Aihe: Deep Purple
1 2 3 4 572 73 74 75 76167 168 169 170 171
Borlag
25.11.2009 23:38:29
 
 
Icy-Sun: Eniten Purplen nykymeiningissä itseäni on ottanut hermoon Gillanin pukeutuminen. Kynitty pää ja t-paitojen pitäminen eivät aiheuta kovin rock-tähtimäistä kuvaa. Ian on toki paikkansa historiassa ansainnut ja en välitä useinkaan artistien lava-asuista, mutta Gillanilla olisi hieman panostettavaa ;) Ei siinä. Kunnioitan näitä muusikoita kovastikin, mutta kritiikki on ehkä ihan perusteltua.
 
T-paita vai? No, ainakin se on parannus aiemmasta pyjamameiningistä, joita mies on käyttänyt lavalla useamman viime kiertueen aikana... Itse jätin tämän kertaiset karkelot väliin, viimeksi oli jo niin väsynyttä menoa, ja kun 34 kertaa bändin nähnyt, nykykokoonpanolla noin puolet tuosta, niin ei siinä mitään uutta tule.
Velli
26.11.2009 03:37:35 (muokattu 26.11.2009 13:04:02)
Kohtuullisen väsynyttä oli meininki tänään Oulussakin. Omastakin mielestäni nimen omaan Paice oli kaikista vaisuin (vaikka kovasti äijää fanitankin). Monissa biiseissä komppi ei oikein tahtonut kulkea eteen päin (esim. Sometimes I Feel...). Myös Gillan oli erittäin karua kuunneltavaa. Suurimman osan ajasta yritin olla vain keksittymättä lauluun. Morse, Airey ja Glover olivat ihan ok, mutta eivät sen kummempia. Morse on tosin vieläkin mun mielestä sellainen kitaristi Purplessa, että tuntuu siltä kuin ei kuuntelisi Deep Purplea vaan Purple featuring Steve Morsea.
 
Soundit olivat Teatrialla jälleen kerran ihan perseestä! Soundit ovat siellä aina mössöä, eivätkä soittimet tahdo erottua kunnolla. Ainut joka tällä kertaa kuului todella selkeästi oli laulu (niissä kohdissa, joissa Gillan pystyi laulamaan hyvin).
 
Muutamia erittäin hienojakin hetkiä keikalla oli kuten Aireyn Finlandia-tulkinta kiipparisoolossa ja se, että soittivat Battle Rages Onin, mikä ei tosin rullannut ihan kivuttomasti eteen päin. Keikan maagisuutta lisäsi myös se, että pääsin bändille roudariksi ja sain katsoa puolen metrin etäisyydeltä miten rumputeknikko kasasi Paicen setin. Sen verran tympääntyneen oloinen setä tosin oli, että en viitsinyt kamoista erityisemmin mitään kysellä, mutta muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia jäi kuitenkin mieleen, kuten se että lattiatomien yläpuolella olevat 2 tomia olivat vain rekvisiittana. Paice ei lyönyt niitä kertaakaan ja muistaakseni niille ei tehty edes sound checkiä.
 
Flight caseja roudatessa sai ihan mukavat känsät käsiin. Kamaa oli 2 1/2 rekallista ja eniten kamaa sisältävässä rekassa oli yhteensä 131 flight casea+jonkun verran trusseja. Yhden flight casen paino oli n. 40kg. Autojen purku ja setup kesti n. 4-5h. Kamojen pakkaaminen ja takaisin autoon kantaminen tasan 2h.
 
Ai niin se piti vielä mainita että bändin kiertuemanageri oli suht vittumainen äijä. Valitti että paikan roudaajat ovat laiskoja kun eivät koko ajan ole tekemässä jotain. Kaikki tekivät kyllä koko ajan jotain, jos oli joku sanomassa mitä pitää tehdä. Oma-aloitteisuutta ei noilla kamoilla juurikaan voinut harjoittaa kun joka ikisellä pömpelillä oli tarkka roudausjärjestys/sijainti autossa, lattialla ja lavalla, eli mitään ei voinut viedä minnekään ennen kuin joku sanoi minne kyseinen pömpeli sijoittuu. Haukkui se manageri omaakin väkeään jossain vaiheessa. Ilmeisesti tyypillistä käytöstä äijältä koska teknikot vain lähinnä hymähtelivät ja katselivat merkitsevästi toisiaan. Suurin osa teknikoista oli muuten saksalaisia paitsi soitinteknikot, jotka olivat brittejä.
mlehtinen
26.11.2009 07:32:35
Icy-Sun: Eniten Purplen nykymeiningissä itseäni on ottanut hermoon Gillanin pukeutuminen. Kynitty pää ja t-paitojen pitäminen eivät aiheuta kovin rock-tähtimäistä kuvaa.
 
Viimeksi Treella asuste näytti pyjamalta... Eipä tuo G enää ihan Rokkikukko korskemmillaan ole mutta minä ainakin tykkään (vieläkin) laulustaan.
"Can they do it? Fuck yeah, they're the E Street Band!"
pkangas
26.11.2009 13:29:33
 
 
Velli puhui täyttä asiaa. Gillan oli kyllä maistissa ja aloitusveto Higway star oli kyllä luokattoman huono veto. Ääni ei kulje. Rumpalointi ei kulje. Keikka parani kyllä loppua kohden.. Ayrey oli mielstäni ehdoton kuningas soittopuolella.
 
Morse soittaa väärässä bändissä, väärällä tyylillä. Ei mitään dynamiikan ja syvällisyyden tajua. (tyypillinen jenkkitliuttaja?) Sata lasissa kaikki soolot samalla tyylillä. Ei hyvä!
Morsen ikäisekseen pitäisi olla jo "kypsyny" kitaristi, jotta voisi heittää nuo lapselliset kitaramaneerit pois. Komppia se jätkä ei hallitse pätkääkään..
 
No, settilista oli asiallinen ja ukoilla oli hauskaa lavalla. Yleisö myös näytti viihtyvän, joten ei kait se ihan penkin alle ilta mennyt, vaikka mielestäni lipun hinnalle ei tullut vastinetta..
Täytyy lähteä, että voi palata.
Lonesome
26.11.2009 14:33:20
mlehtinen: Viimeksi Treella asuste näytti pyjamalta... Eipä tuo G enää ihan Rokkikukko korskemmillaan ole mutta minä ainakin tykkään (vieläkin) laulustaan.
 
Rentoa (vapaa-ajan) pukeutumista on mies harrastanut ennenkin. Kesällä -85 Tukholman Sergel Plaza-hotellissa osuttiin samaan hissiin Gillanin & Blackmoren kanssa. Mustalla Ritarilla oli päällä yllättäen mustaa nahkaa ja Gillanilla löysä harmaa verkkapuku/oloasu. :)
 
Gillanin ääni oli tuolloin comeback-kiertueella aika huonossa kunnossa. Myöhempi kurkkuoperaatio auttoi eteenpäin, vaan taitaa olla kilometrit jo täynnä...
 
Tavallaan toivoisi, että Gillanilla & kumppaneilla olisi varaa lopettaa kiertäminen ja siirtyä kunnialla eläkkeelle. Muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Glover myönsi suoraan, että ahkera keikkailu on taloudellisen pakon sanelemaa.
"When I was stone blue, rock & roll sure helped me through" Lonesome Dave Peverett
StJerky
26.11.2009 16:00:35
Ihme valitusta. Tosi hyvä keikka oli.
Flash
26.11.2009 16:18:06
 
 
StJerky: Ihme valitusta. Tosi hyvä keikka oli.
 
Näin oli. Saunditkin olivat ihan hyvät ja erottelevat ainakin tulpat korvissa. Valoshow oli hienoin Teatrialla nähdyistä, mutta olipa Purplella sitä kalustoakin millä mällätä. Kuulemma eniten rojua mukana tähänastisista Teatria esiintyjistä.
Live Music Is Better!
Velli
26.11.2009 16:47:36
Flash: Näin oli. Saunditkin olivat ihan hyvät ja erottelevat ainakin tulpat korvissa. Valoshow oli hienoin Teatrialla nähdyistä, mutta olipa Purplella sitä kalustoakin millä mällätä. Kuulemma eniten rojua mukana tähänastisista Teatria esiintyjistä.
 
Soundit vaihtelivat varmaan tilankin mukaan. Itse olin ensin aika edessä ja siinä oli huonot soundit ja sen jälkeen siirryin miksauspisteen eteen ihan aitaan kiinni. Siinä oli myös huonot soundit. Tulpat oli mullakin päässä koko ajan.
 
Purplella oli kuulemma suurin kalusto, mitä yhdellä bändillä on Teatrialla koskaan mukana ollut. Vai olikohan niin, että Helloweenillä oli ollut about saman verran.
Jokapaikanapina
26.11.2009 16:59:40
Gillanin asustuksesta vaan sen verran että Tampereella kun se kesällä oli niin oli tosiaan se harmaa t-paita ja pinkit verkkarit mutta kun keikan jälkeen sen näin niin sillä oli farkkutakki ja mustat farkut ja sikaria sytytteli :)
MusikMan
26.11.2009 17:09:22
Morse soittaa väärässä bändissä, väärällä tyylillä. Ei mitään dynamiikan ja syvällisyyden tajua. (tyypillinen jenkkitliuttaja?) Sata lasissa kaikki soolot samalla tyylillä. Ei hyvä!
 
Tiistain Helsingin keikan nähneenä (ja Morsen soolouraa aktiivisesti yli 20 vuotta seuranneena) en pysty millään ymmärtämään tai allekirjoittamaan tätä. Stevehän hakee livenä sekä soolo- että Purple keikoillaan koko ajan dynamiikkaa (niin kuin minä sen ymmärrän) jatkuvalla ja välillä jopa överiksi menevällä volumen ja tonen hienosäätämisellä kitarastaan, Musarin mikit vaihtuvat useaan kertaan sooloissa, ja lisäksi dynamiikkaa haetaan plektran sijaan sormista jopa puhtaalla chicken pickingillä tai sen variaatioilla. Lisäksi dynaamiikka tuli ainakin Stadissa monipuolisella huiluäänten ja voluumipedaaleilla ohjattujen eripituisten delaytten käytöllä.
 
Suuremmoinen kitaristi - ei muuta ;-)
Velli
26.11.2009 17:35:58 (muokattu 26.11.2009 21:04:31)
MusikMan: Tiistain Helsingin keikan nähneenä (ja Morsen soolouraa aktiivisesti yli 20 vuotta seuranneena) en pysty millään ymmärtämään tai allekirjoittamaan tätä. Stevehän hakee livenä sekä soolo- että Purple keikoillaan koko ajan dynamiikkaa (niin kuin minä sen ymmärrän) jatkuvalla ja välillä jopa överiksi menevällä volumen ja tonen hienosäätämisellä kitarastaan, Musarin mikit vaihtuvat useaan kertaan sooloissa, ja lisäksi dynamiikkaa haetaan plektran sijaan sormista jopa puhtaalla chicken pickingillä tai sen variaatioilla. Lisäksi dynaamiikka tuli ainakin Stadissa monipuolisella huiluäänten ja voluumipedaaleilla ohjattujen eripituisten delaytten käytöllä.
 
Suuremmoinen kitaristi - ei muuta ;-)

 
Mun mielestä siellä oli mainitsemasi kaltaisia nyansseja paljonkin, mutta kokonaisdynamiikka oli kuitenkin munkin mielestä aika kapeaa koko ajan. Kaikki soolot tulivat koko ajan täysillä ja ne volume sweepitkin menivät pääosin koko ajan pianosta forteen, eli kaikki päätyi kuitenkin tulemaan loppujen lopuksi täysillä. Aivan kuin Morse ei olisi uskaltanut soittaa hiljaa ja vähän.
 
Kitaran komppaukseen kiinnitin myös keikalla huomiota. Se oli paikka paikoin aika epätasaista taimillisesti. Pääosin nuo epätasaisuudet huomasi rytmien epämääräisyytenä. Tähän kyllä vaikutti paljon kitarasoundikin. En tiedä oliko vika lähtösoundissa vai miksauksessa. Muutoinkin komppaus oli pääosin liian suoraviivaistettua vitossointukomppausta. Tämä on ehkä suurin yksittäinen syy siihen, minkä vuoksi Morse ei mun mielestä oikein istu Purpleen. Mun mielestä erittäin olennainen osa Purplen soundia oli Blackmoren "haahuileva" komppaustyyli. Hän soitti muutamia ääniä sieltä täältä ja jätti todella paljon tilaa, jonka myötä bändi hengitti ihan eri tavalla kuin mitä se tekee nyt.
 
En sano Morsea huonoksi kitaristiksi. Omia countryvivahteisia soolojuttujaan hän vain soittaa mielestäni paljon paremmin kuin Purplen juttuja. Hyvä kitaristi, mutta väärässä bändissä.
Tande
26.11.2009 18:08:34
Velli:
En sano Morsea huonoksi kitaristiksi. Omia countryvivahteisia soolojuttujaan hän vain soittaa mielestäni paljon paremmin kuin Purplen juttuja. Hyvä kitaristi, mutta väärässä bändissä.

 
Olen samoilla linjoilla. Mielenkiintoista, että en jaksa muiden bändien kokoonpanoista ja jäsenvaihdoksista juuri marmattaa, mutta minulle Purple ei ole oikea Purple, ellei Blackmore ole kitarassa. Minulle Purplen sydän ei ole Gillan, vaan Ritchie Blackmore. Suurimpia unelmiani olisikin nähdä Purple Blackmorella varustettuna, vaikka David Coverdale tai Joe Lynn Turner laulussa olisikin..
meitu
26.11.2009 18:14:02
 
 
Gillan oli kyllä maistissa ja aloitusveto Higway star oli kyllä luokattoman huono veto.
 
Näin oli. Ihan pelästyin eka biisin aikana että ei kai Gillanin dokailu pilaa koko keikkaa mutta onneksi mies paransi otteitaan loppukeikkaa kohti tultaessa.
"There are no good guns. There are no bad guns. Any gun in the hands of a bad man is a bad thing. Any gun in the hands of a decent person is no threat to anybody -- except bad people..." -Charlton Heston
Loijaa
26.11.2009 18:28:41 (muokattu 26.11.2009 18:29:28)
 
 
Tande: Olen samoilla linjoilla. Mielenkiintoista, että en jaksa muiden bändien kokoonpanoista ja jäsenvaihdoksista juuri marmattaa, mutta minulle Purple ei ole oikea Purple, ellei Blackmore ole kitarassa. Minulle Purplen sydän ei ole Gillan, vaan Ritchie Blackmore. Suurimpia unelmiani olisikin nähdä Purple Blackmorella varustettuna, vaikka David Coverdale tai Joe Lynn Turner laulussa olisikin..
 
Gillanin heittäminen veks voisi olla ihan terveellinen vaihto bändille..Bläkkis kitaraan, Coverdale tai vaikka Turner laulamaan. Turnerilla taitaa olla tällä hetkellä paras ääni tuosta vokalistikolmikosta.
 
Tosin koko Purple varmaan lopettaa siinä vaiheessa, kun Gillan ei enää laula siinä.
You know that I would be a liar
Jyrken
26.11.2009 20:15:23
Loijaa: Tosin koko Purple varmaan lopettaa siinä vaiheessa, kun Gillan ei enää laula siinä.
 
Näinpä. Bläkkis vois perustaa Turnerin tai Coverdalen kanssa jonkun uuden proggiksen, vähän niinkuin Heaven And Hell.
Ai mikä allekirjotus
Tande
26.11.2009 20:28:42
Jyrken: Näinpä. Bläkkis vois perustaa Turnerin tai Coverdalen kanssa jonkun uuden proggiksen, vähän niinkuin Heaven And Hell.
 
Blackmore voisi mennä Over the Rainbow'n kitaristiksi ja palautta bändin nimeksi Rainbow.. Jürgen voisi jäädä toiseksi kitaristiksi, jos haluaa..
krautio
26.11.2009 20:36:29 (muokattu 26.11.2009 20:36:50)
 
 
Oma näkemykseni Purplen kitaristipohdintaan on seuraavanlainen.
 

 
Steve Morse
 
plusat: teknisesti erittäin taitava livenä, luotettava työjuhta, soittamisen ilo näkyy livenä, antoi "jatkoaikaa" bändille
 
miinukset: vain yksi klassikkobiisi Purplen aikana eli Sometimes I Feel Like Screaming, sooloissa liikaa toistoa, yllätyksetön livenä
 

 
Ritchie Blackmore
 
plussat: säveltänyt valtavasti klassikkoriffejä ja biisejä, yllätyksellinen livenä, mielenkiintoinen persoona, täysin uniikki soundi
 
miinukset: livesoitto pahimmillaan hirveää räpellystä, despoottimainen käytös muita soittajia kohtaan, Blackmore's Night (ala-arvoinen bändi, ala-arvoinen laulaja)
 
Nämä puhtaita mielipiteitä.
"I would step on anyone who fucked around with my band - personally. I would never send in a heavy, I'd deal with it myself, just as I would go to any lengths to get the band the money they were due" - Peter Grant, The Man Who Led Zeppelin, page 96.
krautio
26.11.2009 21:15:16
 
 
Tuossa pari pätkää Teatrialta Oulusta 25.11.2009
 
Sometimes I Feel Like Screaming
http://www.youtube.com/watch?v=404V9PMN6eY&feature=channel
 
(taitaa mennä Paicella laskut sekaisin biisin alussa, kuunnelkaapa eka virpan isku...)
 
Wasted Sunsets
http://www.youtube.com/watch?v=XJBCAI61X7s
 

 
t. Köpe
"I would step on anyone who fucked around with my band - personally. I would never send in a heavy, I'd deal with it myself, just as I would go to any lengths to get the band the money they were due" - Peter Grant, The Man Who Led Zeppelin, page 96.
Jyrken
26.11.2009 21:53:12
krautio: Steve Morse
 
miinukset: vain yksi klassikkobiisi Purplen aikana eli Sometimes I Feel Like Screaming, sooloissa liikaa toistoa, yllätyksetön livenä

 
Rapture Of The Deep on yleinen livenumero ja tosi hyvä ;) Muuten olemme aika lailla samaa mieltä.
Ai mikä allekirjotus
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)