Klassinen ›

Harmi, kun tuon firman kotisivut ovat hiukka sekavat, niin en löytänyt asiasta mitään. Ei kyllä hoitokeinona järin uskottavan kuuloinen. Luulisimpa muuten, että varmaankin Suomen suurimman Mozart-diggarit ja miehen tuntijat luultavasti kaljuuntuvat.
 
Ja ei se Rossini nyt niin huonoa ole. Ihan kelpo poppista, kun nyt tuon Sevillan parturin pitkästä aikaa kaivoin hyllystä.

Harmi, kun tuon firman kotisivut ovat hiukka sekavat, niin en löytänyt asiasta mitään. Ei kyllä hoitokeinona järin uskottavan kuuloinen. Luulisimpa muuten, että varmaankin Suomen suurimman Mozart-diggarit ja miehen tuntijat luultavasti kaljuuntuvat.
 
Ja ei se Rossini nyt niin huonoa ole. Ihan kelpo poppista, kun nyt tuon Sevillan parturin pitkästä aikaa kaivoin hyllystä.
 
Kyllä Metropolitanista radioitu Rossinin Italiatar Algeriassa-ooppera oli turruttava, ja ettenkö sanoisi yrjöttävä kokemus, aivan fyysisine pahoinvoinnintuntemuksineni, etten vastaavaa muista, joitakin autoajeluja ja radiosta kantautuvaa mölymusiikki-yhdistelmää lukuunottamatta. mutta mitä järkeä ylipäänsä edes radioida jotakin oopperaesitystä, josta leijonan osa jää pelkän kuulokokemuksen varassa eläville kuuntelijoille tavoittamatta visuaalisen ulottuvuuden tyystin puuttuesssa. On nimittäin hieman hankala päästä perille siitä, mikä esityksessä on niin koomista ja humoristista, joka saa paikalla olleen yleisön räjähtämään toistuvasti äänekkääseen naurunremakkaan, joka muussa tapauksessa, jos musiikki ei olisi näin huonoa, niin, katkaisi ainakin esityksen jatkuvuuden, kuten aarioiden jälkeen kuultavat aplodimyrskytkin valitettavasti aikaansaavat.
 
Ja tuollainen subrettidiivailunomainen puskafarssipelleily ei mielestäni edes itseään kunniottavan taideinstituution ja oopperatalon, ohjelmistoon millään muotoa kuuluisikaan tai paikkaansa lunastaisikaan, mikäli asia olisi missään määrin minun mielipiteistäni kiinni, mutta jonkun kukkarostahan ne oopperaesitysten lipputulotkin on revittävä, ei tyhjille katsomoillekaan kannata näytäntöjä esittää, ettei ooppera joutuisi konkurssin partaalle ennen aikojaan valtion tuista huolimatta. Että leipää ja sirkushuveja kansalle taiteellisuuden kustannuksella, niin ooppera palvelee huvitilaisuuksien järjestäjänä tarkoitustaan, vaikkakin hieman kyseenalaisin keinoin.
 
Ensi lauantaina on vuorossa Verdin la Traviata: pitkästyttävä kuuntelurupeama sille joka leikkiin ryhtyy. Ei muuten mikään menestys ensiesityksessäänkään, vaika Verdi onkin lähestynyt librettoaan oopperakäsityksiään pitemmälle jalostetaneena puhtaan numero-opperan sovinnaisuuksia vältellen, resitatiivin ja siihen saumattomasti liittyvän arioson katkeamattomana virtana.

Eräs englantilainen kriitikko, Robert Hartford, teki itsensä kuuluisaksi vähättelemällä Mozartin neroutta ja tarjoamalla Amadeus-huumaan lääkkeeksi tylsää Mozartia, divertimentoja, marsseja, serenadeja ja paljon B-ja D-duureja sisältävää dieettiä. Tautia eivät hänen mukaansa paranna Figaron häät tai C-duuripianokonsertto, KV 467.