Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Nyt kun levy on soinut 5-10 kertaa kokonaisuudessaan, uskallan kovaan ääneen sanoa, että voihan fidelio miten hienosti Night Is the New Day toimiikin.
 
Jostain syystä ennakkoon odotukset olivat todella ristiriitaiset, johtuen lähinnä siitä, että The Great Cold Distancesta ehti vierähtää peräti 3,5 vuotta ennen uuden albumin ilmaantumista ja tässä välissä Katatonia ehti perääntyä studiostakin epäillen, ettei materiaalista ole kerta kaikkiaan tulossa tarpeeksi vahvaa. Tämän lisäksi vielä ihan viime aikoina monella suunnalla puhuttiin omituisen nihkeään sävyyn levyn sampleista ja kokonaisista soitetuista kappaleista, mikä ei ainakaan nostattanut omia odotuksia, vaikka kaikilta sampleilta ja muilta maistiaisilta onnistuinkin välttymään.
 
Night Is the New Day vaikuttaa yksinkertaisesti huumaavan eheältä kokonaisuudelta, jossa nimenomaan kokonaisuus näyttelee jopa yksilöitä suurempaa osaa, vaikka eivätä yksittäiset kappaleetkaan mitenkään kasvottomaksi osiksi kokonaisuutta jää. Ensimmäisenä albumilla kiinnittää huomiota sen raskaimpien osuuksien raskauteen, mutta pian perään puolestaan keveimpien osuuksien keveyteen, haurauteen ja vetoavuuteen. Jossakin näiden ääripäiden välillä levylle muodostuu todella riipaisevan oloinen resepti, jota sävyttävät entisestään Renksen monipuolistuneet vokalisoinnit (joita voisi sanoa monin paikoin jopa tulkinnoiksi ensimmäistä kertaa Katatonian historiassa), tunnelmiin syvyyttä tuovat koskettimet ja jälleen kerran aivan omanlainen tunnelma, jollaisen Katatonia on eri levyilleen aina onnistunut vangitsemaan.
 
Saa nähdä millaiseksi Night Is the New Day lopulta kasvaa, mutta ainakin tällä hetkellä se on ristiriitaisista ennakkotunnelmista poiketen todella vaikuttavan oloinen kokonaisuus ehtaa Katatoniaa jopa aiempaa rikkaammilla sävyillä.