Bänditoiminta ›

Thefish: Imppaamisen ja tappelemisen sijaan paneskellaan ja nuuskitaan kolaa.
 
Ei tällä naamalla ja budjetilla.

ja nyt pojalla on sähkiskin. Ei meidän olohuoneeseen kohta enään ihmiset sovi, Jadehevosta lukuunottamatta kaikki koristekrääsä loistaa poissaolollaan ja jokapaikassa on nuotteja. Välillä pölyallergikon on pakko siivota... Musiikki on kallis harrastus. Soitonope-metsuri yhdistelmällä sen kustantaminen ei ole helppoa, mutta tingitään sitten jostain muusta. Mun mies sanoi just, että mä en ainakaan vastaa keskiarvoakaan siitä, kuinka paljon naiset käyvät esim kampaajalla...

Kun ekan sähkiksen ostin ylpeästi omilla rahoilla niin äitimuori oli heti menossa mukana ja rahoitti Rolandin vahvistimen jolla sitten pääsikin hyvin alkuun. Äidillä oli musikaalista taustaa ennestään eikä isukillakaan ollut mitää soittelua vastaan, musiikin ystävä kun oli hänkin vaikkakin realisti joka muistutteli myöskin musiikkiuran hankaluudesta - silloin kun sitä vielä harkitsin siis. Nykyään tiedän olevani liian huono ansaitakseni soitolla rahaa.
 
Kotopuolesta on riittänyt aina tukea soittoa kohtaan josta kiitos heille. Yllättävän hyvin kestivät jopa alkuaikojen metallirääkkäystä ja kyytejä sai aina bänditreeneihin. Nykyään soitan musakkia josta myös he tykkäävät, joten ei varmaankaan valituksia luvassa tulevaisuudessakaan. :)
 
Naapuritkaan eivät ole vielä älähtäneet vaikka jo puoli vuotta olen saksofonia soitellut kerrostalokämpässä.

Nuorena pojjankloppina halusin kovasti omat rummut, vanhemmat tosin tyrmäsivät ajatuksen välittömästi todeten, liikaa meteliä ja koulutodistuksen keskiarvo kasiin tai ylemmäs! Sitten voimme harkita!!!
 
Samalta istumalta totesin ettei tartte odottaa sen keskarin nousua, eikä tarvii harkita niiden rumpujen ostamistakaan!
 
Vanhempieni tyrmäystä sinänsä jaksoin aina vaan ihmetellä koska isäni olisi aikoinaan kovin halunnut jonkin soittimen mutta ei kuulemma ollut jostakin syystä mahdollista eikä kotonakaan taidettu asiaa hyväksyä!
 
80 luvulla kuuntelin kissiä. twisted sisteriä, irom maidenia yms vastaavia bändejä ja porukat ei antanu ostaa ees levyjä kun sellanen ei ollut heidän mielestään musiikkia, piti sitte salaa ostella viikkorahoista ja kopsailla kamuilta c kasetille!
 
Salaa niitä myös kuunneltiin!
 
No huvittavinta oli kuitenkin sinä päivänä kun omaa ensi settiäni olin hakemassa, ukko oli poikennut muksuille jotakin tuomassa ja vaimolta kysynyt missäs se isäntä on, vaimo siihen et lähti rumpuja ostamaan ja ukko oli puhellu et olis hän sille pojalle aikanaa ne rummut ostanu mut kun ei kuulemma sillon enää kiinnostanu! WTF, mua on rummut ja soittaminen kiinnostanu siitä asti kun puutikuilla hakkasin äiteen kattiloita ja salaa tietenki!!!
 
Eipä muistanu vaimolle mainita ehdoista jolla vois edes harkita setin ostoa mulle! Vaimo tän asian tiesi kuitenkin etukäteen mut ymmärsi olla mainitsematta ja jätti sen mun tehtäväkseni!
 
Nykyään ovat positiivisia mun harrastuksestani ja kait se ukkoki tietää et olis sille poijjalle pitäny ne vehkeet sillon hommata, olis mustaki voinu jotaki tulla!
 
Eipä silti, vanhempana alottaminenkin kannattaa vaikka se oppiminen on pikkasen hitaamman puoleista. Veikkaan että oma mielenkiinto ja ennakkoluuloton asenne on avain kaikkeen mitä yrittää oppia, oli se sitten mitä vaan maan ja taivaan väliltä!

Tarmo74: Nuorena pojjankloppina halusin kovasti omat rummut, vanhemmat tosin tyrmäsivät ajatuksen välittömästi todeten, liikaa meteliä ja koulutodistuksen keskiarvo kasiin tai ylemmäs! Sitten voimme harkita!!!
 
Toi on mun mielestä erittäin väärin että lapselta kielletään esim just soittohommat koska eivät itse pidä metelistä tai rahan menekistä ( usein kuullut syyksi että ei voi soitella) - tosiasiahan on että kaikki harrastukset maksaa, toiset enemmän toiset vähemmän. Ja ne ovat välttämättömiä lapsille.
 
Itsellä käynyt tän suhteen hyvä tuuri. Faija hommas rumpukamat kun olin ihan pieni ja sai sitten soitella hänen vanhalla kitarallakin yms.
Nykyään soitellaankin isä-ukon kanssa samassa bändissä, missä minä rumpuja ja isä bassoa. ( http:// www.mikseri.net/crossover ;D) Ja on muuten älyttömän siisti fiilis päästä soittelemaan itseään vanhempien kanssa ja se että ne vielä mut siihen bändiin suostuu ottamaan.

Joo niin on väärin ja tasan ei käy onnen lahjat!
Kyllähä se mulle kustansi monet vuodet Jääurheilua ja jalkapalloo!
Jääkiekon sen aikasella vuoden lisenssimaksulla olis saanu jo kohtuu hyvän setin!
 
Viimisen vuoden oli pakko käydä ku kerran oli kuulemma harrastus maksettu etukäteen vaikka ite ilmotin jo ajoissa et lopetan, kävin sitte vaan yhdet harkat per viikko ja pelit päälle!
 
Mieluummin olisin opetellu sillon jo tätä rummuttelua ja käyny tunneilla, mut ei se näköjään tää ikäkään mikään este ole!
 
Oppiminen tosin on vähän hitaan puoleista vanhempana mut eteenpäin sano mummo ku hangessa tarpo;)

Aloin soittamisen äidin vanhalla akustisella Iballa. Valitusthan sen käytöstä tuli, vaikkei edes itse ollut soittanut kymmeneen vuoteen kertaakaan. Ostin sitten tilalle (no, olisihan se muutenkin ollut edessä) omilla rahoilla ja valitustahan siitäkin tuli. :)
 
Senttiäkään en ole saanut harrastukseen ja kannustuksen taso aikalailla sama. Kyllä harrastuksia muuten tuettiin, jos äippä itse piti niistä. Esimerkiksi budolajit kustannettiin ja kehuttiin ja mitä kaikkea, kunhan ei vain ollut liian väkivaltaista. Esimerkiksi thainyrkkeily ei käynyt.
 
En valita, ihan hyvä, että on joutunut itse säästämään ja tarpomaan suossa, mutta ihmetyttää, miten kitaraa itsekkin soittanut nainen voi olla niin nihkeä hyvästä harrastuksesta.
Sen vanhan Ibanezin sain sentään ottaa mukaani lähtiessäni maailmalle. Ja minun kersathan ei sillä soita!

Tuo on tosiaan väärin, että estetään soittoharrastuksen aloitus. Mutta tuo totuuden kaunistelu.. "Ei sitä kiinnostanu." Just. Voisin kirjoittaa kilokaupalla mielipiteitäni asiasta mutta kun olen vain ihminen ja en tiedä sen kummemin muiden taustoja niin en viitsi tuomita.
Ja omaan pitkään tarinaani.. Äitinihän ei meinannut uskoa kun kerroin, että haluan soittaa rumpuja. Eihän yksinhuoltajalla ollut silloin varaa kun oli kolme lasta elätettävänä. Muutettuamme isäpuolen omakotitaloon ajatus bändissä soitosta vain vahvistui vahvistumistaan. Päätin pistää kaikki saamani rahat omaan säästöön. Pidin kirjaa rahoista ja tein pätkätöitä. Treenasin soittamista ilmarummuilla ja opiskelin kaikkea mahdollista tietoa rummuista. Rakensin myös isäpuoleni kanssa reenikämpän vanhan navetan sisälle. Sitten vihdoin minulla oli tarpeeksi rahaa rumpuihin säästettyäni noin 2 vuotta. Isäpuoleni löysi lehdestä ilmoituksen ja menimme äitini kanssa ostamaan käytetyt rummut. Voi sitä tunnetta kun uurastus vihdoin palkittiin. Seuraavan viikon vietin joka päivä 8 tuntia rumpuja soittaen.
Kyllähän sen jälkeen tuli perehdyttyä myös kitaraan sekä koskettimiin. Pari vuotta myöhemmin mummini osti vähillä rahoillaan minulle syntetisaattorin. Nyt takana on liuta esiintymisiä: perinteisiä keikkoja bändin kanssa, itse säveltämäni biisin esittäminen isäpuolen hautajaisissa, sama kappale uuden kodin siunauksessa.. Luulen, että olen jo vakuuttanut vanhempani, että olen tosissani. I think... :D Eihän kaikkia voi miellyttää mutta voihan sitä yrittää.
 
Näin jälkeenpäin voin sanoa, että on hyvä etten saanut rumpuja sillä hetkellä kun halusin koska tunteenpalo vain voimistui ja opin, että jos haluaa jotain niin pitää nähdä vaivaa saavuttaakseen sen. 9v siskoni omistaa nykyään ne ensimmäiset rumpuni mutta ei ole soittanut niillä alkuinnostuksen jälkeen. Ehkä vielä joskus.
 
Pahoittelut pitkästyneille :D

Mulla on vanhemmat ollu aina tukemassa musa hommia ja jopa tykänneet musiikista mitä oon tuonu näytille.
 
viimeks ku toin demun kotiin kuunneltavaks oli faijan eka kommentti "itekkö te ootte soittanu? sinäkö tässä laulat? aika hyvin"
mutsihan mulle ehdotti kitara tunteja ja hyvin kiitollinen ole hänelle, mutsin vanhalla landolalla aloittelin. Rummut meille tuli kotiin kun olin 11 vuotias mutta ei niiden päälle sillon mitään ymmärtäny, kitaran ostivat kun olin 13 vuotta. sen jälkeen olen itse ostanu kamat ja ne on sitte lahjaks ostanu jotai.
keikoillakin käyvät jos ollaan lähellä soittamassa. Koskaan eivät ole sanoneet että tuohon bändiin et lähde mukaan tai että lopettaisit jo sen renkuttamisen.

vanhemmat kannustivat soittoharrastuksen pariin; soitin junnuna klassista pianoa
ja suoritin 3/3 karjaan musiikkikoulussa. Klassinen ei kuitenkaan ollut mun juttu.
Seurasi 8 vuoden tauko. Sitten bongasin kaverini olohuoneen nurkasta
basson, lainasin sen ja siitä se lähti! Basso on hieno soitin, enkä haluaisikaan soittaa mitään muuta. Nyt on ikää 34v, bassoa takana 10v. ja vanhemmat kannustavat edelleenkin. Työelämässä olen duunari. Olen vain keskittänyt tarmoni siihen,mikä on sydäntä lähinnä, eli soittoon.
Kyllä tuki ja kannustus ovat varmasti tärkeitä asioita. Oma sisäinen palo
ehkä kuitenkin tärkein. Kuuntele sisintäsi ja toimi kutsumuksesi mukaan, ei tarvitse jossitella myöhemmin!

Mä olen vanhempi. En muista ainuttakaan soittopeliä jälkikasvulta kiältäneeni.
Silti olen aina ollu väärässä.

Mulla oli jo pikku poikana haave saada kansa tanssimaan "oman pillini mukaan". Se haave on toteutunut jo aikoja sitten.
 
Yksi elämäni suurimmista hetkistä oli pari päivää sitten, kun 8-vuotias tyttäreni esitti koulunsa juhlassa itse säveltämänsä ja sanoittamansa laulelman itse itseään kitaralla säestäen.
 
Ovat miettineet kavereiden kanssa tyttöbändin perustamista. Toivottavasti innostus riittää.

No meille oli ostettu joskus 1980-luvulla sellainen 1970-lukulainen sähköurku, Eko Tiger. Teini-ikäiset sisareni sillä soittelivat yhden sormen tekniikalla, ja minä opettelin myös. Tein ensimmäisen oman lauluni sillä 8-vuotiaana. Teini-iässä aloin opettelemaan soittamaan "oikeasti", harjoittelin koulussa pianolla ja kotona sitten katselin sointumerkkejä ja niiden toteutusta koskettimilla.
 
Turhautti vaan, kun siitä pelistä räpsähtivät ne metallikiemurat aina irti ja aina oli joku kosketin pimeänä. Veljeni opetti juottamaan ne paikalleen, ja ilmeisesti äitiä alkoi säälittää soitonhimoinen teinityttö, joka oli jatkuvasti kolvi kädessä, ja ulisutti urkua, jonka kansi oli kroonisesti pois paikaltaan.
 
Sain sitten rippilahjaksi sen verran rahaa, että käytiin ostamassa mulle vähän asiallisempi kosketinsoitin. Syksyllä pääsin sitten ensimmäiseen bändiin. Sittemmin olen vaihtanut instrumenttia aika monta kertaa, mutta soitto soi ja laulu raikaa.
 
Jonkinlaiset puitteet musiikin harrastamiselle siis olivat. Oli soitin ja sähköä siihen. Ei mua kovin ole kannustettu, mutta eipä kyllä latistettukaan. Itse olen saanut kukkia siten kuin olen tahtonut. Eipä nuo tuoretta demolevyäkään ole kovin haukkuneet, joskaan eivät vuolaasti kehuneetkaan. Onneksi sitä palautetta on saatu sitten muualta, ihan ventovierailtakin.

MrsJones: käytiin ostamassa mulle vähän asiallisempi kosketinsoitin.
 
Ihan mielenkiinnosta, mikä ihme voi olla asiallisempi kiippari kuin Eko Tiger?
 
;-)

Chemo: Ihan mielenkiinnosta, mikä ihme voi olla asiallisempi kiippari kuin Eko Tiger?
 
;-)
 
:D No mikä hyvänsä, jota ei tarvitse kolvata joka välissä...
 
Oih, google löysi heti http://www.huuto.net/kohteet/eko-tiger-junior-sahkourut/120384011
 
Tein varmaan suurenkin typeryyden kun moisesta luovuin? Eno taisi maksaa viisikymppiä markoissa... :)

MrsJones: Tein varmaan suurenkin typeryyden kun moisesta luovuin?
 
Tää on kohtuullisen puhtaasti makuasia =)

Iskä on musiikinopettaja ja soittanut bändeissäkin. Eli varsin positiivista on suhtautuminen. Äiti järjestänyt meille parikin keikkaa.

Sain akustisen kitaran 12-vuotislahjaksi sen kummemmin kitisemättä, ja äiti vei uskollisesti tunneille useamman vuoden, matkaa kuitenkin 20-30 km per suunta. Sähkökeppiä saikin jo vähän puhua, mutta kyllä sekin melko helposti on tullut. Rahallista sponssia on tullut aina välillä, ihan kuin muihinkin harrastuksiin. Joskus tuli nauhoiteltua kasetille bändivirityksen meteliä ja siitä tuli ihan hyvää palautetta, vaikkakin ihan realistisesti. Ei meistä mitään Rolling Stonesia olis saanut. Kotona on saanut soittaa ihan rauhassa ja kovalla metelillä, ei ole siitä nuristu. Mutsikin kuuntelee Metallicaa, varmaan auttanut asiaa. Kiitos vanhemmat.

Meillä vaimoni harrastanut musiikkia ihan musiikkiopiston päästötodistukseen asti (laulu) ja soitellut nuorempana mm.piano,kellopeli,rummut. Nyt meillä lapset, poika 8v. ja tyttö 10v. ovat tulleet äitiinsä. Joskus 5 vuotta sitte ostettiin kirpparilta lasten rummut. Vuosien pölyttymisen jälkeen ne viime kesänä otettiin käyttöön. Poika pääsi kesällä kokeileen häissä erään bändin rumouja ja siitä se alko. Kampetta on hommattu (pari akustista, sähkis ja basso) sen jälkeen ja innostus kova. Kaverilla käyty soittelemassa (hän myös opettanut). Minä ja kaverini soitetaan kitaraa ja bassoa vuorotellen, kaveri myös laulaa (kaveri soittaa ja minä harjottelen). Kaverin poika rummuissa 9v. ja mun poika sähkökitarassa. Kaikki aivan helevetin innostuneita. Mulla ittellä ollu kaapissa viis vuotta landola ja nyt vasta on hyvä syy opetella soittamaan sitä. MUSIIKKI ON MAHTAVAA.
Ps. Kolme, neljä Hurriganesbiisiä jo keikkasetissä. Eka keikka sovittu juhannukselle. Tavoite on, että kaikki soittajat olis sillon lapsia.