Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Enemmän musiikkityylejä haltuun.
1 2 3
Arde135
21.11.2009 13:44:28 (muokattu 21.11.2009 18:47:25)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen soittanut kuutisen vuotta. Minulla on hyvä tekniikka ja hevimusiikki on hallussa kyllästymiseen saakka samoin jazz. Kaksi ääripäätä ja ajattelen ettei niillä kovin pitkälle pötkitä.
 
Haluaisin oppia soittamaan kitaralla jotain muitakin musiikkityylilajeja mutta mietin että kuinka ne saa kuulostamaan kitaralla hyvältä. Olen myös tehnyt rutkasti klassisia sovituksia esimerkiksi Himin biiseistä ja jostain nuorison laulukirjoista myös. Sointuja olen käännellyt eripaikoista ja erikohdista ja sillä tavalla on paljon valikoimaa mistä valita kun melodiassa on tietyt nuotit. Haluaisin oppia soveltamaan tekniikkaani muuallakin kuin hevissä ja jazzissa ja klassisissa sovituksissa.
 
En ole opetellut biisejä aikoihin, koska teen lähes aina omia juttuja mikä on mielestäni hyve paitsi silloin kun pitäisi soittaa jotain muuta. Soittotaitoni tähän saakka onkin kehittynyt lähes yksin omista ideoista ja jutuista, sävellyksistä ja riffeistä. Jam'eissa tuleekin se ongelma että muut luettelevat biisejä enkä tunne niistä yhtäkään ja täten en osaa soittaa niitä (paitsi TV-tunnareita korvakuulolta).
 
Pidän nykyään todella "nössöstäkin" musiikista mikä mielestäni on hyve. Perus populaarimusiikin hitit olisi kiva saada haltuun mutta ei tiedä mitä ne ovat ja miten ne saa kuulostamaan hyvältä kun soittimena on kitara.
 
E: Jazziin ja heviin olen kyllästynyt siksi koska olen soittanut lähinnä vain niitä. En ole mikään virtuoosi kummassakaan mutta jumittuminen kahteen tyyliin estää kehittymistä kai aikalailla.
 
Miten saan soittotaitojani eteenpäin? Miten opin enemmän musiikista? Mitä kannattaa opetella?
 
Kitara on todella monipuolinen soitin enkä ole selvillä vielä varmaan puolestakaan siitä mitä sillä voi tehdä.
 
http://www.mikseri.net/artists/mainos.122639.php
latuska90
21.11.2009 14:27:11 (muokattu 21.11.2009 14:29:08)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tyylejä joita itse kuuntelen ovat karkeasti blues, rhythm & blues, rock'n'roll, country ja rautalanka. Bluesin puolella vois vielä lisätä ainakin mun mieltymyksien mukaan myös blues-rockin.
 
Eli puhtaasti rootsin puolella liikun itse... enkä usko, että musiikkimakuni näistä koskaan muuttuisikaan.
 
Mutta löpinät sikseen, että mielestäni sun kannattais ehdottomasti tutkia myös roots-musan tarjomaa valikoimaa, jota on enemmän kuin tarpeeksi. Et tule pettymään. ;)
 
Niin, ja voishan tähän yhteyteen muutaman yhtyeen/artistin mainitakin:
 
- John Mayall & The Bluesbreakers (mm. ne bändin levyt, joissa joko Eric Clapton, Mick Taylor ja Peter Green soittavat) {blues/blues-rock}
 
- Stevie Ray Vaughan (melkein kaikki levyt kannattaa enemmän tai vähemmän kuulostella) {blues/blues-rock}
 
- Henkilökohtainen suosikkini Albert Järvinen kannattaa myös aivan ehdottomasti tsekata, niin Hurriganesin ja Royalsin ajoilta, kuin myös Järvisen soololevyt ja kaikki muut mahdolliset tämän kitaristin bändivierailut. {monien tyylien yhteensulautuminen yhdellä kitaristilla :D}
 
Edit: Ja totta kai myös suosittelen brittiläistä The Shadowsia tai suomalaista Agentsia rautalankamusatyyliin tutustuessasi.
 
