Aihe: vanha tietsikka 1 2 | |
---|---|
![]() 10.12.2009 11:14:56 | |
Mulla sano just viikonloppuna about 7-8v koneen emo sopparin irti. Kokosin sen aikanaan hyvistä ja kalliista osista. Se toimi viime viikkoon asti mun mielestä helvetin hyvin ja pesi kavereiden uuudet Vista-läppärit 6-0 ihan kaikessa peruskäytössä (mun koneessa oli siis ihan XP-home). Nyt oli sit maanantaina pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa asentelemaan tota viime vuonna hankittua varakonetta oikeesti käyttökuntoon. Toi on ihan Fujitsu/Siemens pakettimalli esiasennetulla Vistalla. Sen verran muutin sitä, että asensin toisen kovalevyn ja sellaisen näytönohjaimen, että sain kaksi näyttöä pelaamaan. Niin ja mikä tärkeintä jyräsin sen Vistan vittuun ja asensin vanhan XP:n tilalle. Kylllä muuten toimii. Sain illalla kaikki tarvittavat softat asennettua tähän uuteen koneeseen. Avasin yhden vanhan isohkon projektin, jota pysty vielä jotenkin miksaamaan vanhalla koneella, kun nosti bufferikoon maksimiin. Uudella koneella bufferikoko minimissä ja vielä pystyis lisäämään useamman plugarin kevyesti ja soittamaan uusia raitoja sisään. Eli kyllähän tossa 7 vuodessa on sentään jotain kehitystä tapahtunut tälläkin alalla... | |
![]() 10.12.2009 12:05:29 | |
Mesa/Boogie: Mulla sano just viikonloppuna about 7-8v koneen emo sopparin irti. Kokosin sen aikanaan hyvistä ja kalliista osista. Se toimi viime viikkoon asti mun mielestä helvetin hyvin ja pesi kavereiden uuudet Vista-läppärit 6-0 ihan kaikessa peruskäytössä (mun koneessa oli siis ihan XP-home). Nyt oli sit maanantaina pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa asentelemaan tota viime vuonna hankittua varakonetta oikeesti käyttökuntoon. Toi on ihan Fujitsu/Siemens pakettimalli esiasennetulla Vistalla. Sen verran muutin sitä, että asensin toisen kovalevyn ja sellaisen näytönohjaimen, että sain kaksi näyttöä pelaamaan. Niin ja mikä tärkeintä jyräsin sen Vistan vittuun ja asensin vanhan XP:n tilalle. Kylllä muuten toimii. Sain illalla kaikki tarvittavat softat asennettua tähän uuteen koneeseen. Avasin yhden vanhan isohkon projektin, jota pysty vielä jotenkin miksaamaan vanhalla koneella, kun nosti bufferikoon maksimiin. Uudella koneella bufferikoko minimissä ja vielä pystyis lisäämään useamman plugarin kevyesti ja soittamaan uusia raitoja sisään. Eli kyllähän tossa 7 vuodessa on sentään jotain kehitystä tapahtunut tälläkin alalla... Varmasti mutta koska pakollista ? ei aina välttämättä. ja hienoa jos noin äkkiä itsellä meni 2-3 päivää tosin tein välillä muutakin ja osa softista karsiutunut. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)