Rummut: soittaminen ›

Hellhammer - Messiah:
http://www.youtube.com/watch?v=SgClBY0J7pc
 
Jatkuu:
 
http://www.youtube.com/watch?v=BS6JijwA61E&feature=related

molemmissa on tiiliskivi-dynamiikka
 
Niin olikii! Kummassakin paitsi Neu!:n biisissä =D

Aegis: Heitetäänpäs tähän pari biisiä, joissa molemmissa on tiiliskivi-dynamiikka, kliseiset fillit eikä ehkä mikään maailman laajin historiantaju. Klassikoita molemmat.
 
Neu! - Hallogallo:
http://www.youtube.com/watch?v=v5316ZsVYSs
 
Hellhammer - Messiah:
http://www.youtube.com/watch?v=SgClBY0J7pc
 
Sun pointti meni ihan ohi. Ylemmässä on haitsussa selkeästi aksentointia eikä muutenkaan tiiliskivisoittoa. Alempi taas kuulostaa laumalta pitkätukkaisia 14-vuotiaita ylä-asteen discossa ekalla keikalla.

Yleensäkin jos käsittää ton Neu! biisin tilliskividynamiikkana niin on se käsite karussa.

Heitetäänpäs tähän pari biisiä, joissa molemmissa on tiiliskivi-dynamiikka, kliseiset fillit eikä ehkä mikään maailman laajin historiantaju. Klassikoita molemmat.

Neu! - Hallogallo:
http://www.youtube.com/watch?v=v5316ZsVYSs

Hellhammer - Messiah:
http://www.youtube.com/watch?v=SgClBY0J7pc
 
Just hyvä esimerkki siitä, kuinka metallirumpali ei svengaa pätkääkään. Kiitos tästä.

south_of_heaven:
 
Miksi metallirumpali joka voi soittaa jazzia on mahdoton yhtälö?
 
Koska jos jompaa kumpaa haluat osata hyvin, niin sille toiselle ei enää ole aikaa.
 
Dynamiikka muuten ei myöskään ole mikään hyvän musiikin alkupiste, se on ominaisuus jota voi käyttää eri tavoin eikä mikään suoritus.
 
Onko näin?

Aegis:
Historiantuntemus voi soittajaa kehittää ja sitä pystyy myös soitossa osoittamaan, mutta ei se nyt mikään hyvän rumpaloinnin pohjakriteeri ole.
Dynamiikka muuten ei myöskään ole mikään hyvän musiikin alkupiste, se on ominaisuus jota voi käyttää eri tavoin eikä mikään suoritus.
 
Noista asioista ole aivan päinvastaista mieltä. Mun mielestä nuo on todella olennaisia ja tärkeitä asoita rumpujen soitossa.
 
Tiiliskivi-dynamiikka hmm... voisinhan minäkin tässä tehdä sellaisen yleistyksen, että "metallibändien" käyttämissä kompeissa on ihan saman verran dynamiikkaa kuin vaikka niiden "rokkibändienkin", eli lähinnä ne oikean käden aksentit.
 
Tee vain yleistys, mutta mulle hyvä ja dynaaminen rokkisoitto on esim tätä. Mun korvaan vain näissä noin 1000 kertaa enemmän nyansseja ja dynamiikkaa. Metallissa saman verran dynamiikkaa? Laitas samanlaisia metallipätkiä sitten, kiitos.
http://www.youtube.com/watch?v=14GYov0EdyQ (Bonham)
http://www.youtube.com/watch?v=G0G5LNzdgbA&feature=related (Steve Jordan)
http://www.youtube.com/watch?v=IQTe-6Eycqc (Abe Labourel Jr.)
http://www.youtube.com/watch?v=-j9Hka8F_cc (Matt Cameron)

Aegis:
Heitetäänpäs tähän pari biisiä, joissa molemmissa on tiiliskivi-dynamiikka, kliseiset fillit eikä ehkä mikään maailman laajin historiantaju. Klassikoita molemmat.
 
Neu! - Hallogallo:
http://www.youtube.com/watch?v=v5316ZsVYSs
 
Hellhammer - Messiah:
http://www.youtube.com/watch?v=SgClBY0J7pc
 
Hellhammerin kipaleessa kuulosti mun korvaan siltä että rumpali soittaa läpi biisin kaikki nuottinsa yhtä kovaa. Eli siinä ei ollut yhtään dynamiikkaa. Dynamiikka 1/5.
 
Neu!:n biisissä kuullosti siltä että rumpali soittaa suhteellisen vähällä dynamiikalla, esim. biisien osat eivät erottuneet juurikaan. Kompin sisällä kuitenkaan kaikki iskut eivät olleet yhtä lujia (just esim. haitsu). Dynamiikka 2/5.
 
