Studiotyöskentely ›

Klezberg:
Kun katson viisi vuotta taaksepäin...
Kun katson kymmenen vuotta taaksepäin...
Kun sitten katson 20 vuoden taakse...
Jos sitten katsoo eteenpäin, niin...
 
"Hyvin sanottu, Tex." Jos alan nyt itse katsella samalla tavalla taaksepäin, niin huomaan että oma näkökulmani on muuttunut tavalla, joka ei ainakaan vihjaa paluuta kotiäänittelyyn, mikä on sinänsä ikävä menetys.
 
-1978 kiinnostuin tosissani äänen ja äänikuvien taltioimisesta äänitemuotoon. Formaatti oli luonnollisesti kelanauhuri, mono tai ehkä stereo, ja ääni luotiin livenä seuraamalla etukäteen sovittua orkestraatiota ja partituuria vaikka soittimina olisivat olleet perinteisten kitaroiden ja urkujen lisäksi viivottimet, kahvipurkit ja kirjankannet tai väärinkäytetyt sähkölaitteet.
-1981 menin ensi kerran kaupalliseen studioon asiakkaana, ja vaikka tallennus tapahtuikin edelleen livetilanteessa, oli lopputulosta mahdollista miksata ja editoida instrumentti kerrallaan. Tämä oli iso edistysaskel.
-1983 lainasin luokkatoverilta neliraiturin. Aloin keskittyä soitannollisen kokonaisuuden sijaan yksittäisiin ääniin ja erityisesti hakea soittimista sellaisia sävyjä joita niistä ei luonnostaan lähtenyt.
-1986 ostin lopulta oman neliraiturin huomattuani että mulla oli koko ajan lainassa yksi tai useampia moniraitatallentimia mitä erilaisimmista paikoista. Demosin loputtomasti musiikkia jonka lähtökohtana oli usein vain jokin tietty fiilis tai ajatus.
-1992 opin käyttämään keksimiäni ajatuksia osana kaupallista 24-raitastudiotyötä. Pahimmillaan "asuin" studiossa kaksi kuukautta yhteen menoon tekemässä omaa levyä ja tunsin itseni vähintään Brian Wilsoniksi.
-1996 rakensin oman demostudion kahdeksalle analogi- ja kahdeksalle digiraidalle SMPTE:llä synkronoituna. Miksi vasta nyt? Olen aina ollut saita käyttämään rahaa, varsinkin kun sitä on vähän.
-1997 aloin vihata sitä miltä demoni kuulostivat. Mikään ei kuulostanut hyvältä, paitsi akustinen kitara ja laulu sanelukoneelle äänitettynä.
-2000 muutin maalle ja rakensin tietokonepohjalla toimivan (hyvinkin +60 raitaa, 24 I/O) pikkustudion huomattuani, että vaikka omat tuotokseni harmittivat, pystyin silti löytämään muiden musiikista pointteja ja rakentamaan eheitä kokonaisuuksia. Aloin sukkuloida sen välillä, että muut saivat tuottaa minua ja minä tuotin muita.
-2007 luovuin omasta studiosta ja pakkasin sen kasaan ja varastoin Helsinkiin odottamaan että pystyisin keskittymään siihen taas. Muutin ulkomaille.
-Nyt olen ymmärtänyt, että oma musiikkini kiinnostaa minua vain kun se luodaan livenä useiden soittajien panoksella ja yhteistyötä kunnioittaen, seuraten etukäteen suunniteltua orkestraatiota ja taltioidaan reaaliajassa. Taistelen tätä vastaan koko ajan pyöritellen kappaleideoita läppärillä, mutta juuri nyt en saa musiikin tekemisestä paljoakaan irti ilman yhteistyökumppaneita*, ja yksin oman musiikkini kanssa jäädessäni olen onnellisimmillani silloin kun vain otan ja soitan kitaraa ja laulan niin että joku kuuntelee, ilman suorituspaineita.
 
Mitä tulevaisuuteen tulee, en myöskään näe että rakentaisin omaa studiota, ellei vastaan tule joku aivan uskomaton akustinen tila jossa pystyisin täysin omistautumaan tuntemattomien bändien auttamiselle ja rakentamaan eläviä ja vereviä livehenkisiä levyjä artisteille joita arvostan (hinnasta viis). Olen hyvin tyytyväinen tarjolla oleviin valmiisiin kaupallisiin studioihin, osaan käyttää niitä kustannustehokkaasti ja niin että hyödyn siitä että kaikki on valmiina, ja mielestäni hinnat ovat vähintäänkin kohdallaan.
 
Jossain vaiheessa olen kadottanut sen iloisen amatöörin, mutta olen edelleen innoissani musiikista. Musiikki on hieno juttu, ja sitä on olemassa tosi paljon kaikenlaista hyvää ja ennen kuulematonta.
:-D
 
(*Bändikavereiden kanssa olen kyllä tänäkin vuonna tehnyt yhden oman levyn ja puoliväliin toista. Se on ollut hauskaa. En ole kadottanut rakkauttani yhteissoittoon.)