Kitarat: kitarakamat ›

Niin, mikä kitarassa maksaa?
 
Ensiksi voidaan lähteä ihan tuotantolaitoksista, joissa tuote valmistetaan. Tulee tehtaan sähkö-, vesi- ja lämmityskulut, mutta investointeja on tehtävä myös siellä oleviin työkaluihin, laitteisiin yms. Osa näistä laitteista on pitkäaikaisia investointeja, mutta on myös nopeammin kiertävää tavaraa, jonka uusimiseen kuluu taloudellisia resursseja. Oma lukunsa on myös kaikkien laitteiden huolto ja ylläpito, mikä myös nielee rahaa. Jos tehtaalle on vuokrattuja tiloja, tulee vuokraan liittyvät kulut kuvaan mukaan.
 
Seuraavaksi tehtaan työntekijät, heidän palkkansa, mahdolliset sosiaaliturvamaksut, lomarahat, sairauspoissaoloista syntyvät tuotantotehon välilliset laskut jne. Eikä saa unohtaa veroja.
 
Kuinka tuotannon hintaa sitten saadaan laskettua, eli toimintaa tehostettua?
 
Ensimmäinen keino on vähentää työntekijöitä ja koneellistaa tuotantoa. Toinen on ostaa raaka-ainehyödykkeitä valtavia määriä kerralla, jolloin yksittäisen erän hinta jää matalaksi. Toiset toimijat ostavat joko kalliimpaa puuta tai valikoivat tarkkaan ne resurssit, joissa on kitaran rakentamisen kannalta eniten potentiaalia. Toiset taas eivät valikoi mitenkään ja ostavat sitä mitä saavat, tästä seurauksena taas yksi lenkki vähemmän syömässä kustannuksia.
 
Tuotantolaitoksien sijainti on äärimmäisen tärkeä tekijä. Jokainen varmasti ymmärtää, että tuotantokustannukset Kiinassa, tai tulevaisuudessa vaikkapa Afrikassa, ovat merkittävästi pienempiä kuin länsimaissa. Halpatuotantoon ei kuitenkaan välttämättä, huom välttämättä, kohdisteta niin paljon laadunvalvonnallisia aspekteja, sillä yleensä halpatuotantomaihin siirtyminen merkitsee kaikkien mahdollisten menotekijöiden minimoimista ja tuotannon maksimoimista saatavilla olevista resursseista. Laadunvalvonnasta tinkiminen vähentää jälleen tuotteen valmistamiseen liittyviä kuluja.
 
Tuotekehitys ottaa varoja. Jos mikä tahansa kitaranvalmistaja ei millään tavalla ikinä uudista tuotekatalogiaan, on vaara, että yrityksen nähdään polkevan paikallaan, kun uusia innovaatioita ja tapoja toimia syntyy kilpailijoiden toimesta. Jos tuotekehitykseen ei panosteta, säästetään taas.
 
No mutta, meillä alkaisi olemaan valmis kitara tehtaalla, se pitää myös saada myyntiin. Yleensä jokaista kitaraa ei ole joku ottamassa tehtaan ovella vastaan, joten se pitää kuljettaa johonkin. Logistiikka vie varoja ihan törkeästi ja jonkinlainen varasto, reservi, on myös hyvä olla, ja nekin tilat taas maksavat rahaa plus niitä lämmityskuluja yms. Jos logistiikkakuluja ja kuljetuskustannuksia halutaan pienentää, kannattaa pyrkiä myymään suurissa erissä suurille vähittäismyyjille. Silloin taistellaan jo hinnalla, ja silloin ollaan tingitty kaikesta yllä luetellusta, jotta kokonaiskustannukset pysyvät jollain lailla aisoissa.
 
