Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Media ja viihde »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Nicolas North
1
aleksi
30.11.2009 14:39:30 (muokattu 30.11.2009 14:39:46)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oscar-ehdokas Julianne Moore esittää pääroolia Antti J. Jokisen seuraavassa elokuvassa. Nicolas North -niminen elokuva kuvataan muun muassa Rovaniemellä ja Pohjois-Karjalassa.
 
Kuvaukset alkavat ensi keväänä, ja ensi-iltansa Nicholas North saa jouluna 2011.
 
Mainos-ja musiikkivideo-ohjaajana tunnetun Jokisen alkuperäisideaan pohjautuva elokuva on saanut inspiraationsa Kalevalasta.
 
Elokuvan budjetti on noin 16 miljoonaa euroa, mikä on poikkeuksellisen suuri Suomessa kuvattavalle elokuvalle. Elokuvan tuotantoon osallistuu joukko kansainväilsesti tunnettuja elokuva-alan ammattilaisia.
 
Elokuvan kuvaamisesta vastaa Oscar-palkuttu Guillermo Navarro (mm. The Hobbit, Night at the Museum ja Pans Labyrinth). Amerikkalaisina tuottajina toimivat John Baldecchi (mm.The Mexican) ja Howard Kaplan (the Good Shepherd).
 
Lähde: YLE Uutiset
 
Melkoinen tiimi kasassa! Kehtaisikohan sitä lähteä pohjoiseen ihastuttavaa Moorea kosimaan?
 
"Punk rock should mean freedom, liking and accepting anything that you like, playing whatever you want, as sloppy as you want, as long as it's good and has passion."
Deg
30.11.2009 15:41:30
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aleksi: Kehtaisikohan sitä lähteä pohjoiseen ihastuttavaa Moorea kosimaan?
 
Siitähän saisi oman leffansa. Julianne Moore esittäisi itteään ja sitten sä lähtisit sitä vokottelemaan pohjoiseen. Kunnon road movie.
 
Sexual chocolate, baby!
Brian May jr.
30.11.2009 15:53:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitenköhän on, sijoittuuko elokuvan tapahtumat Suomeen vai ollaanko jossain ihan muualla, vaikka kuvataankin täällä?
 
Vettä!
elbowski
30.11.2009 16:32:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Brian May jr.: Mitenköhän on, sijoittuuko elokuvan tapahtumat Suomeen vai ollaanko jossain ihan muualla, vaikka kuvataankin täällä?
 
Fantasiaelokuva ilmeisesti luvassa, joten varmaan ihan omaan maailmaansa sijoittuu.
 
Photography is truth. The cinema is truth twenty-four times per second.
Röntgen-Jeesus
30.11.2009 17:21:20
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Zed: Tuommoinen Nightwish-tyylinen helevetinmoinen keekoilu ja showmeininki musiikissa ja sen toteutuksessa. Ritareita, tonttuja, lohikäärmeitä, persjalkamenninkäisiä ja ulinaa. Epic.
 
Ei loukkauksena kenenkään makua kohtaan, sattuu nyt vain hieman tympimään.

 
Tämä pätee kohdallani myös elokuviin.
 
Rob Halford on homo.
tsugaru
01.12.2009 09:15:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aleksi: Oscar-ehdokas Julianne Moore esittää pääroolia Antti J. Jokisen seuraavassa elokuvassa. Nicolas North -niminen elokuva kuvataan muun muassa Rovaniemellä ja Pohjois-Karjalassa.
 
Kuvaukset alkavat ensi keväänä, ja ensi-iltansa Nicholas North saa jouluna 2011.
 
Mainos-ja musiikkivideo-ohjaajana tunnetun Jokisen alkuperäisideaan pohjautuva elokuva on saanut inspiraationsa Kalevalasta.
 
Elokuvan budjetti on noin 16 miljoonaa euroa, mikä on poikkeuksellisen suuri Suomessa kuvattavalle elokuvalle. Elokuvan tuotantoon osallistuu joukko kansainväilsesti tunnettuja elokuva-alan ammattilaisia.
 
Elokuvan kuvaamisesta vastaa Oscar-palkuttu Guillermo Navarro (mm. The Hobbit, Night at the Museum ja Pans Labyrinth). Amerikkalaisina tuottajina toimivat John Baldecchi (mm.The Mexican) ja Howard Kaplan (the Good Shepherd).
 
Lähde: YLE Uutiset

 
Melkosta. Oikein oskari!ehdokas Suomeen kuvauksiin. Tämä lupaakin jo paljon tuotannon tasosta. Julianna Mooren näyttelijäntyöstä voisi joku toinen tiedottaja löytää muutakin mainittavaa.
 
No, olihanne tietysti pikkasen "hyvinsyöneen" näkösiä keskitysleirivangeiks, mut eise ainakaan mua silleen haitannu, ku ei täs oikeestaan ollu pääosissa ne ihmiset, vaan niitten puheet. NHR
Milkop
01.12.2009 11:11:06
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kai tämä kohderyhmälleen tulee toimimaan, joka taisi olla lapset, nuoret ja muut väpelöt. Julianne Mooren "näyttelemisestä" en ole ikinä pitänyt ja nuo Jokisenkin musavideot ovat olleet vähän niin ja näin. Samapa se toisaalta, eipä tarvitse tätäkään leffaa katsoa.
 
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «