Aihe: The Doors - Miten ovet avautuvat?
1 2 3 4 59 10 11 12 1331 32 33 34 35
Jokapaikanapina
13.12.2009 18:23:04
Mikä on Doorsin paras livealbumi? Live At The Matrixia kattelin joululahjaks ittelleni kun kaupassa oli, mutta oli Spotifysta kuunneltunu melkosen huonolaatunen.
Atomic Cafe
13.12.2009 18:58:46 (muokattu 13.12.2009 19:29:33)
Jokapaikanapina: Mikä on Doorsin paras livealbumi? Live At The Matrixia kattelin joululahjaks ittelleni kun kaupassa oli, mutta oli Spotifysta kuunneltunu melkosen huonolaatunen.
 
Minulla on vain yksi livealbumi ja sen kanssa olen tullut hyvin toimeen kohta kaksikymmentä vuotta, se on nimeltään Absolutely Live (1970). Albumin nimestä huolimatta tai ehkä juuri siksi levyä on miksailtu melko rankalla kädellä, yhdessä biisissä saattaa olla tallenteita useista eri konserteista.
 
Tämän seikan annan kuitenkin juuri tälle yhteelle helposti anteeksi sillä Morrisonin lavakunto vaihteli suuresti ja muutenkin yhtyeen luonne oli sellainen että ne jutut jotka toimivat erittäin hyvin livenä eivät välttämättä toimi yhtä hyvin levyllä. Makuasia tietysti tämäkin.
Andy Six
13.12.2009 19:38:11
Atomic Cafe: Minulla on vain yksi livealbumi ja sen kanssa olen tullut hyvin toimeen kohta kaksikymmentä vuotta, se on nimeltään Absolutely Live (1970). Albumin nimestä huolimatta tai ehkä juuri siksi levyä on miksailtu melko rankalla kädellä, yhdessä biisissä saattaa olla tallenteita useista eri konserteista.
 
Tämän seikan annan kuitenkin juuri tälle yhteelle helposti anteeksi sillä Morrisonin lavakunto vaihteli suuresti ja muutenkin yhtyeen luonne oli sellainen että ne jutut jotka toimivat erittäin hyvin livenä eivät välttämättä toimi yhtä hyvin levyllä. Makuasia tietysti tämäkin.

 
Tää levy oli mulle 18-vuotiaana karvas pettymys....Palasin kuuntelemaan Doorsin studio-tekeleitä ja unohdin koko levyn...Aika ei ole muuttanut mielipidettäni...
Tohtori Flang
13.12.2009 19:41:28
CeeCeeÄr: Tää levy oli mulle 18-vuotiaana karvas pettymys....Palasin kuuntelemaan Doorsin studio-tekeleitä ja unohdin koko levyn...Aika ei ole muuttanut mielipidettäni...
 
Sama täällä. Asiaa vaikutti kyllä soundit ja editointia hurja määrä. (Bruce Botnick arvioi Paul Rotschildin tehneen n. 1200 leikkausta levyä koostettaessa!)Editoimattomattomina samat keikkataltioinnit toimivat huomattavasti paremmin.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy
Atomic Cafe
13.12.2009 19:58:18 (muokattu 13.12.2009 21:14:30)
Täytynee sitten vakavasti harkita että vaihdan tämän levyn johonkin toiseen :) Kyllähän tuo editointimäärä vaikuttaa suuresti lopputulokseen vaikka ei se minua ole häirinnyt, ehkä siksi että en ole kuullut niitä muita.
 
Minun kokoelma alkaa vuodesta 1967 ja päättyy vuoteen 1971 ja sitä sääntöä olen rikkonut vain kerran kun hankin An American Prayer vinyylin. Ehkä on aika repäistä ja tehdä jotain todella radikaalia......
Tohtori Flang
13.12.2009 20:31:19
Unohdin suositella vielä alla olevaa Pittsburghin taltiointia. Ja tuskin käy liiaksi kenenkään kukkarollekaan.
 
http://cdon.fi/musiikki/doors/live_ … gh_civic_arena_may_2%2c_1970-876417
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy
Tohtori Flang
13.12.2009 20:52:18
Kiinnostuneille tiedoksi, että The Doorsin manageri Jeff Jampoll varmisti tänään että kokonaan uudestaan editoitu "Live at the Hollywood Bowl" DVD parannellulla ääniraidalla on ollut työn alla jo pitemmän aikaa.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy
Stain
14.12.2009 19:54:52
Tohtori Flang: Oma vihje on olla ostamatta Matrixin settiä. Lue ketjua taaksepäin, niin tiedät miksi. Jos haluat antaa itsellesi hyvän joululahjan, niin tuore Live in NY on se juttu.
 
joo, todella outo tapaus tuo matrix. vihkosessakin densmore ja krieger päivittelivät että paikka oli todella karu ja hirveä soittaa ja että vaikka he itse antoivat niin paljon, yleisö ei antanut mitään takaisin. sen kyllä kuuleekin levyltä. kriegerin mukaan matrixin keikat olivat vaan sitä varten että ne hoidettiin pois alta että pääsivät viikonloppuisin fillmoreen ym.
"no se tota lähti tollane idea että, toi meidän basisti sai idean että hei hei, hei mandi viittiskö taas lähtee hei- heittää uus levy, ni sit, sit saatiin semmonen idea että vau, vittu tehdään levy sitten."
Tohtori Flang
14.12.2009 21:15:55
Stain: joo, todella outo tapaus tuo matrix. vihkosessakin densmore ja krieger päivittelivät että paikka oli todella karu ja hirveä soittaa ja että vaikka he itse antoivat niin paljon, yleisö ei antanut mitään takaisin. sen kyllä kuuleekin levyltä. kriegerin mukaan matrixin keikat olivat vaan sitä varten että ne hoidettiin pois alta että pääsivät viikonloppuisin fillmoreen ym.
 
Huonot soundit pilaavat Matrixin arvoa kyllä aika paljon. Alkuperäiset nauhat kuulostavat HUOMATTAVASTI paremmilta ja onneksi uusi julkaisu on luvassa.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy
Booombox
15.01.2010 13:23:56
Mitäs mieltä täällä ollaan, mikäs Morrisonin lukuisista elämän kerroista olisi teistä paras ostos ?
Get your money for nothin' Get your chicks for free
Tohtori Flang
15.01.2010 13:41:50 (muokattu 15.01.2010 14:40:56)
Tukee: Mitäs mieltä täällä ollaan, mikäs Morrisonin lukuisista elämän kerroista olisi teistä paras ostos ?
 
Kannattaa hankkia Ben Fong-Torresin suomeksikin julkaistu "The Doors by The Doors".
 
Jos ei niin piittaa historiallisista faktoista ja haluaa lukea jotain sensaatiohakuisempaa niin "No One Here Gets Out Alive" ja Stephen Davisin "Jim Morrison - Life, Death, Legend" toimivat varmasti. Molemmat kirjat vetävät mutkia suoriksi aika rankalla kädellä. Varsinkin Davisin kirja on pullollaan epätarkkuuksia ja virheitä.
 
Ray Manzarekin ja John Densmoren kirjat ovat puolestaan sellaista kulahtanutta hippeilyä.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy
akuankkakomppi
15.01.2010 14:30:13
the Doors - Miten ovet avautuvat?
Ikävä tunnustaa, ettei mitenkään. 80-luvulta asti olen yrittänyt, mutten silti osaa.
 
Roadhouse Blues toki toimii, samoin Felicianolta napattu Light my fire.
 
Jim Morrisonin (oletetulla) haudalla Pariisissa kävin, koska arvostan miehen verbaalia lahjakkuutta. Jonkun kirjankin luin, ja mieleen jäi kun selitettiin Morrisonin kirjoja."Avaa mikä tahansa kirja,mistä tahansa luvusta, ja lue ääneen ensimmäinen kappale. Kerron sulle, mitä kirjaa luit. tjsp
 
Eniveis, mulle Doors on ollut paha pettymys - taitavista muusikoista huolimatta.
sum ergo cogito
baron
15.01.2010 14:44:33 (muokattu 15.01.2010 14:45:37)
 
 
akuankkakomppi: Roadhouse Blues toki toimii, samoin Felicianolta napattu Light my fire.
 
Nyt sulla kyllä pätkii! Se on niitten oma piisi josta Feliciano teki koverin.
Täysmittaisessa (7 min) piisissä on mun mielestä mahtavat sekä urku että kitarasoolot.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Jokapaikanapina
15.01.2010 15:12:09
baron: Nyt sulla kyllä pätkii! Se on niitten oma piisi josta Feliciano teki koverin.
Täysmittaisessa (7 min) piisissä on mun mielestä mahtavat sekä urku että kitarasoolot.

 
Mun mielestä Light My Firen albumiversio on tosi tylsä. Yksinkertasesti musta tosi mielikuvituksetonta ja mukasiistiä sooloilua
Terry Pantheras
15.01.2010 15:21:16
Huh! Tuo topicin otsikko on kyllä pateettisuudessaan parhautta!
einzweidreivier MASTEROID ~~ stoner rock - doom - heavy - death metal ~~
baron
15.01.2010 15:26:48
 
 
Jokapaikanapina: Mun mielestä Light My Firen albumiversio on tosi tylsä. Yksinkertasesti musta tosi mielikuvituksetonta ja mukasiistiä sooloilua
 
Et taida tykätä jatsista?
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Jokapaikanapina
15.01.2010 15:46:17
baron: Et taida tykätä jatsista?
 
Pidän jossain määrin, mutta mun mielestä toi on vaan tosi epäonnistunu soolo. Lyhyempänä se ois toiminu ihan okei. Varsinkin se kitarointi on tyhmää siinä soolossa
akuankkakomppi
15.01.2010 15:54:21
baron: Nyt sulla kyllä pätkii! Se on niitten oma piisi...
 
Joo, tiesin kyllä. Testasin, miten hereillä m.netin Doors-fanit ovat.
 
Ei siinä mitään, diggailkaa Doorsista ihan rauhassa - mä panen Piitlesit soimaan ja lähden lämmittämään saunaa.
sum ergo cogito
Tohtori Flang
15.01.2010 16:30:25
Jokapaikanapina: Pidän jossain määrin, mutta mun mielestä toi on vaan tosi epäonnistunu soolo. Lyhyempänä se ois toiminu ihan okei. Varsinkin se kitarointi on tyhmää siinä soolossa
 
Krieger lainaa Coltranelta aika sumeilematta...
 
Pittsburghin versiossa soolo on todella hieno ja sekopäinen.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)