Kaikkihan tietää, että rock-soitossa iso osa on vähädynaamista. En minä sellaisista musiikista pidä. Pidän enemmän siitä pienemmästä osasta joissa on sitä dynamiikkaa.
Sun pointti ei mene perille listaamalla vähädynaamisia rockbiisejä. Kyse on ollut kuitenkin metallimusiikin dynamiikattomuudesta. Se sun pitäis todistaa vääräksi.

mukis: Jatkuu:
 
http://www.youtube.com/watch?v=BS6JijwA61E&feature=related
 
Hyvä, loistava esimerkki. Ihan kauheaa. Kiitos! :)
 
Kaiken kruunaa vielä tuo lopun niku-niku-bassarisoundi.

mukis: Jatkuu:
 
http://www.youtube.com/watch?v=BS6JijwA61E&feature=related
 
Ei herranjumala, mitä p..... tän on PAKKO olla provo.
 
E: Tai enhän minä mistään tiedä, koska a) en soita rumpusooloja ja b) en soita heviä. Mutta musiikillinen tajuntani kertoo, että kaikella, myös rumputuksellakin, pitäisi olla päämäärä ja tarkoitus. Tuossa ei mielestäni ei ollut.

Noista asioista ole aivan päinvastaista mieltä. Mun mielestä nuo on todella olennaisia ja tärkeitä asoita rumpujen soitossa.
 
Olennaisia ja tärkeitä toki, mutta eivät silti minusta edelleenkään mikään lähtökohta sille että musiikki toimii. Minun mielestäni hyvä rumpujen soitto lähtee liikkeelle siitä halusta pystyä välittämään se soittamansa musiikin tunne/olotila/viesti/mikä tahansa, eikä ensisijaisesti esim. siitä että pyritään välittämään oma rytmimusiikin historian tuntemus läpikotaisesti. Vai?
 
Hellhammerin kipaleessa kuulosti mun korvaan siltä että rumpali soittaa läpi biisin kaikki nuottinsa yhtä kovaa. Eli siinä ei ollut yhtään dynamiikkaa. Dynamiikka 1/5.

Neu!:n biisissä kuullosti siltä että rumpali soittaa suhteellisen vähällä dynamiikalla, esim. biisien osat eivät erottuneet juurikaan. Kompin sisällä kuitenkaan kaikki iskut eivät olleet yhtä lujia (just esim. haitsu). Dynamiikka 2/5.
 
Olen analyysisi suhteen toki samaa mieltä. Olisin kuitenkin antanut molemmille rumpaleille dynamiikan suhteen vielä vähemmän pisteitä. Minusta nimittäin dynaamisen rumpaloinnin porteista ei ole vielä kuljettu jos vain jokin raaja toistaa sellaista rytmistä kuviota jossa hiljainen ja kova isku vuorottelevat. Neu!:n rumpali käyttää joissain filleissään toki esim. nousevaa äänenvoimakkuutta, mutta voiko tuota rumpuraitaa nyt kuitenkaan väittää dynaamikseksi noin kokonaisuutena? Minusta ei, koska rummuissa ei minkäänlaista jännitettä synny äänenvoimakkuuksien käytöllä noin biisin tasolla.
 
Hauskasti minun argumentointini liha ja perunat on markkuliinin tekstiä:
Kaikkihan tietää, että rock-soitossa iso osa on vähädynaamista. En minä sellaisista musiikista pidä. Pidän enemmän siitä pienemmästä osasta joissa on sitä dynamiikkaa.
Sun pointti ei mene perille listaamalla vähädynaamisia rockbiisejä. Kyse on ollut kuitenkin metallimusiikin dynamiikattomuudesta. Se sun pitäis todistaa vääräksi.
 
Tämähän kääntyy suoraan niin ettet sinäkään voi yleistää metallirumpalointia dynamiikattomaksi yhden soittosuuntauksen perusteella (vaikka sillä edustajia olisi kuinka paljon, se on silti vain suuntaus), niin kuin en minäkään tai kukaan muukaan rockin suhteen! Vielä kääntäen minä voisin listata tähän dynaamista rumpalointia sisältävää metallia, mutta ei se olisi mikään todiste että kaikki metalli on yleensä dynaamista. Kaikkea löytyy ääripäistä ja siltä väliltä.
 
Dynamiikka on taiteellinen valinta ja dynamiikan vähäisyys ei luo yhtäläisyysmerkkejä huonoon musiikkiin. Minusta huonoa musiikkia kohti lähestytään silloin kun asetetaan ilmaisukeinojen käyttö ja niillä brassailu itse ilmaisun päämäärän edelle.
 
***
 
Just hyvä esimerkki siitä, kuinka metallirumpali ei svengaa pätkääkään. Kiitos tästä.
 
