Kitarat: kitarakamat ›

Kuinkas tuo nykyinen tyttösi suhtautuu siihen kun tuot sen uuden heilan kotiin sitten kun se on valmis ;) ;)
 
Viime aikoina olen yrittänyt imeskellä elämänohjeita tuolta:
http://www.station185.com/kronoson/kronosonic/site/
 
Praxis papers-kategoriasta löytyy mielenkiintoisia kirjoituksia.

Ja mä en tajua miks millään kitaralla ois noloa soittaa, eikös sillon oteta se homma (en tarkota soittamista) vähän turhan vakavissaan. Mun mielestä mitä perverssimmät laitteet, sitä parempi kunhan sieltä lähtee se soundi mitä haluun.

Nimenomaan. Sähkökitara on kuitenkin aika yksinkertainen laitos jonka soinnin laadun määrää nää tekijat: käytettyjen puiden laatu, kuinka monesta palasta runko on, mikit, kaulan liitoksen laatu (ja minkälainen talla). Soittotuntuman tekee pääasiassa kaulan profiili ja viimeistely ja nauhojen viimeistely. Ja sitten on ulkonäkö, kuinka hienosti kitara on viimeistelty. Siinä olennaiset muuttujat, ei siinä mitään maagista ja mystistä x-tekijää ole joka tekisi esim. Gibsonista jotenkin erityisen tai yleensä mistään kitarasta hirveän monen tuhannen euron arvoisen (siis soittimena, keräilyhörhöilyt sitten erikseen).
 
Se mystinen x-tekijä on mielestäni soittajan ja soittimen kemia. Se taas on yksilökohtaista. Marcus Millerin filosofiaan uskon myös sen verran, että juuri oma soitin tulisi omistaa niin kauan, että sen todella oppii TODELLA tuntemaan.

Kuinkas tuo nykyinen tyttösi suhtautuu siihen kun tuot sen uuden heilan kotiin sitten kun se on valmis ;) ;)

 
Onneksi olen muslimi. Saa luvan kanssa peuhata vieraissa. Muu olisikin miehen luontoa vastaan.

Jos puhutaan perversseistä laitteista...
 
Mulla on Guild Liberator -84. Soitettavuudeltaan kitara on aivan käsittämättömän hyvä, ja mikitkin ovat kai ihan DiMarziota...sillä puolella ei ole valittamista. Ulkonäkö on sitten varmaankin se härskein mahdollinen, ellei aleta siittimiä maalailemaan. Kasarimpaa kitaraa ei aivan heti löydykään. Tämä asettaa tyylikkyyden suhteen tiettyjä rajoituksia, mutta viis siitä; sen kestää, kun tietää, miten hyvää se mulle tekee.
 
Merkkiäkään ei hirvittävän moni tunnista. Kommentit ovat olleet lähinnä huvittuneita hymähdyksiä. Ehkä tämä antaa juuri sen "puun takaa"-vaikutuksen. Kun lavassa lukee Gibson, ollaan heti, että "voi jukra mikä kitara". Jos olisin jotain Gibsonia haikaillut, en ehkä olisi koskaan törmännytkään "Vapauttajaan", jossa on ohimennen sanoen paras kaula. Soitin tuntui omalta.
 
Kyllä nyt jämpti on niin, että vaikka ne nuorisotyöntekijöitä myöten tunnetut valmistajat osaavatkin tehdä ihan hyviä keppejä, kannattaa muutkin ottaa huomioon, sillä saattaa olla vaarassa vaikka vähän yllättyä.

kyllä mä kans ensin tutkin soittimen kaikin puolin ja sitten katsotaan mitä lavassa lukee.ja joskus tulee koeteltua soitinta koe mielessä sen takia mitä lavassa lukee mutta silloin harvemmin ollaan ostamassa mitää...