Suomen kaunein elävän musiikin yhdistys Savon Popmusiikki ry. aloittaa toimintansa marraskuussa Kuopiossa.
Kuluneen vuoden aikana kourallinen paikallisia alan puuhastelijoita löi viisaat päänsä yhteen ja seurauksena syntyi Savon Popmusiikki ry. Hallituksessa vaikuttaa mm. paikallisia ravintolapäälliköitä & muusikoita.
Yhdistyksen toiminta alkaa avajaistapahtumilla 4.11. Kuopion Henry's Pubissa ja 13.11. Kulttuuriareena 44:ssä. Molemmissa tapahtumissa esiintyy eri musiikkityylejä edustavia paikallisia yhtyeitä.
Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää savolaiset musiikkialan tekijät ja toimijat ja kehittää paikallista musiikkikulttuuria mm. verkostoimalla alalla toimivat ihmiset, saamalla näkyvyyttä paikalliselle musiikille, järjestämällä koulutuksia, tapahtumia ja muuta toimintaa ja julkaisemalla kokoelmia savolaisesta musiikista sekä virtuaalista että printtimediaa.
Jäsenyhtyeillä on mahdollisuus päästä esiintymään yhdistyksen tapahtumiin, mukaan tuleviin julkaisuihin ja yhdistyksen sivuilla esiteltäväksi kuukauden yhtyeeksi.
Yhdistyksen internetsivuilla osoitteessa
www.savopop.net voi tutustua yhdistyksen toimintaan ja hallitukseen, liittyä jäseneksi (15.11. alkaen) ja kinastella musiikista savolaisten kanssa.