LAUANTAINA 19.12 2009 ISKELMÄBAARI, TAMPERE: ROCKIN' AT THE RITZ #7!! ESIINTYJÄT: JOHN LINDBERG TRIO(SWE) Tämä bändi on pistänyt viime aikoina ranttaliksi Ruottin maalla. Edellisen menestyneen ja paljon Ruotsissa radiosoittoa saaneen Win Or Lose- albumin nosteessa bändi herätti kiinnostusta suuren Bonnier Amigo Music- levy-yhtiössä ja bändi solmi levytys-sopimuksen yhtiön kanssa. Uusi "Brand New Philosophy" -albumi julkaistiin vastikään, joten uutta matskua luvassa tuutin täydeltä. Muutamia uuden levyn biisejä livenä kuulleena täytyy sanoa, että homma toimii erittäin ammattimaisella ja rokkaavalla tatsilla. Heja Sverige!! GLENN THOMPSON TRIO feat.MISS KATE LYNN(HOL/FIN) Illan toisessa ulkomaalaisbändissä on jo vähän härmäläistäkin vivahdetta, yhtyeen rytmiryhmä on suomi-poikia.. Trio perustettiin viime kesänä kesken erään Suomalaisyhtyeen rundia Hollannissa. Laulaja/ kitaristi Glenn Thompson johdattaa trionsa kahdelle keikalle Suomeen ja mukaan on saatu kovaa ja korkealta laulava Miss Kate Lynn. Luvassa siis trio- pohjaista ryminärockabillyä ja Janis Martin- tyylistä energistä billyä 50- luvun tyyliin samalla keikalla!! Mr NOBODY(FIN) Tampereen hurjat lyövät tiskiin oman luentansa rockabillystä. Kyseessä on viime aikoina huimasti kehittynyt bändi, joka ei ole tyytynyt pelkästään coveroimaan vanhoja hyviä varmoja vetoja vaan omaa matskua löytyy runsaasti. "Nobodys Fault" -levyn julkaissut bändi virittelee juhlaväen pelikuntoon, ajoissa paikalle nottei tätä missata!! DJ:t MAC & MOON KAT Vinyyli vinkuu, nää jätkät tietää sen verran paljon hyvän musiikin päälle, että varmasti rokit kohillaan myös levyltä!! Paikalla myös Goofin' Records levymyynti!! AIKATAULU: 20.00-21.45 DJ Mac & Moon Kat 21.45-22.45 Mr Nobody 22.45-23.00 Dj Mac & Moon Kat 23.00-00.00 Glenn Thompson Trio 00.00-00.15 Dj Mac & Moon Kat 00.15-01.15 John Lindberg Trio Liput 15€ Ennakkolippuja ke 2.12 lähtien Aikakoneesta Tampereelta ja Iskelmäbaarista, hakekaa omanne pois kuleksimasta!! |