään muuhun.
 
hollmi-5
22.12.2009 20:44:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nettiaika on saanut infoähkyn aikaan rumpukamamaailmassa. Olen ristinyt muutamia asioita mielessäni ns. persaukiskonsensukseksi. Kun tarpeeksi moni on sitä mieltä, että jokin (vaikkapa tosi kokeneen harrastajan mielestä melko keskinkertainen) tuote on hinta-laatusuhteeltaan lyömätön ja ihan protasoa, syntyy ns.nettitotuus.
 
Mukavaa näitä keskusteluja on lukea ja kommentoidakin. Tosi hankalaa on vain välillä muitaa se, että monet on tosi nuoria ja kokemusta ei ole paljoa. sitä pitää kaikkia samanikäisenä, kun palstaa lukee. Ikärasisti en ole, mutta joskus joku nuori on kovin varma asiastaan. Niin minäkin olin parikymppisenä kaiken tietävä ja osaava.
 
Rumpukamoissa on muotisykslit. Aika ajoin joku vanha juttu nousee trendikkääksi ja toinen häviää taustalle noustakseen uudelleen esiin. Jotkut asiat pysyvät, jotkut hyvätkin katoavat. Ainakin tuotannosta ja sitten niiden perään haikaillaan (eli maksetaan kovaa hintaa).
 
Soundit, piuhat ja kajarit.
iekku84
22.12.2009 20:50:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Makuasioita ja kokemuksia joista voi hyvin kiistellä!
 
Tämä nyt sivuaa aihetta mutta mielestäni testaus paikallakin on merkitystä vaikka kyllä sen mieluisen soundin kuulee hyvin vaikka paikka kaikuisikin hirveästi.
No joo tuo on totta että porukka hankkii uusia juttuja ja kehuu maasta taivaaseen mutta totta sekin että kun ne on myyty niin ne ei kiinnosta enää entisiä omistajia kun paremmat on jo hankittu. (Itsekkin syyllistynyt tähän että puljannut settejä tai no hyviä settejä ollu mutta mieluisia ei ole vasta kun nyt ja supra virvelinä on lupauksensa eli porukan kehut eivät ole olleet aiheettomat)
Tiettyjen ihmisten mielipiteille annan painoarvoa mutta pitäisi päästä testaamaan itse ja toteamaan väittämä oikeaksi tai vääräksi.
 
Foorumeilla toki maailman tähdet voi veivata ei niitä triggaamatta varmaan stadionille lasketa=)
 
Korva on kiva kaveri näissä hommissa kun sillä viellä kuulee eli tulpat ja muut vaimennusvärkit myös vääristää paljon jos on paskat niinkun itselläni on maatalous peltorit mutta pakon sanelemana toistaiseksi, kun en niihin ole panostanut viel...
 
Jokaisessa meissä asuu pieni leebu=)
hansakemanelius
22.12.2009 20:55:30
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paljon arvokasta tietoa on tullut hankittua tämän keskustelupalstan kautta. Samalla on tullut tietoseksi siitä, kuka on minkäkin alan asiantuntija joten niiltä on voinut yksityisestikin kysellä neuvoja.
 
Twistkompilla pärjää pitkälle...
hollmi-5
22.12.2009 21:14:20 (muokattu 22.12.2009 21:16:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulla ei ole yhtään rumpua, jonka olisin testaamisen perusteella ostanut. Ostan, testaan käytössä ja myyn, jos kama ei ole minulle tarkoitettu. Täällä Savonlinnassa on melko vaikea testailla, kun ei ole mitä testata.
 
Uudet kamat on vielä sellaisa, että ne muuttuvat käytössä soinniltaan.
 
Aika paljon on tavaraa läpi virrannut, mutta hauskana harrastuksena se menee ja kokemusta tulee ihan omasta takaa.
 
Joskus olen soittanut jonkun toisen rumpalin seteillä ja sieltä bongannut itselleni mieluisia juttuja. Ne voivat olla ihan mitä vain.
 
Suuri asia on fiilis, jonka jokin tuote välittää. Fiilis syntyy monista pikku seikoista ja se koostuu kaikilla hiukan eri asioista.
 
Soundit, piuhat ja kajarit.
Gardiner
22.12.2009 21:40:46
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hollmi-5: Nettiaika on saanut infoähkyn aikaan rumpukamamaailmassa.
 
Kun muistelee minkälainenn ähky tuli savuisessa rokkibaarissa olutta lainehtivan pöydän ääressä rumpurompetta pähkäillessä on tää netti-aika selkeesti parannusta. :-D
 
"We got to stand side by side, we got to stand together and organize. They say power to the people, that`s what they`re Screamin`. Freedom of the soul, pass it on, pass it on to the young and old" Jimi Hendrix
Nolte
22.12.2009 21:49:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Miten paljon annat painoarvoa muiden kokemuksille rumpukamoista?
 
Aika paljon, mutta en nykyään enää niin paljoa, koska kyseessä on kuitenkin niin henkimaailman homma, ja kriteerit ovat niin erilaisia eri ihmisillä, puhumattakaan makukysymyksistä.
 
Hitto, eihän sitä tiedä aina itsekään, mitä haluaa. Vaikka tekee miten paljon duunia, kun funtsii ja valkkaa itselleen sopivaa soitinta, niin metsään voi mennä silti. Ihan vaikka saisi koesoittaakin ja kaikkea. :)
 
Tätä en allekirjoita!
ferodoz
23.12.2009 23:50:12 (muokattu 23.12.2009 23:51:19)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Riippuu todella paljon kirjoittajasta.. Itse soittelen melkopaljon rokkia, mutta myös kaikki tanssimuusiikista bluesin kautta heviin on menossa mukana. Eli sitä tarkoitan että jos joku vintagefuusiojazzmies sanoo että symbaali X on maailman paras, niin en mä sitä sen takia käy edes testaamas. Kun taas joku jonka tiedän soittavan samanlaista musiikkia tulee sanomaan että symbaali X on uskomattoman hyvä, niin yleensä tulee käytyä paikallises musafirmas koittamas.
 
Toivotaan että joku tajusi. :)
 
Eihän se oo mun vika ettei joillain oo rytmi veres. Näiden körttiläisten kulttuuriinhan kuuluu vain palli, haitari ja äijjä. - Remu
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «