Ajattelin nostaa tän ylös, nyt kun oikeasti tapahtuu. En kuitenkaan raaskinut uutta SC topikkia perustaa.
Lassi / Superchrist
TIEDOTE 28.4.2010
Superchrist
SUPERCHRIST LIFTAA ROCKIN LINNUNRADALLA
2000-luvun alkupuolella kotimaisen indie-rockin kulttimaineeseen noussut
Superchrist julkaisee syksyllä kolmannen pitkäsoittonsa. Tulevalta Rocket
Science -albumilta irrotetaan toukokuussa kappale Journey is My Destination.
Kappale esittelee Rocket Sciencen kaksi kantavaa teemaa.
Näistä toinen on pintaa syvemmälle uppoutuva road trip -tunnelmointi.
Matkafiiliksissä ollaan sekä musiikillisesti että temaattisesti - "Learning is
your graduation, questions are the explanation".
Musiikillisesti liikutaan vääjäämättä eteenpäin vaikka konkariyhtye ei maltakaan
olla vilkuilematta sivupeileistä taakse jääviä maisemia.
Kolme vuotta sitten ilmestyneen Surfing The Zeitchrist -albumin arviossa Soundin
Asko Kauppinen antoi yhtyeelle neljä tähteä ja pohti tuleeko Superchrist
kääntämään katseensa tulevaisuudessa entistä monipuolisempaan ilmaisuun. Journey
is My Destination antaa vastauksen selkeällä muotokielellään ja klassisen
melodisella ilmaisullaan, joilla se kertaa vuonna 2005 ilmestyneen Colorgun
-debyytin soundia teroittaen samalla myöskin bändin varhaisten vuosien
pop-sävelkynää.
Tulevan albumin toisena punaisena lankana ovat viittaukset populaarimusiikin
historiaan.
Kappaleiden sävellyksestä ja sanoituksesta vastaava Mikko Lohenoja kertoo
luomistyöstä:
"Albumin nimi Rocket Science juontaa juurensa meidän biisintekoprosessiin, ja
kuvaa myös ironisesti sitä kuinka populaarikulttuurissa miltei kaikki on
tietoisesti tai toisista tietämättä lainattua, eikä nerokkaimmissa jutuissa
välttämättä pyörää aina keksitä uudelleen. Singlebiisin teema on parin vuoden
takaa, ja matkan varrella on samasta aiheesta tehty myöskin suomiräppiä!
Genrerajoja kunnon loikkarin tavoin kunnioittava Superchrist lisää oman
mausteensa tuohonkin soppaan."
Superchristin videopäiväkirjaa studiosessioista voi seurata yhtyeen
nettisivuilla osoitteessa:
www.superchristisbest.com Superchrist singlenjulkaisukeikoilla:
ke 12.5. Bar Loose, Helsinki (w/ Murmansk, Tuvalu)
pe 14.5. Torvi, Lahti (w/ Murmansk)
Single julkaistaan digikaupoissa keskiviikkona 12.5.2010, ja biisin saa myös
mukaan keikalta.