Studiotyöskentely ›

Teijo K.: Oikeastaan kannattaisi keskittyä noissa sitten lähinnä ohjelmien mahdollisimman miellyttävän näköiseen ulkoasuun. Proo Toolsiin "skinejä" niinkuin noissa mediasoittimissa on. Akustista miksatessa lämmintä ruskeaa ja poppikseen pirteää vihreää ja technohommiin sähkönsinistä niin jo alkaa miksaukset soundaamaan. Hevimeteliin tietty musta.
 
NohNoh, eipäs sentään saivarrella.
 
Loppuviimeksi ihmisen aivokoppa on melko mustavalkoinen uudelle musiikilliselle materiaalille, se joko on hyvää tai huonoa. Se kaikki tekniikka siinä ympärillä on vallan hienoa, mutta ei välttämättä palvele alkuperäistä tarkoitusta - siis itse musiikkia - millään ulottuvuudella.
 
Pitäisi kai aina jaksaa muistaa se että käytetyn softan vaikutus lopputulokseen ei ole kuin murto-osa siitä lopputuloksesta. Jos biisi ja soitto kusee, huoli sekvensseristä alkaa olla melko mitätön.

Voi olla, että on ihmisiä, jotka voisivat kuulla kuiskauksen 10 metrin päässä rock-konsertissa. Sellaiset ihmiset voisivat erottaa musiikin seasta myös digitaalisen summauksen virheet nykyisillä laitteilla. Psykoakustisella täydellisyydellä tarkoitan tätä.
 
Digitaalinen 24 bittinen summaus ei ole matemaattisesti täydellinen, koska siinä pitää tehdä pyörisyksiä. Mitä suurempi resoluutio, sitä lähempänä olemme ideaalia. Pro Tools esimerkiksi summaa kanavat 48 bitin resoluutiolla ja lisää vielä masteriin muutamia bittejä ja sen jälkeen pyöristää laskutoimituksen 24 bittiseksi. Pyöristyksissä syntyvät virheet ovat säröä, tarkemmin sanottuna kvantisointisäröä. Tämä särö esiintyy käytännössä aivan ensimmäisessä bitissä. 24 bittisessä audiossa tämä särö on hyvin hiljaisella tasolla. 24 bittisen audion teoreettinen dynamiikka on 144dB. Se ylittää kaikkien kuviteltavissa olevien analogilaitteiden dynamiikan. Siksi se on tarpeisiimme riittävä. Jos kappale miksataan tuhlaamatta aivan kohtuuttomasti tätä dynamiikkaa, särö jää käytännössä kuulokynnyksemme alapuolelle, olettaen vielä, että kuunteluvolume ei ylitä kipukynnystä. Kaikkein parasta digitaaliaudiossa vielä on se, että myös tästä jäljelle jäävästä säröstä päästään eroon korvaamalla ensimmäisen bitin säröytynyt signaali kohinalla. Pykoakustisesti kohina on mielyttävämpi ja huomaamattomampi virhe kuin särö. Siksi sitä käytetään. Mutta onneksemme tämänkin kohinan taso on vain tuon yhden bitin suuruinen, mikä myös käytännön elämässämme jää kuulokynnyksen alapuolelle ja alittaa helposti minkä tahansa kuunteluhuoneen oman kohinatason puhumattakaan vaikkapa päätevahvistinten tai DA-muunninten kohinasta.
 
Digitaalinen summaus ei ole matemaattisesti täydellinen, koska siinä syntyy kvantisointisäröä. 24 bittisessä tilanteessä tämä särö, jonka siis voi korvata myös kohinalla, jää hiljaisemmaksi kuin analogisen summauksen kohina.
 
Psykoakustisesti digitaalinen summaus on täydellinen, koska siihen kuuluvat virheet ovat psykoakustisesti kuulumattomia. Ihmisen erottelukyky ei riitä erottamaan niitä. Psykoakustinen on oikea termi, koska psykoakustiikka niminen tiede tutkii juuri näitä asioita.
 
24 bittinen audio on riittävä myös elektronisessa mielessä, koska sähköisten komponenttien lämpökohina, joita analogisessa audiossa käytettään (mm. DA-muuntimisssa), tuottaa enemmän kohinaa kuin 24 bittinen dither. Äärimmäisessä kylmyydessä asetelma voisi muuttua.
 