"Valkoinen mies on viisas sen sähkön kanssa, mutta mitäs sitten tehdään kun sähkö loppuu?" - Albert Järvinen
Sergei Fallinen
21.11.2009 14:43:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jos jazz on oikeasti hallussa, niin varmaan blueskin on jo aika tuttua
 
Jucciz
21.11.2009 14:43:29 (muokattu 21.11.2009 15:06:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Takerruin sanaan "jazz". Miksi näen aloitusviestissä paradoksin? "Osaan sekä hevi- että jazzmusiikin kyllästymiseen asti, mutta en osaa muiden biisejä." Mä ihmettelisin, jos kukaan jazzmuusikoksi itseään kutsuva ei osaisi "edes" paria sataa perusstandardia, mikä ei ole välttämättä edes erityisen paljon. Erityisesti jazz-jamit perustuvat standardien (eli näiden Real Book / Fake Book -kirjojen biisien) osaamiselle, ja jamit puolestaan ovat "oikeiden keikkojen" ja yksinään treenaamisen ohella tärkein tapa hankkia ja ylläpitää jazz-osaamista. Kuinka paljon käyt jazz-jameissa?
 
Tarjoan hyväksi peruspaketiksi tätä:
http://outsideshore.com/primer/primer/
 
...mutta toisaalta, jos sulla kerran on jo jazz hallussa, todennäköisesti kyllästyt pian, koska olet jo kahlannut kaikki nuo asiat vuosia sitten eikä niissä ole sinulle mitään uutta. Erittäin hienoa siis, jos näin on.
 
Oisko sulla antaa soittonäytettä molemmista mainitsemistasi tyyleistä, toki luonnollisesti sekä komppaus- että soolomeininkiä? Näiden jälkeen olisi helpompi antaa vinkkejä, mihin suuntaan kannattaisi lähteä. Itseäni erityisesti kiinnostaa tuo jatsimpi puoli. Jos saan pyytää jotain tiettyä, niin vedäpä vaikka Giant Steps:iin tai edes All The Things You Are -biisiin muutaman kierron mittainen improvisoitu soolo. Vai ovatko nämä suht tuntemattomat biisit jatsia kyllästymiseen asti soittaneelle tuttuja?
 
J_Mikkonen
21.11.2009 15:05:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Miten saan soittotaitojani eteenpäin? Miten opin enemmän musiikista? Mitä kannattaa opetella?
 
Mä nään kyllä vastauksen tähän tuolla vähän ennen tuota tekstiä, eli:
En ole opetellut biisejä aikoihin, koska teen lähes aina omia juttuja mikä on mielestäni hyve paitsi silloin kun pitäisi soittaa jotain muuta. Soittotaitoni tähän saakka onkin kehittynyt lähes yksin omista ideoista ja jutuista, sävellyksistä ja riffeistä. Jam'eissa tuleekin se ongelma että muut luettelevat biisejä enkä tunne niistä yhtäkään ja täten en osaa soittaa niitä (paitsi TV-tunnareita korvakuulolta).
 
Eli, opettelet sitä musiikkia sieltä missä sitä on, ei kukaan pysty ottamaan uutta musatyyliä haltuun kuuntelematta ja kopiomatta sitä.
 
Tonski
21.11.2009 15:10:03
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

horo-ari:
Eli, opettelet sitä musiikkia sieltä missä sitä on, ei kukaan pysty ottamaan uutta musatyyliä haltuun kuuntelematta ja kopiomatta sitä.

 
Joo nimenomaan, ja jos ei muuten saa aikaseks niin liityt kato joihinkin kokoonpanoihin missä soitetaan iskelmää, funkkia, bluesia, balladeja, rockia, mitä nyt vaan haluut oppia. Tulee muutakin kokemusta kun yksin kotona soittamista niiden uusien tyylien kanssa. Ja musta muutenkaan ei uutta musatyyliä opita lukemalla ja tekemällä niinkun vaan kirjassa käsketään.. Sitä pitää kuunnella tosi paljon että sisäistää mitä siellä tapahtuu ja miten siellä oikeen homma toimii!
 
ihku
Jucciz
21.11.2009 15:10:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

horo-ari: ei kukaan pysty ottamaan uutta musatyyliä haltuun kuuntelematta ja kopiomatta sitä.
 
Tai ehkäpä just aivan uuden musatyylin voi, mutta mitään olemassaolevaa ei voi. ;)
 
Mä haluaisin ihan aidosti kuulla aloittajan omia hevi- ja jatsibiisejä - lähinnä sen, minkälaista tavaraa tulee ilman, että tutustuu muihin saman tyylilajin sävellyksiin.
 
r0b1n
21.11.2009 15:19:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minusta tuohon ongelmaan helpoin ratkaisu on vain, että kuuntelee ihan kaikkea mahdollista mitä sietää ja vaikka plokkailee sitä jutskaa sieltä ja yrittää kuulostaa samalta. Varmasti alkuun vaivalloista, mutta hyödyllistä.
 
Koska raskaan musiikin soittajista löytyy kiistatta tämän hetken taitavimmat kitaristit. Poikkeuksia toki on, mutta pääsääntöisesti asia on kuitenkin näin. -kruise
Vladi
21.11.2009 15:23:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mua hieman häiritsee se, että aloittaja on "ottanut haltuun kyllästymiseen asti" nuo kaksi musatyyliä. Miksi sitten 40v soittaneet hevipaapat edelleen sanoo opettelevansa uusia juttuja koska haluaa kehittyä soittajana? Kuulostaa enemmänkin siltä että tarvitset vaihtelua, eri musatyylejä. Itselläni on vähän sama homma tällä hetkellä.
 
Hevihommat maistuu kyllä, mutta rinnalle on tulossa semmoista rauhallista fiilistelyä. Jos ois varaa niin hankkisin Vox ac30:sen, siihen kunnon strato ja puhtailla näppäilymusaa. Täysin toista äärilaitaa kuin hevimörssääminen, virkistää ja kehittää soittajana.
 
Kuten täällä jo sanottiin, ei muuta kuin biisejä opettelemaan. En usko että pari kertaa kuuntelemalla sisäistät jonkun tietyn musatyylin, vaan pitää soittaa kyseisen tyylin biisejä, oppia niitä peruselementtejä mistä jokin tyyli koostuu ja sitten ruveta soveltamaan sitä omaa juttua siihen päälle. Jos sulle on jazz tuttua niin käytä sitä vaikka pop/rockiin, tee jotain uutta.
 
En usko että oot soittanut jo hevistä ja jazzista kaiken mahdollisen. Kuulostaa enemmän siltä, että tarvit kunnon irtioton niistä ja ihan jotain muuta musaa tilalle. Ei muuta ku kuuntelemaan mikä kiinnostais, maailmassa on muutakin musaa kuin jazz, hevi ja radiopopkama. :)
 
Vladi
 
Kyllä se siitä.
BigPapa
21.11.2009 15:28:07 (muokattu 21.11.2009 15:34:48)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Täähän on aika hyvä alku All The Things You Are biisin tuntemiseen:
 
http://www.youtube.com/watch?v=aWa6aChSf1w
 
Ja Giant Steps:
 
http://www.youtube.com/watch?v=4rX6gbm1leY
 
ihan kivasti Joe-sedällä on jazz hallussa.
 
Tää on sit sellasta mulle mukavaa kamaa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=jqDruee322E&feature=related
 
http://www.youtube.com/watch?v=U1_YR5UEKno&feature=related
 
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
Jucciz
21.11.2009 16:07:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla ainakin homma on mennyt niin, että mitä enemmän aikaa kuluu, mitä enemmän soittaa ja mitä enemmän kuulee muiden soittoa, sitä selkeämmin huomaa, miten vähän sitä itse osaakaan - tai lähinnä: miten paljon on olemassa juttuja, joita osaa joko todella vähän tai ei ollenkaan.
 
BigPapa
21.11.2009 16:25:53 (muokattu 21.11.2009 16:26:19)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Mulla ainakin homma on mennyt niin, että mitä enemmän aikaa kuluu, mitä enemmän soittaa ja mitä enemmän kuulee muiden soittoa, sitä selkeämmin huomaa, miten vähän sitä itse osaakaan - tai lähinnä: miten paljon on olemassa juttuja, joita osaa joko todella vähän tai ei ollenkaan.
 
