Studiotyöskentely ›

Asioita ja kysmyksiä, joita tulee heti mieleen...:
 
Kuinka kaukana mikistä lauloit? Useimpien mikkien soundi ohenee merkittävästi kun mikistä pakitetaan muutama sentti liikaa irti. Liian lähellä proximity-efekti tekee soundista tukkoisen, mutta liian kaukana tekee soundista kaukaisen ja ohuen. Eli hiuksenhienoa on laulajan sijoittelu mikin eteen. Ja sitten siitä pisteestä ei saisi hirveästi liikkua. Se on usein tottumattomalle hankalaa, koska 5cm liike kuuluu jo selvästi soundissa.
 
Vedät kovaa ja korkealta? Kuinka kovaa? Olen huomannut hyödylliseksi studiossa laulattaa vähän hiljempaa, kuin laulajasta lähtisi. Usean laulajan ääni muuttuu aikalailla miellyttävämmäksi ja vähemmän riipiväksi, kun ei vedetä täysillä ja äärirajoilla. Ääni muuttuu aika kireäksi kun vedetään lujaa, ja jostain syystä konkkamikit ovat erittäin herkkiä poimimaan tätä kireyttä ja/tai niiden yläpään korostumat ovat juurikin tällä alueella. Dynaamiset mikit tuntuvat olevan tälle ilmiölle aavistuksen epäherkempiä (siksi hevilauluja äänitetään usein esim. SM7:lla), ja ääni pysyy "lähempänä" ja paksumpana.
 
Kuinka mikki oli sijoiteltuna? Suoraan edestä, ja aavistuksen yläviistosta löytää paljon artikulaatiota. Kireämpisoundisen laulajan kanssa mahdollisesti jo liikaa... Toi mikin optimaalinen paikka löytyy kokeilemalla, ja sen paikka vaihtelee mikin mallin, laulajan, taustojen ja äänitystilan mukaan. Myös avaruussäteilyn ja kosmisen sumun määrällä on havaittu olevan vaikutusta. Useasti konkkamikille hyvä paikka löytyy hassunnäköisestä paikasta, mutta mikkien suuntauksia ei pitäisi tehdä silmillä, vaan kuuntelemalla.
 
Mikä mikki? Laajakalvokonkka on aika turvallinen lähtökohta, mutta ei aina oikea valinta. Joillekin äänille saattaa sopia, toisille ei. Joskus pienikalvoinen konkka, nauhamikki tai dynaaminen mikki (omat suosikit löytyy Heilin kataloogista) onkin sopivampi vaihtoehto. SM58:llakin saa aikaan kelpo jälkeä, kunhan malttaa etsiä sille hyvän paikan... Noissa nauhamikeissä monesti yläpää vaimenee tosi rajusti, enkä siitä syystä ole kauhean innokas nauhamikeillä äänittäjä. Jotkut saavat niistä irti paljonkin.
 
Ympäristö? Paljon yläpäätä heijastavaa pintaa laulajan ympärillä? Heijastukset ympäröivistä kovista pinnoista tuhoavat laulusoundin helposti.
 
Kuuntelu? Se, että ei kuule itseään kunnolla luureissa, johtaa väistämättä siihen, että alkaa laulaa lujempaa. Ja sitten ääni alkaa kiristyä ja ohentua...
 
Miksaus. On miljoona tapaa saada laulu istumaan taustaan. Vika on joko itse lauluraidassa ja sen istuttamisessa miksaukseen, tai muussa taustassa (jos tausta on levällään, ei sinne saa laulua sopimaan. Tarvitaan tilaa laululle). Efektointi on tietyissä musiikinlajeissa avainasemassa, mutta on niin genreriippuvaista, ja pitkä juttu, että en ala sitä tässä erittelemään tarkemmin...