Digitaalinen summaus on siten aivan turvallista. Voimme siis keskittyä musiikin tekemiseen.

Jeps, kiitos tarkennuksesta, uskon ymmärtäväni psykoakustiikkapointtisi. Olen varmaankin eri mieltä nimenomaan termin käytöstä vain neurologiselta pohjalta johdettuna psykologisiin vaikutuksiin eikä myös toisinpäin, mitä itse pidän myös mahdollisena...mutta sehän on minun ongelma. ;)

On tullut monesti huomattua että soundi todellakin muuttuu bouncatessa, oli sitten bitrate mitä tahansa. Onhan se eri asia onko summattu stereo file vai kuunteleeko ohjelmasta kaikkia raitoja vain summaten toistettuna. Ja semmoinen homma että eikö cubase (tai ainakin nuendo) prosessoi audiota jotenkin 32-bittisenä? tai tämmöistä ainakin kerran kuulin sanottavan, ja siinä yhteydessä myös että nuendossa tehdyt projektit ovat kertojan mukaan soundanneet paremmalta, kuin pro toolsilla väännetyt jossa prosessointi tapahtuu 24-bittisenä.

AoA:nuendossa tehdyt projektit ovat kertojan mukaan soundanneet paremmalta, kuin pro toolsilla väännetyt jossa prosessointi tapahtuu 24-bittisenä.
 
Tällaisia huhupuheita ei kannata ottaa tosissaan, jos ei ole todisteita, että projektit olisivat muuten identtiset, mutta vain ohjelma on eri. Oliko projektit miksattu eri studioissa? Jos kaikki oli muuten identtistä, niin oliko käytetty pan-law sama.
 
Soundieron syynä on 99.999% varmasti jokin muu kuin Audio Engine.

Soundieron syynä on 99.999% varmasti jokin muu kuin Audio Engine.
 
Jep. Lisäksi on valtava merkitys kuinka "kuumalla" signaalilla miksataan, kuinka kovilla tasoilla master bussia ajetaan. Tässä suhteessa kaikki käyttämäni softamikserit käyttäytyy samalla tavalla.
 
Hieman offtopicia;
 
Itse miksaan softamikserillä niin että audioryhmissä tasot jää reilusti alle -12dBfs, jolloin master buss on yleensä alle -9. Riippuen kanavamäärästä, yksittäinen kanava on jopa -24 dBfs.
 
Muistakaa, että muuntimien +4dBU on kalibroinnista riippuen -12 - -16dBfs.
 
Kokemukseni mukaan summatessa softassa näillä tasoilla, on miksaus avoin, kuulas ja kolmiulotteinen, verrattuna kuumien tasojen kylmään ja kaksiulotteiseen, riipivään summasoundiin. Jotkut kutsuu tätä "digisaundiksi", mutta on täysin mahdollista tehdä digiympäristössä analogisen kuuloista, hyvää soundia.
 
Tehkääpä a-b -vertaus, takaan että tulokset yllättää. Ottakaa sellainen in-the-box -miksu josta ette koskaan ole saanut sitä kolmiulotteisuutta ja lämpöä irti; laskekaa kaikkia kanavatasoja niin että audioryhmät summautuu -12 - -18dbfs, ja pitäkää huoli että masterbuss jää, sanotaanko, -12 tienoille. Mitä enemmän kanavia, mitä enemmän ryhmiä, sitä matalemmilla tasoilla kanavissa. Ongelmia tulee varmasti eteen dynamiikkaplugareiden treshold -asetuksissa, mutta suunnitelkaa gain structure niin että tresholdit vielä yltää haluttuun tasoon.
 
Kun kuuluu hiljaa, kääntäkää kuuntelua kovemmalle, kuitenkin pitäen huoli että muuntimista tulee tosiaan ulos alle -12. Tällä metodilla monet, myös minä, on saanu sekä Toolsissa kuin Cubasessakin irti miksuja joita on vaikea erottaa perinteisestä lämpimästä analogimasterista.
 
Jos/kun tällaisen testin joku (toivottavasti) tekee, kuulisin mielelläni kommentteja..

Summaus on summaus. Ei ole mitään väliä, mitä summataan, silloin kun summataan. Tietokone ei välitä siitä, mitä se summaa. Se ei pysty ymmärtämään sitä audiota laadullisesti. Hiljausemmalla tai kovemmalla tasolla summaaminen eroaa vain resoluutionsa osalta niin, että pienempi taso vastaa pienempää resoluutiota ja sitä kautta teoreettisesti "digitaalisempaa" soundia. -12dBfs tason resoluutio on kaksi bittiä pienempi kuin koko kaistaa hyödyntävän signaalin taso. Softan sisällä resoluution tarkoituksenmukainen hukkaaminen on kaiken järjen mukaan turhaa ellei sitten haluta juuri sitä pinempää resoluutiota, mutta miksi silloin edes tekisi 24bittisiä miksauksia? Miksei samantien tekisi vaikka 16bittisiä?
 
Yhden järjestelmän sisällä vertailua kuumemman ja kylmemmän miksauksen välillä on mahdotonta tehdä, koska volume-erot pitäisi tasata ja se taas sotkisi kaiken. Pitäisi olla kaksi järjestelmää ja analoginen volumentasoitus. 12dB hiljaisempi miksaus kohisisi ainakin vähintään sen 12dB enemmän, koska muuntimien kohina nousisi. Se voi jossain tapauksessa vaikuttaa fiilikseen.
 
Mutta eikö se taso kuitenkin sitten nosteta masteroinnissa? Mitä me saavutamme tällä hiukan pienemmällä resoluutiolla? Analogisemman soundin? Mikä sitten on analoginen soundi? Enemmän kohinaa?

Läppäni perustin Paul Frindlen jutuille, joihin kyllä uskon. Tosin en varauksetta, mutta linkin keskustelussa on hyviä pointteja. Frindle perustelee asian "intersample peakilla", jota ohjelmien perusmittarit ei lue, ja siksi esim. plugareita/masterbussia ei tule hänen mukaansa ajaa liian kovaa. En nyt osaa tässä faktisen aukottomasti perustella miksi, koska aihe on aika laaja ja monimutkainen, mutta kokemukseni jo pitkään ollut se että alemmilla tasoilla ajaminen on miksauksen lopputuloksen kannalta parempi. Ilman kyseistä keskusteluakin, tämä vain vahvisti asiaa omalta osaltani. Suosittelen lukemaan linkin keskustelun. Pelkät Frindlen läpät vaikka, jos ei jaksa muuten.. Olkoon siitä sitten kuka mitäkin mieltä.
 
http://www.gearslutz.com/board/so-m … -don-t-sound-good-analog-mixes.html

On ilman muuta selvää käytännön miksaamisessa se, että ei ole mitään syytä äänittää liian lujaa ja on myös totta, että liian hotit raidat vaikeuttavat työtä, koska pitää huolehtia koko ajan klippausvaarasta. Mutta siitä ei voi päätellä mitä tahansa. Digitaalimaailma on yksinkertainen ja vailla mystiikkaa. 12dB hiljaisempi file ei yht'äkkiä kuulosta paremmalle. Jos näin olisi, miksi tyytyä siihen? Miksei saman tien laskea tasoja kerralla vaikkapa 48dB? Miksi meidän pitäisi olettaa, että digitaalimaailmassa olisi joku analogimaailmasta monille tuttu sweet-spot?
 
Headroom-käsite on muuten sellainen, jota ei ehkä tarvita ollenkaan digitaalimaailmassa. Silläkään ei voi perustella mitään.

12dB hiljaisempi file ei yht'äkkiä kuulosta paremmalle.
 
Ei niin, yksinään tarkasteltuna. Ero syntyykin summaryhmässä, kun käytössä on useita raitoja, mielellään yli 20-30. Mulla ainakin miksauksella on dramaattinen ero, miksaanko niin että master buss lyö -3 tai -12 peak. Tämä usein tarkoittaa matalia kanavatasoja. Jos kanavia/ryhmiä on yli 40-50, kanavia on pakko laskea jopa alle -20 dbfs. Muuten summaryhmät ja perässä master buss menevät tukkoon.
 
Suosittelen kokeilemaan, vaikka skeptisen huvikseen.

Niin tarkennukseksi vielä, puhun kanavan todellisesta materiaali -RMS:stä, en liu'un tasosta. Eri instrumenteilla on eri peak/RMS -tasot.

Mulla ainakin miksauksella on dramaattinen ero, miksaanko niin että master buss lyö -3 tai -12 peak.
 
