Rummut: soittaminen ›

pinkfloyd: Mars Voltan Bedlam in Goliath levyn jokainen raita saa leuat putoomaan maata hipoviin korkeuksiin! Thomas Pridgen ei jätä ketään ihmettelemään etteikö hän olis kova uus rumpali Mars Voltaan...
 
Erikoista, mulle ihan vaan sinkkubiisin ja parin muun perusteella lähti kaikki kiinnostus levyä kohtaan.
Ihan liikaa soittoa, kai se johtuu niistä gospel-musajuurista (meikäläisen erityinen suur-inhotus!) tms.
Silloin liikaa soittaminen toimii jos musiikki, tai "musiikki", on lähellä Hellan tai MoHa!:n tyyliä. Mutta on vissiin noi noise + freejutut vähän eri hommia, veikkaisin ma.
Tai jotain.

http://www.youtube.com/watch?v=EkF4JD2rO3Q
Dram theater "the dark eternal night"

k0iran0mena: http://www.youtube.com/watch?v=EkF4JD2rO3Q
Dram theater "the dark eternal night"
 
Voin lohduttaa sinua sillä, että kun opit soittamaan rumpuja, niin leuka ei enää loksahdakaan ;-)

hollmi-5: Voin lohduttaa sinua sillä, että kun opit soittamaan rumpuja, niin leuka ei enää loksahdakaan ;-)
 
Katseli/kuuntelin läpi koko eepoksen. Se oli omanlaisensa elämys. Rumpuraita ei sentään ollut kaikista mauttomin tässä esityksessä. Kosketinsoitinosuus oli jotakin ihan kauheaa kuraa honkytonk-pianoineen. Aikuiset äijät viitsivät tällaista skeidaa suoltaa. Portnoy ei svengaa sitten pätkän vertaa eikä edes soita tarkasti. Kerrassaan mauton esitys.

jazzmies: ... Kerrassaan mauton esitys...
 
saa leuat loksahtamaan joka kerta!

Mauttomuuskin on onneksi makuasia!
 
Neil Peartin jalanjäljillähän tuo Mike aika kovasti kulkee, eikä siinä kentässä hirveän paljon arvoa anneta ilmiöille nimeltään groove tai svengi. Sanoisin, että aika paljon huonomminkin tuon olisi voinut soittaa, mistä todennäköisesti tuubi onkin esimerkkejä pullollaan. Varoituksen sanana muuten se, että jos Mike on opetellut Suomea, saattaa hän saapua tällekin foorumille kertomaan miten pahalta tuntuu kun hänen soittoaan haukutaan.
 
Sitä mä vaan mietin oisko bassarin voinut miksata vähän enemmän pintaan?

Sitä mä vaan mietin oisko bassarin voinut miksata vähän enemmän pintaan?
 
Mä mietin vaan, että olisko tuo basari voinut kuulostaa enemmän basarilta?

kimkorho: Varoituksen sanana muuten se, että jos Mike on opetellut Suomea, saattaa hän saapua tällekin foorumille kertomaan miten pahalta tuntuu kun hänen soittoaan haukutaan.
 
Sittenhän tämän koko palstan voisi pitää tanskaksi.

kimkorho: Mauttomuuskin on onneksi makuasia!
 
Neil Peartin jalanjäljillähän tuo Mike aika kovasti kulkee, eikä siinä kentässä hirveän paljon arvoa anneta ilmiöille nimeltään groove tai svengi. Sanoisin, että aika paljon huonomminkin tuon olisi voinut soittaa, mistä todennäköisesti tuubi onkin esimerkkejä pullollaan. Varoituksen sanana muuten se, että jos Mike on opetellut Suomea, saattaa hän saapua tällekin foorumille kertomaan miten pahalta tuntuu kun hänen soittoaan haukutaan.
 
Sitä mä vaan mietin oisko bassarin voinut miksata vähän enemmän pintaan?
 
Miten ihmeessä sinä voit verrata Neilia ja Mikea. Mike ei kelpaisi Neilin persettä pyyhkimään... Pane Moving Pictures soimaan, kuuntele ja kirjoita uudestaan.

hollmi-5: Miten ihmeessä sinä voit verrata Neilia ja Mikea. ... helposti!
 
Mike ei kelpaisi Neilin persettä pyyhkimään... Iljettävä mielikuva! Tatuoitu partajeesus pyyhkimässä ryppynaaman persettä...
 
Pane Moving Pictures soimaan, kuuntele ja kirjoita uudestaan. Yritetty on, mutta saisko sen Taunus-master-filtterin ja laulajan äänen jotenkin pois siitä, häiritsemästä kuuntelukokemusta...
 
Ja jos nyt yrittää vähän tosissaankin analyysoira, niin monien ei-rumpaleiden korvaan Peartin soitossa on yksinkertaisesti vähemmän kyrpee, siis jopa vähemmän kuin Portnoyn soitossa. Vähän sitä sellaista Steve Morse-syndroomaa ("muusikoiden kitaristi") on mielestäni Nealillakin. Tavan tallaajalle soitto sitten helposti kuulostaa sellaiselta turhan kliiniseltä (melkein sanoin mitäänsanomattomalta), välissä sitten tietysti aina joku "toi oli varmaan tosi vaikee filli...".

Mulla on helppoa. Tai siis vaikeata valita suosikkia Mikesta ja Neilistä. Kumpikin yhtä pas...
seleita.
Toisaalta Rushilla on parempia biisejä, eli Neil on parempi rumpali. :D

kimkorho: Varoituksen sanana muuten se, että jos Mike on opetellut Suomea, saattaa hän saapua tällekin foorumille kertomaan miten pahalta tuntuu kun hänen soittoaan haukutaan.
 
Ihan oikeasti, Mike on syntynyt vuonna '67, ja hänen esteettinen musiikkimaailmansa on lapsen tasolla. Tuossa iässä täytyy jo kestää kritiikkiäkin, jos vetää niin kuin vetää. Kyllähän monimutkaisesti ja älyperäisestikin voi soittaa siten, että se svengaa tai groovaa, mistä esimerkkinä Tony Williams, Bill Bruford ja Sami Kuoppamäki.
 
Muusikot, joilla groove-estetiikka ei ole koskaan syntyääkseen soitossaan, ovat ikään kuin musiikillisia invalideja. Tuolle koulukunnalle voisi antaa 50 % muusikko invaliditeetin, sillä heiltä puuttuu musiikillinen tunneäly ja vapautus tunneperäisestä musiikillisesta ilmaisusta. Pelkästään teknisyyteen tai tarkkuuteen orientoituvat muusikot siis tavallaan esittävät musiikkia ihmisille, jotka ovat "vaiheessa". Musiikillisen ilmaisun koko teknistunteellisen skaalan havaitseminen, ymmärtäminen ja arvostaminen ovat musiikillisen kasvun merkkejä.

Sen jälkeen kun jazzkääpä Freddie Gruber näytti Neilille, miten kannuja leivotaan, meni soitto alamäkeen. Samoin kävi Dave Wecklillekin. Nyt Dave on näköjään luopunut oppi-isänsä tiukimmasta ohjauksesta ja taas toimii. Toivottavasti Steve Smith ja Neilkin palaavat omaan -paremmin toimivaan- tulkintaansa ihan pian.

hollmi-5: Sen jälkeen kun jazzkääpä Freddie Gruber näytti Neilille, miten kannuja leivotaan, meni soitto alamäkeen. Samoin kävi Dave Wecklillekin.
 
Olen vahvasti eri mieltä Wecklin suhteen.
Peartia ei ehkä vaan onnistuttu pelastamaan. Se oli jo menetetty.

Kaiken kaikkiaan, itse aloitin huvikseni rumpujen soiton kolmisen vuotta sitten, varttuneella iällä (nyt 47v), enkä harjoittele, kunhan vaan huvikseni kolisuttelen kerran pari viikossa bändin kanssa.
 
En kuvittele pääseväni mihinkään Wekkelin, Porno Miken tai Niilon tasolle, en tietenkään.
 
Mutta mutta, hupibändmme on joutunut tekemään moniakin hää-, bailu yms. keikkoja, ja tässä tulee se juttu, miksi jätän Jazzmiehen tarinat totaalisesti huomioimatta: 90% meidän "Suomen läpileikkaus" yleisöstä tulee kertomaan, että te ootte hyviä. 5% kuuntelee aktiivisemmin jotain hankalampaa, mutta kertoo että oli kivaa.
 
Se viimeinen 5% lienee se, joka mielummin olisi jossain aivan muualla. So not.
 
Kuten aina ennenkin, olisi toki kiva kuulla teiltä kaikilta versio esim. Dark Eternal Nightista, tai vaikka Surroundedista, missä Mikellä on mielestäni hauska groove. Itsehän en noihin kykene kuin rämpien, mutta se tuskin kieltää mielipiteen esittämisen.
 
Aamuyön avautuminen, aaargh!!!

Homma menee niin, että silloin kun Simon Phillips tuli kehiin, alkoi Steve Gaddkin kuulostaa hyvältä rumpalilta. Siinä menee jokin raja. Peartit ja Portnoyt on sitten jossain horisontin takana.

Mun mielestä Dave Weckl on vähän kuin rumpaleiden Alan Holdsworth omalla tavallaan ja jakaa mielipiteet just pikemminkin sen musatyylinkin takia. Toiset kun diggaa fuusiosta ja toiset taas pelkästä vanhasta kliinisestä jazzista. Joten ilmankos sitten osille Weckl on out ja jazzrumpulegendat in.
 
Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri jos otetaan mr. Wecklin rumpujen soittoa vaikka tietokoneohjelman sekvensserille ja aletaan katsomaan missä kohtaa beat iskut menee ja verrataan niitä noihin suurin jazz-rumpulegendoihin ja niiden taimeihin niin ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen kummanko iskut ovat enemmän kohdallaan. Toki Buddy Rich oli näistä jazzareista harva poikkeus joka onkin yllättäen Weclkin idoli.

Anonymous-jazz: Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri jos otetaan mr. Wecklin rumpujen soittoa vaikka tietokoneohjelman sekvensserille ja aletaan katsomaan missä kohtaa beat iskut menee ja verrataan niitä noihin suurin jazz-rumpulegendoihin ja niiden taimeihin niin ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen kummanko iskut ovat enemmän kohdallaan.
 
Kun ennen vanhaan käytettiin termiä "time playing", puhuttiin siitä miten soittaja osaa käsitellä taimia eikä suinkaan siitä miten konemaisesti hän osaa tykittää. Nykyään kun näkee ja kuulee keskusteltavan siitä miten hyvä taimi jollain on, tuntuu arvostettavan lähinnä kykyä olla konemainen.
 
Yhdyn täydellisesti jazzmiehen arvioon siitä että kyky olla pelkästään konemainen eikä mitään muuta vastaa noin 50-prosenttista invaliditeettia. Tai hetki pieni, lasketaanpa tarkemmin:
 
Soittaminen ja laulaminen jakautuu kolmeen osaamisalueeseen:
 
yhteissoitto
säestys
solistisuus
 
Nämä on opeteltava kukin erikseen. Annamme laskelmassamme kullekin samansuuruisen painoarvon eli 33,3 prosenttia.
 
- Solistisuudessa ei konemaisuudelle ole mitään tarvetta, koska etualalle tarkoitetussa osuudessa on yksinkertaisesti puisevaa tikuttaa ja tykittää kuin robotti.
- Säestyksessä konemaisuudelle on käyttöä, jos solisti ei pysy kuosissaan ja häntä pitää koettaa nykiä takaisin formuun. Jos säestäjä joutuu tekemään näin, se kuitenkin johtuu solistin heikkouksista eli virheistä, eikä tästä lopputuloksena syntyvä musiikki ole missään nimessä hyvän kuuloista nautittavasta puhumattakaan. Säestyksessä ei siis konemaisuudelle ole käyttöä.
- Yhteissoitossa on konemaisuudelle käyttöä, jos soittaja huomaa että muiden soittajien tai laulajien hortoilun vuoksi musiikillinen kudos luhistuu ellei juuri hän ala leikkiä poliisia. Tämä johtuu kuitenkin muiden muusikoiden tekemistä virheistä (ks. ed.), eikä musiikki voi kuulostaa hyvältä jos edes yksi muusikko tekee tällaisia virheitä. Joidenkin luonteeltaan sinfonisten rakenteiden kohdalla on kuitenkin itsensä musiikin takia tarpeen pysyä konemaisesti kieli keskellä suuta. Arvioisin tällaisten erityisten taitteiden muodostavan vähemmän kuin viisi prosenttia kaikesta yhteissoitosta.
 
Jos arvioin tarpeellisen konemaisuuden osuuden yläkanttiin tasan viideksi prosentiksi yhteissoittotaidosta, saamme tarpeellisen konemaisuuden osuudeksi kaikesta soittotaidosta hulppeat noin 1,67 prosenttia.
 
Voimme siis melko luotettavasti arvioida, että kyky soittaa vain konemaisesti vastaa noin 98-prosenttista musiikillista invaliditeettia, ja tämäkin vain silloin kun muusikko kykenee konemaisuuteen täydellisesti! Onhan verrattomasti huonompi vaihtoehto, jos muusikko pyrkii pelkkään konemaisuuteen siihen kuitenkaan täydellisesti pääsemättä. Voimme siis päätyä siihen, että Mike Portnoy on hyvänä päivänään 98-prosenttinen musiikillinen invalidi siinä missä häntä hieman huonommin jäljittelevät soittajat ovat valtaosin yli 99-prosenttisia musiikillisia invalideja.
 
Minun kohtuullisuuskäsitykseni vaatii nimittää yli 99-prosenttista invalidia täydelliseksi invalidiksi.

velipesonen: Homma menee niin, että silloin kun Simon Phillips tuli kehiin, alkoi Steve Gaddkin kuulostaa hyvältä rumpalilta.
 
Siiiiiiiiiiiis MITÄ?