Lyriikka ›

ne kengät on siinä eteisessä
ja takki on käännetty tuolilla
minä istun ja kastelen maton reunaa,
ulkoa saadulta sateelta,
se on tyhjää, mietin, tyhjää,
kuinka aina on samassa paikassa,
se on tyhmää, mietin tyhmää,
eikö ihminen opi kerrasta,
 
oli ilta kun läksin ja ilta kun tulin,
ja puolet mä taivaasta täytinkin,
ja ne viimeiset rahani, käytin, kun surin,
mitä sitten jos hyväksikäytinkin,
se on murhaa, mietin, turhaan,
kuinka itsensä myydä voi halvalla,
se on hurjaa, mietin, kurjaa,
joka paikankin paikkaa paikalla,
 
jos pohja on puhki,
ja vanhan päälle, laittaa huivin peitoksi,
se vain hetken välttää,
huijaa silmää,
saamatta mitään ehjäksi
 
oli aamu kun nousin, aamu kun lähdin,
takkini tuolin nojalta,
nostin ja puinkin,
jos vain suinkin
välttyisin ojan pohjalta,
vaan nimikin jo kertoo,
ettei auta,
tyttö on ojan pohjalta,
rannalta järven, pieliltä sannan,
kasvanut ojien nojilla,
 
ja jos pohja on puhki,
vanhan päälle, laitan huivin peitoksi,
siinä hetken mä vältän,
huijaan silmää,
ja silmissäs muutun toiseksi,
 
nyt kengät on siinä eteisessä,
mä niitä en ottanut matkalle,
olen kulkenut puhki
ne reissuillani,
vaan niillä en päässyt perille,
pitkään, mietin, pitkään liian,
matkaa on ollut yhdellä,
mitkään, mietin, mitkään eivät
riittäneet rahkeet tytöllä
 
jos pohja on puhki,
ja vanhan päälle, laittaa huivin peitoksi,
se vain hetken välttää,
huijaa silmää,
saamatta mitään selväksi