Mutta kukas sen kitaran sitten ostaa? Jonkinlainen mielikuva tuotteesta on saatava kuluttajan mieleen, eli sitä on hyvä brändätä, luoda mielikuvia ja takeita laadusta. Lienee selvää, että kukaan Thomannin organisaatiossa ei mieti strategiaa Harley Bentonin brändäykseen Fenderiä vastaavaksi tuotteeksi. Joka tapauksessa, markkinointi, mainonta, brändäys, kampanjat, messut jne vievät taas dollareita, euroja tai jenejä, jos sitä halutaan tehdä. Mutta kuten HB:stä voidaan todeta, rahalla ei markkinoida paskasta marjapiirakkaa, laadunvalvontaan, tuotekehitykseen ja kaikkiin yllä lueteltuihin aspekteihin pitäisi silloin panostaa ihan eri tavalla, mutta niistähän juuri tingittiin.
 
Kitaraa ei osteta tehtaalta suoraan, joten sen vähittäismyyjä siirtää myös sen päälle hintaa omaksi katteekseen, jotta hän puolestaan voi pyörittää toimintaansa. Ja hänkin maksaa veroja, varastointikustannuksia, työntekijöiden palkkoja, markkinointikuluja yms.
 
Lopuksi se tärkein seikka. Yrityksen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Kaikkien kustannusten jälkeen on jäätävä vielä osuus, joka jää viivan alle.
 
Kaikesta voi siis tinkiä ja se on tehokasta. Lienee kuitenkin melko selvää, että jos kaikesta ei tingitä, saadaan ainakin perusteiltaan enemmän mietitty kokonaisuus, jossa ei ole jokaista työvaihetta optimoitu ja puristettu kvartaalitalouden olemuksen mukaiseen muottiin. Totta munassa se silloin maksaa enemmän, mutta siinä hinnassa on myös paljon sitä niin kutsuttua laatua.

Miikathebest: Näinhän sitä annetaan ihmisten kuvitella. Kiinnostaisi vaan tietää mitä se metsänomistaja pyytää siitä satasen lankusta.
 
Tai jos kaulan tekoon tarvittava puu maksaa 10 tai 20 euroa, niin miten se tuplaantunut hinta korreloi puun ominaisuuksiin? Ei välttämättä mitenkään. Kalliimpaa on ehkä vain kuljeteltu enemmän paikasta toiseen.
 
On se vaan niin hyvää puuta.
 
Joo, se Pärnääsen Reijo Pökkilästä käy taas ens viikolla kaatamassa takapihaltaan kipsoonille vitosella kolme mottia mahonkia ja kipsoni pistää kaks nollaa persiiseen... Vai menikö se nuin?
 
Siis oikeasti ne soitinpuut on aika saakelin marginaalitavaraa koko maailman puutuotannosta. Eli mitkä puut siihen oikeasti edes sopii on harvassa ja mitkä sopii, niin niistäkin valitaan se kerma päältä kalliimpiin kitaroihin, eli ei ole mikään ihme kun hintaa tulee... Kun sen hienon puun on siihen kitaraan saanut, niin sen arvo nousee, eikä siitä siis haluta luopua bulkkihinnoin - en ainakaan itse haluaisi.
 
Eikä se ole pelkistä puista kiinni. Nii.

Päätin vihdoin kirjoittaa Godin Redlinestä:
http://pkpguitar.blogspot.com/2009/12/godin-redline-1-graphite.html

Siis oikeasti ne soitinpuut on aika saakelin marginaalitavaraa koko maailman puutuotannosta. Eli mitkä puut siihen oikeasti edes sopii on harvassa ja mitkä sopii, niin ...
 
Voiko joku joka varmasti tietää näistä asioista vahvistaa tämän? Onko se kitaroihin tuleva puu niin kovin kallista niille skebatehtaille kuin annetaan ymmärtää?

Mojo-arvo=tärkein juttu kitarassa

Eemil: Mojo-arvo=tärkein juttu kitarassa
 
Tässä vastaus koko ketjun kysymykseen.

Midrange: Voiko joku joka varmasti tietää näistä asioista vahvistaa tämän? Onko se kitaroihin tuleva puu niin kovin kallista niille skebatehtaille kuin annetaan ymmärtää?
 
No varmasti en tiedä, mutta mietipä siltä kannalta, että se on harvinaista. Jos vaikka se Gibson ostaa todella mittavan erän mahonkia, josta valikoitaessa prosentti tai kaksi on sitä priimatavaraa, jotka poimitaan CS-tuotantoon, niin tottakai se nostaa hintaa, kun resursseja ei ole loputtomasti saatavilla.
 
Ei kukaan kullastakaan mitään maksaisi, jos sitä tulisi kengänpohjissa kämppään samanlailla kuin kuraa.

Oisko juurikin nuo puut, isompi käsityön osuus, parempi rauta ja nimikin. En tiiä sitten, kuinka isoja erot on käytännössä. Käyttöarvo voi olla jopa suurempi, halvemmassa kitarassa. Ei tarvi ihan niin varovainen olla koko ajan. En ainakaan itse ottaisi keikoille monen tonnin kitaroita. Varsinkaan, jos keikat on pääsääntöisesti baareissa. Eikä siellä juuri kukaan huomaa, millä vetelee. Perusjantteri, kun ei aina erota edes kitaraa ja bassoa toisistaan.

zuppermuhle: Entäs se Jackson Performer?
 
No se nyt ei varsinkaan ollu. Mut eipä sitä oo ihan toviin ollukaan. ;)

sikki-six: Jep, turha noita halpiskitaroita on keräillä.
 
Samaan tulokseen oon tullu.

Midrange: Voiko joku joka varmasti tietää näistä asioista vahvistaa tämän? Onko se kitaroihin tuleva puu niin kovin kallista niille skebatehtaille kuin annetaan ymmärtää?
 
En osaa sanoa noista mitä eeben- ja ruusupuu maksaa. Vaahteran ja lepän en usko juurikaan maksavan hyvänäkään tavarana, tai siis maksaa puuksi joo mutta ei se tietääkseni kovin hurjaa osaa tuosta hinnasta tee. Vertailuna voisin pitää esim. visakoivua jonka puuaines on Suomen puista kalleinta, visakoivun oksattomasta ja tarpeeksi paksusta osasta ns. ``sorvivisasta`` maksetaan n. 4-5€/kg

sikki-six: Jep, turha noita halpiskitaroita on keräillä.
 
Hyvästä ei tosin aina tarvi maksaa itseänsä kipeeks, jos on oikeeseen aikaan oikeessa paikassa. Paljos 5000mk on euroina? Sen verta Gibson Les Paul Heritage Standard -80. Niinno se oli v 1988.....mitä lie nyky hilloissa....

Thule: Eikös Rhoadsiin ole saatavilla kunnon muotolaukkua, muistaakseni moisen jossain nähnyt... Jacksonin RR-casen koko on kyllä huvittava. Ja mä kun pidin Explorerin casea isona. Melkoista juhlaa kanniskella omaa Soloistia tuon jälkeen.
 
Itse asiassa RR:n saa mahtumaan pienempäänkin laukkuun. Tai ainakin se Rockasen laukku joka tuli ja meni RR5:sen kanssa oli reippaasti pienempi kuin mun ESP:n SV:lle tarkoitettu pannuhuoneen ovi. Siinä Rockcasessa oli vain kaulalle tuki keskellä, ja sellainen irrallaan oleva pehmeä mötkylä jolla voi vähän rungon muotoja tukea reunaa vasten.
 
Mä kuljetan KV:tä sen mukana tulleessa nahkaisessa kantolaukussa, johon modasin toisen hihnan jotta sitä voi kantaa kuin reppua selässä. Mahtuupa tuo hyvin VBT:nkin omaan caseen...

Laatupuut kahteen kitaraan ylimitoitetulla bubinga-lankulla maksoivat about 90e. Ei ollut loimua kyllä. Otelaudan hintaa en muista.

Jos oikein optimointilinjalle lähdetään niin ei ole mitään järkeä ostaa yli 2000e kitaroita. Jälleenmyyntiarvo kun on monissa merkeissä kovin huono.
 
Semmoset 500-1000e kitarat on hinta-laatusuhteeltaan parhaita, hyvä jälleenmyyntiarvo etenkin ibanezeissa ja fenkuissa. Ja tuon hintaluokan kitaroita kun kierrättää tasaisesti niin sieltä joukosta löytyy ne muutamat loistavat yksilöt jotka pärjää vertailussa ihan noille huipuillekin. Mikit tosin joutuu usein vaihtamaan mutta se on oikeastaan melko sama onko ne tehdassetupissa nimettömät vai jotkut IBZ/dimarzio tai fenkun omat keskiluokan mikit. Useinmiten vaihtoon ne menee joka tapauksessa.
 
Se on kyllä harmillista että trendi on ainakin ibanezeissa kulkenut huonompaan suunta 90-luvulta. Vertaamalla jotain samaa mallia 90-luvulta ja 2000-luvulta huomaa että uudemmassa saattaa olla kokonaan paskemmat valmistusmateriaalit, sekä myös elektroniikka ja hardwarea myöten. 80-90 luvun tienoilla ostettu 600-800e arvoinen kitara vastaa monissa tapauksissa laadultaan 900 e skebaa tätä nykyä. Ei inflaatiokaan tuota selitä kun jenkkidollari on mitä on tällä hetkellä

BigPapa: Hyvästä ei tosin aina tarvi maksaa itseänsä kipeeks, jos on oikeeseen aikaan oikeessa paikassa. Paljos 5000mk on euroina? Sen verta Gibson Les Paul Heritage Standard -80. Niinno se oli v 1988.....mitä lie nyky hilloissa....
 
Aika paljon enempi inflaatiokorjattuna. Ei todellakaan mitään 800 euron tuntumassa. Mut tietty paitsi että valuuttakurssit ja rahan arvo heittelevät, myös tietyt soittimet ovat olleet ihan eri hintaisia eri aikakausina johtuen niiden saatavuudesta, statusarvosta ja luonnollisesti iän tuomasta vintage-lisästä.

Ekologisesti ajateltuna on aika perseestä hakea parhaat puut johonkin kitaraan. Kaadetaan puoli sademetsää, että löydetään sopiva lankku omaan luuttuun. Yhtä lailla se kookospähkinän kuori on sopiva kitaramateriaali. Ja soundihan lähtee sormista, vai miten se oli?
 
Vastaavanlaisessa keskustelussa löytyi tällainen totuus eri kirjoittajilta:
 
"Näin se menee ja on mennyt ihan yleisestikkin. Ei ne kitaraan käytetyt osat/materiaalit mitään ihmeellisiä ole. Puutavaran Leo bongasi ihan tavan liikkeestä, maalit ja värit tuli autoteollisuudelta. Nitrolakkoja käytettiin siksi että niitä vaan oli saatavilla. Käämilangat ja magneetit oli ihan sitä mitä sattu löytymään. Ilman kierroslaskureita ja sen kummempaa suurta suunnitelmaa ne kalleimmat (ensimmäiset) mikit on käämitty. Kelat vaan täyteen tai mikä nyt sitten käämijän päivän kunto on ollut."
 
"Jep. Näinhän sitä tehtiin 40- ja 50-luvulla kaikkien musavermeiden kanssa. Ei niitä putkistyrkkarin putkiakaan mitenkään mätsäilty tai metsästetty kissojen ja koirien kanssa "parassoundista". Tehtaalla oli laatikoittain putkia, tyypeittäin lokerikoissaan ja sieltä sitten lyötiin styrkkarin sisään tarvittava määrä ties-mitä-sattuu-röörejä. Osa sitä "vanhan liiton soundia ja mojoa" muodostuu nimenomaan niistä toleransseista ja eroavaisuuksista. Nykyään liian moni tuote on turhan pitkälle jalostettu, massatuotettu niin että siitä tulee harmaata, hajutonta, väritöntä, mautonta."
 
Ja noista paskakasoista maksetaan vaikka kuinka paljon. Varmaan Fenderin ja Gibsonin suku kääntyisi haudassaan, jos olisi elossa. "Tää on katos sitä laatua".

fuck off

Ja noista paskakasoista maksetaan vaikka kuinka paljon. Varmaan Fenderin ja Gibsonin suku kääntyisi haudassaan, jos olisi elossa. "Tää on katos sitä laatua".
 
Jep. Ja kun muistaa että esim. Ynkän Duck ja monien muidenkin nykyajan huippumuusikoiden vanhat suosikkikitarat on usein nimenomaan niitä hieman paremman keskiluokan kirveitä