Eli jos otan jonkun n. 20 raidan projektin ja teen siitä kaksi eri versiota näin:
 
A: Säädän raitojen volumet niin että masteri peakkaa -3 dB:ssä, bounssaan ja normalisoin
B: Säädän raitojen volumet niin että masteri peakkaa -12 dB:ssä, bounssaan ja normalisoin
 
... niin B:n pitäisi kuulostaa dramaattisesta paremmalta? Ymmärsinkö oikein?
 
Mun käsittääkseni A:n ja B:n ero on vain se että B:ssä on menetetty tarkkuudessa pari bittiä. Jos parin bitin kohina tekee miksauksesta paremman niin joo...

koopop:
http://www.gearslutz.com/board/so-m … -don-t-sound-good-analog-mixes.html
 
Tuon (ja pari vastaavaa) luettuani kirjoitin ajatuksiani tekstin muotoon aiheeseen liittyen: http://ksm-sound.fi/docs/signaalitasot_digitaaliaudiossa.pdf Voi olla monille itsestäänselvyyksiä, mutta yllättävän usein ei ole.

olazabal: Eli jos otan jonkun n. 20 raidan projektin ja teen siitä kaksi eri versiota näin:
 
... niin B:n pitäisi kuulostaa dramaattisesta paremmalta? Ymmärsinkö oikein?
 
Hmm, en ole oikein onnistunut esittämään asiaa hyvin. Meinaan semmoisia prokkiksissa jossa on käytössä laajalti erilaisia plugareita, sisäisiä ja/tai ulkoisia, ja joissa esim. eq/kompressori -mallinnuksessa on aika järeitä korostuksia, vaikkapa bassarin atakkia ekvalisoidessa. Ensin korostetaan 6-8 db sitten lyödään kompuralla taso takas. Vaikka mittarit näyttävät ettei 0dbfs vilku, niin signaali voi helposti klipata plugarin sisällä, vaikkei se mittarissa näy eikä se kuulosta pahalta digiklippaukselta koska se enemmänkin limitoituu. Jos tämän lisäksi tällaisia rankasti käsiteltyjä kuumia signaaleja pistetään summabussiin johon ne ei mahtuisi ilman että bussia pitää alentaa tai limitoida, on tulos mulla ainakin tukossa, kapea, kaksiulotteinen, huono. Toivottavasti tämä on itsestäänselvyys monelle, mutta se vaan ei ole ollut. Esimerkiksi aloittelijan on hankala kuulla plugarissa limitoitunutta signaalia kun mittarit näyttävät että kaikki on kunnossa.
 
Toki, jos signaali käsitellään alusta loppuun floating point pelkästään hostin sisällä, pystyy master bussia laskemalla pelastamaan jo tapahtuneet klippaukset.
 
Tietenkin lähtökohta on se, että punaiset ei saa vilkkua ja tasojen kanssa täytyy olla järkevä, mutta jos kanavatasot pitää alusta lähtien niin ettei ne ole lähellä punaista, niin silloin lopputulos on mulla ainakin paljon paljon parempi.
 
Alustin asiaa huonosti, on väärin väittää että kaikissa tapauksissa yksittäisen kanavan laskeminen on parempi. Mun esimerkin liian kuumasta miksauksesta voisi olla esimerkkinä sellainen, että sulla on rumpukanavissa isoja eq -korostuksia/kompressointia, ja sitten ajetaan koko setti yhteen stereo bussiin johon sitten lyödään se mieluinen kompura. Ryhmä pystyyn ja kompura inserttiin (jossa jo valmiiksi matala treshold), ja sitten kompressoinnilla ja make up gainilla tasoitetaan ryhmän ulostulo silmin sopivaksi. Mutta jos ei ole ennen tätä tsekannut että ilman kompuraakin ryhmä ei saisi mennä punaiselle, niin signaalit saattavat klipata/limitoitua juuri ennen kompuraa niin ettei sitä erota. Ja koska kompuran jälkeen mittarit on turvallisella tasolla, luullaan että signaali on puhdas.
 
Viime vuosina kun olen enemmän ja enemmän keskittynyt gain structureen jo alusta lähtien niin, että ilman ainuttakaan plugaria kokonaisuus master bussissa pysyy hallussa. Koska nykyään on tehoja ja vapauksia pistellä plugareita sinne tänne, on helppo mennä metsään jo alusta alkaen.
 
Jos jollakulla on sellainen supersessio jossa on käytännössä katsoen koko arsenaali hevisti käytössä, eikä lopputulos ole mieluinen syystä tai toisesta, suosittelen kokeilemaan laskea fadereita ja säätämään tresholdit uudelleen. Jos huono miksaus on johtunut nimeomaan plurareiden sisällä olevista liian kuumista tasoista, niin tämä ainakin auttaa. Niinkuin sanoin, mittareista ei aina näe.
 
Miltäs nyt kuulostaa?

AoA: On tullut monesti huomattua että soundi todellakin muuttuu bouncatessa, oli sitten bitrate mitä tahansa. Onhan se eri asia onko summattu stereo file vai kuunteleeko ohjelmasta kaikkia raitoja vain summaten toistettuna. Ja semmoinen homma että eikö cubase (tai ainakin nuendo) prosessoi audiota jotenkin 32-bittisenä? tai tämmöistä ainakin kerran kuulin sanottavan, ja siinä yhteydessä myös että nuendossa tehdyt projektit ovat kertojan mukaan soundanneet paremmalta, kuin pro toolsilla väännetyt jossa prosessointi tapahtuu 24-bittisenä.
 
Itseasiassa ei pidä paikkansa. Pro Tools Le:ssä summaus tapahtuu 32-bittisellä liukulukuenginellä (24bit+8bit exponentti), täsmälleen sama kuin Nuändossa. Pro Tools HD:ssä summaus tapahtuu 48 bittisellä kokonaislukulaskennalla. Sonarissa taitaa olla sitten 64 bittinen liukulukulasketa. Plugarit toimii sitten tasan sen mukaan mitä suunnittelija on päättänyt, se pitää paikkansa, että HD:ssä TDM väylä on 24 bittinen, eli plugarit juttelee "vaan" 24-bitin voimin, lähinnä se tarkoittaa sitä, että tässä välissä saa halutessaan säröä aikaan.
 
Mitä tämä sitten tarkoittaa? IMHO, kaikki olemassaolevat audiosekut on laadultaan vähintään riittäviä. 16-bittinen audiokin on kuitenkin laadultaan aivan riittävän hyvää, kunhan tasoja vilkuilee välillä, 24-bitin tarkkuudella ei tarvitse edes katsella niitä tasoja niin paljoa. Audioseku on kuitenkin lineaarisin komponentti ketjussa. Paljon huonommin audio selviytyy mikkietusten ja ad-muuntimien läpi muuttumattomana, noin teoriassa.
 
- Niko

cozmo: Tuon (ja pari vastaavaa) luettuani kirjoitin ajatuksiani tekstin muotoon aiheeseen liittyen: http://ksm-sound.fi/docs/signaalitasot_digitaaliaudiossa.pdf Voi olla monille itsestäänselvyyksiä, mutta yllättävän usein ei ole.
 
Jos olen oikein ymmärtänyt, esim. Pro Toolsin TDM kääntää signaalin 24-bit fixed, jolloin 48 bitin mikserin etu menetetään, edellyttäen että klippaus tai intersample peak on tapahtunut ennen TDM ulostuloa. Koska suuri enemmistö täällä ei käytä TDM:ää, kannattaa puhua muista systeemeistä.
 
Niin, eri valmistajien plugareiden ja niiden formaattien käyttäytyminen kuumilla tasoilla sekä intersample peakin kanssa on aika sekava paketti, siksi on tärkeää välttää liian kuumia tasoja. Väitän ettei tasojen laskeminen, ja täten bittisyvyyden vähentäminen, tee hallaa, varsinkaan jos vastapainona on klippaavat ja limitoituneet signaalit ryhmissä joihin ne ei mahtuisi ilman että sitä pitää kompressoida tai alentaa faderilla.
 
Single presision muuttaa siis signaalin floating pointista 24-bittiseksi eikö niin? Silloin se ditheröidään eikö niin? Kysymys kuuluu, jos tähän plugariin syötetään liian kuumaa signaalia, tasataan makeup -gainia tai plugarin outputia laskemalla, mitä tapahtuu klippautuneelle signaalille? Voiko sitä seuraavan sisäisen mikserin floating point -kanava enää sitä pelastaa? Luulen että ei.

koopop: Jos olen oikein ymmärtänyt, esim. Pro Toolsin TDM kääntää signaalin 24-bit fixed, jolloin 48 bitin mikserin etu menetetään, edellyttäen että klippaus tai intersample peak on tapahtunut ennen TDM ulostuloa. Koska suuri enemmistö täällä ei käytä TDM:ää, kannattaa puhua muista systeemeistä.
TDM väylässä se liikkuu 24-bit fixed. 48 bit mixerin etu on siinä, että summausbussissa kanavafader voi olla tasolla -144dBfs ja silti signaali käyttää 24-bittiä. Ton vois ajatella vaikka niin, että prosessointi olis tapahtunut ulkoisilla laitteilla ja ei sillonkaan ole paljon enempää kuin 24-bittiä käytössä väylää varten. Plugarien välisissä siirroissa pitää olla vaan sitten tarkkana klippauksien varalta, toisin kun liukulukulaitteilla.
 
Niin, eri valmistajien plugareiden ja niiden formaattien käyttäytyminen kuumilla tasoilla sekä intersample peakin kanssa on aika sekava paketti, siksi on tärkeää välttää liian kuumia tasoja. Väitän ettei tasojen laskeminen, ja täten bittisyvyyden vähentäminen, tee hallaa, varsinkaan jos vastapainona on klippaavat ja limitoituneet signaalit ryhmissä joihin ne ei mahtuisi ilman että sitä pitää kompressoida tai alentaa faderilla.
Sitä samaa minäkin mielestäni tekstissäni väitin, että bittisyvyyden vähentäminen ei ole se suurin rike, siitä voi olla jopa hyötyä.
 
Single presision muuttaa siis signaalin floating pointista 24-bittiseksi eikö niin? Silloin se ditheröidään eikö niin?
Sekin kai riippuu softasta, yleensä kai ditheröidään, mutta voi tapahtua ditheröimättäkin, virheet tapahtuu silloin siellä 24:n bitin tasolla, joten en tuostakaan olisi niin huolissani, kun tuskin ainakaan itse kuulisin eroa :)
 
Kysymys kuuluu, jos tähän plugariin syötetään liian kuumaa signaalia, tasataan makeup -gainia tai plugarin outputia laskemalla, mitä tapahtuu klippautuneelle signaalille? Voiko sitä seuraavan sisäisen mikserin floating point -kanava enää sitä pelastaa? Luulen että ei.
 
Totta puhut, jos se on särölle kerran lipsahtanut, niin ei sen vaimentaminen sitä säröä poista. Tässä mielessä siis ei kokonaisluku ja liukulukumikserit paljon eroa, jos plugarit saadaan ruvelle. Toisiksi paras on se, että opettelee tuntemaan plugarien käytöksen. Paras on se, että opettelee tuntemaan plugarien käytöksen ja käyttää hyviksi havaittuja äänittämisen ja miksaamisen perusasioita, eli siis käyttää malttia signaalitasoissa joka tapauksessa.
 
Tästä aihetta sivuavaa luettavaa Masseyltä.
http://www.smassey.com/blog.html#28_apr_2009
http://www.smassey.com/blog.html#19_jul_2007
 
- Niko

Vaikka mittarit näyttävät ettei 0dbfs vilku, niin signaali voi helposti klipata plugarin sisällä
 
Hmm, mä yleensä käytän plugareita mitkä itessään näyttää jo jos menee ruvelle jossain ... Ja jos 32 bitin floatilla lasketaan (niinku useimmat plugarit), on melkolailla sama vaikka signaali plugarin sisällä jossain vaiheessa meniskin +-1 rangen ulkopuolelle, kunhan plugariin mennessä ja sieltä lähtiessä tasot ei klippaa. Ja noissahan yleensä on toi klippivalo sämplen tarkkuudella, toisin ku analogissa.
 
edit: nii, veikkaan että useimmat plugarit eivät sitäpaitsi juurikaan ota kantaa vaikka niihin ajettais 100x liian isolla volalla sisään ja ulos, kunhan gaini lasketaan jossain vaiheessa ennen outputtia järkevälle tasolle. Riippuu tietty plugarista onko tosta haittaa vai ei, mut esm perus eq:t ei paljoa datasta välitä... Tää ei tietenkään tarkoita sitä et noin kannattais ehdointahdoin tehdä, kun jotkut plugarit voi oikeasti välittääkin siitä onks levelit sallituissa rajoissa vai ei :-)
 
...

koopop: Miltäs nyt kuulostaa?
 
Jep, oikealta kuulostaa. Käsitin ensin ihan väärin ja luulin että tässä oli kyse jostain ihan paranormaalista. Eli puhut asiaa.