Ole hyvä vaan, mutta pitääkö rumpalin aina ja kaikessa musiikissa svengata? Jos Nilen rumpali on huono koska ei svengaa niin onko AC/DC:n rumpali huono koska ei blastaa?

Onko kenellekään tullut mieleen, että dynamiikan puute oli alunperin ihan oikea tehokeino? "Nyt ei nynnyillä, vaan vedetään alusta loppuun TÄYSILLÄ, hähää!" Mutta vielä ei ole puhe metallista eikä edes Black Sabbathista, vaan ihan alkuaikojen rock'n'rollista ja backbeatin yleistymisestä. Ekat rokkirumpalit olivat jatsareita, jotka olivat lyöneet virveliä kakkosneloselle lähinnä ison bändin "shout choruksissa", kappaleiden kliimakseissa, joissa on kaikkein kovin meteli päällä. Oli silloin 50-luvulla aika vallankumouksellinen idea soittaa sitä shout chorusta koko biisi, jummijammi! Sen ajan korvalla kuunneltuna ekat rock'n'roll -levytykset ovat erittäin hardcorea, dynamiikaltaan tasaista täysillä vetämistä. Kun ei rankemmasta vielä tiedetty.
 
Onko rockin kehitys siitä tähän päivään sitten perustunut dynamiikan tasoittamiseen ja volumen lisäämiseen?
 
Sitten on tullut semmoisia kuin vaikkapa Sonics, The Who, The Beatles, Cream, Black Sabbath kavereineen, Motörhead, Ramones, ja lopulta ne varsinaiset hevibänditkin. Ja kaikki mainitut kuulostavat nykyiseen protools-metalliin verrattuna mukavan eläväisiltä ja maanläheisiltä niin soitoltaan kuin saundeiltaankin, vaikka aina on pyritty vetämään edeltäjiä rankemmin, tasaisesti täysillä. Ja toiminut on. Judas Priestin Painkiller on mun mielestä viimeisiä levyjä, joissa meteli, kolkkous ja kylmyys vielä toimivat tehokeinoina.
 
Nykytilanne on, mitä on. Voiko volumessa ja nopeudessa kilpailla enempää? Tai onko siinä järkeä? Mä pistän yleensä slipknot-teinit ja vastaavat kohkaajat tsekkamaan Priestiä, Maidenia, AC/DC:tä ja muuta hauskaa, joka ei ole liian kaukana niitten omasta mörrimöykkymaailmasta, mutta saattavat siinä sivussa oppia muutaman perusasiankin. Niidenkin parissa vierähtää vuosi tai pari mukavasti, ja lopputuloksena junnut saattaa jopa saada pelastettua Metallica-vaiheelta kokonaan :)

arse: Onko kenellekään tullut mieleen, että dynamiikan puute oli alunperin ihan oikea tehokeino? "Nyt ei nynnyillä, vaan vedetään alusta loppuun TÄYSILLÄ, hähää!" Mutta vielä ei ole puhe metallista eikä edes Black Sabbathista, vaan ihan alkuaikojen rock'n'rollista ja backbeatin yleistymisestä. Ekat rokkirumpalit olivat jatsareita, jotka olivat lyöneet virveliä kakkosneloselle lähinnä ison bändin "shout choruksissa", kappaleiden kliimakseissa, joissa on kaikkein kovin meteli päällä. Oli silloin 50-luvulla aika vallankumouksellinen idea soittaa sitä shout chorusta koko biisi, jummijammi! Sen ajan korvalla kuunneltuna ekat rock'n'roll -levytykset ovat erittäin hardcorea, dynamiikaltaan tasaista täysillä vetämistä. Kun ei rankemmasta vielä tiedetty.
 
Onko rockin kehitys siitä tähän päivään sitten perustunut dynamiikan tasoittamiseen ja volumen lisäämiseen?
 
Sitten on tullut semmoisia kuin vaikkapa Sonics, The Who, The Beatles, Cream, Black Sabbath kavereineen, Motörhead, Ramones, ja lopulta ne varsinaiset hevibänditkin. Ja kaikki mainitut kuulostavat nykyiseen protools-metalliin verrattuna mukavan eläväisiltä ja maanläheisiltä niin soitoltaan kuin saundeiltaankin, vaikka aina on pyritty vetämään edeltäjiä rankemmin, tasaisesti täysillä. Ja toiminut on. Judas Priestin Painkiller on mun mielestä viimeisiä levyjä, joissa meteli, kolkkous ja kylmyys vielä toimivat tehokeinoina.
 