Siksipä aloinkin vähän tästä korvilla plokkaileen just äsken....
 
http://www.youtube.com/watch?v=uoTdYd1LQ7A
 
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
aoi
21.11.2009 16:38:05 (muokattu 21.11.2009 16:43:37)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos pop-musiikki kiinnostaa, niin ootko kokeillu avata radiota ja soittaa jokaisen biisin mukana? Vois toimia. Tai sitten avaat töllöttimestä the voicen, ja tutustut Madonnaan, Lauri tähkään, Muse:een ja ties mihin...
 
MadMatt
21.11.2009 16:57:44
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mahdat olla vallan pätevä jazz-mies koska en ole kuullut kenenkään mestarinkaan koskaan kertoneet että homma olisi kyllästymiseen asti hanskassa...
Oli miten oli. Korostat kovasti tekniikkaasi. Ehkä olisi aika kääntää sivua ja lähestyä jo tuttuja alueita hieman toisenlaisesta näkövinkkelistä.
 
SBA
Jucciz
21.11.2009 18:13:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kumman hiljaa on ketjun aloittaja pysytellyt...
 
JamesHetfield
21.11.2009 18:27:52 (muokattu 21.11.2009 18:29:19)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Kumman hiljaa on ketjun aloittaja pysytellyt...
 
Nooh, ehkä joka jamppa ei ole koneella koko ajan.;) annetaan armonaikaa nyt vielä jokunen tunti ainakin!
 
nimim. itsekin mielenkiinnolla odottaen
 
E: MadMattille plussapalloja
 
www.myspace.com/relapsecontrolfin www.myspace.com/mutterimusic www.myspace.com/tipna http://www.myspace.com/damagingfallout
Trendkeel
21.11.2009 18:29:35 (muokattu 21.11.2009 18:32:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Kumman hiljaa on ketjun aloittaja pysytellyt...
 
Otetaan kuitenkin huomioon, ettei ketjun avaaja ole käynyt täällä sen jälkeen kun kirjoitti tekstinsä.
 
Otetaan myös huomioon se sivuseikka, että hitahaksi veti. Sanon vain, että vähän turhan ankarasti on roikuttu tuossa aloituskappaleessa. Toivottavasti löydetään inspis uudelleen.
 
Homous on suoraan verrannollinen kitarakamojen määrään. - Pallofisu
//Eiku nyt mä tajusin. Vähän niinku Kelju K. Kojootti --> Trendi K. Iilimato. Eli oot iilis tästälähtien. - Antti1
Gary Enfield
21.11.2009 18:46:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dragonsorce: Jam'eissa tuleekin se ongelma että muut luettelevat biisejä enkä tunne niistä yhtäkään ja täten en osaa soittaa niitä (paitsi TV-tunnareita korvakuulolta).
 
Musta sä vastaat omaan kysymykseesi tässä. Ota ens kerralla kynä ja paperia jameihin ja kirjota ylös mitä siellä tarjotaan ja opettele ne.
 
MadMatt
21.11.2009 18:47:01
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löytyyhän sieltä profiilista jotain näytettä. Enemmän kylläkin sitä metallisempaa kamaa josta en ymmärrä mitään. Sitä täysin hallussa olevaa jatsia olis kyllä kiva kuulla...
 
SBA
Arde135
21.11.2009 18:56:02
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan hyvin on tekstiä tullut kiitti näistä.
 
Tosiaan jazzvirtuoosi en ole muttakun oma opettaja tarjoaa sitä kokoajan niin olen kyllästynyt hieman siihen vaikka ihan mukavaa musaa onkin.
 
Kiitti varsinkin noista artisteista mitä on mainittu ehkä saan noista jotain irti enemmän ku alan kuuntelemaan. Rootsit ehkä seuraavaksi.
 
Red Hot Chili Peppersin tyylisiä bändejä olen myös viimeaikoina tsiigaillut ja vastaavia bändejä olisi kiva kuulla enemmän. Ehdotuksia?
 
http://www.mikseri.net/artists/mainos.122639.php
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «