Kitarat: soittaminen ›

Nashville-systeemi ei siis ole turhan takia nimetty Nashville-systeemiksi (toimii jos sointukulut ei ole kovin hankalia)? Hyvää juttua, plussia kaikille.

Loistavaa tekstiä tullut, vielä kuitenkin hiertää yksi kysymys:
 
Mites näitä skaaloja pitäisi "tehokkaimmin" opetella?
Olen jonkinlaista harjoitusta yrittänyt väsätä, jossa ikään kuin muodostetaan omia "sooloja". Eli hitaasti mietitään nuotti kerrallaan skaalaa, yritetään edetä jotenkin kivan kuuloisesti otelaudalla ja ei sorruta niihin perussormituksiin...
 
Vinkkejä otetaan mielellään vastaan. =)

Mun ehdotus on "maistella" eri asteikoiden soundia sopivan soinnun päälle. Laita esim. jollain synapadi- tai jousisoundilla C7-sointu soimaan (mielellään ilman kvinttiä, eli pelkästään sävelet C, E ja Bb) ja sen jälkeen soitat vaikka edestakaisin vaikkapa C-miksolyydisen, C-dominanttidimin, C-overtonen, C-alt:in yms. säveliä. Näin kunkin asteikon sävy tulee hiljalleen tutuksi ja sen oppii tunnistamaan suorastaan "otsallaan".
 
Saman testin voit tehdä vaikkapa C-mollisoinnun päälle: kokeile esim. C-doorista, C-fryygistä, C-aiolista (luonnollinen molli), C-harmonista mollia ja C-melodista mollia.
 
Maj7-soinnun päälle voit kokeilla vaikka perusduuria tai lyydistä asteikkoa.
 
Luonnollisesti myös yksittäisen bassosävelen päälle noita voi kahlata ihan hyvin. Tärkeintä olisi pitää selvillä vähintään se, missä perussävel sijaitsee (clear sense of the root), eli vaikka ajattelisit C-doorista niin, että "joo, se on se asteikko, joka syntyy ihan normaalista Bb-duurista kun vaan lähdetään tokasta sävelestä liikenteeseen", kannattaa pyrkiä ajattelemaan sitä "ihan oikeana" C-pohjaisena asteikkona.
 
Mun mielestä ainakin asteikkojen sävy pitää ehdottomasti saada ensin omaan päähän, jotta voi olla varma, mikä toimii mitenkin ja missäkin tilanteessa.

Jucciz: Mun ehdotus on "maistella" eri asteikoiden soundia sopivan soinnun päälle.
....
Mun mielestä ainakin asteikkojen sävy pitää ehdottomasti saada ensin omaan päähän, jotta voi olla varma, mikä toimii mitenkin ja missäkin tilanteessa.
 
Tämä toimii.
Tuolle käy sitten luontevaksi jatkoksi sellainen treeni, jossa otetaan kaksi sointua esim. | Dm7 | Bb7 | ja tehdään niistä looppi. Valitaan soinnulle läheiset moodit ja soitetaan niitä per sointu, ja soinnun vaihtuessa yritetään moodin vaihto tehdä puolisävelaskeleen portaalla. Soinnut voivat olla samasta sävellajista tai umpi-randomilla valittuja.
 
Sekava selitettynä, mutta käytännössä simppeli. Moodien jälkeen sitten rakennetaan melodialinjoja samalla idealla. Metheny on tässä hommassa hyvä "roolimalli".

Humppastara: Loistavaa tekstiä tullut, vielä kuitenkin hiertää yksi kysymys:
 
Mites näitä skaaloja pitäisi "tehokkaimmin" opetella?
Olen jonkinlaista harjoitusta yrittänyt väsätä, jossa ikään kuin muodostetaan omia "sooloja". Eli hitaasti mietitään nuotti kerrallaan skaalaa, yritetään edetä jotenkin kivan kuuloisesti otelaudalla ja ei sorruta niihin perussormituksiin...
 
Vinkkejä otetaan mielellään vastaan. =)
 
Minusta yksi tärkeimpiä juttuja olisi ihan alussa saada normi duuriasteikon moodit ns. sormiin.
Sitten kun ne asteikot on sormissa eli ne putoo melkeinpä mistä kohta otelautaa milloin tahansa niin hyvä.Siihen menee aikaa kyllä ja saattaa olla pirun turhauttavaa aluksi.
 
Minusta asteikkojen kuuntelu vasten sointuja on vähän turhaan jos vähänkin epäroi "kui se ny meni"

Metheny on tässä hommassa hyvä "roolimalli".
 
Metheny on ollut mulle hyvä roolimalli hirveän monessa asiassa: fraseerauksessa, sointujen seuraamisessa, ulossoittamisessa, äänenkuljetuksessa, paljon soittamisessa, vähän soittamisessa, melodioiden rakentamisessa... kohta varmaan myös hiusmuodissa ja pukeutumisessa. ;)
 
vox10: Minusta asteikkojen kuuntelu vasten sointuja on vähän turhaan jos vähänkin epäroi "kui se ny meni"
 
Täh?
 
Eikös niiden kuuntelu nimenomaan ole hyödyllistä, jos yhtään epäröi "kui se ny meni"?

vox10: Minusta yksi tärkeimpiä juttuja olisi ihan alussa saada normi duuriasteikon moodit ns. sormiin.
Sitten kun ne asteikot on sormissa eli ne putoo melkeinpä mistä kohta otelautaa milloin tahansa niin hyvä.Siihen menee aikaa kyllä ja saattaa olla pirun turhauttavaa aluksi.
 
Minusta asteikkojen kuuntelu vasten sointuja on vähän turhaan jos vähänkin epäroi "kui se ny meni"
 
Eihän niitä asteikoita ole pakko soittaa 16-osina tempoon 290 bpm. Soittaa niitä niin hitaasti kuin tarvis ja että ehtii kuulemaan mitä soinnun ja asteikon välillä tapahtuu. Helpottaa myös biisien plokkailua, kun tietää miten soinnut ja asteikot soivat yhteen.

juhismatti: Eihän niitä asteikoita ole pakko soittaa 16-osina tempoon 290 bpm. Soittaa niitä niin hitaasti kuin tarvis ja että ehtii kuulemaan mitä soinnun ja asteikon välillä tapahtuu. Helpottaa myös biisien plokkailua, kun tietää miten soinnut ja asteikot soivat yhteen.
 
Juuri tätä: maistelee jokaista säveltä just niin kauan, että sen roolin tajuaa suhteessa alla soivaan säveleen tai sointuun. Vaikka sitten kokonuotteja tempoon 30.

Jucciz: Metheny on ollut mulle hyvä roolimalli hirveän monessa asiassa: fraseerauksessa, sointujen seuraamisessa, ulossoittamisessa, äänenkuljetuksessa, paljon soittamisessa, vähän soittamisessa, melodioiden rakentamisessa... kohta varmaan myös hiusmuodissa ja pukeutumisessa. ;)
 

 
Täh?
 
Eikös niiden kuuntelu nimenomaan ole hyödyllistä, jos yhtään epäröi "kui se ny meni"?
 
Juu Juu nimenomaan mutta jos jauhaa ne sinne lihasmuistiin(sormiin) niin pystyy keskittymään "satasella"siihen miltä ne kuulostaa mikäkin vasten mitäkin.
 
Mutta mikä toimii kullakin.

Jucciz: Juuri tätä: maistelee jokaista säveltä just niin kauan, että sen roolin tajuaa suhteessa alla soivaan säveleen tai sointuun. Vaikka sitten kokonuotteja tempoon 30.
 
Tämän lisäks ehkä hyvin toimis myöskin kokeilla, että mistä sävelestä on hyvä lähestyy toista. Hahmottuu myös asteikon sisäisten sävelten välinen relaatio eikä pelkästään siihen pohjasäveleen nähden, myös tosi jees on lähestyä kromaattisesti jotakin säveltä.

Tässä vastaukseni vastavaan kysymykseen tämän vuoden alusta.
 
Kitararansoitto on fiiliksestä kiinni. Paras fiilis syntyy kun huomaa, että on oppinut jotain uutta. Löysin parisen vuotta sitten uus-seelantilaisen kitaristin Kevin Downingin (www.guitar.co.nz/) kirjan "The Secrets of Successful Practising" (ISBN 0 86469 377 X). Sen avulla olen suunitellut harjoitustyöni, joka todella tuottaa tulosta, kunhan jaksaa olla hieman kurinalainen. Kirjan idean voisi pelkistää seuraavasti, treenaa sitä mitä et vielä osaa, mutta vain 15 min. kerrallaan. Sitten siirry seuraavaan treenattavaan asiaan.

Downing suosittelee kuuteen aihealueeseen keskittymistä
1) Tekniikan parantaminen
2) Ohjelmiston rakentaminen
3) Prima-vista nuottiluvun harjoittaminen
4) Korvakuulon parantaminen
5) Teorian omaksuminen
6) Yleistiedon omaksuminen

Kun käyttää päivässä keskimäärin 15 minuuttia jokaiseen aihealueeseen, kasassa on jo 1,5 tuntia tavoiteellista harjoitustyötä, joka ei tee soittajasta pelkästään parempaa kitaristia, vaan kitaristista myös parempaa muusikkoa.

Omassa treenikäytössä olen käyttänyt mm. seuraavia kirjoja/apuvälineitä
1) Modern method for guitar/William Leavitt
2) Digitech Jamman-pedaali, Transcribe! - PC-softa (www.seventhstring.com)
3) Eri instrumenttien (esim. kitara, huilu, viulu) nuottivihkoja
4) Jazz ear training course/Jamey Aebersold
5) Jazz Language/Dan Haerle
6) Kitarakirjoja, kitaristien elämänkertoja, kitraralehtiä

Jotta harjoitustyö kantaa hedelmää, ei ole haitaksi asettaa tavotteita viikko- ja kuukausitasolla, esim.
1) 10 sivua käsitelty kuukaudessa
2) 2 biisiä opittu viikossa
3) 15 min prima vista harjoittelua päivässä
4) 1 luku viikossa
5) 1 luku viikossa
6) 15 min lukemista (kirja, lehti, netti) päivässä

Tästä on mielestäni aika helppo pitää kiinni ja enemmänkin aikaa voi käyttää, jos siltä tuntuu.

Harjoitus tekee mestarin ja kertaus on opintojen äiti.

Jucciz: Mun ehdotus on "maistella" eri asteikoiden soundia sopivan soinnun päälle.
Mun mielestä ainakin asteikkojen sävy pitää ehdottomasti saada ensin omaan päähän, jotta voi olla varma, mikä toimii mitenkin ja missäkin tilanteessa.
 
Loistava ehdotus, tuota lähden tekemään. Täytyypä laitailla taustanauhoja, ehdotuksia mistä löytyisi? Kun ei omia äänitysvälineitä ole.
Tavoitteena ei todellakaan ole vetää 16-osia 300 bpm niin että kielet sulaa vaan että oppii soittamaan musiikkia.
Toki haluan tiluttaa kuin Petrucci mutta perhana soikoon, onko siitä sitten iloa kun ei tajua mistään muusta hölkäsen pöläystä kuin että sormet liikkuu vikkelään sitä mollipentatonista. :D
Siihen on sitten ihan muut harjoitukset...

Minäkin lainaan itseäni:
 
"Olen tänä kesänä sähkökitaralle käyttänyt seuraavanlaista taktiikkaa:

1. William Leavittin Modern method for guitarin kahlaus otelaudan tuntemukseen (nuotinluku, soinnut, skaalat, komppaus)

2. Äänitteeltä plokkailu soittimen kanssa (varmasti tärkein kaikista, sävelkorva kehittyy: muista, että kaikkea voi plokkailla)

3. Tohtori Toonika tai äänitteeltä lapulle kirjoitus "yleiseen musikaalisuuteen", ilman kitaraa! (rytmi-, melodia- ja harmoniatajun kehitys)

4. Improvisaatio, jossa harjoitellaan esim. päivän skaalaa/sointuja Leavittin kirjasta jonkun soinnun/sointujen päälle ja testaillaan plokattuja likkejä. (esim. soitan C-G-vampin ja improvisoin ensiksi toisen aseman C-duurista ja sitten vähän ajan päästä vapautan koko otelaudalle)

Tällainen systeemi, jossa kirjojen perusteellisuus yhdistyy innokkaaseen plokkailuun ja näiden soveltamiseen vaikuttaa ainakin itselleni toimivan."

Jucciz: Metheny on ollut mulle hyvä roolimalli hirveän monessa asiassa: fraseerauksessa, sointujen seuraamisessa, ulossoittamisessa, äänenkuljetuksessa, paljon soittamisessa, vähän soittamisessa, melodioiden rakentamisessa... kohta varmaan myös hiusmuodissa ja pukeutumisessa. ;)
 
:D Suosittelen lämpimästi Frank Gambalea jälkimmäisiin, sillä on aivan lyömätön tyylitaju:
 
Frank nuorena ja komeena:
http://images.amazon.com/images/P/B00007CWIB.01._SCLZZZZZZZ_.jpg
 
Frank vähän vanhempana muttei yhtään vähemmän komeena:
http://i37.tinypic.com/xefx4m.jpg
 
Frank vm. 1999:
http://i211.photobucket.com/albums/bb303/fretrunr/FG.jpg
 
Frank kypsässä iässä:
http://farm3.static.flickr.com/2121/2318044837_f5327a3cf4.jpg?v=0
 
Seksikuvat ja offtopic sikseen, täytyy sanoa, että suosittelen lämpimästi kuuntelemaan MUITA soittajia kuin kitaristeja, jos haluaa päätyä taiteilijaksi, eikä pelkäksi käsityöläiseksi, joka usein pyrkii vaan toistamaan muiden aiemmin tekemää. En tiedä itse asiassa yhtäkään uudistaja-soittajaa, joka olisi saanut ideansa kitaramusiikista ja tehnyt sen pohjalta jotain uutta. Mikä on ihan loogista, jos asiaa yhtään hetkeä miettii.
Musiikin ohella myös elämäkerrat ja kirjoituskokoelmat ovat mielenkiintoista luettavaa. Sekä esim. klassisista muusikoista ja säveltäjistä että myös harvoista jazz- ja rock-muusikoista väännetyt opukset.
Lopulta aika monelle musiikki on se, mihin on alunperin rakastunut, ei pelkästään kitaransoitto.

Titorilta silkkaa asiaa. Tätä olen yrittänyt (ilmeisesti valitettavan vähäisin tuloksin) korostaa itsekin: kuunnelkaa kitaristit muitakin soittajia kuin kitaristeja - suurin osa kitaristeista on kopioinut (ja valitettavasti tulee kopioimaan) kitaristeja hamaan loppuun asti ja samaa iänikuisen tylsää tuubaa kierrätetään käytännössä muuttumattomana sukupolvesta toiseen.
 
Menestyksen resepti:
Puhaltajilta ja jousisoittajilta fraseerausta, rumpaleilta rytmiä, pianisteilta sointuhajotuksia ja äänenkuljetusta, basisteilta myöskin äänenkuljetukseen ja olennaisiin säveliin keskittymistä, kitaristeilta sopivan verran urpoilua ja kamarunkkausta ja Ravi Shankarilta tytär, se laulaja-pianisti.

Jucciz: Titorilta silkkaa asiaa. Tätä olen yrittänyt (ilmeisesti valitettavan vähäisin tuloksin) korostaa itsekin: kuunnelkaa kitaristit muitakin soittajia kuin kitaristeja - suurin osa kitaristeista on kopioinut (ja valitettavasti tulee kopioimaan) kitaristeja hamaan loppuun asti ja samaa iänikuisen tylsää tuubaa kierrätetään käytännössä muuttumattomana sukupolvesta toiseen.
 
Menestyksen resepti:
Puhaltajilta ja jousisoittajilta fraseerausta, rumpaleilta rytmiä, pianisteilta sointuhajotuksia ja äänenkuljetusta, basisteilta myöskin äänenkuljetukseen ja olennaisiin säveliin keskittymistä, kitaristeilta sopivan verran urpoilua ja kamarunkkausta ja Ravi Shankarilta tytär, se laulaja-pianisti.
 
Plus se tärkein - säveltäjiltä ne sävelet!!! Täytyy olla jotain substanssia, jota fraseerata, hajottaa, kuljettaa jne.
Kehottaisin muuten myös kuuntelemaan laulajia ihan vitusti fraseeraamista ajatellen, ja nimenomaan musiikillisessa mielessä - koska kielisoitinta soittaessaan ei tarvitse vetää henkeä pystyäkseen soittamaan, melodialinjoihin ei tule luonnostaan breikkejä. Tämä johtaa siihen, että kielisoittajat ja pianistit usein puputtavat tilan tukkoon soittaessaan sooloa. Tauotkin täytetään jollain täysin turhalla "lakkaan olemasta ellen pidä meteliä itsestäni" -tyyppisellä skeidalla ja lopputulos on se, että kuulija tukehtuu.
Itse asiassa, kerrotaanpa yksi asia, jonka käsittämättömyyttä pohdin tässä taannoin.
 
Olin Nashvillessä käymässä viime keväänä ja tietty kävin tsiigaamassa paikallisia bändejä, niitä kun oli parhaimmillaan 3 samaan aikaan soittamassa per baari. Nashville ainakin mainostaa itseään "Nykin jälkeen tärkeimpänä musiikkikaupunkina" ja musiikkibisnes siellä työllistää jonkun 40 000 ihmistä - odotukset olivat siis suht korkealla. Taso olikin kova, tietyssä suhteessa - soittajilla oli kaikilla hirvittävän pro saundi ja tatsi. Rumpalien pannusetit kuulostivat levytysvalmiilta ja biitti oli tiukkaa, jokainen snareisku mäjähti ihanasti kanttiin, kitaristeilla oli just oikeet kamat ja muikeat Telecaster-kantrirockfuusiolikit irtosivat. Kaikki oli päälle päin tosi valmiin kuulosta, mutta hetken kuunneltuani tajusin, ettei valtaosalla niistä soittajista ollut mitään tajua MUSIIKISTA.
 
Rumpaleilla fillit kiilasivat järjestään, fraseeraus muuhun ympäröivään materiaaliin nähden todella omituista, sellainen muusikkous puuttui - ymmärrys siitä, miten soitetaan suhteessa siihen, mitä muut soittavat. Kitaristeilla ei ollut välillä järjen hiventäkään sooloissaan, vaan ulkoaopeteltuja fraaseja soitettiin suht varmalla tekniikalla, hyvällä saundilla, ilman että fraaseilla on mitään muuta musiikillista yhteyttä toisiinsa kuin se, että ne ovat kaikki samasta musatyylistä alun perin opittuja. Yhdellä kitaristilla oli niin huono tempokäsitys, että se ois varmaan kiihdyttänyt joka soolossa 30 bpm ylös ilman rumpalia. Ja niin edelleen, ylipäänsä olin vaan todella hämmentynyt todella monessa kohdassa.
 
Tästä kaikesta vedin pohdiskelun jälkeen sellaisen johtopäätöksen, että tollasessa hedelmällisessä ympäristössä kasvaa ilmeisesti järjetön määrä soittajia, jotka ulkoaopettelemalla, pintatasoa kahlaamalla keräävät riittävästi osaamista pystyäkseen "feikkaamaan" osaavansa soittaa jotain tyyliä. Hyvin selvä, helposti lähestyttävä esimerkki semmosesta käsityöläisasenteesta - vähän niinku jokainen meistä oppii puhumaan äidinkieltään, mutta harva osaa luoda sillä jotain mielenkiintoista, ymmärtää oppimaansa.
 
Tällä tavalla on hyvin helppo opetella asioita itse kunkin, mutta kun tutkii musiikkia laajalti, ilmiöt oppii "sinänsä" ja oppii ymmärtämään niitä. Eiköhän me sitä kaikki kuitenkin lopulta haluttaisi?

January: ...Liittyikö tää siis noihin sun seuraavassa viestissä oleviin kuvioihin... eli ymmärsinkö jotain väärin? Niissähän nimenomaan käytiin 2-3-4-6 kielillä noita sointui läpi.
 
Mietin ensin, että kukahan tuollaista äksiisiä on mennyt ehdottamaan...
 
Joo ja justiinsa, eli niissä täpläkartoissa on purettuna II-V-I kulut "oikealla" äänenkuljetuksella. Paria viestiä alempana on sitten yksi malli sisäkielisetillä. Näitä kahlattiin joskus konsiksella (vissiin vieläkin). Jos en ihan pieleen muista, niin 3/3:ssa näitä tingattiin.
 
Noita passaa kokeilla alkajaisiksi C-duurista niin, että lähtee 12 aseman paikkeilta ja taivaltaa alaspäin. Jokaisen II-V-I:n (Dm7-G7-CMaj7) väliin voi soittaa VI7:n (A7) siihen samaan asemaan johon se Cmaj7 on päätynyt. Tämä pelaa dominanttina sille seuraavan pätkän ekalle m7:lle. On sitten vähän jouhevamman kuuloinen.
 
Esim:

IIm7
---|---|---|---|---|---
---|---|---|---|---|-O-  5
---|---|-O-|---|---|---  1
---|---|---|---|---|-O-  b7
---|---|---|-O-|---|--- b3
---|---|---|---|---|---  
 
 
V7
---|---|---|---|---|---
---|---|---|-O-|---|---  1
---|---|-O-|---|---|---  5
---|---|---|---|-O-|---  3
---|---|---|-O-|---|--- b7
---|---|---|---|---|---  
 
IMaj7
---|---|---|---|---|---
---|---|---|-O-|---|---  5
-O-|---|---|---|---|---  1
---|---|---|---|-O-|---  Maj7
---|---|-O-|---|---|---  3
---|---|---|---|---|---  
 
VI7
---|---|---|---|---|---
---|---|---|-O-|---|---  7
---|-O-|---|---|---|---  3
---|---|-O-|---|---|---  1
---|---|-O-|---|---|---  5
---|---|---|---|---|---  

 
Sittenhän näitä passaa labrata niin, että korvaa sointujen perusäänet ysillä. Sitten esim IIm7b5-Valt-Im6 (tai muu passelilla laajennuksella) jne
 
E:
Kannattaa sitten pitää varansa, tässä nimittäin on se vaara että alkaa kuulostaa jatsilta... =D

Määhän en suatana jatsii soita!!!1
 
:D
 
No ei, kiitos paljon selvennyksistä vielä.

Vitut tekniikkaharjotuksista. Mikä vois olla tylsempää? Opettelet vaan biisejä joista tykkäät äläkä ajattele liikoja. Kyllä se tekniikka, sävelkorva ja koko muusikkous siinä paranee paljon paremmin kun ei tarvi oksennuksen- & verenmaku suussa sitä kitaraa soitella. Ei kannata väkisin sahata edestakaisin jotain skaaloja joista ei ymmärrä hevonvittuakaan (eri asia on tietysti jos haluat oppia noin). Ne kaikki aukenee sulle ajallaan ja ihan itsellään kunhan vaan soitat. Jos soittaminen ei nappaa niin sitten oot yksinkertasesti soittamatta siihen asti että nappaa taas. Hauskaa sen olla pitää.
 
Ota hedonistinen asenne musiikkitouhuihin.
 
Ite sillon NUORENA MIÄHENÄ vaan ku sain ekan kerran päähäni opetella improilemaan niin sain jostain päähäni alkaa opettelemaan skaaloja, sointujen rakentamista jne. Pari kertaa yritin ajatuksella lukea noita FAQ tekstejä ja sitten meni hermot. Onhan noita samoja juttuja oppinut jälkeenkinpäin vaikka mulla ei ole edelleenkään mitään hajua mikä on kvintti, terssi, kvartti tai metronomi... saatika sitten I,II, IV, V sointukulku. Kolme vuotta nyt soitellut ja ihan kohtalaisestihan tuo kitara jo kädessä pysyy. Vuosi vuodelta paremmin.
 
Jokainen tyylillään... Teki hyvää vähän höpöttää.