Nykytilanne on, mitä on. Voiko volumessa ja nopeudessa kilpailla enempää? Tai onko siinä järkeä? Mä pistän yleensä slipknot-teinit ja vastaavat kohkaajat tsekkamaan Priestiä, Maidenia, AC/DC:tä ja muuta hauskaa, joka ei ole liian kaukana niitten omasta mörrimöykkymaailmasta, mutta saattavat siinä sivussa oppia muutaman perusasiankin. Niidenkin parissa vierähtää vuosi tai pari mukavasti, ja lopputuloksena junnut saattaa jopa saada pelastettua Metallica-vaiheelta kokonaan :)
 
Rakastan sinua tämän tekstin myötä enemmän.

OPJ1974: Ei herranjumala, mitä p..... tän on PAKKO olla provo.
 
E: Tai enhän minä mistään tiedä, koska a) en soita rumpusooloja ja b) en soita heviä. Mutta musiikillinen tajuntani kertoo, että kaikella, myös rumputuksellakin, pitäisi olla päämäärä ja tarkoitus. Tuossa ei mielestäni ei ollut.
 
Eipä ole minunkaan makuun tuo mutta on kait siinä se yleisön kosiskelu tarkoituksena, ehkä. Niin ja jos tuosta saa vibat niin sama mulle.
Musta parhaat rumpalit on comboja jotka luovii sulavasti eri tyylien välillä, mutta mitäpä minä näistä ymmärtäisin kun en osaa komppejani tahi soolojani numeroiksi ja termeiksi vääntää.

arse:
Sitten on tullut semmoisia kuin vaikkapa Sonics, The Who, The Beatles, Cream, Black Sabbath kavereineen, Motörhead, Ramones, ja lopulta ne varsinaiset hevibänditkin. Ja kaikki mainitut kuulostavat nykyiseen protools-metalliin verrattuna mukavan eläväisiltä ja maanläheisiltä niin soitoltaan kuin saundeiltaankin, vaikka aina on pyritty vetämään edeltäjiä rankemmin, tasaisesti täysillä.
 
The Whon, The Beatlesin ja Creamin osalta en ihan allekirjoita tuota "edeltäjiään rankemmin, tasaisesti täysillä"-juttua. Muuten asiaa.

mukis: Jatkuu:
 
http://www.youtube.com/watch?v=BS6JijwA61E&feature=related
 
Tämä pökäle kannattaa jättää omaan arvoonsa.

markkuliini: The Whon, The Beatlesin ja Creamin osalta en ihan allekirjoita tuota "edeltäjiään rankemmin, tasaisesti täysillä"-juttua. Muuten asiaa.
 
Kyllä monien aikalaiskertomusten perusteella (enkä itsekään ihmettele) The Whossa on ainakin alkuaikoina monia säväyttänyt nimenomaan se meteli ja kaaos, vaikkei se koko totuus tietenkään ole. Cream oli nimenomaan täysillä soittava powertrio, kuten esim. Hendrix yhtyeineen samoihin aikoihin. Niilläkin se volan nosto näytteli aika tärkeää roolia silloin.
 
Beatlesit pitää mainita esimerkkinä ihan Helter Skelterin ja tämän nokittelutarinan vuoksi (wikipediasta):
 
McCartney was inspired to write the song after reading a 1967 Guitar Player magazine interview with The Who's Pete Townshend where he described their latest single, "I Can See for Miles," as the loudest, rawest, dirtiest song The Who had ever recorded. McCartney then "wrote 'Helter Skelter' to be the most raucous vocal, the loudest drums, et cetera"...

arse: Kyllä monien aikalaiskertomusten perusteella (enkä itsekään ihmettele) The Whossa on ainakin alkuaikoina monia säväyttänyt nimenomaan se meteli ja kaaos, vaikkei se koko totuus tietenkään ole. Cream oli nimenomaan täysillä soittava powertrio, kuten esim. Hendrix yhtyeineen samoihin aikoihin. Niilläkin se volan nosto näytteli aika tärkeää roolia silloin.
 
Beatlesit pitää mainita esimerkkinä ihan Helter Skelterin ja tämän nokittelutarinan vuoksi (wikipediasta):
 
No jos nuo bändit yrittivät vetää tasaisesti täysillä, niin mun mielestä epäonnistuivat. Dynaamista mun mielestä. Viimeistään siinä vaiheessa kun siirrytään kappaleesta toiseen. ;)

markkuliini: No jos nuo bändit yrittivät vetää tasaisesti täysillä, niin mun mielestä epäonnistuivat. Dynaamista mun mielestä. Viimeistään siinä vaiheessa kun siirrytään kappaleesta toiseen. ;)
 
Sepä se! Me nykyajan nuoriso tiedetäänkin niitä paremmin, mikä on oikeasti RANGGAA! Ihan samalla tavalla kuin nekin tiesivät silloin.