Kitarat: kitarakamat ›

No niin, tulihan se sieltä, kun vähän potki (Itellan kyydillä tasan viikossa ovelle, BTW, vastaus aiempaan kysymykseeni).
 
Pöntöt ojennukseen, puut kiinni High Gain inputiin, sähköt päälle, varovaista odottelua ja sitten namiskoita kohti koillista. Tiedossa oli jo, että hönkä ei lopu kesken, joten master volume jäi avaamatta nelosta pidemmälle. Seinänaapureita ei ole, mutta ei oikein vielä tässä vaiheessa inspiroi lähteä paikalliseen k-rautiaan kipsilevyostoksille.
 
Jos vielä osaisi soittaa, passiivihumppareilla ja lähtötilanteessa turvallisen tuntuisilla asetuksilla (Bass, Middle, Treble, Resonance ja Presence noin klo 12:ssa ja Texture asennossa A) voisi kuulostaa AC/DC:ltä. Käyttäjä Rosbergin mainitsema lauantai-illan tuulipukuhuuma tekee tuloaan vasta Preamp volumen kierähtäessä numeron 11 kohdalle, mutta 12 eli maksimi todellakin suhisee jo kuin Henna Kalinaisen korvien väli. Mutta eikös master volume ole sitä varten, että pieni suhina etuasteputkista ei haittaa? Näillä mainituilla etusen volyymeillä särö kylläkin kuulostaa muista säädöistä riippuen jo enemmän herroilta Dave Murray/Randy Rhoads/Slash, mutta ei näillä ihan klassisinta Twisted Sister/Mötley Crüe -osaston pyörösirkkeliä tavoiteta. Siksi suhinan aiheuttajaa on ehkä vielä tarpeen etsiä, jotta vahvistin pääsee oikeuksiinsa tai ainakin tekemään sitä, mihin se on tarkoitettu.
 
Noh, jos soiton pitäisi kuitenkin kuulostaa soitolta, ei hätä ole tämän näköinen. Kun kompensoi etusen suhinan takia alennettua etuastevolyymiä Boost-napilla (eli puhtaasti lisää Master Volumea kääntämättä Master Volumea) ja veivaamalla Texture-valitsimen asennosta A (eli alitehoasennosta) asentoon A/B (eli avataan pääteputkien täysi teho), liikahdetaan sellaisesta pehmeän pyöreästä säröstä astetta middlekkäämpään ja napakampaan meininkiin ja saadaan kuin huomaamatta hieman lisää rouheutta koneeseen. Lisäksi Presence- ja Resonance-mutikoiden kääntely muovaa muutenkin soundia yllättävän paljon, ihan kuin olisi kahden eri taajuusalueen (presence ylätaajuuksien ja resonance alataajuuksien) tone-potikat käytössä.
 
Pienten lisäveivausten ja säätelyjen jälkeen täytyy kyllä miettiä uudelleen, aika varovaisesti, tämä käytettävä terminologia. Vahvistinta mainostetaan/mainostettiin perinnehenkisenä hard rock- tai 70-80-luvun hevilaitoksena. Mutta mitäs peliä se sellainen on, jossa saa tyrnää alajynkkyä ulos passiivihumppareilla droppivireissä niin että Vintage Celestionit turisevat (eivätkä ollenkaan sillä väärällä tavalla)? Onko mikit liian kuumat vai enkö vaan osaa? No ei pitäisi olla (kts. alle). Kaiken lisäksi kun ne puhtaat todellakin puuttuvat millä tahansa äänenvoimakkuudella tai asetuksilla, alkaa vaikuttaa siltä että kyseessä on ihan varteenotettava yhden tempun mättökelpoinen hevimörssäri. Vintagea vehkeessä ei ole kuin katinkullitettu Peavey-logo ja tekovinyylipleksi.
 
Kokeilussa oli tällä kertaa mukana B.C. Richin Warlock EMG HZ -mikkisetillä, Wolfin Explorer tehdasmikeillä ja kaappina HB:n G212 Vintage. Kokeilematta jäi tällä kertaa särö- ja boost-pedaalit (tähän ehkä palataan vielä) ja footswitch (maksullinen lisävaruste, jota en omista). Tämän pika-arvion kuvaus on tietysti ihan yhtä tyhjän kanssa, kun ei ole esittää äänitemateriaalia. Valitan -- en omista minkään valtakunnan äänityskalustoa, joten se saa jäädä toiseen kertaan. Uskoo siis ken tahtoo ja muut Windsoriin tutustuneet joko vahvistakoot tai kumotkoot väitteitäni.
 
Summa summarum: sain rahoilleni vastinetta ja sitä mitä halusin.
 
Ai niin. Tulipa sekin aiemmin kytenyt epäily nyt virallisesti todettua, että ainakin minun Wolf Explorerissa on todella tuhnut ja mutaiset mikit. Pitänee hakea pikaensiapua Tesla-kimppatilaushuoneesta.
 
Kiitos ja anteeksi.